Uusi-Kaledonia

Uusi-Kaledonia Nouvelle-Calédonie
liput	vaakuna
Sijainti
Hallinto
Hallintopääkaupunki	Nouméa
viralliset kielet	ranska
Alueneuvoston puheenjohtaja	Louis Mapou
Tilastotiedot
Pinta-ala1	18 575 km²
Väkiluku
- 2016 arvio	275 355

Uusi-Kaledonia (ransk. Nouvelle-Calédonie) on Ranskalle kuuluva erityisyhteisö Tyynenmeren länsilaidalla. Maantieteellisesti se on osa Melanesiaa. Uuden-Kaledonian pinta-ala on 18 575 neliökilometriä ja asukasluku on vuoden 2011 arvion mukaan 256 275. Yhteisön pääkaupunki on Nouméa. Vuoteen 1998 Uusi-Kaledonia oli Ranskan merentakainen alue, mutta se sai vuonna 1998 solmitulla sopimuksella erityisaseman ja muita alueita enemmän itsehallintoa. Uuden-Kaledonian itsenäistymisestä järjestettiin kansanäänestys marraskuussa 2018, lokakuussa 2020 ja joulukuussa 2021, joissa enemmistö äänestäjistä kannatti Ranskan osana pysymistä.

Maantiede

Uuden-Kaledonian ja Vanuatun kartta.

Uuden-Kaledonian alue muodostuu saarista, jotka ovat Grande Terre (16 350 km²), Pinssaari (156 km²), Loyautésaaret (1 980 km²) sekä pienet Bélepsaaret. Grande Terre on noin 400 kilometriä pitkä ja 50 kilometriä leveä. Saaren jakavat osiin vuoriryhmät, joiden korkeimpia huippuja ovat Mont Panié (1 629 m) ja Mont Humbolt (1 618 m). Vuorilta laskee mereen useita jokia. Itärannikko on maastoltaan vuoristoista ja ilmastoltaan kosteaa, länsirannikko kuiva ja tasaisempi. Monista muista Tyynenmeren saarista poiketen Grande Terre ei ole syntynyt vulkaanisen toiminnan seurauksena, vaan se on osa historiallista Gondwanamannerta. Pinssaari ja Loyautésaaret sitä vastoin ovat syntyneet nykyisin sammuneen tulivuorijonon vulkaanisen toiminnan seurauksena. Loyautésaaret ovat tasaisia, eikä niillä ole jokia. Pinssaarella sen sijaan on muutamia mäkiä ja virtoja. Uuteen-Kaledoniaan kuuluu lisäksi joukko pienempiä saaria, joita ovat esimerkiksi Chesterfieldsaaret, Matthewsaari, Huntersaari sekä Walpolesaari. Mikään niistä ei ole asutettu, mutta Vanuatu on vaatinut Matthew- ja Huntersaaria itselleen.

Keskimääräinen korkein lämpötila vaihtelee välillä 22–28 °C ja alhaisin välillä 11–17 °C. Helmikuu on yleensä vuoden lämpimin kuukausi. Viileimmät kuukaudet ovat heinä- ja elokuu. Syklonikausi ajoittuu tammikuun ja huhtikuun välille. Kuivakausi on loka–marraskuussa ja sadekausi helmikuusta toukokuun alkupuolelle. Sade ei jakaudu tasaisesti, vaan pääsaaren itärannikko saa yleensä enemmän sadetta kuin länsirannikko sisämaan vuoriston vuoksi.

Luonto

Kagu (Rhynochetos jubatus)

Koska Uusi-Kaledonia on ollut erillään mantereesta noin 80 miljoonan vuoden ajan, sillä on useita kotoperäisiä kasvi-, nisäkäs- ja erityisesti lintulajeja. Biodiversiteettiin on vaikuttanut myös etenkin vuoristoinen maasto. Yhteensä eri eläinlajeja on Uudessa-Kaledoniassa yli 4 500. Ainoat endeemiset nisäkäslajit ovat neljä saarella tavattavaa hedelmälepakkolajia. Saarelle 1800-luvulla istutetut hirvet ovat tehneet suurta tuhoa kannan kasvettua hallitsemattomasti. Alueella tavataan noin 68 lajia maalintuja, joista noin 20 on endeemisiä. Niihin kuuluu muun muassa erittäin uhanalainen kagu. Saarilla tavataan lisäksi monia endeemisiä skinkki- ja gekkolajeja. Rhacodactylus leachianus -gekkolaji kasvaa noin 35-senttiseksi. Uudessa-Kaledoniassa tavataan noin 3 250 eri kasvilajia, joista noin 80 prosenttia on kotoperäisiä. Pilariaraukaria (Araucaria columnaris) on tärkeä kanakkien miehuuden symboli. Muita alueen kotoperäisiä puita ovat esimerkiksi Ficus prolixa ja Montrouziera cauliflora. Agathis lanceolata on tärkeä puuteollisuudelle sen hyvän laadun takia. Uudessa-Kaledoniassa on useita suojelualueita, mutta niistä vain luonnonsuojelualueet ovat tiukasti suojeltuja. Luontoa uhkaavat muun muassa kaivostoiminnan takia tehtävät metsänhakkuut sekä metsä- ja pensaikkopalot.

Historia

Varhaishistoria

Uuden-Kaledonian ensimmäiset asukkaat olivat noin 3 500 vuotta sitten Vanuatulta tulleita lapitakulttuurin edustajia. He olivat metsästäjä-keräilijöitä, mutta harjoittivat jo myös maanviljelyä. Kulttuuri on nimetty Uuden-Kaledonian Konéen lähellä sijaitsevan kaivauspaikan mukaan. Uudesta-Kaledoniasta käsin tämän kulttuurin edustajat asuttivat edelleen Fidžin, Tongan ja Samoan. 1100-luvulta eaa. 1800-luvulle jaa. polynesialaiset asuttivat osia Uudesta-Kaledoniasta ja sekoittuivat osittain paikalliseen väestöön. Varhaiset asukkaat viljelivät muun muassa jamssia, taaroa ja maniokkia. Viljelyä varten tehtiin penkereitä, joiden jäänteitä on edelleen näkyvillä. Yhteiskunnallisesti alueen asukkaat olivat jakautuneet eri klaaneihin.

Eurooppalaisten tulo

Eurooppalaiset saapuivat Uuteen-Kaledoniaan 1700-luvulla. Kapteeni James Cook havaitsi alueen pääsaaren Grande Terren vuonna 1774 ollessaan matkalla tutkimaan Terra Australista. Hän nimesi alueen Uudeksi-Kaledoniaksi Skotlannin vanhan nimityksen mukaan, koska alue muistutti hänen mielestään Skotlannin kumpuilevaa maisemaa. 4. syyskuuta 1774 Cook ja hänen miehistönsä rantautuivat ja tutkivat aluetta kymmenen päivän ajan. He kohtasivat myös paikallisia, jotka käyttäytyivät heitä kohtaan ystävällisesti. Seuraavana eurooppalaisena paikalla kävi ranskalainen Jean-François de Galaup vuonna 1788. Hän kuitenkin katosi miehistöineen. Häntä etsimään lähetettiin Ranskasta vuonna 1791 Brunty d’Entrecasteaux’n ja Huon de Kermadecin johtama retkikunta, joka saapui Uuteen-Kaledoniaan vuonna 1793. De Kermadec kuoli pian saapumisen jälkeen. D’Entrecasteaux järjesti retkikunnan maihin, jossa he eivät tavanneet paikallista väestöä. Syynä on arveltu olleen sen, että Cookin miehistön mukana olisi tullut väestön kuoleman aiheuttaneita kulkutauteja. D’Entrecasteaux palasi Ranskaan, ja paluumatkalla hän teki ensimmäisen havainnon Loyautésaariin kuuluvasta Ouvéasta. Loyautésaaria kartoitti kuitenkin kunnolla vasta vuonna 1827 ranskalainen Dumont d’Urville. 1800-luvulla Uuteen-Kaledoniaan alkoi tulla valaanpyytäjiä ja santelipuun kauppiaita. 1840-luvulta lähtien alueelle tuli myös sekä katolilaisia että protestanttisia lähetyssaarnaajia.

Osaksi Ranskaa

Uusikaledonialaisia piirroksessa 1880-luvulta.

1850-luvun alussa Ranska oli alkanut etsiä uusia sotilaallisia tukikohtia ja vaihtoehtoista sijaintipaikkaa Ranskan Guayanassa sijainneelle rangaistussiirtolalle, jossa kuolleisuus oli ilmaston takia suurta. Vuonna 1853 Napoleon III määräsi, että Uusi-Kaledonia pitää liittää Ranskaan. Ranskan lippu nostettiin Baladessa 24. syyskuuta samana vuonna, mihin britit eivät reagoineet. Nykyiseen Nouméaan alettiin tuoda vankeja vuonna 1864, ja vuoteen 1897 mennessä alueelle oli lähetetty yhteensä noin 25 000 vankia. Vapautuessaan suurin osa heistä jäi asumaan alueelle. Esimerkiksi Pariisin kommuunista tulleiden ranskalaisten vankien lisäksi alueelle tuotiin Pohjois-Afrikasta noin 1 700 arabi- ja berberivankia. 1860- ja 1870-luvuilla alueelta löydettiin nikkeliä, jota kaivamaan tuodut ranskalaiset siirtolaiset saivat alkuperäisasukkaiden maita. Seurauksena oli vihamielisyyksiä paikallisten kanakkien kanssa, jotka nousivat vuonna 1878 avoimeen kapinaan päällikkö Ataïn johdolla. Kapinaa kukistettaessa kuoli 200 ranskalaista ja 1 200 kanakkia. Kapinan jälkeen kanakit eristettiin sisämaan reservaatteihin. Vankien virta alueelle loppui vuonna 1897, ja kun siirtolaisia ei tullut tarpeeksi, työvoimaa palkattiin Indonesiasta, Indokiinasta ja Japanista. Kanakkien määrä väheni 42 500:sta (vuonna 1887) 28 000:een vuoteen 1901 mennessä.

Maailmansodat ja taloudellinen nousu

Ensimmäisessä maailmansodassa Ranskan armeijassa palveli 2 145 uusikaledonialaista mukaan lukien noin 1 005 kanakkia. Uusikaledonialaisia kuoli sodassa noin 600. Vuonna 1917 syttyi uusi kanakkikapina, tällä kertaa Noël-nimisen päällikön johdolla. Kukistetussa kapinassa kuoli noin 200 kanakkia ja 11 ranskalaista. Toisessa maailmansodassa Uusi-Kaledonia asettui puoltamaan Charles de Gaullen Vapaata Ranskaa Vichyn Ranskan sijasta. Uusikaledonialaisia taisteli muun muassa Pohjois-Afrikassa ja Italiassa. Pearl Harborin taistelun jälkeen paikalliset japanilaiset vietiin keskitysleireille tai karkotettiin. Yhdysvallat keskitti vuonna 1942 alueelle 40 000 sotilasta. Sodan jälkeen Uudesta-Kaledoniasta tuli siirtomaan sijaan Ranskan merentakainen alue, ja vuonna 1946 kanakit saivat Ranskan kansalaisuuden. Vuonna 1953 perustettiin ensimmäinen kanakkipuolue Union Calédonienne, johon kuului myös valkoisia pienmaanomistajia. Nikkelibuumi vaurastutti aluetta 1960- ja 1970-luvuilla sekä toi siirtolaisia muun muassa Vanuatulta, Tahitilta ja Ranskasta.

Nykypäivä

Uuden-Kaledonian itsenäisyysliikkeen lippu sai vuonna 2010 virallisen aseman.

Uuden-Kaledonian itsenäisyysliike muodostui 1970-luvulla. Vuonna 1979 perustettiin itsenäisyyttä ajavien Front Indépedentiste ja vuonna 1977 sitä vastustanut Rassemblement pour Calédonie dans la République (RPCP). 1980-luvulla alkoi niin sanottu Les Évènements eli ”tapahtumat”. Front Indépedentiste liittoutui muiden itsenäisyyttä ajavien puolueiden kanssa ja muodosti Front de Libération Nationale Kanak et Socialisten eli FLNKS:n vuonna 1984. Vähän myöhemmin kymmenen kanakin murha ajoi alueen sisällissodan partaalle. Ranska ehdotti vuonna 1985 rajoitettua itsehallintoa osana Ranskaa, mutta FLNKS hylkäsi ehdotuksen. Samana vuonna surmattiin nuori maahanmuuttaja Yves Tuval, ja sen jälkeen yksi FLNKS:n johtajista Eloi Machoro. Machoron kuolema johti mellakoihin ja kuuden kuukauden poikkeustilaan. Itsenäisyydestä järjestettiin vuonna 1987 kansanäänestys, jossa 98 prosenttia kannatti Ranskan osana pysymistä. Arviolta 84 prosenttia kanakeista oli kuitenkin boikotoinut vaaleja äänestyskelpoisuudesta syntyneiden erimielisyyksien vuoksi.

Itsenäisyyttä kannattavat ja sitä vastustavat solmivat vuonna 1988 rauhansopimuksen. Sopimuksen mukaan Uusi-Kaledonia jaettiin eteläiseen ja pohjoiseen provinssiin sekä Loyautésaarten alueeseen. Vuonna 1998 Nouméassa solmittiin sopimus, jossa sovittiin itsenäisyyttä koskevan uuden kansanäänestyksen järjestäminen 15–20 vuoden kuluessa. Sopimus mahdollisti kaikkiaan kolmen kansanäänestyksen pitämisen alueen itsenäisyydestä. Jo vuonna 1998 pidettiin suuremmasta autonomiasta kansanäänestys, jonka uusikaledonialaiset hyväksyivät 71,8 prosentin kannatuksella.

Uuden-Kaledonian itsenäistymisestä järjestettiin kansanäänestys 4. marraskuuta 2018. 56,4 % äänestäneistä kannatti Ranskan osana pysymistä. Toisessa lokakuussa 2020 järjestetyssä äänestyksessä itsenäisyyttä vastusti 53,26 % äänestäneistä. Äänestysaktiivisuus oli kohonnut edellisestä kerrasta ja oli nyt lähes 87 prosenttia. Kolmas äänestys pidettiin joulukuussa 2021.

Hallinto ja politiikka

Uusi-Kaledonia jakautuu kolmeen provinssiin, jotka ovat Province des îles Loyauté, Province Nord ja Province Sud. Erityisyhteisön päämies on Ranskan presidentti, jota edustaa alueella suurkomissaari Thierry Lataste. Presidentin edustajan valitsee presidentti sisäasiainministerin esityksestä. Uuden-Kaledonian presidentti on vuodesta 2021 lähtien ollut Louis Mapou. Presidentin valitsee virkaansa Uuden-Kaledonian kongressi viisivuotiskauden ajaksi. Uudessa-Kaledoniassa on 11 ministeristä koostuva kabinetti, jonka jäsenet valitsee Uuden-Kaledonian kongressi. Kongressin edustajat valitaan suorilla vaaleilla viisivuotiskausiksi. Viimeisimmät vaalit pidettiin vuonna 2019. Uudella-Kaledonialla on lisäksi kaksi paikkaa Ranskan senaatissa ja samoin kaksi Ranskan kansalliskokouksessa. Alahuoneessa molempia paikkoja pitää hallussaan LREM ja senaatissa tasavaltalaiset ja UDI.

Vuoden 1998 Nouméan sopimuksen perusteella Uusi-Kaledonia voi järjestää kaikkiaan kolme kansanäänestystä alueen itsenäisyydestä. Yhteensä Uudella-Kaledonialla on sovittu enintään kolmen kansanäänestyksen järjestämisestä 2010- ja 2020-lukujen taitteessa: vuonna 2018 (jolloin itsenäisyyttä vastusti hieman alle 57 %), 2020 (hieman yli 53 % vastusti) ja 2021.

Väestö

Pääartikkelit: Kanakit ja Uuden-Kaledonian kielet

Kanakkinaisia.

CIA:n julkaiseman The World Factbookin mukaan Uudessa-Kaledoniassa asui vuonna 2016 arviolta 275 355 asukasta. Vuoden 2009 arvion mukaan suurimmat etniset ryhmät olivat kanakit (40,3 %), eurooppalaiset (29,2 %), wallisfutunalaiset (8,7 %), tahitilaiset (2 %), indonesialaiset (1,6 %), vietnamilaiset (1 %), vanuatulaiset (0,9 %) ja muut (16,2 %).

Kanakeista suuri osa asuu tribus-nimellä tunnetuissa yhteisöissä sisämaassa ja Grande Terren itärannikolla. Uudessa-Kaledoniassa syntyneitä eurooppalaistaustaisia kutsutaan nimellä caldoche. Maaseudulla asuvia vadocheja kutsutaan nimellä broussard ja kaupungeissa nimellä calédonien. Broussardeja asuu Grande Terren länsirannikolla ja calédoneja lähinnä Nouméan ympäristössä. Ranskasta hiljattain muuttaneita kutsutaan nimillä métros tai zorreilles. Heidän lisäkseen Uudessa-Kaledoniassa on noin 2 000 pied-noiria eli Algeriasta tulleita ranskalaisia. Alueen polynesialaistaustaiset asukkaat ovat tulleet osittain Ranskan Polynesiasta, mutta suurimmaksi osaksi Wallis ja Futunalta ja tarkemmin Wallisin saarelta. He ovat yleensä eurooppalaisten tavoin vastustaneet ajatusta itsenäistymisestä. Alueen aasialaiset ovat tulleet 1900-luvun alussa ja 1960-luvun nikkelibuumin aikana. Nikkelibuumin aikana tulivat myös vanuatulaiset, joiden lisäksi maassa on pieni englantia puhuva vähemmistö pääasiassa Australiasta ja Kanadasta.

Ranska on alueen virallinen kieli, mutta alueella puhutaan myös 33 melanesialaista ja polynesialaista kieltä. Suurin uskontokunta ovat katolilaiset, jotka muodostavat noin 60 prosenttia väestöstä. Toinen suuri ryhmä ovat protestantit (30 %) ja muut uskonnot (10 %).

Liikenne

Alueen sisäisessä ilmaliikenteessä toimii lentoyhtiö nimeltä Air Calédonie, ja kansainvälisessä liikenteessä toimii Air Calédonie International. Air Calédonie lentää Nouméa-Magentan lentoasemalta Nouméasta Konéen, Touhoon ja Koumacille pääsaarella, sekä jokaiselle Loyautésaarelle ja Pinssaarelle. Loyautésaarien välillä ei ole suoria lentoreittejä. Uudessa-Kaledoniassa on yhteensä 25 lentokenttää, joista 12 on päällystetty. Tieverkkoa saarella on yhteensä 5 622 kilometrin verran, ja etenkin rannikkoalueilla on runsaasti teitä. Suurin osa laivaliikenteestä, niin rahtilaivoista kuin matkustajalaivoistakin, suuntautuu Nouméan satamaan.

Talous

Vuoden 2014 arvion mukaan Uuden-Kaledonian bruttokansantuote oli 11,1 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Bruttokansantuote henkilöä kohden oli vuonna 2012 arvion mukaan 38 800 dollaria. Uudella-Kaledonialla on suuret luonnonvarat. Sillä on esimerkiksi laajat kromi-, koboltti-, rauta- ja magnesiumvarannot. Alueella sijaitsee maailman tunnetuista nikkelivaroista noin 25 prosenttia, ja nikkeli on maan tärkein vientituote. Vain pieni osa alueen maasta sopii viljelykseen, ja noin 20 prosenttia tuonnista koostuukin elintarvikkeista. Suurimmat tuontimaat ovat Ranska, Australia, Etelä-Korea, Singapore, Malesia, Kiina ja Uusi-Seelanti. Suurimmat vientimaat ovat Kiina, Japani, Australia, Ranska ja Belgia.

Vuosina 2009–2010 Ranska käytti Uuden-Kaledonian talouden tukemiseen enemmän rahaa kuin muihin merentakaisiin alueisiinsa. Ranskan pääministeri Manuel Valls vahvisti 500 miljoonan dollarin suuruisen apupaketin Uuteen-Kaledoniaan vuosiksi 2016–2019. Apupaketin suuruudeksi kerrottiin vuonna 2020 noin 1,5 miljardia euroa vuodessa. Vuonna 2013 Uudella-Kaledonialla oli velkaa 112 miljoonaa dollaria. Talouden uskotaan kohentuvan tulevien vuosien aikana nikkelin hinnan nousun ja uusien kaivosteollisuuteen tehtyjen investointien avulla.

Uuden-Kaledonian valuutta on CFP-frangi, joka on käytössä myös Wallisissa ja Futunassa sekä Ranskan Polynesiassa.

Lähes puolet Uuden-Kaledonian energiasta tuotetaan vesivoimalla ja loput öljyllä. Noin kolme neljäsosaa energiasta kuluu nikkelin jalostamiseen.

Kulttuuri

Tapakulttuuri

Kanakkien perinteinen yhteiskunta perustui klaanijärjestelmälle. Ennen eurooppalaisten tuloa Uudessa-Kaledoniassa oli arviolta 300 klaania. Klaanin jäsenyys kulki suvussa, ja jokainen klaani liitti yleensä itsensä johonkin myyttiseen esi-isään. Klaaneilla oli päällikkö, jonka asema oli periytyvä. Päällikkö oli aina mies, ja hän päätti muun muassa oikeudesta ja sodasta. Naiset liittyivät tavallisesti miehensä sukuun, ja lapset nimettiin isän mukaan. Monesti isää tärkeämpi henkilö on kuitenkin äidin veli, joka toimii lapsen kummina. Varsinkin Uuden-Kaledonian pääkaupunki Nouméa ja jossain määrin Grande Terren länsirannikko ovat kulttuuriltaan ranskalaisia. Broussardit eroavat kaupunkien ranskalaisista, ja he vertaavat itseään usein Australian takamaiden asukkaisiin. Niinpä esimerkiksi australialaiset hatut ovat yleisessä käytössä. Varsinaisesta ranskalaisesta kulttuurista vastaavat lähinnä kaupunkien kalédonialaiset ja maahan hiljattain muuttaneet.

Perinteiset käsityöt

Kanakit tekevät perinteistä käsityötä lähinnä puusta ja kivestä. Puusta tehtiin perinteisesti jumalien kuvia, ja tärkein veistostyyppi oli flèche faîtière -nimellä tunnetut toteemit. Myös eläinaiheet, kuten haukat ja kilpikonnat, ovat yleisiä. Puusta tehtiin veistosten ohella aseita. Kanakit käyttivät pyöreä- ja linnunpään muotoon muotoiltuja nuijia sekä heittokeihäitä. Tärkein kivestä tehty käsityö oli seremonialliset kirveet. Niitä käytettiin klaanin voiman symboleina. Kirveen kivi oli yleensä vihreästä serpentiinikivestä tai jadesta. Kirveen kahvaan käytettiin lepakonnahkaa.

Urheilu

Uuden-Kaledonian suosituin urheilulaji on jalkapallo, ja se on suosittua laajasti kaikkien väestöryhmien keskuudessa. Tunnettu uusikaledonialainen jalkapalloilija on esimerkiksi Christian Karembeu. Jalkapalloa pelaavat pääasiassa miehet. Naisten keskuudessa pelataan esimerkiksi rantalentopalloa ja krikettiä. Ranskan vaikutuksesta Uudessa-Kaledoniassa pelataan myös yleisesti petankia. Uusi-Kaledonia on perinteisesti pärjännyt hyvin Etelä-Tyynenmeren kisoissa. Uuden-Kaledonian jalkapallomaajoukkue on ollut FIFAn jäsen vuodesta 2004 lähtien.

Kirjallisuus

Uudessa-Kaledoniassa on useita kirjakustantamoita ja kirjailijoita. Esimerkiksi kustantamo Grain de Sable on erikoistunut julkaisemaan alueen historiasta ja perinnöstä kertovaa kirjallisuutta. Tunnettuja uusikaledonialaisia kirjailijoita ovat esimerkiksi sarjakuvaa Brousse en Folie tekevä Bernard Berger, runoja ja näytelmiä kirjoittava Pierre Gope, itsenäisyyttä kannattava poliittinen kirjailija Dewe Gorodey, Ranskassa syntynyt fiktiokirjailija Claudine Jacques ja runoja ja näytelmiä kirjoittava Nicolas Kurtovitch.

Lähteet

• Vanuatu & New Caledonia. Lonely Planet, 2006. ISBN 1741042968 (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Uusi-Kaledonia Wikimedia Commonsissa

• Matkaopas aiheesta New Caledonia Wikivoyagessa (englanniksi)