Luftflotte 5

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Saksan 5. ilma-armeija)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Luftflotte 5
Toiminnassa 12. huhtikuuta 1940 - 16. syyskuuta 1944
Valtio  Saksa
Puolustushaarat Ilmavoimat
Sodat ja taistelut Toinen maailmansota
Komentajat
Tunnettuja komentajia kenraalieversti Erhard Milch (1940)
kenraalieversti Hans-Jürgen Stumpff (1940–1943)
ilmavoimien kenraali Josef Kammhuber (1943–1944)
Luftflotte 5:n alaisen IV Stukagruppen Junkers Ju 87 Porin lentokentällä vuonna 1941.

Luftflotte 5 (Saksan 5. ilma-armeija) oli toisen maailmansodan aikainen Saksan valtakunnan ja Suur-Saksan valtakunnan ilmavoimien, Luftwaffen, ilma-armeija. Se vastasi Luftwaffen toiminnasta Saksan 1940 miehittämissä Norjassa, Tanskassa sekä myös Suomessa, pääasiassa nykyisissä Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa. Pohjanmeren suuntaan länteen se vaikutti lähinnä Yhdistyneen kuningaskunnan toimintaa sekä Pohjoisen jäämeren suunalla Neuvostoliiton toimintaan.

Historia ja komentajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luftflotte muodostettiin Norjan miehitystä varten Hampurissa vuoden 1940 huhtikuussa. Saman kuun loppupuolella Luftflotte 5 siirrettiin Osloon, josta sen yksiköt osallistuivat taisteluun Britanniasta. Myöhemmin armeijan tehtävänä oli muun muassa miehitetyn Norjan puolustaminen sekä Pohjois-Atlantilla kulkevien Liittoutuneiden saattueiden häirintä. Luftflotte 5:n komentajina toimivat kenraalit Erhard Milch (1940), Hans-Jürgen Stumpff (1940–1943) sekä Josef Kammhuber (1943–1944).

Luftflotte-5:n komentajat
Oberbefehlshaber alku loppu
kenraalieversti Erhard Milch 12.04.1940 09.05.1940
kenraalieversti Hans-Jürgen Stumpff 10.05.1940 06.11.1943
kenraaliluutnantti Josef Kammhuber 20.11.1943 16.09.1944

Luftflotte 5:n lentoyksiköt olivat Fliegerführer Nordin alaisuudessa. Se puolestaan oli jaettu kolmeen osastoon, jotka olivat Fliegerführer Nord(Ost), Fliegerführer Nord(West) ja Fliegerführer Lofoten. Vuonna 1944 niiden toiminta organisoitiin uudelleen, ja yksiköt tunnettiin nimillä Ff 3, Ff 4 ja Ff 5.

Luftflotte 5:n käyttämät lentokentät oli jaettu kahteen alueeseen, Luftgau Kommando(LgK) Norwegeniin ja vuonna 1941 perustettuun Luftgau Kommando(LgK) Finnlandiin. LgK Finnland käsitti Suomen lisäksi myös Norjan pohjoisimman osan. 10. lokakuuta 1944 ne organisoitiin ilmayksiköiden tapaan uudelleen, ja tunnettiin sen jälkeen nimillä Kommandierende General der Luftwaffe (K.G.) in Norwegen ja Kommandierende General der Luftwaffe (K.G.) in Finnland.

Luftflotte 5:n toiminta Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Luftflotte 5:n komentaja, kenraalieversti Hans-Jürgen Stumpff (oik.) ja Suomen ilmavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Jarl Lundqvist (vas.).

Saksan ilmavoimien Luftflotte 5 oli saanut operaatio Barbarossan alkuun, 22. kesäkuuta 1941 mennessä, haltuunsa kaikki Pohjois-Suomen kentät eli Kemin, Rovaniemen, Pudasjärven, Kemijärven, Vuotson, Ivalon, Kaamasen, Nautsin, Salmijärven ja Petsamon.[1] Näistä Kemi ja Rovaniemi olivat parhaiten varustettuja saksalaisten lentokenttiä jatkosodan aikana. LgK Finnlandin tehtävä oli tukea Saksan maavoimien hyökkäystä Petsamon, Sallan ja Uhtuan suunnilla. Maavoimien tarkoitus oli operaatioillaan vallata Murmansk ja Kantalahti. Maavoimien tarkoitus oli yllättää ja tuhota Neuvostoliiton ilmavoimien lentokonemuodostelmat kentilleen heti hyökkäyksen alussa. Samoin hyökättiin Murmannin rataa vastaan.[2]

Hyökkäysvaiheen toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesästä 1941 alkaen Kemin lentokenttää rakennettiin Pohjois-Norjan Banakissa sijainneen lentokentän sisarkentäksi. Kemin kentän kiitotietä pidennettiin ja alueelle tehtiin lukuisia rakennuksia. Saksalaisten ilmavoimien esikunta toimi Kemijoen rannalla Paattiossa Vilmilän alueella. Luftflotte 5:n silloinen komentaja, kenraalieversti Hans-Jürgen Stumpff asui alueella. Huomattavia vierailijoita Stumpffin luona Kemissä olivat muun muassa kenraalieversti Eduard Dietl, sisäasiainministeri Heinrich Himmler, kenraalieversti Alfred Jodl, valtakunnankomissaari Josef Terboven ja kenraalieversti Ferdinand Schörner.[3] Vuoden 1941 lopulla Kemissä oli 30 saksalaiskonetta. Lentokenttien välillä saksalaiskoneiden siirto tapahtui tarpeiden mukaan. Kemin kenttää käytettiin myös lentäjien koulutuskenttänä.

Rovaniemen lentokentän kiitotietä jatkettiin myös saksalaisten toimesta 1 200 metriin. Henkilöstöä ja varastoja varten rakennettiin myös useita rakennuksia. Lentohalleja Rovaniemen kentällä oli keväällä 1942 valmiina kaikkiaan 27 kappaletta. Tammikuussa 1943 oli kentän ympärillä 15 kilometrin pituinen tie, 31 lentokonesuojaa, 120 asuin- ja toimistoparakkia sekä 24 suurehkoa varastorakennusta. Lentokentällä oli käytössä kaksi kiitotietä, joista lyhyempi oli tarkoitettu Ju-52 -koneille. Saksalaisilla oli Rovaniemellä alkuvuodesta 1942 perustettu Lapin sotatoimista vastaava ilmavoimien esikunta komentajanaan kenraalimajuri Fritz Mensch. Esikunnan tehtävänä oli huolehtia lentämisen lisäksi LgK Finnlandin lentokentistä sekä niiden rakentamisesta että kunnossapidosta. Syyskuussa 1942 Menschiä seurasi tehtävässä kenraali Julius Schultz, jota seurasi kesällä 1944 ilmailukenraali Willi Harmjanz.[4]

Luftflotte 5:llä oli esikuntatilat myös Petsamon Nautsissa, jonne rakennettiin keväällä 1942 tarvittava toimintaympäristö. Nautsin lentokenttä korvasi tällöin Inarinjärven jäällä edellisenä talvena 1941–1942 toimineen lentokentän. Vallatuilla alueilla oli lentokentät Alakurtissa, Ponselijoella ja Kiestingissä.[5]

Helmi–maaliskuussa 1942 lisääntyivät länsiliittoutuneiden laivakuljetukset Murmanskiin ja Arkangeliin, jonka vuoksi Kemistä siirrettiin kymmenen konetta Petsamon kentälle. Huhtikuussa 1942 lisääntynyt paine Kiestingin rintamalla pakotti siirtämään yhden lentueen Kemin kentälle.[2]

Asemasodan ajan toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 1942 Atlannin saattuetaistelujen päätyttyä Kemiin siirtyi pohjoisesta 50 Junkers Ju 88-pommikonetta. Koneet siirrettiin pian kuitenkin takaisin Pohjois-Norjaan Kemiin jäädessä vain 5–6 pommikonetta. Kemissä toimi kuitenkin säälentue ja 5–6 kaukotiedustelukonetta. Syksyllä 1942 saksalaiskoneiden määrä Lapin alueella oli 264 konetta, joista merkittävä osa siirrettiin marraskuussa Välimeren rintamalle Luftflotte 2:n alaisuuteen. Määrä ei palautunut enää ennalleen Luftflotte 5:n alaisuudessa. Kemin kentällä tammikuussa 1943 oli 3 kaukotiedustelu-, 5 säätiedustelu-, 22 kaukopommitus-, 4 kuljetus- ja 5 sairaankuljetuskonetta. Lentokuntoisia niistä 38:sta koneesta oli vain noin 25. Tammikuun lopussa 1943 niistä siirtyi 25 konetta Banakiin Atlantilla jälleen havaitun suuren laivasaattueen vastaisiin taisteluihin. Näissä taisteluissa yksi Ju 87-syöksypommittaja tuhoutui. Talven 1942–1943 aikana ongelmia saksalaiskoneille tuotti koneiden moottoreiden vaikeudet kylmäkäynnistyksessä, ja lisäksi koneita menetettiin moottorihäiriöiden vuoksi tehdyissä pakkolaskuissa.[6] Vuosien 1942–1943 aikana saksalaislentäjät saivat uudempia koneita eli Me 109 F:n ja FW (Focke Wulf) 190 -hävittäjiä.[7]

Syksyllä 1943 todettiin pohjoisrintamalla ilmasodan aloitteen siirtyneen Neuvostoliiton ilmavoimille saksalaisten joutuessa enemmän hävittäjätorjuntaan ja etsintäpartiointiin. Saksalaisten koneiden päähyökkäyskohde oli edelleen Muurmannin rata, neuvostoliittolaisittain Кировская железная дорога – Kirovin rautatie Sergei Kirovin mukaan. 5. marraskuuta 1943 nimitettiin Kemissä ajoittain asunut Flygflotte 5:n komentaja kenraalieversti Stumpff koti-Saksan ilmapuolustuksen komentajaksi, ja hänen tilalleen nimitettiin ilmailukenraali Josef Kammhuber. Huhtikuun lopulla 1944 Pohjois-Suomesta siirrettiin jälleen lisää lentoyksiköitä Etelä-Eurooppaan. Tiedustelun perusteella voitiin päätellä kesäkuussa 1944 Neuvostoliiton pohjoisilla lentokentillä olevan 1 270 konetta saksalaisten noin 200:aa konetta vastaan. Lentokonebensiinin pulan vuoksi osa saksalaiskoneista oli lentokiellossa.[8]

Saksalaisten poistuminen Suomesta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaiset alkoivat varustautua Suomen mahdollisesti sodasta irtautumisen vuoksi. Keväällä 1943 saksalaiset alkoivat varustaa Kemin lentotukikohtaa. Alueella suoritettiin lähipuolustuksen vaatimia linnoitustöitä. Kentän suojana oli vuoden loppuun mennessä 12 raskasta ilmatorjuntatykkiä. Vuoden 1944 alussa venäläisten pommikoneiden mahdollista hyökkäystä ajatellen kaikki kentän toimintaelimet siirrettiin kentän ulkopuolelle. Kentän kannalta tärkeät laitteet siirrettiin 3 km:n säteen ulkopuolelle kentästä. Saksalaiset ehtivät toteuttaa hajauttamissuunnitelman kuitenkin vain osaksi ennen Suomen irtautumista sodasta.[9]

Suomen erillisrauhan ehdot luettiin 2. syyskuuta 1944. Ehtojen mukaan Suomen oli katkaistava suhteet Saksaan, ja saksalaisten oli poistuttava Suomesta 15. syyskuuta 1944 mennessä. Elleivät suomalaiset itse siihen pysty, Neuvostoliiton puna-armeija auttaa suomalaisia asian toteuttamisessa. Saksalaisten ilmatoiminta Kemin kentällä lakkasi 3. syyskuuta jatkuakseen ilmasiltana 15. syyskuuta Pohjois-Norjaan. Ammuksia ja lentokoneiden tarvikkeita kuljetettiin yötä päivää tällöin Pohjois-Norjaan. Syyskuun loppuun mennessä saksalaiset hävittivät Kemin lentokentän rakennuksineen käyttökelvottomaan kuntoon.[10] Vastaavanlainen tuhoamistyö tapahtui myös Rovaniemellä, jossa lentokenttä hävitettiin perusteellisesti 30. syyskuuta 1944.[11]

  1. Sutela 1993, s. 44
  2. a b Sutela 1993, s. 45
  3. Sutela 1993, s. 32–33
  4. Uola 2010, s. 374–378
  5. Uola 2010, s. 351
  6. Sutela 1993, s. 45–46
  7. Mikkonen 2017, s. 197
  8. Sutela 1993, s. 50
  9. Sutela 1993, s. 51–53
  10. Sutela 1993, s. 54
  11. Uola 2010, s. 483
  • Luftwaffe – Command Structure in Finland 1941–1944
  • Sutela, Pauli: ”Saksan sotavoimat Kemissä vuosina 1940–1944”, Kemissä, Peräpohjolassa ja Lapissa sotavuosina 1939–1945, s. 6–67. Kemin Kotiseutu- ja museoyhdistyksen julkaisu, 1993. ISBN 952-90-4853-X
  • Uola, Mikko: ”Osa 4 eli luvut 12–13”, Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä, s. 286–536. Minerva Kustannus Oy, 2010. ISBN 978-952-492-375-0
  • Mikkonen, Kalevi: Parakkeja ja piikkilankaa – Saksan armeijan rakentamiseen liittyvä toiminta Rovaniemen seudulla 1940–1944. Lapin Maakuntamuseo, 2017. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Teoksen verkkoversio (viitattu 10.12.2021).