Otto Wittelsbach
Otto Wittelsbach (unk. Bajor Ottó); (11. helmikuuta 1261 Burghausenin linna, Baijerin herttuakunta – 9. marraskuuta 1312 Landshut, Baijerin herttuakunta) oli Ala-Baijerin herttua Otto III vuosina 1290–1312 ja Unkarin kiistanalainen kuningas Otto (tai Béla V) vuosina 1305–1307.
Suku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Oton vanhemmat olivat Baijerin herttua Henrik XIII (1253–1290) ja Unkarin prinsessa Elisabet (1236–1271).[1] Hänen äidinpuoleiset isovanhempansa olivat Béla IV[2] ja Maria Laskarina, joka oli Nikaian keisari Theodoros I Laskariksen ja prinsessa Anna Komnena Angeluksen tytär. Hänen äidinpuoleinen isoisoisoisänsä oli Bysantin keisari Aleksios III Angelos. Hänellä oli yhdeksän sisarusta, joista hän oli vanhin poika. Hänen kaksi nuorempaa veljeään Ludvig III ja Stefan I olivat yhdessä Baijerin herttuoita. Hän kuului Wittelsbachin sukuun.
Herttua ja kruununtavoittelija
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Otto oli Habsburg-suvun hallitsijoitten vastustaja ja yritti saada takaisin Steiermarkin, jonka Baijeri oli menettänyt Itävallan herttuakunnalle vuonna 1180. Hän tuki Saksan kuningas Aadolfia (n. 1255–1298) tämän kamppailussa Itävallan herttua Albrekt I:tä vastaan ja taisteli hänen puolellaan Göllheimin taistelussa vuonna 1298, jossa Aadolf sai surmansa Albrektin kädestä. Unkarin kruunua tarjottiin Otolle jo vuonna 1301, mutta hän ei ottanut sitä vastaan ennen vuotta 1305.
Otto Wittelsbach kilpaili vallasta Kaarle Robertin kanssa, joka oli kruunattu Unkarin kuninkaaksi jo vuonna 1301. Unkarissa Arpadien kuningassuku oli sammunut Andreas III:n kuolemaan vuonna 1301. Kukaan kotimaisista ylimyksistä ei vaatinut kruunua itselleen, vaan asettui tukemaan jotain ulkomaalaista vallantavoittelijaa, jotka olivat kaikki äitiensä puolelta sukua Arpadeille. Vallantavoittelijoiden välinen kilpailu loi maahan anarkian, ja todellinen valta liukui mahtavimpien ylimysten käsiin.[2]
Kuningas
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ylimyssuvut toivat ensin valtaan böömiläisen Venceslaus III:n. Tämä totesi tilanteen toivottomaksi ja luopui vuonna 1305 kruunusta Otto Wittelsbachin hyväksi,[3] joka oli Béla IV:n tyttärenpoika.[2] Koska Saksan kuningas Albrekt I Habsburgilainen esti kulun Itävallan herttuakunnan läpi, Otto naamioitui kauppiaaksi ja saapui Budaan marraskuussa 1305. Veszprémin piispa Benedict Rád ja Csanádin piispa Anton kruunasivat Oton Unkarin pyhällä kruunulla 6. joulukuuta 1305 Székesfehérvarissa.[3]
Hän ei kuitenkaan kyennyt vakiinnuttamaan valtaansa. Vuoden 1306 aikana Oton toinen vastustaja Kaarle Robert d' Anjou miehitti Esztergomin, Szepesin linnan, Zólyomin ja joitain muita linnoituksia valtakunnan pohjoisosissa, ja seuraavana vuonna hän valloitti myös Budan linnan. Kesäkuussa 1307 herttua Otto III vieraili Transilvanian voimakkaan voivodin László III Kánin luona, mutta tämä vangitsi hänet.[4]
Vallan menettäminen ja sen jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1307 Transilvanian vahva mies Lazlo Kan sieppasi Otto Wittelsbachin, otti kruunun haltuunsa ja päästi tämän palaamaan Baijeriin. Vuonna 1308 roomalaiskatolilainen kirkko ja suuri osa paroneista tunnustivat Kaarle Robertin kuninkaaksi, ja hänet kruunattiin uudelleen vuonna 1309 ja 1310.[2]
Rákosin kokouksessa 10. lokakuuta 1307 paikalla olleet ylimykset julistivat Kaarle Robertin kuninkaaksi, mutta voimakkaimmat aristokraatit palatiini Máté III Csák, palatiini Amadé Aba ja voivodi László Kán jättivät tämän huomiotta. Vuoden lopussa Ladislaus Kán vapautti Oton, joka sitten lähti maasta, mutta Transilvanian voivodi kieltäytyi silti luovuttamasta Unkarin pyhää kruunua Kaarlelle, jonka legitiimiteetti eli laillisuus kuninkuuteen voitiin kyseenalaistaa ilman kruunausta pyhällä kruunulla.
Otto luopui Unkarin valtaistuimesta vuonna 1308. Oton osallistuminen Itävallan ja Unkarin asioihin heikensi hänen asemaansa Baijerissa ja johti lopulta epäonnistumiseen taloudellisten ongelmien vuoksi. Unkarin historiografiassa hänet mainitaan vasta-kuninkaana interregnumin aikana vuosina 1301–1310.
Hänen ollessaan Unkarissa vuosina 1305–1308 Ala-Baijeria hallitsi hänen veljensä Stefan I. Vuonna 1310 uusi sota Habsburgeja vastaan tuhosi Burghausenin linnan.
Perintö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Otto Wittelsbach kuoli vuonna 1312, ja hänen seuraajansa Ala-Baijerin herttuana oli hänen poikansa Henrik XV, joka jakoi vallan serkkujensa Henrik XIV:n ja Otto IV:n kanssa, jotka olivat Stefan I:n poikia. Henrik XIV:n poika, Johannes I oli Ala-Baijerin viimeinen herttua. Ludvig IV, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari peri maat ja yhdisti herttuakunnan vuonna 1340.
Avioliitot ja jälkeläiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Otto avioitui tammikuussa 1279 Wienissä prinsessa Katharina von Habsburgin (1256–1282) kanssa, joka oli Saksan kuningas Rudolf I:n ja kuningatar Gertrude von Hobenburgin toiseksi vanhin tytär. Heille syntyivät:
- kaksoset Heinrich ja Rudolf (1280), kuolivat alle vuoden ikäisinä
Otto pysyi Katharinan kuoleman jälkeen leskenä 23 vuotta.
Otto avioitui toisen kerran 18. toukokuuta 1309 herttuatar Agnes von Glogaun (1293/1296–1361) kanssa. Tämä oli Sleesia-Glogaun herttua Henrik III:n ja Braunschweig-Lüneburgin herttuatar Mechthilden tytär. Heille syntyi kaksi lasta:
- Agnes von Wittelsbach (1310–1360), avioitui Ortenburgin kreivi Heinrich IV:n kanssa, heille syntyi kuusi lasta
- Henrik XV, Baijerin herttua (28. elokuuta 1312 – 18. kesäkuuta 1333), avioitui noin 1326–1328 Itävallan herttuatar Annan (1318–1343) kanssa, avioliitto oli lapseton; kuoli 21-vuotiaana
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Klaniczay, Gábor: Holy Rulers and Blessed Princesses: Dynastic Cults in Medieval Central Europe. Translated by Palmai, Eva. Cambridge University Press, 2001. S. 439
- ↑ a b c d Sugar & Hanak: A History of Hungary, s. 36. Indiana University Press, 1994. ISBN 9780253208675
- ↑ a b Engel, Pál: The Realm of St Stephen: A History of Medieval Hungary, 895-1526. I.B. Tauris 2001. S. 129
- ↑ Radvan, Laurentiu: At Europe's Borders: Medieval Towns in the Romanian Principalities. Translated by Cîrdei, Valentin. Brill 2010. s. 315
|
Edeltäjä: Venceslaus III |
Unkarin kuningas Kaarle Robertin vastakuninkaana 1305–1308 |
Seuraaja: Kaarle Robert |
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
