Rudolf I Habsburgilainen

Rudolf I:n kenotafi Speyerin tuomiokirkossa

Rudolf I Habsburgilainen (1. toukokuuta 1218 Limburg-im-Breisgau, lähellä Sasbach am Kaiserstuhlia, Emmendingen, Baden-Württemberg – 15. heinäkuuta 1291 Speyer, Saksan kuningaskunta) oli Saksan kuningas, Habsburgin kreivi, Kyburgin kreivi, Thurgaun rajakreivi ja Löwensteinin kreivi sekä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari vuosina 1273–1291.

Hän oli ensimmäinen Habsburg-sukuinen Saksan kuningas ja hänellä tärkeä osa Habsburgien nousussa yhdeksi Euroopan mahtisuvuista.

Suku

Hänen vanhempansa olivat Habsburgin kreivi Albert IV (n. 1188 – 13. joulukuuta 1239) ja Hedwig (Heilwig), Kyburgin kreivi Ulrichin tytär. Rudolf oli Fredrik II:n kummipoika. Isänsä kuoltua vuonna 1239 Rudolf peri suvun maa-alueet Ylä- Elsassissa, Aargaussa ja Breisgaussa.

Hohenstaufenin Pyhän Rooman keisarin Fredrik II:n ja tämän pojan Konrad IV:n partisaanina hän lisäsi alueitaan suurelta osin setänsä Kyburgin kreivi Hartmannin ja serkkunsa kreivi Hartmann nuoremman kustannuksella, jotka tukivat paavin asiaa Hohenstaufeneja vastaan.

Rudolfin ensimmäinen avioliitto n. 1245 Gertrude von Zollern-Hohenberg-Haigerlochin kanssa lisäsi myös huomattavaa omaisuutta hänen alueisiinsa. Vuonna 1254 hän avusti Saksalaista ritarikuntaa osallistumalla ristiretkeen Preussissa. Tästä hyvästä paavi Innocentius IV julisti Rudolfin kirkonkiroukseen vuonna 1254.

Rudolfin kruunaus Aachenissa, Eduard von Engerth 1846

Valtaannousu Saksan kuninkaaksi ja keisariksi

Rudolf I:n sinetti 1275, RUDOLFUS DEI GRACIA ROMANORUM REX SEMPER AUGUSTUS ("Rudolfus jumalan armosta roomalaisten ikuinen kuningas kunnianarvoisa")

Rudolfia edeltänyt "Suuri hallitsijattomuus" oli Saksalle kurjuuden aika, jolloin ruhtinaat rasittivat valtakuntaa keskinäisillä sodillaan. Kuningas Rikhard Cornwallilaisen kuolema vuonna 1272 loi tarpeen uudelle, vahvalle hallitsijalle. Vaikka oli olemassa kaksi mahdollista ehdokasta, Ranskan kuningas Filip II ja Böömin kuningas Ottokar II, ei päästy sopimukseen siitä, kumpi tulisi valita.

Paavin kehotuksesta ruhtinaat kokoontuivat viimein Frankfurtiin valitsemaan uutta keisaria. Mainzin arkkipiispan onnistui saada valtaosa äänistä Habsburgin kreivi Rudolfille. Rudolfin valintaa Saksan kuninkaaksi Frankfurtissa joudutti vaaliruhtinaitten halu sulkea pois yhä voimakkaampi ei-saksalaisesta syntyperäinen kilpailijaehdokas, Böömin kuningas Ottokar II. Paavi Gregorius X tunnusti Rudolfin keisariksi 29. syyskuuta 1273 sillä ehdolla, että tämä luopuu kaikista keisarillisista oikeuksistaan ​​Roomassa, paavin alueilla ja Italiassa ja johtaa uutta ristiretkeä. Vuonna 1275 paavi onnistui taivuttelemaan Kastilian kuningas Alfonso X:n, jonka jotkut saksalaisista vaaliruhtinaista valitsivat kuninkaaksi huhtikuussa 1257, luopumaan vaatimuksestaan ​​Saksan kruunuun.

Ruhtinas Rudolfilla oli suuret maa-alueet Sveitsissä, ja myös laaja kannatus. Kruunaus keisariksi tapahtui 24. lokakuuta 1274 Aachenin tuomiokirkossa. Kerrotaan, että kun ruhtinaat olivat kirkossa alttarin ympärillä ottamassa vastaan läänityksiään, huomattiin valtakunnan valtikan hävinneen. Hurskas ja maltillinen Rudolf otti alttarilta ristin, sanoen: "Tämä ristin, jonka kautta koko maailma on lunastettu, käynee valtikasta."

Pian tämän jälkeen Rudolf luopui enimmistä oikeuksistaan Italian maa-alueisiin ja tunnusti paavin maallisen vallan. Hän ei kruunauttanut itseään Roomassa keisariksi. Hän vältti kaikenalaista sekaantumista Italian asioihin ja sinne suuntautuvia sotaretkiä.

Ottokar II:n vuosina 1253-1271hallitsemat alueet, jotka Böömiä ja Määriä lukuunottamatta palautuivat Saksan kuningaskuntaan

Aluekiista Böömin kuningas Ottokarin kanssa

Ruhtinaita kohtaan Rudolf käytti voimakkaasti keisarin valtaansa. Böömin kuningas Ottokar II Přemysl oli toivonut tulevansa valituksi keisariksi, eikä tunnustanut kilpailijaansa. Kolme kertaa Rudolf kehotti tätä vuodesta 1274 lähtien tulemaan tekemään vasallin valan ja luovuttamaan ne valtakunnan maa-alueet, joita Ottokar edelleen piti omanaan, mutta Ottokar ei tullut. Rudolf asetti hänet valtakunnankirouksen alle ja johti armeijansa Itävaltaan, missä hän voitti Ottokarin joukot vuonna 1276. Rudolf pakotti hänet nopeasti sovinnontekoon, jolloin Ottokarin täytyi luovuttaa Itävalta, Steiermark, Kärnten ja Krain, ja otti vastaan Böömin ja Määrin Saksan valtakunnan läänityksinään.

Kunnianosoitus lääninherralle annettiin julkisesti Rudolfin leirissä. Ottokar kulki kullalla ja jalokivillä koristellussa kuninkaan asussa saksalaisten ritarien rivien ohitse tekemään vasallinvalaa polvistumallla. Rudolf istui valtaistuimellaan yllään yksinkertainen harmaa sotilasasu. Kun joku kysyi häneltä, eikö hän aikonut ottaa yllenen keisarillista asua, vastasi hän tarinan mukaan: "En ota: Böömin kuningas on usein nauranut minun harmaata vaatettani, vaan tänään se nauraa hänelle." Tämän jälkeen Ottokar lähti joukkoineen taisteluun, jotka kärsivät tappion ja Ottokar kaatui itse Dürnkrutin taistelussa 26. elokuuta 1278. Hänen peruutetut alueensa tulivat Habsburg-suvun perintömaiksi ja Itävallan monarkian perustaksi.

Vuonna 1282 Rudolf sai saksalaisilta vaaliruhtinailta luvan antaa pojilleen Ottokarilta palautetut alueet, ja saman vuoden joulukuussa hän antoi pojilleen Albertille ja Rudolfille Itävallan ja Steiermarkin muodostaen siten tulevan Habsburgien vallan alueellisen ytimen.

Keisari

Rudolf I Itävallan herttua, Antoni Boys

Rudolf pyrki voimakkaasti uudistamaan maanrauhaa (Landsfride) ja yleistä järjestystä. Kiellettyään kolmilla perättäisillä valtiopäivillä kiistat ja rosvoamisen hän matkusteli itse kaikkialla valtakunnassaan sovittaen hyvällä tai kukistaen asevoimalla kaikkia riitoja ja rangaisten ankarasti väkivallan tekijöitä. Yksistään Thüringenissä hän hävitti kymmeniä rosvolinnoja ja hirtätti ritarit, jotka olivat ryöstelleet matkustavaisia. Erfurtissa hän mestautti yhtaikaa miltei sata aatelista rosvoa.

Rudolf taisteli Ranskan ekspansiopolitiikkaa vastaan ​​länsirajallaan, avioitumalla toisen kerran vuonna 1289 Burgundin herttua Hugues IV:n tyttären Isabellan kanssa ja pakottamalla Otto IV:n, Franche-Comtén paladiinikreivin osoittamaan kunnioitusta. Ranskan vaikutus paavin hovissa kuitenkin esti paavia kruunaamasta Rudolfia Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi.

Vuonna 1274 hän vahvisti monarkian oikeuden verottaa kaupunkeja. Hän ei kuitenkaan onnistunut pyrkimyksissään vuosina 1287–1291 varmistamaan vanhemman poikansa Albertin valintaa Saksan kuninkaaksi tai roomalaisten kuninkaaksi. Saksalaiset vaaliruhtinaat olivat päättäneet, että kruunusta ei tulisi Habsburg-suvun perintöomaisuutta, ja näin ollen valitsijoiden toimintavapaus säilyi ennallaan Rudolfin kuollessa.

Rudolf tarinoissa

Rudolf I:n hautamuistomerkki Speyerin tuomiokirkossa, jonka tilasi Baijerin kuningas Ludvig I, kuvanveistäjä Ludwig Schwanthaler 1843

Vaatetuksessaan ja elintavoissaan Rudolf suosi yksinkertaisutta, mutta luonteeltaan hän oli leikillinen ja lempeä ihminen. Kerrotaan, että eräänä päivänä, kun hän piti hovileiriä Mainzin edustalla, hän tuli tavallisessa harmaassa asussa kaupunkiin. Koska aamu oli kylmä ja hänen käsiään paleli, hän astui leivintupaan, jonka uunista näki tulen loimottavan. Leipurin vaimo, luullen häntä tavalliseksi sotamieheksi, käski hänet tylysti pois. "Mene tiehesi," sanoi vaimo, "kerjäläiskuninkaasi luo, joka hevosillaan ja sotamiehillään imee koko maan köyhäksi. Jos et mene tiehesi, kaadan sangon vettä päällesi." Rudolf kuitenkin seisoi lämpenevän uunin edessä. Leipurinvaimo ensin haukkui häntä ja kun Rudolf levollisesti tätä kuunteli, tämä viimein todellakin kaatoi täyden sangollisen vettä hänen päällensä. Kylmästä väristen Rudolf palasi leiriin, vaihtoi vaatteita ja lämmitteli.

Päivällistä syödessään hän otti pullon viiniä ja vadillisen parasta ruokaa, käski hovipalvelijan viemään ne leipurinvaimolle ja kertomaan terveisiä vanhalta sotamieheltä. Vaimo, saatuaan kuulla, kenet oli kastellut, pelästyi ja juoksi heti leiriin sekä heittäytyi maahan keisarin jalkain juureen, joka vielä istui pöydässä. Rudolf kuitenkin käski hänen nousta ylös ja kaikkien läsnäolevien herrojen kuullen kertoa, mitä oli sanonut; ja jos vaimo yritti jättää pois jonkun liian mehevän haukkumasanan, muistutti keisari sen hänelle kaikkien herrain suureksi huviksi.

Avioliitot ja lapset

Rudolf avioitui vuonna 1245/1251 Gertrude von Zollern-Hohenberg-Haigerlochin (n. 1225–1281) kanssa, joka oli Hohenbergin kreivi Burkhard V:n (k. 1253) ja Matildan (Mechtild), Tübingenin paladiinikreivi Rudolf I:n tyttären tytär.

Rudolfille ja kuningatar Anna von Habsburgille (Gertrude) syntyi yksitoista lasta: Tyttäriensä avioliittojen kautta Rudolf onnistui sitomaan kaikki vaaliruhtinaat vävyikseen.

• Mathilde (n. 1253 – 23. joulukuuta 1304), avioitui vuonna 1273 Aachenissa Reinin paladiinikreivin ja Ylä-Baijerin herttua Ludvig II:n kanssa, heidän poikiaan olivat Baijerin herttua Rudolf I ja keisari Ludvig IV
• Albert I (saks. Albrecht I); (heinäkuu 1255 – 1. toukokuuta 1308), Itävallan ja Steiermarkin herttua
• Katharina (1256 – 4. huhtikuuta 1282), avioitui tammikuussa 1279 Wienissä Baijerin herttua Otto III:n (1261–1312) kanssa, josta tuli myös Unkarin kuningas Otto; heille syntyvät 1280 kaksospojat. jotka kuolivat alle vuoden ikäisinä
• Agnes [Gertrude] (n. 1257 – 11. lokakuuta 1322), avioitui vuonna 1273 Saksin herttua Albrecht II:n kanssa, heidän poikansa oli Saksi-Wittenbergin herttua Rudolf I
• Hedwig (n. 1259 – 26. tammikuuta 1285/27. lokakuuta 1286), avioitui vuonna 1279 Wienissä Brandenburg-Salzwedelin rajakreivi Otto VI:n kanssa, ei jälkeläisiä
• Clementia (n. 1262 – 7. helmikuuta 1293 jälkeen), avioitui vuonna 1281 Wienissä Anjou-sukuisen Napolin kruununprinssi Kaarle Martelin kanssa, heidän poikansa oli Unkarin kuningas Kaarle I, heidän tyttärensä Klementia Unkarilainen oli Ranskan Ludvig X:n puoliso
• Hartmann (1263 – 21. joulukuuta 1281), hukkui 18-vuotiaana Rheinaussa
• Rudolf II, Itävallan ja Steiermarkin herttua (1270 – 10. toukokuuta 1290), nimellisesti Svaabian herttua, hänen poikansa oli Itävallan Johannes Parricida (n. 1290–1312/13), joka murhasi setänsä Albert I:n vuonna 1308
• Judit (saks. Guta); (13. maaliskuuta 1271 – 18. kesäkuuta 1297), avioitui 24. tammikuuta 1285 Böömin kuningas Venceslaus II:n (1271–1305) kanssa, heille syntyi 10 lasta, joista Venceslaus III oli Böömin, Puolan ja Unkarin kuningas
• Simson (ennen 19. lokakuuta 1275), kuoli lapsena
• Karl (14. helmikuuta 1276 – 16. elokuuta 1276), kuoli puolivuotiaana

Toisen kerran Rudolf avioitui vuonna 1284/1289 Isabella Burgundilaisen (1270–1323) kanssa, joka oli Burgundin herttua Hugues IV:n ja tämän toisen puolison Beatrix Navarralaisen, Navarran kuningas Thibaut I:n tyttären, toiseksi vanhin tytär. Tämä avioliitto oli lapseton.

Kuolema

Kun Rudolfin elämä lähestyi loppuaan, hän yritti taivuttaa saksalaisia ruhtinaita valitsemaan poikaansa Albrektin keisariksi. Mutta peläten Albrektin ankaraa luonnetta ja Habsburg-suvun karttuvaa valtaa, he hylkäsivät ehdotuksen. Tyytymättömänä Rudolf poistui Frankfurtista, jossa oli pitänyt kokousta, ja lähti silloin jo sairaana Strassburgiin. Kun hänelle eräänä päivänä ennustettiin, että hänen loppunsa jo oli lähellä, sanotaan keisarin vastanneen: "No hyvä, kiiruhdetaan sitten Speyeriin!" Tuskin saavuttuan Saksan keisarien hautakaupunkiin hän kuoli 73 vuoden ikäisenä heinäkuussa 1291.

Hänet haudattiin Speyerin tuomiokirkkoon.

Asiasta lisää

• Rudolf I of Habsburg: From 'poor count' to the King of Romans - The World of Habsburgs