Ranskan ensimmäinen tasavalta
| Ranskan tasavalta République française |
|||
|---|---|---|---|
1792–1804 |
|||
|
|||
|
|
|||
| Valtiomuoto | tasavalta | ||
| Pääkaupunki | Pariisi | ||
| Historia | |||
| – perustettiin | 21. syyskuuta 1792 | ||
| – Ranskan ensimmäisen keisarikunnan synty | 2. joulukuuta 1804 | ||
| Viralliset kielet | ranska | ||
| Valuutta | livre (vuoteen 1794), frangi, assignaatti | ||
| Tunnuslause | Liberté, Égalité, Fraternité ou la Mort | ||
| Kansallislaulu | Marseljeesi | ||
| Edeltäjät |
 Itävallan Alankomaat Ranskan kuningaskunta |
||
| Seuraaja |
 Ranskan ensimmäinen keisarikunta |
||
| Ranskan historia |
|---|
Ranskan ensimmäinen tasavalta (virallisesti Ranskan tasavalta, ransk. République française) toimi vuosina 1792–1804 eli Ranskan suuren vallankumouksen ajan lukuun ottamatta sen alkuvuosia, jolloin monarkia vielä säilytettiin. Tasavalta loppui tosiasiassa vuonna 1799, mutta muodollisesti vasta 1804.[1]
Tasavaltalaisuus sai Ranskassa suosiota porvarilisen lukeneiston keskuudessa 1700-luvun loppupuolella. Monet valistusfilosofit, esimerkiksi Voltaire, tosin kannattivat valistunutta itsevaltiutta tai vaativat korkeintaan kuninkaan yksinvallan poistamista. Vuoden 1789 vallankumous pyrki aluksi säätyjen erioikeuksien poistamiseen ja teki siitä periaatepäätöksen 4. elokuuta 1789. Vielä yli kaksi vuotta vallankumouksen puhkeamisen jälkeen 13. syyskuuta 1791 säädetty perustuslaki säilytti monarkian. Se jätti hallitsijalle toimeenpanovallan.[1]
Tasavalta alkoi saada kannatusta Itävallan-sodan sytyttyä 1792. Itävalta ja Preussi olivat liittoutuneet keskenään, jolloin Ranska julisti 20. huhtikuuta 1792 sodan Itävallalle. Ranskan armeija menestyi siinä huonosti, ja tämän aiheuttama tyytymättömyys kohdistui kuningasperheeseen, varsinkin itävaltalaissyntyiseen kuningattareen Marie-Antoinetteen. Kun väkijoukko valtasi Tuileries’n palatsin 10. elokuuta 1792, kuningasperhe joutui pakenemaan Kansalliskonventtiin. Tämä merkitsi monarkian tosiasiallista loppua. Ranska julistettiin tasavallaksi kansalliskonventissa 22. syyskuuta 1792. Seuraavina vuosina 1792–1795 maata hallitsi Kansalliskokous. Kuningas Ludvig XVI ja kuningatar Marie-Antoinette mestattiin 1793.[1]
Ranskan tasavallalle laadittiin vuoden I perustuslaki eli niin sanottu vuoripuolueen perustuslaki, joka kuitenkaan ei koskaan tullut voimaan. Vuonna 1795 vahvistettiin vuoden III perustuslaki, jolla maahan perustettiin direktoriohallitus.
Kenraali Napoleon Bonaparte sai tasavallan aikana vaikutusvaltaa ensin maan ulkopolitiikassa vuodesta 1796 alkaen. Hän teki ehdotuksia sotilaallisista operaatioista Italian kaupunkivaltioita ja Itävaltaa vastaan ja saavutti niissä menestystä. Vuonna 1799 Ranskalla oli kuitenkin vastassaan Turkin, Ison-Britannian, Itävallan ja Venäjän yhdistetyt voimat. Napoleon sai vihollisen uhkan avulla kannatusta verettömälle operaatiolle nimeltä Brumairekuun 18. päivän vallankaappaus. Se tapahtui 9. marraskuuta 1799 ja merkitsi direktoriohallituksen kukistumista, kansalliskonventin hajottamista ja tosiasiallisesti Napoleonin yksinvaltaa. Tämä kirjattiin Vuoden VIII perustuslakiin (1799), jonka mukaan Napoleon hallitsi maata konsulina. Tasavallan muuttaminen perinnölliseksi keisarikunnaksi vuonna 1804 oli lopullinen päätepiste ensimmäiselle tasavallalle.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Otavan suuri ensyklopedia, 7. osa (Optiikka–Revontulet), s. 5609–5611, art. ”Ranskan suuri vallankumous”. Otava, 1979. ISBN 951-1-02232-6
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ranskan ensimmäinen tasavalta Wikimedia Commonsissa
