René Descartes

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Rene Descartes)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
René Descartes
Maalaus René Descartesista, noin 1649.
Maalaus René Descartesista, noin 1649.
Henkilötiedot
Syntynyt31. maaliskuuta 1596
La Haye en Touraine, Indre-et-Loire, Ranska
Kuollut11. helmikuuta 1650 (53 vuotta)
Tukholma, Ruotsi
Koulutus ja ura
Koulukunta kartesiolaisuus, rationalismi, fundamentalismi
Vaikutusalueet ontologia, tietoteoria, luonnontiede, matematiikka
Tunnetut työt Cogito ergo sum, epäilyn metodi, karteesinen koordinaatisto, kartesiolainen dualismi, ontologinen todistus
Väitöstyön ohjaaja Isaac Beeckman ja Jacobus Golius
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

René Descartes (äännetään [ʁə'ne de'kaʁt], latinalaistettu muoto Renatus Cartesius; 31. maaliskuuta 1596 La Haye en Touraine11. helmikuuta 1650 Tukholma)[1] oli ranskalainen filosofi, matemaatikko ja tutkija, jota on kutsuttu uuden ajan filosofian perustajaksi.[2] Hän oli rationalisti, joka pyrki järjestelmällisesti epäilemään kaikkea mahdollista. Hänen tavoitteenaan oli löytää varma pohja varmalle tiedolle. Descartes perusti 1600-luvun mannermaisen rationalismin, jota myöhemmin edustivat Baruch Spinoza ja Gottfried Leibniz. Descartesin tunnetuin ajatus on Cogito ergo sum (”Ajattelen, siis olen”). Hänen ajatteluunsa yhdistetään kartesiolainen dualismi.

Descartes oli merkittävä matemaatikko. Tutkielmassaan Geometria Descartes kehitti analyyttisen geometrian ja avasi tietä nykyaikaiselle matematiikalle. Descartesin analyyttinen geometria muodostaa sillan algebran ja geometrian välille. Analyyttisen geometrian tavallinen kehys, suorakulmainen koordinaatisto, on nimetty Descartesin mukaan karteesiseksi koordinaatistoksi, vaikkei Descartes itse koordinaatistoa käyttänytkään.

Descartes asetti omakohtaisen harkinnan, ennakkoedellytyksistä vapaan tutkimuksen ja järjen hallitsija-asemaan ohi arvovallan, perinteen ja uskonnon. Hänen kirjansa joutuivat myöhemmin katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen luetteloon. Tuotteliaimman kautensa ajan Descartes asui Hollannissa.

René Descartes (latinalaistetussa muodossa Renatus Cartesius[3]) syntyi La Haye en Tourainessa (nykyään Descartes), Indre-et-Loiressa, Ranskassa. Hänen vanhempansa olivat alempaan virkamiesaateliin kuuluneet Rennesin parlamenttineuvos Joachim Descartes ja Jeanne Brochard. Descartes oli näiden kolmas lapsi. Kun hän oli vuoden vanha, hänen äitinsä kuoli tuberkuloosiin. Hänen isänsä avioitui uudelleen, mutta hän itse kasvoi isoäitinsä luona La Hayessa. Hänen isänsä halusi suoda hänelle parhaan mahdollisen koulutuksen. Yhdentoista vuoden iässä Descartes aloitti opinnot jesuiittojen ylläpitämässä Collège Royal Henry-Le-Grandissa La Flèchessä.

Koulun opetus perustui aristotelis-tomistiseen skolastiikkaan. Descartes kritisoi myöhemmin juuri tällaista filosofiaa, mutta osoitti silti aina kunnioitusta vanhaa kouluaan ja sen opettajia kohtaan. Valmistuttuaan vuonna 1614 Descartes jatkoi opiskelua Poitiers’n yliopistossa ja sai lakitieteen bakkalaureaatin ja lisensiaatin arvon vuonna 1616. Hän ei kuitenkaan koskaan toiminut lakitieteen alalla. Vuonna 1618 hän astui Alankomaiden Yhdistyneiden provinssien käskynhaltijan Morits Oranialaisen palvelukseen. Hänen tavoitteenaan oli nähdä maailma ja löytää totuus. Tieteisiin hän oli kuitenkin pettynyt. Kaikkien opintojen jälkeen hän tunsi vain olevansa entistä enemmän epäilyjen vaivaama ja tietoinen tietämättömyydestään. Descartes kirjoitti itse nuoruudestaan: ”Jätin oppikirjojen tutkimisen kokonaan. Päätettyäni, etten etsi muuta kuin sellaista tietoa, jota voin löytää itsestäni tai maailman suuresta kirjasta, käytin loput nuoruusvuosistani matkusteluun, hovien ja sotaväkien näkemiseen sekä luonteenlaadultaan erilaisten ja eri oloista lähtöisin olevien ihmisten kanssa seurustelemiseen, erilaisten kokemusten hankkimiseen ja itseni koettelemiseen kohtalon asettamissa tilanteissa sekä kaikkialla tarjoutuvien asioiden tarkasteluun siten, että siitä on minulle hyötyä”.[4].

Näihin aikoihin hän tapasi Isaac Beeckmanin, joka oli uuden matemaattis-mekanistisen maailmankuvan puolustajia. Tämä voimisti Descartesin kiinnostusta matematiikkaan ja fysiikkaan. 10. marraskuuta 1619, matkustellessaan Saksassa ja ajateltuaan soveltaa matematiikkaa fysiikan ongelmien ratkaisemiseen, Descartes näki unessa näyn, jonka kautta hän ”löysi ihmeellisen tieteen perustan”. Tästä tuli merkittävä käänne nuoren Descartesin elämässä ja hänen analyyttisen geometriansa perusta. Hän omisti loput elämästään tämän matematiikan ja luonnon välisen yhteyden tutkimiseen. Hänen tavoitteenaan oli kehittää täysin uusi tiede, matemaattinen yleismenetelmä, joka tarjoaisi yleisen ratkaisun kaikille mahdollisille yhtälöille[5].

Descartes jatkoi kuitenkin myös kiertelyään ympäri Eurooppaa. Hän oli mukana muun muassa Prahan valloituksessa kolmikymmenvuotisessa sodassa vuonna 1620. Vuonna 1622 Descartes palasi Ranskaan, ja vietti muutaman seuraavan vuoden Pariisissa ja myös muualla Euroopassa. Hän oli läsnä La Rochellen piirityksessä 1627. Hän muutti Hollantiin vuonna 1628, jossa hän eli muuttaen usein asuinpaikkaansa vuoteen 1649. Hän kävi laajaa kirjeenvaihtoa muun muassa munkki Marin Mersennen kanssa. Hänelle ehdittiin tarjota jopa kenraaliluutnantin virkaa, josta hän kieltäytyi[6].

Vuonna 1633 katolinen kirkko tuomitsi Galileo Galilein, ja Descartes hylkäsi suunnitelmansa julkaista tutkielmansa Maailma eli tutkielma valosta, jota hän oli työstänyt edelliset neljä vuotta. Keskeneräinen teos sisälsi hänen teoriansa luonnosta aina pienistä hiukkasista tähtiin saakka. Descartes totesi, että jos Galilein aurinkokeskinen kaikkeus oli kirkon mielestä väärä, silloin myös hänen teoriansa olivat ”vääriä”, koska ne todistivat Galilein teoriat oikeiksi.

Vaikka Descartes ei mennyt koskaan naimisiin, hän toimi isänä aviottomalle tyttärelleen Francinelle, joka syntyi 1635 ja kastettiin 7. elokuuta samana vuonna. Francine kuoli vuonna 1640.

Descartes jatkoi matematiikkaa ja filosofiaa käsittelevien teosten julkaisemista loppuelämänsä. Vuonna 1643 kartesiolainen filosofia tuomittiin Utrechtin yliopistossa, ja Descartes aloitti pitkän kirjeenvaihtonsa Böömin prinsessa Elisabetin kanssa. Vuonna 1647 Ranskan kuningas myönsi hänelle eläkkeen.

Ruotsin kuningatar Kristiina keskustelee Descartesin kanssa. Yksityiskohta 1700-luvun maalauksesta, myöhempi kopio.

Vuonna 1649 Descartes matkusti Ruotsiin opettamaan nuorta, 22-vuotiasta kuningatar Kristiinaa. Tämä halusi Descartesin paitsi opettajakseen myös neuvonantajakseen tiedeakatemian perustamisessa. Matka oli lopulta Descartesille pettymys. Kristiina ei arvostelematta hyväksynyt opetettua. Descartes oli tottunut nukkumaan pitkään ja vetäytymään usein mietiskelemään uuninpankolle. Kristiina taas vaati opiskella filosofiaa hyvin varhain aamulla. Descartes kuoli Tukholmassa 11. helmikuuta vuonna 1650. Kuolinsyyksi on sanottu keuhkokuumetta.[7]

Descartesin ja hänen lääkärinsä kirjeenvaihtoa on joskus tulkittu niin, että hän saattoi kuolla arsenikkimyrkytykseen.[7] Saksalaisen filosofin Theodor Ebertin mukaan Descartesin murhaaja oli katolinen munkki François Viogué, joka oli kätkenyt myrkkyä ehtoollisleipään. Motiivina oli eliminoida rationalistinen ajattelija, jonka oppitunnit vaaransivat kirkon suunnitelman käännyttää kuningatar Kristiina katoliseen uskoon. Descartesin mukaan esimerkiksi katolisen kirkon oppi ehtoollisesta oli taikauskoa.[8]

Koska Descartes oli katolinen protestanttisessa maassa, hänet haudattiin lähinnä kastamattomille lapsille tarkoitetulle hautausmaalle Tukholman Aadolf Fredrikin kirkkoon. Myöhemmin hänen maalliset jäännöksensä siirrettiin Ranskaan ja haudattiin Sainte-Geneviève-du-Montin kirkkoon Pariisiin. Adolf Fredrikin kirkossa on hänen kunniakseen 1700-luvulla pystytetty muistomerkki.

Vuonna 1667 katolinen kirkko liitti Descartesin teokset kiellettyjen kirjojen luetteloonsa. Ranskan vallankumouksen aikana hänen jäännöksensä aiottiin siirtää Pariisin Panthéoniin muiden suurien ranskalaisten ajattelijoiden joukkoon, mutta hanke ei toteutunut. Lopulta Descartesin hauta siirrettiin Saint-Germain-des-Prés’n kirkkoon Pariisissa. Vuonna 1802 Descartesin syntymäpaikka otti uudeksi nimekseen La Haye – Descartes. Vuonna 1967 se lyheni nimeksi Descartes.

Descartesia pidetään usein ensimmäisenä nykyaikaisena ajattelijana, joka tarjosi filosofisen kehyksen kehittymässä olleille luonnontieteille. Teoksessaan Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta hän pyrki pääsemään perustavanlaatuiseen joukkoon periaatteita, jotka voidaan tietää todeksi ilman mitään epäilystä. Tähän päästäkseen hän hyödynsi menetelmällistä skeptismiä: hän halusi epäillä kaikkia ajatuksia, joita voidaan epäillä. Antiikin skeptikoista Descartes erottui siinä, että hän pyrki löytämään perustan luonnontieteille, kun taas skeptikot pyrkivät pidättäytymään kaikista sen kaltaisista lausumista.[9]

Silmän ja käden yhteistoimintaa esittelevä kuva Descartesin postuumista teoksesta Ihmisruumiin kuvaus / Sikiön kehityksestä, 1664.

Descartes antoi esimerkin uneksimisesta: unessa ihmisen aistit havaitsevat aistiärsykkeitä, jotka vaikuttavat todellisilta, mutta joita ei todellisuudessa ole olemassa. Näin ihminen ei voi todellisuudessa luottaa aistien antamiin tietoihin totuutena. Descartes esitti myös niin kutsutun vaha-argumentin. Hän kuvitteli palan vahaa: hänen aistinsa kertovat, että sillä on tiettyjä ominaisuuksia, kuten muoto, rakenne, koko, väri, haju ja niin edelleen. Kun vaha viedään tuleen, nämä ominaisuudet kuitenkin muuttuvat täydellisesti. Silti se vaikuttaa olevan sama asia, pala vahaa, vaikkakin aistien antamat tiedot kertovat, että kaikki sen ominaisuudet ovat erilaisia. Näin emme voi käyttää aisteja, jos aiomme selvittää vahan todellisen luonteen – sen sijaan meidän on käytettävä järkeämme.

Descartesin epäilyn välineistä tunnetuin lienee niin sanottu kartesiolainen demoni. Descartes ei pitänyt havaintoa luotettavana tiedonlähteenä subjektista riippumattomasta todellisuudesta, koska on mahdollista, että on olemassa jonkinlainen ilkeä kaikkivoipa demoni, pettävä jumala (lat. deus deceptor), joka tuottaa subjektille sen havainnot, jotka antavat täysin virheellisen kuvan todellisuudesta. Samaten demoni saattaa hypnotisoida meidät uskomaan vääriä laskuja oikeiksi, joten edes matemaattiset totuudet eivät välttämättä pidä paikkaansa.

Descartes tuli siihen tulokseen, että kaikesta huolimatta yksi asia on varma: vähintään subjektin henkisen minän on oltava olemassa, koska täytyyhän demonin jotain puijata. Mielen on pakko olla olemassa, koska jokinhan epäilee aistien antamaa todistusta. Tästä on tullutkin Descartesin kuuluisa lausahdus: Cogito ergo sum eli ajattelen, siis olen (olemassa).

Descartes tuli siis siihen tulokseen, että hän ei voisi epäillä, ellei hän olisi subjektina olemassa, mutta toisaalta hänen oma ruumiinsa voisi olla unta tai näköharhaa. Mieli ei Descartesin mukaan tämän vuoksi voi olla aineellinen, koska aineen olemassaolo ei ole yhtä varmaa kuin ajattelevan subjektin. Onneksi hyvä Jumala ei kuitenkaan voisi johtaa ihmisiä harhaan, joten ruumiskin on olemassa. Descartes ajatteli täten, että mielen ja ruumiin jaon pitäisi tämän perusteella olla selvää kaikille järkiperäisesti ajatteleville ihmisille. Descartesin kaksinaista oppia ruumiista ja mielestä kutsutaan nimellä kartesiolainen dualismi. Hänen mukaansa mieli ja ruumis viestivät keskenään käpyrauhasen välityksellä; miten tämä sitten tapahtuu, jää kuitenkin epäselväksi. Descartes kuitenkin päätyi tähän lopputulokseen sen pohjalta, koska ihmisruumissa ei ole ainuttakaan turhaa osaa, eikä Descartes tiennyt että käpyrauhasella olisi jokin toiminto. Näin käpyrauhanen sai toiminnan ja sielu tarvitsemansa kanavointiympäristön.[10]

Descartes hyväksyi tiedonhankintamenetelmistä ainoastaan deduktion. Mietiskelyjen puolessa välissä hän väittää myös todistaneensa hyvänsuovan Jumalan olemassaolon ontologisen todistuksen avulla. Tältä pohjalta Descartes johti veracitas dei -periaatteen, jonka mukaan hyvänsuopa ja totuudellinen Jumala ei anna vääriä havaintoja tai muuten petä häntä. Näin aistit antoivat päteviä todisteita. Descartesin argumentti on kuitenkin hatara, koska hänen käsityksensä Jumalasta on peräisin aiemmista kokemuksista ja aisteista, jotka hän oli hylännyt aiemmin. Ongelmaa kutsutaankin kartesiolaiseksi kehäksi: Descartes todisti Jumalan olemassaolon sillä, että hänellä on kirkas ja selkeä ajatus Jumalasta, ja kirkkaiden ja selkeiden ajatusten luotettavuuden sillä, että Jumalan olemassaolo ja totuudenmukaisuus takaa ne.

Descartes kirjoitti vain vähän etiikasta. Suurin osa sisältyy hänen ja Elisabetin kirjeenvaihtoon. Descartes kannatti eräänlaista yhdistelmää stoalaisesta hyve-etiikasta ja epikurolaisesta nautintoetiikasta. Hänen mukaansa hyve tuo korkeinta nautintoa.

Matematiikka ja fysiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Descartes tutki paljon luontoa, vaikka olikin rationalisti. Hän sanoi, että ”luonto voidaan määritellä numeroiden kautta” ja pyrki samaistamaan aineen geometriseen ulottuvuuteen. Matemaatikot pitävät Descartesta erittäin merkittävänä ennen kaikkea analyyttisen geometrian kehittäjänä. Descartesin aikaan geometria, joka käsittelee suoria ja kuvioita, ja algebra, joka käsittelee lukuja, olivat täysin erillisiä matematiikan osa-alueita. Descartes näytti, kuinka monet geometrian ongelmat voidaan muuntaa algebran kielelle, ongelmassa esiintyvien suureiden välisiksi yhtälöiksi, ja ratkaista algebran keinoin. Descartes kehitti algebran symbolismin jokseenkin sellaiseksi, jona se yhä esiintyy. Karteesiseksi koordinaatistoksi kutsuttua suorakulmaista koordinaatistoa Descartes ei kuitenkaan käyttänyt. Descartesin tapa määrittää käyrien tangenttisuoria on yksi tärkeä askel kohti varsinaista differentiaalilaskentaa.

Descartesin käyttämä menetelmä muistuttaa François Vièten aiemmin esittämää analyysin menetelmää. Descartes ei omien sanojensa mukaan kuitenkaan tuntenut tämän töitä, vaikka asian paikkansapitävyydestä kiistellään yhä. Sen sijaan on varmaa, että hän kehitti antiikin kreikkalaisten matemaatikkojen käyttämien menetelmien pohjalta oman, yleisemmän ja paremman menetelmänsä, joka pian syrjäytti Vièten menetelmän. Descartesin teoria tarjosi perustan Isaac Newtonin ja Gottfried Leibnizin varsinaisesti keksimälle differentiaali- ja integraalilaskennalle.

Descartesin kolme liikkeen lakia olivat:

  1. Kappale pysyy samassa tilassa, kunnes toinen kappale muuttaa sen tilaa siihen törmätessään.
  2. Liikkeen yhteismäärä pysyy samana kappaleiden törmätessä.
  3. Liikkeen jatkuvuudesta voidaan johtaa liikkeen alullepanija ja yleinen syy, eli Jumala.

Descartes edisti myös optiikkaa. Hän esimerkiksi osoitti refraktion eli valonsäteen taittumisen lakia hyödyntäneellä geometrisella konstruktiolla, että sateenkaaren kulmasäde on 42°.

Teoksen Filosofian periaatteet kansilehti vuodelta 1644.
  • Johdatus musiikkioppiin (Musicae compendium, 1618)
  • Yksityisiä ajatelmia (Cogitationes privatae)
  • Hyvän ajattelutavan harrastus (Studium bonae mentis)
  • Järjen käyttöohjeet: hyödyllisiä ja selviä sääntöjä ohjaaman meitä totuuden tutkimuksessa (Regulae ad directionem ingenii, Règles utiles et claires pour la direction de l’Esprit en la recherche de la Vérité, 1628)
  • Maailma, eli tutkielma valosta (Le Monde ou traité de la lumière)
  • Ihminen (L’Homme)
  • Metodin esitys. Optiikka. Meteorologia. Geometria. (Discours de la Méthode pour bien conduire sa raison, & chercher la vérité dans les sciences, plus la Dioptrique, les Météores et la Géométrie, qui sont des essais de cette Méthode, 1637)
  • Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta. Vastaväiteet. Vastaukset. (Meditationes de prima philosophia. Objectiones. Responsiones, 1641)
  • Totuuden tutkimus luonnollisella valolla (La Recherche de la vérité par la lumière naturelle)
  • Kirje Voetiukselle (Epistola ad Voetium, 1643)
  • Filosofian periaatteet (Principia philosophiae, 1644)
  • Puolustuskirje Utrechtin kaupungin raadille (Querela apologetica ad amplissimum magistratum Ultrajectinum, 1645)
  • Alustavia huomioita eläinten syntymisestä (Primae cogitationes circa generationem animalium, 1646)
  • Ihmisruumiin kuvaus (La Description du corps humain, 1647)
  • Huomautuksia erääseen ohjelmajulistukseen (Notae in programma, 1648)
  • Sielunliikutukset (Les Passions de l’âme, 1649)
  • Keskustelu Burmanin kanssa (Entretien avec Burman, 1648)
  • Rauhan synty (Naissance de la paix)
  1. René Descartes. (englanniksi)
  2. Boyer, Carl B. & Merzbach, Uta C.: ”Fermat’n ja Descartesin aika”, Tieteiden kuningatar. Matematiikan historia. Osa II, s. 471–491. ((A History of Mathematics, 1985.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen) Helsinki: Art House, 1994. ISBN 951-884-158-6
  3. ”René Descartes”, Spectrum tietokeskus. 16-osainen tietosanakirja. 2, Bal–Ene. Helsinki: WSOY, 1976. ISBN 951-0-07241-9
  4. Descartes, René: Metodin esitys I, s. 125.
  5. Descartes, René: Kirje Beeckmanille AT X, s. 156–158.
  6. Bell, Eric Temple: Matematiikan miehiä, s. 44. ((Men of Mathematics. The Lives and Achievements of the Great Mathematicians from Zeno to Poincare, 1937.) Suomentaneet Helka ja Klaus Vala) Porvoo: WSOY, 1963.
  7. a b Roinila, Markku: Hyisen Pohjolan viettelys. Teoksessa Kaitaro, Timo & Roinila, Markku: Filosofin kuolema, s. 134–145. Helsinki: Summa, 2004. ISBN 978-952-541-811-8
  8. Heikura, Pekka T.: Myrkytetyllä ehtoollisleivällä helvettiin (PDF) Kemia. 4/2010. Viitattu 11.7.2024.
  9. Saarinen, Esa: Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin. Helsinki: WSOY, 1985. ISBN 951-0-22838-9
  10. Russell, Bertrand: Länsimaisen filosofian historia 1. Vanhan ajan filosofia, katolinen filosofia. ((History of Western Philosophy, 1946.) Suomentanut J. A. Hollo. 9. painos) Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-17867-5

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennetut teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Teokset I. Yksityisiä ajatelmia; Järjen käyttöohjeet; Metodin esitys; Optiikka; Kirjeitä 1619–1640. ((Cogitationes privatæ; Regulæ ad directionem ingenii; Discours de la méthode; Dioptrique.) Suomentanut Sami Jansson: Selitykset laatineet Tuomo Aho, Sami Jansson, Timo Kaitaro ja Mikko Yrjönsuuri. Johdannon kirjoittanut Lilli Alanen) Helsinki: Gaudeamus, 2001. ISBN 951-662-805-2
  • Teokset II. Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta; Kirjeitä 1640–1641. (Suomentaneet ja selitykset laatineet Tuomo Aho ja Mikko Yrjönsuuri. Johdannon kirjoittanut Lilli Alanen) Helsinki: Gaudeamus, 2002. ISBN 951-662-848-6
  • Teokset III. Filosofian periaatteet; Totuuden tutkimus luonnollisella valolla; Huomautuksia erääseen ohjelmajulistukseen; Kirjeitä 1641–1645. (Suomentaneet ja selitykset laatineet Mikko Yrjönsuuri ym. Johdannon kirjoittanut Mikko Yrjönsuuri) Helsinki: Gaudeamus, 2003. ISBN 951-662-874-5
  • Teokset IV. Sielun liikutukset; Ihmisruumiin kuvaus; Sikiön kehityksestä; Kirjeenvaihto prinsessa Elisabethin kanssa; Kirjeitä 1646–1650; Rauhan synty. (Suomentaneet ja selitykset laatineet Timo Kaitaro ym. Johdannon kirjoittanut Martina Reuter) Helsinki: Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-914-8
  • Teoksia ja kirjeitä. (Metodin esitys, 1637; Metafyysisiä mietiskelyjä, 1641; Mielenliikutukset 1649; Kirjeitä.) Suomentanut J. A. Hollo. 2. painos (1. painos 1956) Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19441-7
  • Descartes, René: Kolmas kokoelma huomautuksia vastineineen. (Huomautuksia Metafyysisiin mietiskelyihin. Vastaväittäjänä ”kunnianarvoisa englantilainen” eli Thomas Hobbes. Kääntänyt Timo Vuorio) Niin & näin, 1996, nro 4, s. 10–17.

Muuta kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensyklopedia-artikkeleita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Cunning, David: Descartes’ Modal Metaphysics The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • Domski, Mary: Descartes’ Mathematics The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • Hatfield, Gary: René Descartes The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • Lokhorst, Gert-Jan: Descartes and the Pineal Gland The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • Newman, Lex: Descartes’ Epistemology The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • Nolan, Lawrence: Descartes’ Ontological Argument The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • Pessin, Andrew: Descartes’s Theory of Ideas The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • Piat, Clodius: René Descartes Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)
  • Rutherford, Donald: Descartes’ Ethics The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • Skirry, Justin: René Descartes (1596–1650): Overview The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
  • Skirry, Justin: René Descartes: The Mind-Body Distinction The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
  • Smith, Kurt: Descartes’ Life and Works The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)

Käännöksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kolmas kokoelma huomautuksia vastineineen. (Huomautuksia Metafyysisiin mietiskelyihin. Vastaväittäjänä ”kunnianarvoisa englantilainen” eli Thomas Hobbes.) Suomentanut Timo Vuorio. Niin & näin 4/1996.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:René Descartes