Tämä on lupaava artikkeli.

Reino Helismaa

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Repe Helismaa)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Reino Vihtori Helismaa
Henkilötiedot
Syntynyt12. heinäkuuta 1913
Helsinki, Suomi
Kuollut21. tammikuuta 1965 (51 vuotta)
Helsinki
Ammatti kuplettilaulaja, sanoittaja, viihdetaiteilija ja käsikirjoittaja
Muusikko
Taiteilijanimi Orvokki Itä, Rainer Kisko, Rauni Kouta, Aarne Lohimies, Jukka Roine, Väinö Karras, Repe
Laulukielet suomi
Aktiivisena 19471965
Tyylilajit rillumarei
kupletti
iskelmä
huumorimusiikki
Soittimet laulu, kitara
Levy-yhtiöt Fazer Music

Reino Vihtori ”Repe” Helismaa, vuoteen 1934 Helenius,[1] (12. heinäkuuta 1913 Helsinki21. tammikuuta 1965 Helsinki) oli suomalainen sanoittaja, säveltäjä, kuplettilaulaja, viihdetaiteilija, elokuvanäyttelijä ja käsikirjoittaja. Erityisesti hänet muistetaan yhteistyöstään Toivo Kärjen, Tapio Rautavaaran ja Esa Pakarisen kanssa. Helismaa teki noin viisituhatta sanoitusta, joista 1 500 levytettiin. Hän oli tuotteliaimpia suomalaisia sanoittajia yhdessä Sauvo Puhtilan, Vexi Salmen ja Juha Vainion kanssa.[2] Hän teki myös muun muassa radiokuunnelmia, elokuvakäsikirjoituksia (muun muassa ensimmäiset Pekka ja Pätkä -elokuvat) ja näytelmiä.

Helismaa oli 1950-luvun alusta lähtien hedelmällisessä yhteistyössä säveltäjä Toivo Kärjen kanssa. Tapio Rautavaara levytti monet Helismaan sanoittamista kappaleista, tosin monet tunnetuimmat vasta 1960-luvulla. Useat Rautavaaran kappaleina pidetyt Helismaan sanoitukset on ensimmäisen kerran levyttänyt joku muu, esimerkiksi Matti Louhivuori (Kulkurin iltatähti, Reppu ja reissumies) ja Kauko Käyhkö (Lapin jenkka). Helismaan sanoituksia ovat vuosien varrella levyttäneet myös muun muassa Olavi Virta, Esa Pakarinen, Henry Theel ja Eemeli. Helismaa teki elämänsä aikana kahdeksan näytelmää, kymmenen revyytä, 104 radiohupailua, 32 elokuvakäsikirjoitusta ja noin 5 000 laulutekstiä. Helismaa käytti oman nimensä lisäksi salanimiä Orvokki Itä (samaa nimeä käytti myös Toivo Kärki), Aarne Lohimies, Rainer Kisko, Väinö Karras, Jukka Roine ja Rauni Kouta.

Tunnetuimpia Helismaan sanoittamia kappaleita ovat ”Hopeinen kuu”, ”Kulkuri ja joutsen”, ”Meksikon pikajuna”, ”Päivänsäde ja menninkäinen”, ”Reissumies ja kissa”, ”Sinun silmiesi tähden” sekä ”Suudelmin suljetut kirjeet”.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reino Vihtori Helenius syntyi Helsingissä 12. heinäkuuta 1913 Maria (o.s. Manninen) ja Vihtori Heleniukselle. Hän oli Ullanlinnassa asuneen kahdeksanhenkisen perheen pojista nuorin. Isä Vihtori oli ammatiltaan puuseppä. Hän kuoli Suomen sisällissodan aikaan huhtikuussa 1918, kun hänet ammuttiin kadulla vaikkei ollut sotimassa eikä edes aseistettu. Perhe lähti pakoon Laukaaseen, jossa Maria-äidillä oli sukulaisia. Samana vuonna he muuttivat Lahteen äidin veljen Augustin luo. Reino kävi Lahdessa neljä vuotta kansakoulua sekä Lahden Lyseossa keskikoulun. Vuonna 1931 hän suoritti armeijan lentokonekorjaajana Viipurissa. Näihin aikoihin hän kiinnostui huumoripitoisista kupleteista ja osti haitarin.[3]

Konelatojaksi ja Helismaaksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varsinaiselta ammatiltaan Helismaa oli konelatoja.

Päästyään armeijasta Reino työskenteli aluksi lautatarhalla ja myöhemmin sähköyhtiössä mittarinlukijana. Vuonna 1935 hän aloitti enonsa Augustin omistaman kirjapainon konelatojana, aluksi harjoittelijana. 1930-luvulla hän oli myös jonkin aikaa Lahden sosialidemokraattien nuoriso-osastossa ja työskenteli myös pankin vahtimestarina.[3]

Tuona aikana oli tapana muuttaa sukunimi suomalaiseksi. Niin teki myös Reino Helenius, joka päätti vuonna 1934[1] vaihtaa nimensä Helismaaksi. Helismaa meni naimisiin lahtelaisen Lempi Turusen (29.5.1915–4.7.1983)[4] kanssa 13. syyskuuta 1936. Pariskunta muutti Viipuriin, josta Helismaa sai vakituisen työpaikan Karjalan kirjapainossa.[3]

Vuonna 1937 Helismaat saivat ensimmäisen lapsensa, Arto-pojan. Tytär Satu syntyi vuotta myöhemmin vuonna 1938.[5]

Konelatojana ansaitut rahat eivät kuitenkaan riittäneet, joten Helismaan piti löytää myös jokin toinen ansiotulo. Hän rupesi kirjoittamaan Lukemista kaikille ja Seikkailujen maailma -lehtiin nimimerkeillä Rudi Halla, Masa Palo ja Eemil Arsa. Lisäksi hän alkoi esiintyä erilaisissa tilaisuuksissa kitaransa kanssa. Rahat riittivät lopulta viipurilaisen omakotitalotontin varaamiseen 1939.[3] Viipurissa Helismaa tutustui jo silloin näyttelijöinä ja muusikkoina tunnettuihin Masa Niemeen ja Kale Teuroseen, joiden kanssa hän esitti ohjelmaa paikallisten kirjaltajien juhlissa ja iltamissa.[6]

Vuonna 1939 Helismaa joutui kuitenkin lähtemään ylimääräisiin sotaharjoituksiin. Talvisota alkoi marraskuussa, ja Helismaa komennettiin ilmatorjuntaan. Sota loppui vuoden 1940 maaliskuussa ja Helismaa kotiutui toukokuussa. Viipuri menetettiin Neuvostoliitolle, joten Helismaa menetti kotinsa ja työpaikkansa. Edessä oli muutto takaisin Lahteen, jossa Helismaa sai työpaikan ravintolan vahtimestarina. Pian pariskunta kuitenkin muutti Helsinkiin, kun Helismaa sai työpaikan konelatojana Maalaiskuntien Liiton kirjapainossa; häntä pidettiinkin erittäin nopeana latojana.[7][3]

Talvisota oli päättynyt, ja Helismaa ryhtyi kirjoittamaan novelleja ja pakinoita Isku-nimiseen lehteen, jota hän Olavi Kanervan kanssa päätoimitti.[7] Kesällä alkoi kuitenkin jatkosota ja miehiä tarvittiin rintamalla. Tällä kertaa Helismaa joutui etulinjaan. Pian hänen taitonsa riimittelijänä ja laulajana huomattiin, ja hänet siirrettiin viihdytysjoukkoihin. Sota päättyi 1944 ja Helismaa palasi takaisin kirjapainoon. Sota oli kuitenkin väsyttänyt häntä ja hän haaveili tavallisesta perhe-elämästä. Esiintymiset rajoittuivat lähinnä kirjapainon omiin juhliin.[3] Vuonna 1945 Helismaan perheeseen syntyi poika Markku, joka myöhemmin tuli tunnetuksi toimittajana. Samaan aikaan Helismaat perustivat kotinsa silloisen Helsingin maalaiskunnan Puistolaan, joka kuitenkin jo vuoden 1946 alussa liitettiin Helsinkiin.[5]

»Helismaan runontekotaito tuli ilmi painossa, kun Helismaa nopeaan tahtiin latoi tekstiä ja samalla keskusteli jonkun toisen kanssa runosta, jota tämä tuli pyytämään ystävättären häihin tai kastetilaisuuteen, mihin tarvittiin nopeasti jokin sopiva runonpätkä. Hän kirjoitti nopeasti tekstin latomakoneella ja otti tavallisesta, työn alla olevasta palstasta yhden vedoksen ja ojensi sen tilaajalle: se oli pikapalvelua. Jos sävel oli ennakolta tiedossa – se saattoi olla kansanlaulu tai tuttu iskelmä – Helismaa lauloi tekstin latomakoneensa ääressä. Työkaverit sanoivat, että koska Helismaalla oli noin paljon sivuhommia, pitäisi latomoon kai saada parempi akustiikka.»
(Kirjasta Reino Helismaa, jätkäpoika ja runoilija[3])

Maaliskuussa 1948 Helismaa pestattiin sosialidemokraattisen ammattiyhdistysmiehen Janne Hakulisen johtaman Työväen Ohjelmapalvelun (TOP) palkkalistoille. Toimiston periaatteena oli välittää ohjelmaa ja esiintyjiä lähinnä sosialidemokraattien eri puolilla maata järjestämiin tilaisuuksiin ja sen kaartissa oli etupäässä helsinkiläisiä taiteilijoita, Helismaan ohella muiden muassa näyttelijä ja laulaja Lulu Paasipuro. Taiteilija suoritti toimistolle esiintymisistään välityspalkkion, mutta sai pitää esiintymispalkkionsa itse. Työskentely TOP:ssa ei ollut Helismaalle poliittinen pesti, vaan hän oli siellä vapaana taiteilijana, joka oli tilattavissa esiintymään vaikkapa Rovaniemelle. Toisaalta hän kirjoitti revyytekstejä ja kisällilauluja sosialidemokraattisille kisälliryhmille ja SDP:n puoluetoimiston tarpeisiin. Samalla kuitenkin myös kansandemokraattien ohjelmatoimisto Ohjelmatyö kääntyi teksti- ja aihepulassaan Helismaan puoleen. Helismaa esiintyi muun muassa sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä tuomitun SDP:n vahvimman miehen Väinö Tannerin vapautumisen kunniaksi järjestetyssä juhlassa elokuussa 1948.[8]

Ensimmäiset levytykset ja tutustuminen Kärkeen ja Rautavaaraan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toivo Kärki ja Reino Helismaa työpöydän ääressä.

Tapio Rautavaaraan Helismaa tutustui Puistolan työväentalolla. He olivat kuulleet toisistaan jo sodan aikaan, sillä he olivat taistelleet samassa rykmentissä, JR 4:ssä, mutta eivät olleet vielä tuolloin tavanneet. Rautavaara oli kutsuttu esiintymään Puistolan työväentalolle, jolloin hän huomasi Reino Helismaan istuneen eturivissä. Rautavaaran kertoman mukaan Helismaa tuli näyttämön puolelle, paiskasi Rautavaaran kanssa kättä ja sanoi: ”Mä olen sitten se Helismaa.” [9]

Tapio Rautavaara muisteli ensitapaamistaan Helismaan kanssa Peter von Baghin haastattelussa vuonna 1978:

» Se oli onnellinen kohtaaminen. Meistä tuli kaverit heti. Onnellista oli myös se, että suurin piirtein samoihin aikoihin sattui syntymään Toivo Kärki, Reino Helismaa ja Tapio Rautavaara. Helismaa teki tekstit, Kärki sävelsi ja minä pulputin ne kansalle. Sodan jälkeinen kansa oli sellaista, että ne tahtoivat unohtaa sen harmaan formun, sen pulan ja ne tuskat ja kärsimykset ja pelon.»

[10]

Helismaa tuli tunnetuksi sodan jälkeen esittämällä J. Alfred Tannerin kupletteja. Ensimmäinen levytys tehtiin vuonna 1947 Rautavaaran kanssa kappaleella ”Yhteinen Susannamme”.[11] Vuonna 1948 Helismaa levytti yksinään J. Alfred Tannerin kappaleita, muun muassa ”Kekkerit Mäkelän kanatarhassa” ja ”Nujulan talkoopolkka”.[12][13] Muutamia viikkoja sen jälkeen, kun Rautavaara vuonna 1949 jätti päivätyönsä Osuustukkukaupassa, Helismaa sanoutui irti Työväen Ohjelmapalvelusta ja miehet muodostivat kiertueparin "Iloiset trubaduurit".[14]

Yhteisillä kiertueillaan Helismaa ja Rautavaara keskustelivat paljon runoudesta. Helismaalle oli aluksi yllätys, että myös Rautavaara, keihäänheittäjä, oli kiinnostunut lyriikasta. Vauhtiin päästyään miehet huomasivat, että heillä oli useita yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Molempien suosikkirunoilijoita olivat Eino Leino, Johan Ludvig Runeberg, Yrjö Jylhä, Kaarlo Sarkia ja Heikki Asunta. Suomennoksina he lukivat myös maailmanrunoutta; esimerkiksi Omar Khaijam oli kummallekin tuttu. Sekä Helismaalla että Rautavaaralla oli kiertueillaan mukanaan kirjoja, joista valittiin iltamissa esitettäviä runoja.[15]

Heti alussa "Iloisia trubaduureja" täydennettiin harmonikansoittajalla, jota tarvittiin paitsi säestämään laulajia, myös soittamaan iltamatilaisuuden päättäneet tanssit. Säestäjät vaihtuivat usein, ja eräässä vaiheessa tehtävässä oli Lasse Pihlajamaa, kunnes syksyllä 1949 vakituiseksi säestäjäksi löytyi suurelle yleisölle silloin vielä täysin tuntematon Esa Pakarinen. Pakarisen nimeä ei aluksi mainittu Helismaan ja Rautavaaran kiertueilmoituksissa lainkaan, mutta pian hänen koomikonlahjansa alkoivat näkyä muun muassa hänen kehittämiensä roolihahmojen Severi Suhosen ja Impi Umpilammen muodossa.[16]

Jo ennen sotia mainetta saavuttanut säveltäjä Toivo Kärki oli saanut jatkosodan aikana käsiinsä Olavi Paavolaisen toimittaman rintamamiesten runoantologian "Täältä jostakin", jossa hänen huomiotaan oli herättänyt hänelle täysin tuntemattoman alikersantti Reino Helismaan runo ”Unta ja totta”. Sodan päätyttyä Kärki otti yhteyttä Helismaahan. Kärki tunsi heti löytäneensä sukulaissielun; Helismaa oli impulsiivinen henkilö, joka suorastaan pulppusi ideoita.[17] Heistä tuli työkavereita, ja menestyksekäs yhteistyö jatkui aina Helismaan kuolemaan saakka. Heidän ensimmäisenä yhteisenä kappaleenaan syntyi vuonna 1948 ”Suutarin tyttären pihalla”, jonka Helismaa esitti. Vihjailevan sanoituksensa takia kappale oli kaksitoista vuotta esityskiellossa.[11][18] "Suutarin tyttären pihalla" oli Helismaan ensimmäinen levytetty sanoitus.[19]

Sotien jälkeen Helismaa esiintyi erityisesti myös Tapio Rautavaaran ja Esa Pakarisen kanssa, mutta Rautavaara sanoutui irti kiertueporukasta syksyllä 1950.[11] Rautavaara perusteli lähtemistään sillä, että isolla porukalla palkkiorahat pitää jakaa eikä kenellekään jää juuri mitään. Rautavaaran lähtö porukasta oli Helismaalle aluksi kova paikka, mutta myöhemmin hän myönsi Rautavaaran tehneen oikean ratkaisun.[9] [20] Samoihin aikoihin Toivo Kärjen yhteistyö hänen siihenastisen pääasiallisen sanoittajansa Lauri Jauhiaisen kanssa katkesi erimielisyyksiin. Jauhiainen katsoi, että hänelläkin on oikeus säveltämiseen, ja alkoi tarjota töitään kilpaileville levy-yhtiöille. Tästä Kärki suuttui ja antoi saman tien Jauhiaiselle lopputilin. Ennen Jauhiaista Kärjen kappaleita olivat tekstittäneet Kerttu Mustonen ja Helena Eeva. Molemmat olivat erittäin taitavia sanoittajia, mutta he eivät kuitenkaan olleet pysyneet Kärjen nopeassa tahdissa.[21]

Helismaa oli saavuttanut mainetta paitsi sanoittajana, myös säveltäjänä lauluillaan "Päivänsäde ja menninkäinen", "Balladi villistä lännestä" ja "Rakovalkealla". Heti alussa Kärki teki kuitenkin Helismaalle selväksi, että tämä kiinnosti häntä vain sanoittajana eikä säveltäjänä, mutta tekstien tekijänä hänelle tulisi riittämään töitä.[22] Helismaan taidoista esiintyjänä ja koomikkona Kärki ei myöskään ollut lainkaan niin vakuuttunut kuin Helismaa, joka itse oli suunnitellut itselleen uuden J. Alfred Tannerin tai Rafael Ramstedtin tyyliä.[23] Kun miesten yhteistyö käynnistyi toden teolla, kappaleita syntyi tiiviillä tahdilla: ”Katuviertä pitkin”, ”Linjuripolkka”, ”Rovaniemen markkinoilla”, ”Imatran Inkeri”, ”Kaksi vanhaa tukkijätkää”, ”Neljän tuulen tiellä”, ”Reppu ja reissumies”, ”Muhoksen Mimmi”, ”Kaksi ystävää”, ”Kievarin Kirsti”, ”Kulkurin iltatähti”, ”Rekiretki”, ”Lentävä kalakukko” – nämä kaikki ja monta muuta pelkästään vuonna 1951.[24] Vuonna 1951 Helismaa sai levylle kaikkiaan 46 tekstiään.[25] Laulajina olivat Helismaan itsensä lisäksi muun muassa Esa Pakarinen, Jorma Ikävalko, Justeeri (Kauko Käyhkö), Veikko Sato, Erkki Junkkarinen ja Matti Louhivuori. Helismaan oma laulutuotanto rajoittui vain humoristisiin kupletteihin.[11]

Rautavaara levytti paljon Helismaan kirjoittamia lauluja. Muutamat klassikoiksi muodostuneista kappaleista hän levytti vasta Helismaan kuoltua. Aiemmin Rautavaara ei erityisesti ollut innostunut Helismaan iskelmistä, sillä hän itse suosi iskelmän sijasta laulelmaa. Yhteistyö kaksikon välillä jatkui kuitenkin 1960-luvun taitteesta aina Helismaan kuolemaan saakka.[26]

Työskentely elokuvien parissa: Rillumarei ja Pekka Puupää

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rautavaaran lähdettyä Pakarisen (vas.) ja Helismaan (kesk.) kiertueporukasta hänen tilalleen otettiin Jorma Ikävalko (oik.)

Rillumarei”-elokuvat saivat alkunsa, kun ohjaaja Toivo Särkkä ehdotti yhteistyötä Helismaan, Pakarisen ja Jorma Ikävalkon kanssa. Vuoden 1951 elokuva Rovaniemen markkinoilla oli kansan suosikki mutta kriitikoiden vihaama. Elokuvaa seurasi joukko muita nopeasti kuvattuja rillumarei-elokuvia. Elokuvien käsikirjoitukset tehtiin nopeasti. Tarinat olivat romanttisia, mutta niiden rinnalla kulki huumorijuoni, ja elokuvat sisälsivät runsaasti iskelmiä.[11] Kriitikot vihasivat elokuvia, mutta kansa kuitenkin otti rillumarein avosylin vastaan, ja myöhempi arviointi on osoittanut sen olleen ainakin parhaimmillaan aitoa ja rehellistä katoavan maaseutumaisen elämänmuodon, tukkijätkien ja kulkureiden maailman kuvausta. Kärki ja Helismaa joutuivat armottoman ryöpytyksen kohteeksi, ja heitä pidettiin suomalaisen musiikkimaun pilaajina.[11] Vaikka heidän tuotteistaan vain pieni osa oli rillumareita, kaikki muutkin heitettiin ”virallisen” kritiikin taholta samaan roskakoriin. Kärki puolusteli Helismaata ja hänen töitään, välillä myös silloin kun hän oli arvostelijoiden kanssa osittain samaa mieltä.[9]

Samoihin aikoihin tehtiin runsaasti elokuvia, joihin Helismaa teki käsikirjoituksen ja Kärki musiikin. Lähes kaikki näistä lytättiin suoralta kädeltä, koska tekijänä oli Helismaa. Esimerkiksi Helismaan salanimellä kirjoittamaa näytelmää aluksi kehuttiin, mutta kun selvisi, että nimen takana olikin Helismaa, sen esittäminen lopetettiin.[9] Moni silloinen suosikki-iskelmä oli joko elokuvasta peräisin tai antoi elokuvalle aiheen. Pekka Puupää -elokuvien pitkä sarja alkoi 1953.[27] Suosittu elokuvasarja sai kuitenkin päätöksen vuonna 1960, kun Pätkää näytellyt Masa Niemi teki itsemurhan.[27]

Juhannuksen 1954 alla sai Vallilan kesäteatterissa Helsingissä ensiesityksensä Karjala-aiheinen laulunäytelmä Ruoska ja rakkaus, jonka tekijöiksi ilmoitettiin Väinö Karras ja Markku Tien'oja. Esityksen ohjasi Saara Ranin ja näyttelijät valmensi Into Lätti. Näytelmä sai kiittävät arvostelut, jopa niin, että Sam Sihvon Jääkärin morsiamen todettiin saaneen voittajansa. Ensiesityksen päätyttyä tekijöitä taputettiin esiin, mutta kukaan ei ilmestynyt lavalle. Helsingin Sanomien Toini Havu kiitteli näytelmän aitoutta ja iloisuutta ja elokuvaohjaaja Erik Blomberg suunnitteli sen filmaamista. Väinö Karras ja Markku Tien'oja tiedettiin yleisesti nimimerkeiksi, mutta salaisuus säilyi yli puoli vuotta, kunnes tekijöiksi paljastuivat Kärki ja Helismaa ja näytelmä katosi julkisuudesta.[28]

1950-luvun alkupuolen Kärki-Helismaa -tuotantoa olivat lisäksi muun muassa kappaleet ”Minä soitan sulle illalla”, ”Lauluni aiheet”, ”Laivat puuta – miehet rautaa”, ”Me tulemme taas”, ”Vanhan myllyn taru”, "Täysikuu", ”Odotin pitkän illan”, ”Hiljainen kylätie”, ”Muista minua”, ”Ohi on”, ”Lapin jenkka”, ”Mummon kaappikello”, ”Virta toi – virta vei” ja ”Keskiyön tango”.[29] Tuotannossaan Kärki ja Helismaa olivat johdonmukaisesti tavallisen kansalaisen puolella ”nappiherroja” vastaan. 1950-luvun lopulla esille nousi nuoria laulajia, ja Kärjen ja Helismaan tuotanto modernisoitui, syntyivät mm. kappaleet "Onni jonka annoin pois", "Vanhan veräjän luona" ja "Nuori rytmi" [30], 1960-luvun puolella mm. "Tähdet kertovat", "Tulenliekki", "Kaikessa soi blues", "Tango merellä" , "Neljäs mies".[31] Merkittävä oli vuoden 1963 "Tuopin jäljet", jonka myötä Tapio Rautavaara palasi Kärjen-Helismaan tuotannon pariin.[32] Helismaan tiettävästi viimeinen teksti oli "Aurinko laskee länteen", joka esitettiin vasta Helismaan kuoltua. [33]

Kärjen sävellysten lisäksi Helismaa teki myös muun muassa ulkomaalaisiin kappaleisiin suomenkielisiä sanoja. Hän kirjoitti tekstejä niin kupletteihin, tangoihin, iskelmiin kuin myös rakkauslauluihin.[11]

Helismaan 1960-luvun elokuvakäsikirjoituksia olivat muun muassa Oho, sanoi Eemeli, Pekka ja Pätkä neekereinä ja Se alkoi omenasta.

Kuunnelmat Yleisradiolle

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1945–1964 Helismaa käsikirjoitti Yleisradiolle – vuodesta 1948 lähtien pääjohtaja Hella Wuolijoen aloitteesta perustetulle Radioteatterille – alun toistasataa radiohupailua, joista tunnetuimpia oli useana jaksona vuodesta 1954 esiintynyt Villi länsi -aiheinen Laiska-Lassi. Lisäksi hän teki sketsejä ja lauluja muiden käsikirjoittamiin kuunnelmiin.[34] Helismaan ensimmäinen radiolle käsikirjoittama hupailu oli Härkätaistelu Tiritombassa vuodelta 1945, joka oli myös ensimmäinen radion viihdetoimituksen hoitajaksi juuri samana vuonna tulleen Antero Alpolan hyväksymä käsikirjoitus. Alpola piti tätä myös ajanvietetoimituksen ohjelmapoliittisena linjauksena.[35] Rakenteeltaan Helismaan kirjoittamat hupailut olivat Alpolan mukaan ”jonkinmoista operettia”, jossa oli melko niukasti repliikkejä, mutta runsaasti musiikkia. Repliikki saattoi ehkä jatkua lauluna tai laulu jatkua repliikkinä; samoin repliikkiin voitiin vastata laululla tai lauluun repliikillä. Myös Helismaalla itsellään oli jokaisessa hupailussaan esitettävänään jokin rooli.[36] Vuodesta 1958 lähtien esitetyn Kankkulan kaivolla -hupailun käsikirjoittamiseen Helismaa ei kuitenkaan osallistunut, vaikka eräissä sen arvioinneissa tätä veikkailtiinkin.[37] Helismaan kirjoittamia hupailuja ohjasivat vuorotellen mm. Marja Rankkala, Mauno Hyvönen, Oke Tuuri ja Kauko Käyhkö. Kankkulan kaivolla -sarjan tavoin Helismaa oli tarkoittanut hupailunsa nimenomaan harmittomaksi ajanvietteeksi eikä niissä otettu kantaa politiikkaan tai yhteiskunnallisiin ongelmiin. Helismaa itse luonnehti kuunnelmien käsikirjoittamista:

»Ei radioonkaan kirjoittaminen niin helppoa ole. Täytyy ajatella mitä kirjoittaa, muuten kirjoittaa helposti mitä ajattelee – ja se ei mene läpi. [38]»

Reino Helismaan radiouran alkuaikoina Yleisradion ohjelmaneuvosto suhtautui häneen erittäin kielteisesti ja Antero Alpola muisteli myöhemmin pitäneensä häntä väkipakolla ohjelmistossa. Alpola puolusti Helismaata eräässä Yleisradion ohjelmakokouksessa vuonna 1949:

»Ruma ääni, sellainen Helismaalla varmaankin on. Minusta se on kumminkin hyvin pieni vika kuplettilaulajalle. Miehen esityksissä ei ole epävarmuutta hänen puhutellessaan lauluineen kuulijaa. Hänellä on hyvin selvä tekstinlausunta eikä hän koketeeraa äänellään, vaan laulun sisältö on pääasia ja sen hän vie tehokkaasti perille. [39]»

Repen nykyaikaiset kansanlaulut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 1961 Reino Helismaa julkaisi kolmen levyn sarjan "Repen nykyaikaiset kansanlaulut", joissa ivan kohteena oli paitsi Yleisradion iskelmiä syrjinyt musiikkipolitiikka, myös Suomen sisäpolitiikan kielteiset ilmiöt ja lukuisat suurta yleisöä kuohuttaneet skandaalit. Ensimmäisen osan alussa Helismaa keskeytti Kai Pahlmanin yhtyeen aloittaman Rovaniemen markkinoilla -jenkan alkuunsa:

»Ei, ei, pojat, pankaas poikki. Nyt tehdään taidetta! Niin. Minulla on jo kauan ollut epämiellyttävä lisänimi; sanovat nimittäin Rillumarei-Helismaaksi. Tästä syystä olen tästä lähtien päättänyt laulaa vain taidetta. Ja helpoin tapa laulaa taidetta on laulaa kansanlauluja. Mutta kansanlauluja ei nykyään enää kukaan viitsi sellaisinaan – ainakaan ihan selvin päin – kuunnella, joten minä olen näitä lauluja hiukan nykyaikaistanut eli modernisoinut.»

Sanomalehdet olivat täynnä satiiristen laulujen aiheita. Pääministeri V. J. Sukselainen joutui eroamaan saatuaan tuomion niin kutsutussa Kansaneläkelaitoksen asuntojutussa, ja hieman myöhemmin valtakunnanoikeus tuomitsi Suomen Pankin johtajan Aarre Simosen sakkoihin Kätilöopiston jutussa. Mannerheimin Lastensuojeluliitossa paljastui yli 30 miljoonan markan kavallus, johon syylliseksi todettiin liitossa työskennellyt rouva Karin Sauramo, ja poliittisiakin sävyjä saaneessa margariiniskandaalissa väitettiin margariinin valmistukseen käytetyn jopa kuolleita kissoja. Maalaisliiton puoluesihteerin Arvo Korsimon kerrottiin saaneen Tampereen ja Turun välisen valtatie 9:n uuden linjauksen muutetuksi siten, että se halkaisi hänen oman maatilansa sijasta yhdeksän muuta tilaa ja teki lisäksi viisi tilaa elinkelvottomiksi. Everstiluutnantti Sven Oskar Lindgren pakotti metsästysmailleen Pernajassa eksyneen kultamitaliampuja Pentti Linnosvuon ja tämän seurueen kävelemään aseella uhaten edellään kädet ylhäällä ja housut kintuissa; samoihin aikoihin Ilmari Turjan Uusi Kuvalehti nosti esiin Lindgrenin entistä negatiivisempaan valoon saattaneen sotamies Hytin tapauksen jatkosodan ajalta. Julkisuudessa oli niin ikään paljon esillä rautatiehallituksen pääjohtajan Erkki Aallon omavaltainen johtamistyyli. Näitä kaikkia aiheita Helismaa käsitteli lauluissaan, ja osansa saivat myös presidentti Urho Kekkosen sisäpoliittiset otteet ja hänen uudelleenvalintansa estämiseksi perustettu Honka-liitto. Erään Helismaan pilkkalaulun "Ajankohtaista loiskiehuntaa" otsikko viittasi Kekkosen Paasikivi-seurassa pitämään ulkopoliittiseen puheeseen, jossa presidentti kuvaili Suomen puolueettomuuspolitiikkaa horjuttamaan pyrkivien tahojen toimintaa kemiallisin termein.[40]

Reino Helismaa oli kova tupakoimaan,[9] ja hän sairastui keuhkosyöpään 1960-luvun alussa. Syöpä saatiin kuitenkin onnistuneesti leikattua kevättalvella 1964 ja tulevaisuus näytti valoisalta, mutta myöhemmin saman vuoden aikana hänen yleiskuntonsa alkoi uudelleen heiketä ja lopulta jopa tavallinen kävelykin kävi voimille[41]. Helismaalla havaittiin luusyöpä, johon hän kuoli 51-vuotiaana vuonna 1965. Hänet on haudattu Honkanummen hautausmaalle Vantaalle.[42] Helismaan muistotilaisuudessa lausuttiin:

»Hän oli kansanmies, kansanrunoilija; hänen tukkijätkänsä ja äijänsä ovat yhtä aitoja kuin Haanpään koristelemattomuudessaan ja rentoudessaan. Kyllä Helismaa totisesti osasi ottaa myös ilon irti, ja hänen ilonsa oli vapauttavaa, rentouttavaa ja estotonta, hänen riiminikkariutensa virtuoisista. Aivan toisenlaisen Helismaan tapaamme monissa vakavissa lauluissa. Niissä on jo syviä äänenpainoja, mietteliästä elämänviisautta, herkkää lyriikkaa, hiljaista pohdintaa...[43]»

Sairaan miehen kärsimyksiä oli lisännyt Kaustisen Purppuripelimanneilta syksyllä 1964 saapunut kirje Tapio Rautavaaran levyttämän Peltoniemen Hintriikan surumarssin johdosta. Kirjeessä huomautettiin ensinnäkin, että kyseessä oli Peltoniemen Hintriikki – mies eikä nainen, kuten Helismaa oli käsittänyt. Toiseksi paheksuttiin sitä, että Helismaan kaltainen "rillumarei-mies" oli rohjennut kajota suorastaan pyhänä pidettyyn kaustislaisen kansanmusiikin tunnussävelmään. Pohjalaisina kaustislaiset eivät myöskään hyväksyneet mitään köyhyyttä sävelmiinsä; Hindrik Peltoniemi oli päin vastoin ollut vauras talonpoika. Kaustislaisten kirje loukkasi myös Tapio Rautavaaraa ja kappaleen sovittajaa Toivo Kärkeä, joka oli löytänyt kappaleen eräältä Yleisradion kantanauhalta. Kaustisen Purppuripelimannit lähettivät kirjeestä kopion Yleisradioon, joka pani Peltoniemen Hintriikan surumarssin saman tien esityskieltoon.[44]

Toivo Kärjen pojan Kalervo Kärjen mukaan Helismaan kuolema merkitsi vääjäämättä yhden aikakauden päättymistä, vaikka hänen ystävistään ja ikätovereistaan Toivo Kärki, Esa Pakarinen, Tapio Rautavaara ja Kauko Käyhkö jatkoivat uraansa vielä pitkään. Helismaa oli ollut ikäpolvensa keskeinen henkinen suunnannäyttäjä, sodan jälkeen aloittaneista viihteentekijöistä hän lähti ensimmäisenä, ja muiden oli siitä eteenpäin tultava toimeen uusin eväin. Toisaalta Toivo Kärki pääsi jatkossa hieman helpommalla, kun toisen "suomalaisen musiikkimaun pilaajan" varhainen poismeno aiheutti huonoa omaatuntoa iskelmää halveksineissa piireissä. Ne, jotka eivät Kärjen musiikista pitäneet, olivat ainakin hiljaa.[45]

Kuoleman jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sellaista miestä kuin Reino Helismaa oli, ei ole vielä tässä maassa ollut tällä alalla – ja kestää kauan ennen kuin toinen hänenlaisensa tulee. Mielestäni hän oli ajanvietetyössä nerouden rajoilla ja kun menee aikaa ja tulee välimatkaa häneen, hänen neroutensa kyllä huomataan.

– Tapio Rautavaara[46]

Helismaan kuoltua hänen paikkansa Toivo Kärjen hovisanoittajana otti Juha Vainio, jota Helismaa ei kuitenkaan koskaan ehtinyt tavata. Myös Vainio kuoli suhteellisen nuorena kuten Helismaakin: 52-vuotiaana vuonna 1990[2].

Tapio Rautavaara ja Reino Helismaa 1950-luvulla. Moni Helismaan kirjoittama kappale päätyi Rautavaaran levytettäväksi, mutta varsinaiset Helismaan tekemät klassikot hän levytti vasta Helismaan kuoltua.

Musiikki Fazer julkaisi syksyllä 1967 Toivo Kärjen toimittaman kokoelman Reino Helismaan lauluja, joka sisälsi 126 Helismaan sanoittamaa kappaletta. Lauluista suuri osa oli Kärjen säveltämiä, ja mukana oli myös useita levyttämättömiä kappaleita.[47]

Helmikuussa 1979 järjestettiin Helismaata kunnioittava muistokonsertti, jonka juonsi Peter von Bagh. Konsertissa esiintyivät muun muassa Esa Pakarinen ja Tapio Rautavaara.[48][49]

Kuva Reino Helismaan muistokivestä Helsingin Puistolassa. Isoon luonnonkiveen kiinnitetyn reliefin on suunnitellut Gunnar Uotila. Muistokivi luovutettiin Helsingin kaupungille 1987.

Vuonna 1984 Helsingin Puistolassa nimettiin katu Helismaan mukaan Reino Helismaan tieksi.[5] Vuonna 1987 julkistettiin Puistolan torilla Helismaan muistomerkki, jonka teki Gunnar Uotila.[50]

Vuodesta 1989 on jaettu Helismaan nimeä kantava sanoittajapalkinto ansioituneille suomalaissanoittajille. Palkintoa jaetaan viiden vuoden välein, ja sen ovat saaneet Vexi Salmi 1989, Jaakko Teppo 1994, Saukki 1999, Martti Syrjä 2004, Hector 2009 [51],Heikki Salo 2014 ja Paula Vesala 2019.

Vesa-Matti Loiri levytti albumillisen Helismaan kappaleita, jotka julkaistiin levyllä Vesku Helismaasta vuonna 1977.[52] Myös Hector on levyttänyt Helismaan lauluja, ja ne julkaistiin albumilla Helismaan pikajuna vuonna 2001.[53] Yksittäisiä Helismaahan viittaavia myöhempiä kappaleita ovat muun muassa Juha Vainion ”Repen muistolle”, Jope Ruonansuun ”Repe kirjoitti” ja Samuli Putron ”Helismaa”.

Peter von Bagh ohjasi vuonna 1979 Helismaasta henkilökuvan Repe – Pirstaleita Reino Helismaan elämästä.[54] Timo Koivusalo ohjasi Helismaan, Rautavaaran ja Pakarisen kiertue-elämästä kertovan elokuvan Kulkuri ja joutsen vuonna 1999. Elokuvassa Helismaata esittää Martti Suosalo.[55] Samana vuonna julkaistiin postimerkki, jossa olivat Helismaa ja Kärki.[56][57]

Toivo Kärjen jäämistössä oli aika paljon valmiita Helismaan sanoittamia kappaleita, joita ei ollut esitetty. Näitä on 2000-luvulla saatu eri artistien levyille (ks. Toivo Kärjen postuumi tuotanto).

Luonnehdintoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moni tunnetuista suomalaisista sanoittajista on tunnustanut Helismaan esikuvakseen sanoittajana. Heitä ovat muun muassa Juice Leskinen,[58] Hector[59] ja Gösta Sundqvist.[60]

Helismaan mukaan sanoituksissa piti olla mukana ajatuksen lisäksi myös tekniikkaa, mutta hän tinki itse ennemmin tekniikasta kuin ajatuksesta. Lisäksi hänen mielestään nimi on kappaleessa ”melkein A ja O”, sillä yleisö katsoo ensin levyn nimeä. Helismaa katsoi, että kappaleen melodian laadun oli oltava selvillä sanoitusta tehdessä. Muuten ei synny kunnon tekstiä. Teksti oli kuitenkin kirjoitettava ennen sävelmää.[61] Helismaan teksteissä on runsaasti loppusointuja. Hänen suosikkiaiheitaan olivat muun muassa Lappi, Villi länsi ja tukkilaistarinat.[11] Peter von Baghin mukaan Helismaan parhaat tekstit ovat tasoa, jolle suomalaisessa runoudessa ovat yltäneet vain Eino Leino ja Lauri Viita.[43]

Helismaa oli työssään nopea. Kun idea välähti, hän toteutti sen saman tien. Samalla tavalla työskenteli myös Toivo Kärki, ja muun muassa siksi heidän yhteistyönsä sujui niin hyvin. Lisäksi Kärjen mukaan he olivat samalla aaltopituudella ja ymmärsivät toistensa ajatukset ennen kuin niitä oli sanottu ääneen.[9]

Helismaan taitavaan kielenkäyttöön vaikutti muun muassa se, että hän luki paljon erityisesti suomalaista kirjallisuutta.[9]

Elokuvakäsikirjoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmalevyjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b Suuri tietosanakirja, s. 227. WSOY, 2001. ISBN 951-0-26053-3
  2. a b Juha Vainio Pomus.net. Viitattu 6.8.2010.
  3. a b c d e f g Reino Helismaa – tunnettu viihteen tekijä, tuntematon konelatoja Viestintäliitto. Viitattu 5.8.2010.
  4. Kuva Helismaiden hautakivestä Juha Nummela. Arkistoitu 30.6.2013. Viitattu 5.8.2010.
  5. a b c Puistolan asukasilta 29.11. kaupunginosat.net. Viitattu 5.9.2010.
  6. Jukka Pennanen ja Kyösti Mutkala: Reino Helismaa: jätkäpoika ja runoilija, s. 41. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1994.
  7. a b Iskelmänikkari Reino Helismaa oli myös lännenkirjailija 7.10.2009. Yle. Viitattu 6.8.2010.
  8. Pennanen & Mutkala, 1994, s. 90–92.
  9. a b c d e f g Peter von Bagh: Repe – Sirpaleita Reino Helismaan elämästä (1979)
  10. Timo Kalevi Forss: Helismaa – sanoittajamestarin värikäs ja traaginen elämä, s. 47–48. Helsinki: Like Kustannus, 2021.
  11. a b c d e f g h Reino Helismaa Pomus.net. Viitattu 6.8.2010.
  12. Hakutulos kappaleelle Kekkerit Mäkelän kanatarhassa Suomen äänitearkisto. Arkistoitu 15.5.2018. Viitattu 5.9.2010.
  13. Hakutulos kappaleelle Nujulan talkoopolkka Suomen äänitearkisto. Arkistoitu 15.5.2018. Viitattu 5.9.2010.
  14. Pennanen & Mutkala, 1994, s. 92.
  15. Lasse Erola: Tapsa: Tapio Rautavaaran elämä, s. 210. Helsinki: Helsinki-kirjat, 2012.
  16. Pennanen & Mutkala, 1994, s. 100.
  17. Lasse Erola: Olavi Virta ja hänen maailmansa, s. 95. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2005.
  18. Pennanen & Mutkala, 1994, s. 49.
  19. Jukka Pennasen ja Kyösti Mutkalan kirjoittamaan Helismaan elämäkertaan liittyvän diskografian mukaan Helismaan ensimmäinen levytetty sanoitus olisi ollut Henry Theelin levyttämä valssi "Muistatko". Kappaletta ei kuitenkaan ole sanoittanut Helismaa, vaan Lauri Jauhiainen. Kärki 2015, s. 211
  20. Maarit Niiniluoto: Siks oon mä suruinen, s. 138. Helsinki: Tammi, 1982. ISBN 951-30-5435-7
  21. Pennanen & Mutkala, 1994, s. 110.
  22. Pennanen & Mutkala, 1994, s. 113.
  23. Pennanen & Mutkala, 1994, s. 117.
  24. Kalervo Kärki: Sydämeni sävel - Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 273-286. Tampere: Mediapinta, 2015. ISBN 978-952-235-888-2
  25. Sadan vuoden syke: Reino Helismaa – Parooni ja jätkä Yle. Viitattu 18.8.2010.[vanhentunut linkki]
  26. Peter von Bagh: En päivääkään vaihtaisi pois – Tapio Rautavaara 1915–79, s. 27. Fazer Records, 1995.
  27. a b Esa Pakarinen Pomus.net. Viitattu 25.8.2010.
  28. Pennanen & Mutkala, 1994, s. 152–154.
  29. Ikivihreät Toivokarki.net. Arkistoitu 16.5.2013. Viitattu 5.9.2010.
  30. Kärki 2015, s. 436-453
  31. Kärki 2015, s. 475-528
  32. Kärki 2015, s. 524
  33. Kärki 2015, s. 561,570
  34. Jukka Pennanen ja Kyösti Mutkala: Reino Helismaa, jätkäpoika ja runoilija, s. 460–465. Porvoo: WSOY, 1994.
  35. Antero Alpola: Viihdevuosien vilinässä: radiokauteni ensimmäinen puoliaika 1945–1960, s. 25–26. Hämeenlinna: Karisto, 1988.
  36. Alpola 1988, s. 49–51.
  37. Paavo Oinonen: Pitkä matka on Tippavaaraan: Suomalaisuuden tulkinta ja Yleisradion toimintaperiaatteet radiosarjoissa Työmiehen perhe, Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja ja Kankkulan kaivolla, s. 285. Helsinki: SKS, 2004.
  38. Pennanen & Mutkala, 1994, s. 201.
  39. Alpola 1988, s. 50–51.
  40. Pennanen & Mutkala 1994, s. 247–256.
  41. Lasse Erola: Tapsa – Tapio Rautavaaran elämä, s. 308. Helsinki: Helsinki-kirjat, 2012.
  42. Helsingin seurakuntayhtymän hautahaku (Reino Vihtori Helismaa) Hautahaku.fi. Viitattu 26.8.2024.
  43. a b Peter von Bagh: Sininen laulu – Suomen taiteiden tarina: Helismaa Reino Yle. Arkistoitu 27.8.2009. Viitattu 6.8.2010.
  44. Erola 2012, s. 309.
  45. Kärki 2015, s. 560.
  46. Peter von Bagh: En päivääkään vaihtaisi pois – Tapio Rautavaara 1915–79, s. 28. Fazer Records, 1995.
  47. Kärki 2015, s. 604.
  48. Tapio Rautavaara laulaa Repeä YLE/Elävä Arkisto. Viitattu 21.8.2010.
  49. Severi Suhonen: Kylymässä mualimassa YLE/Elävä arkisto. Viitattu 21.8.2010.
  50. Julkiset veistokset Taidemuseo.fi. Arkistoitu 17.12.2005. Viitattu 24.8.2010.
  51. Hector sai Reino Helismaa -palkinnon 1.9.2009. Yle. Viitattu 6.8.2010.
  52. Hakutulos levymerkille Fazer finnlevy fcd 11 (cd) Suomen äänitearkisto. Viitattu 24.8.2010.[vanhentunut linkki]
  53. Hector: Hectobox. Kaikki singlet 1965-2005. (CD-boksin liite) EMI, 2005.
  54. Sirpaleita Reino Helismaan elämästä Yle. Arkistoitu 15.10.2013. Viitattu 18.8.2010.
  55. Kulkuri ja joutsen 19.2.1999. Film-o-holic. Viitattu 6.8.2010.
  56. Postimerkkiluettelo Suomi Datafun.fi. Viitattu 24.8.2010.
  57. Kärki 2015, s. 882
  58. Juice Leskinen Pomus.net. Viitattu 6.8.2010.
  59. Hector: Helismaa-palkinto kannustaa jatkamaan 1.9.2009. MTV3. Viitattu 6.8.2010.
  60. Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry 1996. Pomus.net. Viitattu 6.8.2010.
  61. Repen ralleja Yle Elävä arkisto. Viitattu 6.8.2010.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Toivo Kärki (toim.): Reino Helismaan lauluja. Musiikki Fazer, 1967.
  • Jukka Pennanen, Kyösti Mutkala: Reino Helismaa, jätkäpoika ja runoilija. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19595-2
  • Helismaa, Markku: Reino Helismaa ja perhe Puistolassa 50-luvulla. Helsinki: omakustanne, 2017.
  • Helismaa, Reino: ... ja reikärauta-Brown. (Toimittanut Juri Nummelin) Jyväskylä: Book studio, 2001. ISBN 951-20-5968-1

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]