Kupletti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo laulutyypistä. Kupletti oli myös lasten musiikkitietokilpailuohjelma.

Kupletti (ransk. couplet) on useita säkeistöjä sisältävä huumoripitoinen laulu, jossa käytetään tehokeinona osuvia ja sävellettyjä riimejä. Siksi kupletti toimiikin usein paremmin laulettuna kuin saneltuna tai luettuna. Kupletti voidaan jäljittää ilmeisesti vanhaan laulutanssiin. Kupletteja esiintyy myös vaudevillessa, opereteissa, varieteessa ja revyyssä. Suomessa kupletti tuli suosituksi 1900-luvun alkupuolella ja se myös käsitettiin hyvin väljästi. Kupletti saattoi olla esimerkiksi arkkiveisu, rekilaulu, romanssi tai balladi. Tärkeintä oli ajankohtaiset, osuvat sanat sekä humoristinen esitys. Ennen 1930-lukua kupletin melodia oli yleensä lainasävelmä, usein sävelmä, jonka alkuperäisten sanojen tilalle oli sepitetty uudet suomenkieliset sanat.[1] Kupletin alkutaipaleella laulun välissä saattoi olla pitkiäkin puhejaksoja, mutta 1900-luvun edetessä puheosuudet vähitellen lyhenivät ja jäivät kokonaan pois. Myös esityspuoli alkoi äänilevyjen yleistyessä hävitä kuplettiesityksistä. Matti Hakon[1] mukaan kupletissa oli lyhyt kertosäe, mikä soi yleisölle helpon mahdollisuuden yhtyä lauluun. Alkuvaiheessa kupletteja esitettiin väliaikaohjelmina esimerkiksi elokuvateattereissa kelojen vaihdon yhteydessä, mutta vähitellen kupleteista muodostui päänumero.[2] Yleinen piirre kupletille on se, että kupletistit olivat vailla kunnollista musiikkikoulutusta ja olivat ennen kupletistiuraansa pääsääntöisesti töissä muilla aloilla.lähde?

Taustaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tanssikupletin pioneeri Matti Jurva.

Laura Henriksson on tutkinut suomalaista kuplettia ja liittänyt Mihail Bahtinin karnevalismin ajatuksen kuplettiin. Henrikssonin mukaan kupleteissa esiintyy myös vakiintuneita tyylikeinoja karnevaalinaurun esittämiseksi: 1) nasaaliääni, 2) tiettyä sanaa painottava laulutapa tai 3) lyhyet tehostetauot tietyn sanan edellä.[2]

Merkittävimpiä kupletisteja Suomessa ovat olleet kupletin isä Pasi Jääskeläinen, kupletin uranuurtaja Johan Alfred Tanner, ensimmäinen maalaiskoomikko Iivari Kainulainen sekä Tannerin ruotsinkieliset aikalaiset Theodor Weissman ja Rafael Ramstedt. Amerikansuomalaisista kupletisteista mainittakoon Hiski Salomaa, Antti Syrjäniemi ja Arthur Kylander.[1][3][4][5] Tanssikupletin pioneeri Matti Jurva astui estradille 1930-luvulla, ja sota-aikana ja sen jälkeen kuplettitaivaalle syttyi muun muassa sellaisia tähtiä kuin Reino Palmroth (alias Reino Hirviseppä), jolta on ilmestynyt tällä hetkellä ainoa kupletin historiaa käsittelevä kirja, Veikko Lavi, Reino Helismaa, Juha Vainio ja Irwin Goodman.[6][7][8][9] Muita merkittäviä nimiä ovat esimerkiksi Tatu Pekkarinen ja Toivo Kärki[3][8][10].

Suomen ensimmäiset kupletti- ja iskelmälaulajien kuninkuuskilpailut järjestettiin Helsingin työväentalossa vuonna 1950. Yleisö äänesti kuplettikuninkaaksi teatterinjohtaja Yrjö Syllbergin Helsingistä ja iskelmäkuninkaaksi Erkki Junkkarisen Lauritsalasta.[11]

1900-luvun alku kupletissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saavuttaessa 1900-luvulle Suomessa eli jo varsin vahvana klassinen musiikki. Suomalaista populaarimusiikkia ei vielä oikeastaan ollut, vaikka merkkejä kevyemmästä ja viihteellisemmästä musiikista saatiin kokea Suomessakin vierailevien varietee-esitysten kautta.[3] Kuplettilaulajia voidaankin pitää eräänlaisina populaarimusiikin pioneereina Suomessa, sillä aihetta tutkineen Matti Hakon mukaan kupletti täytti kansan- ja taidemusiikin väliin jääneen tyhjiön.[1]

Pasi Jääskeläistä voidaankin pitää suomalaisen kupletin synnyttäjänä, vaikka hänen ohjelmistonsa ei ollutkaan mitään uutta ja omaperäistä: kanteleen säestyksellä laulettuja humoristisia kansanlauluja. Jääskeläinen oli Helsinkiin tultuaan työskennellyt Suomalaisessa teatterissa. Vuonna 1900 Jääskeläinen piti ensimmäisen konserttinsa, jonka jälkeen hän lähti kiertämään Suomen maaseutua. Kahden vuoden päästä hän teki kiertueen amerikansuomalaisten pariin ja vuonna 1904, kun ensimmäisiä levytyksiä tehtiin Suomessa, Pasi Jääskeläinen oli etunenässä.[3]

Helikon-teatterista Suomen viihdetaivaalle ponnistanutta J. Alfred Tanneria voidaan pitää suomalaisen kupletin varsinaisena kehittäjänä, joskin Tanneria ennen kuplettien tekoa oli jo yrittänyt Aatto Lumme (Liljeström). Lumme oli mm. julkaissut 1897 Humoristillisia Kuplettia nuottijulkaisun sekä hänen sävellyksistään on julkaistu savikiekolle kuplettikappaleista 1915. Jos Jääskeläisen ohjelmisto koostui lähinnä suomalaisista kansanlauluista, oli Tannerin lainasävelmistö todella kansainvälistä. Tannerin kuplettien melodia olivat peräisen milloin Saksasta, milloin Amerikasta. Suomalaiset kansansävelmät olivat selkeässä vähemmistössä, ja nekin erityisesti savolaisia polkkasävelmiä. Yksi kupletin humoristisen piirteen lähtökohdista olikin vanhojen sävelmien ironisointi uusilla sanoilla.[12]

Vaikka Tannerin esittämiä kupletteja pidettiinkin tuohon aikaan roskana ja rahvaan huvina, sai Tanner usein esiintyä kabinettien suljettujen ovien takana myös korkeampiarvoisille herroille.[1] Tanner myös levytti varsin ahkerasti ja vuosien 1911–1926 välillä syntyi seitsemisenkymmentä levytystä. Pekka Gronowin ja Jukka Lindforsin mielestä Tanner olisi saanut kultalevyn, mikäli sellaisia olisi 1900-luvun alkupuolella jaettu.[13] Hakon[1] mukaan levytykset eivät kuitenkaan luo oikeanlaista kuvaa Tannerista, sillä hänellä oli aikalaiskertomusten mukaan täydellinen plastiikka ja rytmivaisto. Tanner esiintyi paljon Ramstedtin kanssa ja tämä käänsikin Tannerin parhaimpia hengentuotoksia ruotsiksi.[1] Tannerin lauluja esitysohjeiden kera myös julkaistiin[3] Tanner esiintyi myös uudella mantereella, mutta varsinkin vuoden 1922 kiertue meni mönkään, sillä Tanneria pidettiin valkoisen Suomen edustajana.[14]

Tannerin, Ramstedtin ja Weismanin ohella kuplettilavoilla esiintyi myös Käkisalmesta kotoisin ollut Iivari Kainulainen. Kainulainen esiintyi Suomen Kansallisteatterissa jo 1900-luvun alussa, mutta viinaan menevänä joutui myöhemmin luopumaan paikastaan teatterin näyttelijäkaartissa. Vaikka Kainulainen levytysten määrässä mitattuna olikin yhtä suosittu kuin Tanner, ei hän Gronowin mukaan ollut kuitenkaan lähellekään yhtä omaperäinen. Käsityksensä Gronow lienee perustanut Reino Palmrothin kirjassa Hupilaulun taitajia esittämään kuvaukseen Kainulaisen ja Lehmuksen esityksestä.[3]

Kohti uudenlaista kuplettia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1920-luvulla kuopiolainen Tatu Pekkarinen alkoi esittää kupletteja Helsingin elokuvateattereissa ja kahviloissa. Vuonna 1927 Pekkarinen teki yhdessä Matti Jurvan kanssa Amerikan kiertueen, jonka aikana molemmat myös levyttivät Victor-levy-yhtiölle. Pekkarinen teki levyjä myös Suomessa 1928–1930 välisenä aikana.[3][7][15]

Vaikka Pekkarinen olikin aluksi esittänyt itsekin kupletteja, oli hänellä suuremmat lahjat nimenomaan sanoittajana ja kirjailijana. Niinpä vähitellen muovautui työnjako, jossa Pekkarinen sanoitti ja Jurva sävelsi ja esitti kupletteja. Monet parivaljakon yhdessä tekemistä lauluista on kuitenkin julkaistu E. Salaman nimimerkillä.[3] Pekkarisen ja Jurvan välisestä yhteistyöstä alkoi myös kupletin uusi aikakausi, sillä nyt kuplettien melodiat eivät enää olleet lainattuja sävelmiä vaan melodiat oli varta vasten sävelletty kuplettien sanoituksia ajatellen. Vuonna 1931 Jurva levytti huumoripitoisia tansseja, polkkia ja jenkkoja, tanssiorkesterin säestyksellä. Aikaisemminhan kupletistien säestäjinä olivat toimineet pianistit tahi pienet teatteriorkesterit[7]. Näin siis niin sanottu tanssi- tai iskelmäkupletti sai muotonsa.

Jurva lauloi ja levytti kuuluisien suomalaisten tanssiorkestereiden Dallapén, Rytmi-Poikien ja Ramblersin solistina. Gronow tosin toteaa, ettei kuplettien esittäminen ollut Jurvan yksinoikeus, vaan Dallapén muutkin solistit levyttivät Pekkarisen kirjoittamia huumoripitoisia lauluja. Jurva kuitenkin levytti kenties kaikkein eniten: 15 vuoden aikana yli 400 kappaletta.[7]

Pallen radiorevyyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jurvan ainoa kilpakumppani lienee ollut Sotamuseon intendenttinäkin toiminut Reino Palmroth, joka kansan keskuudessa tunnettiin Palle-nimellä tekemistään radiorevyistään. Palmroth oli aloittanut kuplettiuransa jo 1930-luvun alkupuolella. Koska Palmroth työskenteli intedenttinä, pääsi hän ulkomaanmatkoillaan tutustumaan kabareehen ja revyyseen, joiden pohjalta hän kehittelikin suositut, vuodesta 1935 lähtien esitetyt radiorevyynsä. Palmrothin revyitä esitettiin läpi sota-ajan aina vuoteen 1944 saakka, yhteensä 66 kappaletta. Revyyt olivat tärkeä viihdyke sota-ajan kansalle ja niiden vuoksi saatettiin keskeyttää esimerkiksi heinätyöt. Revyyt olivat ilmeisen kärkeviä, sillä Palmroth sai Yleisradiolta useita huomautuksia vihollisen halventamisesta revyissään.[1][7][16][17] Osansa saivat niin natsi-Saksa, fasistinen Italia kuin Neuvostoliittokin.lähde?

Palmrothin elämän taivalta sodan jälkeen Jalkanen kuvaa varsin kiviseksi, sillä Palmroth erotettiin armeijan palveluksesta rauhansopimukseen vedoten: oli ilmeistä, ettei näkyvää propagandaa tehnyttä upseeria halutta ja voitu hyödyntää enää Puolustusvoimien palveluksessa. Hella Wuolijoen aloittaessa Yleisradion johtajana myös radiorevyiden esittäminen loppui. Palmroth perusti sodan jälkeen yhdessä Ossi Elstelän ja Paavo Päiviön kanssa Iloisen teatterin, jonka toiminta kuitenkin loppui keväällä 1946, kun Yrjö Leino, tuolloinen kommunistinen sisäministeri, määräri teatterin esitykset esityskieltoon. Teatteri kuitenkin aloitti toimintansa jälleen syksyllä Punaisen myllyn nimellä. Palmroth oli suosiolla jäänyt uuden teatterin toiminnasta pois varmistaakseen sen toiminnan jatkumisen. Kupletin historiaan liittyen Palmroth julkaisi Reino Hirvisepän nimellä kirjan Hupilaulun taitajia (1969) sekä J. Alfred Tannerin Kuolemattomat kupletit (1947).[18]

Rillumarei ja kupletti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan jälkeen kupletin pariin liittyi uusia henkilöitä, esimerkiksi Toivo Kärki, Reino Helismaa ja Tapio Rautavaara. Yhteistä uusille nimille oli se, että he kaikki olivat viihdemaailmassa jo sota-aikana radiokuuluttajina, säveltäjinä ja muina vastaavina. Helismaa ja Kärki loivat Punaiselle myllylle revyitä kymmenen vuoden ajan vuosien 1951–1961 välillä. Kärjen ja Helismaan yhteistyö kesti aina Helismaan kuolemaan vuonna 1965.[8][19]

Sana rillumarei juontaa Kärjen ja Helismaan Rovaniemen markkinoilla -jenkasta, josta se levisi tarkoittamaan 1950-luvun elokuva-, radiohupsuttelu- ja iltamakulttuuria. Niiniluodon mukaan rillumarein alkupisteenä oli Kärjen ja Helismaan jenkka Suutarin tyttären pihalla vuodelta 1948. Esa Pakarisen Severi Suhosta voidaan pitää rillumarein ruumiillistumana. Kuten Niiniluoto osuvasti kuvaa, rillumarei oli kansanomaista, nokkelaa ja ärsyttävää, suorastaan runollista. Kulttuuriväen mielestä koko suuntaus oli luonnollisesti häpeällistä roskaa, ja Wuolijoen johtama Yleisradio suhtautui varsin nuivasti rillumarei-kulttuuria kohtaan.[8]

Rienaava kupletti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960- ja 1970-luvuilla kupletti muuntautui rienaavaksi kupletiksi, eli iskelmälliseksi kevyeksi protestilauluksi, kun Juha Vainio ja Irwin Goodmanina tunnettu Antti Hammarberg alkoivat luoda uraa. Sekä Vainio että Hammarberg olivat Erik Lindströmin Finndiscin palkkalistoilla ja nousivat samoihin aikoihin julkisuuden valokeilaan. Vainio ensimmäisiä kappaleita oli vuonna 1964 julkaistu Paras rautalankayhtye. Singlen synnyttämän suosion johdosta Finndisc rohkaistui julkaisemaan lisää samantyyppistä materiaalia.[20]

Hammarberg oli kokeillut levytysuraansa jo tangolaulajana ja rautalankayhtyeen solistina, mutta levy-yhtiöt kiinnostuivat hänestä vasta hänen kokeillessaan folklaulajan tyyliä Bob Dylanin innoittamana. Fazer piti Hammarbergin lauluja liian uskaliaina, mutta Finndiscille hän lopulta kelpasi. Hammarbergin ensimmäinen kappale ilmestyi vuonna 1965 ja oli nimeltään En kerro kuinka jouduin naimisiin. Mitä enemmän suosiota Hammarberg Irwininä sai Suomessa, sitä kiinnostuneempi Fazer artistista oli. Fazer saikin hankittua Hammarbergin listoilleen 30 000 markalla, ja pian tämän jälkeen myös Vainio siirtyi Finndisciltä Fazerille sanoittajaksi ja Toivo Kärjen työpariksi 1965 kuolleen Helismaan tilalle. Fazerin sijoitus Hammarbergiin kannatti, sillä tämä onnistui Salmen kanssa luomaan lähes joka vuosi vähintään yhden listahitin 13 vuoden ajan (1965–1978).[21]

Hammarbergin vuonna 1966 ilmestyneen ensimmäisen albumin nimi oli Irwinismi, joka viittasi artistin laulujen sisältämään ideologiaan. Hammarbergin mukaan ”Irwinismi on jotakin välinpitämätöntä realismia. Nykykupletteja, satiirisesti esitettynä. Ei mitään hienostelua, vaan asioiden julkituomista sellaisina kuin ne olivat”[22]. Vainion alkuvuosien tuotannon aiheet olivat melko yhtenäisiä Hammarbergin kappaleiden kanssa. Artistien välillä oli myös eroavaisuuksia, sillä Hammarbergin laulut kertoivat yleensä jotenkin artistin omasta elämästä, kun taas Vainio pyrki olemaan paljastamatta syvintä itseään.[23]

Jo 1950-luvulla kupletin alalla vaikuttanut Veikko Lavi, joka siis oli samaa ikäluokkaa Kärjen ja Helismaan kanssa, nousi uudelleen parrasvaloihin 1970-luvulla ja jatkoikin kuplettiuraansa aina kuolemaansa vuoteen 1996 saakka. Lavin uutta kautta kuvaa hyvin syvällisempi ote kupleteissa, tai kuten Niiniluoto kuvaa: sosiaalipoliittinen. Uudessa tuotannossaan Lavi tarkasteli suomalaisen yhteiskunnan muuttumista ja Suomen historian tapahtumia aina vuoden 1918 sisällissodasta lähtien.[8]

Suomalaisia kupletin tekijöitä ja esittäjiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h Hako, Matti (1981): Murrosajan kansanlaulut. Teoksessa A. Asplund ja M. Hako (toim.): Kansanmusiikki, s. 207–220. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 366. Helsinki: SKS.
  2. ↑ a b Henriksson, Laura (2012): Helsingin herrain salongissa. Stabiili ja karnevalistinen kritiikki J. Alfred Tannerin, Matti Jurvan, Reino Helismaan, Veikko Lavin ja Juha Vainion herrateemaa ilmentävillä kuplettiäänitteillä. Teoksessa T. Rautiainen-Keskustalo ja M. Kontukoski: Etnomusikologian vuosikirja 2012 vol. 24, s. 67–96. Helsinki: Suomen etnomusikologinen seura
  3. ↑ a b c d e f g h Gronow 2004a: Laulu on iloni ja työni. Teoksessa P. Gronow, J. Lindfors ja J. Nyman: Suomi soi 1. Tanssilavoilta tangomarkkinoille, s. 74–87. Hämeenlinna: Tammi.
  4. ↑ Gronow, Pekka (2004b): Lännen lokarit ja lumberjackit. Teoksessa P. Gronow, J. Lindfors ja J. Nyman: Suomi soi 1. Tanssilavoilta tangomarkkinoille, s. 88–97. Hämeenlinna: Tammi.
  5. ↑ Jalkanen, Pekka ja Kurkela, Vesa (2003): Suomen musiikin historia. Populaarimusiikki. Porvoo: WSOY. s. 220–224
  6. ↑ Jalkanen & Kurkela 2003: 324–332, 383–388, 503–508
  7. ↑ a b c d e Gronow, Pekka (2004c): Huumorilaulun uusi sukupolvi. Teoksessa P. Gronow, J. Lindfors ja J. Nyman: Suomi soi 1. Tanssilavoilta tangomarkkinoille, s. 119–124. Hämeenlinna: Tammi.
  8. ↑ a b c d e Niiniluoto, Maarit (2004): Rillumarei oli jätkien sankaruuden aikaa. Teoksessa P. Gronow, J. Lindfors ja J. Nyman: Suomi soi 1. Tanssilavoilta tangomarkkinoille, s. 168–175. Hämeenlinna: Tammi.
  9. ↑ Kotirinta, Pirkko (2004): Yhteisten hittien Finnhits-vuosikymmen. Teoksessa P. Gronow, J. Lindfors ja J. Nyman: Suomi soi 1. Tanssilavoilta tangomarkkinoille, s. 292–330. Hämeenlinna: Tammi.
  10. ↑ Gronow, Pekka (2004d): Reino Helismaa. Teoksessa P. Gronow, J. Lindfors ja J. Nyman: Suomi soi 1. Tanssilavoilta tangomarkkinoille, s. 173. Hämeenlinna: Tammi.
  11. ↑ Helsingin Sanomat 4.3.1950, s. 5
  12. ↑ Jalkanen & Kurkela 2003: 218, 221–222
  13. ↑ Gronow, Pekka ja Lindfors, Jukka (2006): Kupletin kuningas J. Alfred Tanner Viitattu 1.11.2014.
  14. ↑ Gronow 2004a: 81, Jalkanen & Kurkela 2003: 223
  15. ↑ Jalkanen & Kurkela 2003: 224–225
  16. ↑ Jalkanen & Kurkela 2002: 327, 331
  17. ↑ Ihamäki, Olli-Pekka (1991): Reino Hirviseppä Olli-Pekka Ihamäen haastateltavana. 12.11.1991, Yleisradio.
  18. ↑ Jalkanen & Kurkela 2003: 332–333, 383, 386
  19. ↑ Jalkanen & Kurkela 2003: 387
  20. ↑ Jalkanen &Kurkela 2003: 503
  21. ↑ Jalkanen & Kurkela 2003: 505
  22. ↑ Jalkanen & Kurkela 2003: 506
  23. ↑ Jalkanen & Kurkela 2003: 506–507

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Henriksson, Laura: Laulettu huumori ja kritiikki J. Alfred Tannerin, Matti Jurvan, Reino Helismaan, Juha Vainion ja Veikko Lavin kuplettiäänitteillä. (Diss. Helsingin yliopisto. Acta Musicologica Fennica, 32) Helsinki: Suomen Musiikkitieteellinen Seura, 2015. ISSN 0587-2448 ISBN 978-952-68347-0-2 Tiivistelmä.
  • Hirviseppä, Reino: Hupilaulun taitajia. WSOY 1969, Porvoo.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kupletti&oldid=21958946”