Fundamentalismi (tietoteoria)
Fundamentalismi[1][2] (< lat. fundus 'perusta', fundare 'perustaa'), joskus myös foundationalismi[3] (< engl. foundation 'perusta'), on tietoteorian alaan kuuluva uskomusten oikeutusteoria. Fundamentalismin mukaan on olemassa perususkomuksia tai -oletuksia, jotka ovat oikeutettuja sellaisinaan, ja kaikkien muiden uskomusten oikeutus riippuu niistä. Fundamentalismi voidaan jakaa radikaaliin fundamentalismiin, joka katsoo perususkomusten olevan erehtymättömiä, kumoamattomia tai epäilyksettömiä, ja maltilliseen fundamentalismiin, joka katsoo perususkomusten voivan kumoutua, jos toisin todistetaan.
Tietoteoreettista fundamentalismia ei tule sekoittaa uskonnolliseen fundamentalismiin.
Fundamentalismin perusteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Fundamentalistit esittävät yleisesti, että täytyy olla olemassa jokin joukko tietoteoreettisia perususkomuksia, tai muutoin oikeutusprosessi johtaa aina Agrippan trilemmaan, joka päättyy joko (1) päättymättömään regressioon, (2) dogmaattiseen päätepisteeseen eli oikeuttamattomaan uskomukseen, tai (3) kehäpäätelmään. Näistä mikään ei ole loogisesti pätevä.
Tämän vuoksi fundamentalistit esittävät seuraava oikeutusteoriaa:
- Uskomus on tietoteoreettisesti oikeutettu, jos ja vain jos (1) sen oikeutuksen takaa perususkomus tai joukko perususkomuksia, tai (2) sen oikeutuksen takaa ketju uskomuksia, joiden oikeutuksen takaa perususkomus tai joukko perususkomuksia, joihin kaikki muut lopulta perustuvat.
Perususkomusten katsotaan olevan tietoteoreettisesti itsensä oikeuttavia tai itsestään selviä, jolloin ne ovat oikeutettuja, mutta eivät muiden uskomusten oikeuttamia. Tyypillisesti ja historiallisesti fundamentalistit ovat katsoneet, että uskomukset voivat olla tällä tavoin oikeutettuja joko sellaisten mielentilojen tai tapahtumien (kuten havaintojen ja kokemuksen) ansiosta, jotka eivät ole osana uskomuksia, tai siksi, etteivät kyseessä yksinkertaisesti ole asiat, jotka vaatisivat oikeutusta.
Historiallinen fundamentalismi: rationalismin ja empirismin vastakkainasettelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Historiallisesti kaksi fundamentalismin muunnelmaa ovat olleet (mannermainen) rationalismi ja (brittiläinen) empirismi. Tiukasti määriteltynä sen enempää rationalismi kuin empirismikään ei kuitenkaan ole sitoutunut fundamentalismiin. Esimerkiksi empiristi voi olla myös koherentisti, mikä on ollut suosittu tietoteoreettinen kanta 1900-luvun filosofiassa.
Rationalismi on yleisnimitys tietoteoreettisille kannoille, jotka katsovat, että järki on tiedon lähde ja arvosteluperuste. Rationalistit katsovat yleisesti, että nk. totuudet tai järki ovat tärkeimmät tietoteoreettiset perusoletukset. Historiallisesti René Descartesissa kiteytyvää mannermaista rationalismia on pidetty empirismin antiteesinä, vaikka monet rationalistit ovat katsoneet, että järki on vahvimmillaan kun empiirinen todistusaineisto tukee sitä tai on johdonmukainen sen kanssa. Näin rationalismi itse asiassa riippuu empiirisistä tieteistä uskomusten oikeutuksia analysoidessaan. Descartes katsoi, että osa totuuksista voidaan tietää sisäsyntyisesti ja näin ne muodostavat ihmisen perustavanlaatuiset sisäsyntyiset uskomukset (tai tiedon). Nykyaikainen rationalismi ei aina jaa tätä näkemystä.
Empirismi on yleisnimitys tietoteoreettisille kannoille, joiden mukaan aistihavainnot ovat tiedon lähde ja arvosteluperuste. Klassiset empiristit ovat yleisesti katsoneet, että sellaiset havainnot ovat epäilyksettömiä ja väistämättömiä ja siksi kelpaavat perususkomuksiksi.
Fundamentalismin ongelmia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Radikaalin fundamentalismin ongelmina ovat ennen kaikkea vaikeus löytää sellaisia uskomuksia, jotka voivat toimia perususkomuksina, sekä sen selittäminen, kuinka perususkomukset voisivat oikeuttaa muita uskomuksia. Lopullisena ongelmana on erityisesti David Humen esiin nostama ongelma siinä, ettei aistikokemuksia koskevista uskomuksista voida edetä ulkomaailmaa koskeviin uskomuksiin ja oikeuttaa niitä. Maltillisen fundamentalismin ongelmana taas on perususkomusten oikeutus: jos ne siis eivät ole erehtymättömiä, mistä ne saavat oikeutuksensa? Perususkomusta ei voida pitää oikeutettuna ilman jotain sen oikeuttavaa uskomusta, ja jos sellainen on olemassa, kyseessä ei ollut perususkomus.[4]
Fundamentalismin vaihtoehdot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Fundamentalismin vaihtoehtoihin eli antifundamentalismiin kuuluvat koherentismi, reformoitu epistemologia ja reliabilismi, vaikka viimeksi mainittua on joskus pidetty myös fundamentalismin erityismuotona. Koherentismi seuraa automaattisesti maltillisen fundamentalismin ongelmista: on joko pidettävä havaintouskomuksia oikeutettuna vasta perustellusti, mikä johtaa positiiviseen koherenssiteoriaan, tai sitten on pidettävä kaikkia uskomuksia oikeutettuna, mikä johtaa negatiiviseen koherenssiteoriaan.[5]
Kontekstualismi on tietoteoreettinen muunnelma relativismista, jota pidetään muuten enemmän totuusteoriana kuin tiedon oikeutusteoriana. Pragmatismi painottaa hyötyä ja käytännöllisyyttä totuuden tärkeimpinä arvosteluperusteina ja samalla myös totuuden oikeutuksen perusteena.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lammenranta, Markus: Tietoteoria. Helsinki: Gaudeamus, 1993. ISBN 951-662-572-X
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Lammenranta 1993.
- ↑ Kauppinen, Antti: Tietoteoria Avoimen yliopiston filosofian johdantokurssi. Helsingin yliopisto. Viitattu 17. syyskuuta 2007.
- ↑ Korte, Tapio: Filosofian keskeistä terminologiaa Turun yliopisto. Viitattu 17. syyskuuta 2007.[vanhentunut linkki]
- ↑ Lammenranta 1993, s. 149–153.
- ↑ Lammenranta 1993, s. 153.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Fumerton, Richard: Foundationalist Theories of Epistemic Justification The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)