Ranskan Polynesia

Ranskan Polynesia Polynésie française Pōrīnetia Farāni
lippu	vaakuna
Sijainti
Hallinto
Hallintopääkaupunki	Papeete
viralliset kielet	ranska
Tilastotiedot
Pinta-ala1	4 167 km²
Väkiluku
- 2017 väestölaskenta	281 674

Ranskan Polynesia on Ranskan merentakainen paikallishallintoalue. Se sijaitsee keskellä Tyyntämerta Polynesian saaristossa. Ranskan Polynesia koostuu 118 saaresta ja atollista, joiden yhteispinta-ala on yli 4 000 neliökilometriä ja asukasluku vuoden 2017 väestönlaskennan mukaan 281 674. Pääosa väestöstä asuu Seurasaariin kuuluvalla Tahitin saarella, jossa sijaitsee myös pääkaupunki Papeete. Vaikka Ranskan Polynesia onkin Ranskan paikallishallintoalue, se ei kuulu Euroopan unioniin. Ranskan Polynesian virallinen kieli on ranska ja valuutta CFP-frangi. Polynesialaiset uudisasukkaat saapuivat Ranskan Polynesiaan arviolta vuosien 200 eaa. – 400 jaa. välisenä aikana. Ensimmäiset eurooppalaiset havainnot saarista tehtiin 1500-luvun alkupuolella, ja ensimmäiset kohtaamiset tapahtuivat vuosisadan loppupuolella. 1700-luvun lopulta lähtien saarille saapui lähetyssaarnaajia ja 1800-luvulla alue päätyi Ranskan haltuun. Ranska suoritti Tuamotun atolliketjuun kuuluvilla Moruroan ja Fangataufan atolleilla paljon kritiikkiä saaneita ydinkokeita vuodesta 1966 vuoteen 1996.

Maantiede

Tahiti satelliittikuvassa. Kuvassa erottuu selvästi Tahitin kaksi osaa, joita yhdistää kapea kannas. Vasemmalla on suurempi Tahiti Nui, jossa on myös pääosa saaren asutuksesta. Oikealla on pienikokoisempi Tahiti Iti.

Ranskan Polynesia sijaitsee keskellä Tyyntämerta. Se koostuu 118 saaresta ja atollista, jotka ulottuvat yli 2 000 kilometrin pituiselle matkalle viiden miljoonan neliökilometrin alueella. Paikallishallintoalueen varsinainen pinta-ala on kuitenkin 4 167 neliökilometriä, josta saarten muodostama maapinta-ala on 3 827 neliökilometriä ja meripinta-ala 340 neliökilometriä. Ranskan Polynesia koostuu viidestä pääsaariryhmästä, jotka ovat Austral-, Gambier-, Marques-, Seura- ja Tuamotusaaret. Seurasaariin kuuluvien Tuulenpuoleisten saarten suurimmalla saarella Tahitilla sijaitsee Ranskan Polynesian pääkaupunki Papeete. Alueen korkein kohta on Tahitin keskiosassa sijaitseva Mont Orohena. Ranskan Polynesian suurin ja yksi maailman suurimmista atolleista on Tuamotusaariin kuuluva Rangiroa.

Ranskan Polynesian viisi suurinta kaupunkia vuonna 2007 olivat: Faa’a (29 851), Papeete (26 017), Punaauia (25 441), Pirae (14 475) ja Mahina (14 369), jotka sijaitsevat kaikki Tahitin saarella.

Ilmasto

Ranskan Polynesiassa vallitsee lämmin trooppinen ilmasto. Koillisesta ja kaakosta puhaltavat pasaatituulet tuovat alueelle kaksi vuodenaikaa. Huhtikuusta lokakuuhun kestävän kuivan talvikauden aikana ilmasto viilenee kaakosta puhaltavien pasaatituulten vuoksi, ja heinä- ja elokuu ovat vuoden viileimmät kuukaudet. Marraskuusta maaliskuuhun kestävän sadekauden aikana lämpötilat kohoavat ja sateet lisääntyvät ja voimistuvat. Sadekauden aikana saattaa esiintyä trooppisia hirmumyrskyjä. Saaristojen väliset ilmastoerot ovat pienehköjä. Etelämpänä sijaitsevilla Australsaarilla lämpötilat ovat matalampia kuivan kauden aikana. Pohjoisempana sijaitsevilla Marquesassaarilla kuiva kausi ajoittuu elo- ja joulukuun välille. Tuamotusaarilla vuosittainen sademäärä jää maaston tasaisuuden vuoksi pienemmäksi. Tuliperäisillä saarilla, kuten Tahitilla, Moorealla ja Bora Boralla, esiintyy mikroilmastoja riippuen esimerkiksi sijainnista ja korkeudesta. Itäiset rannikot altistuvat enemmän pasaatituulille, joten niillä vuosittainen sademäärä on korkeampi.

Papeeten ilmastotilastoa tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) 32 32 32 32 31 30 30 30 30 31 31 31 ka. 31 Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) 22 22 22 22 21 21 20 20 21 21 22 22 ka. 21,3 Vrk:n keskilämpötila (°C) 26 26 26 26 26 25 24 24 24 25 26 26 ka. 25,3 Sademäärä (mm) 423 240 122 92 144 60 70 47 103 81 166 252 Σ 1 800 Sadepäivät (d) 15 12 10 8 8 5 6 4 5 6 10 15 Σ 104 L ä m p ö t i l a 32 22 32 22 32 22 32 22 31 21 30 21 30 20 30 20 30 21 31 21 31 22 31 22 S a d a n t a 423 240 122 92 144 60 70 47 103 81 166 252 Lähde:

Luonto

Ranskan Polynesian kansalliskukka Gardenia taitensis

Keihäsrauskuihin kuuluva Himantura fai Tahitin lähistöllä

Ranskan Polynesian tuliperäisten saarten hedelmällisessä maaperässä kasvaa lukuisia eri kasvilajeja, kuten esimerkiksi papaijoita, karambolia, mangopuita, avokadoja, guavoja, pomeloja ja rambutaaneja. Ennen ihmisten saapumista kasvillisuuden monipuolisuus rajoittui kasveihin, joiden siemenet kulkeutuivat saarille esimerkiksi tuulten, aaltojen tai lintujen ulosteiden mukana. Polynesialaiset uudisasukkaat toivat mukanaan uusia lajikkeita, ja eurooppalaisten saapumisesta lähtien lajikirjo on kasvanut. Suosittuja puutarhakasveja ovat muun muassa ihmeköynnökset, punainen jasmiini sekä kansalliskukka Gardenia taitensis. Maaperältään köyhempien atollien lajistoa hallitsee kookospalmu.

Ensimmäiset uudisasukkaat toivat mukanaan sikoja, kanoja ja koiria, sekä polynesianrotan ja pieniä gekkolajeja, todennäköisesti salamatkustajina. Myöhemmin eurooppalaiset toivat laivojensa mukana rotan. Lisäksi saarilla on muun muassa erilaisia hyttyslajeja, torakoita, ampiaisia ja tuhatjalkaisia, kuten juoksujalkaisia. Lähes puolet maalla elävistä lajeista on tuotu muualta, ja ne ovat ajaneet useita paikallisia lajeja ahtaalle. Saarten lintujen lajisto on monipuolinen ja endeemisiä lajeja on yli 30. Yleisiä lajeja ovat esimerkiksi keijutiira sekä Indonesiasta tuotu pihamaina, jota esiintyy saarilla nykyään paljon.

Ranskan Polynesian merielämä on hyvin rikasta. Saarilla elää muun muassa useita hailajeja, kuten musta- ja valkoevähai, viiksihai ja Tuamotulla yleisempi harmaariuttahai. Suurempiin merieläimiin kuuluvat lisäksi esimerkiksi erilaiset rauskulajit, kuten paholais- ja keihäsrausku sekä merikilpikonnat, kuten liemi- ja karettikilpikonna. Ryhävalaita voi nähdä heinäkuun ja marraskuun välisenä aikana pääasiassa Tahitin, Moorean ja Rurutun rannoilla. Delfiinejä, varsinkin pyöriäisdelfiiniä, tavataan alueen vesissä ympäri vuoden. Koralliriutoilla elää satoja kalalajeja, kuten esimerkiksi värikkäitä papukaijakaloja. Ihmiselle vaarallisia lajeja ovat esimerkiksi keilakotilot ja kivikalat.

Moruroan atolli satelliittikuvassa.

Ympäristöongelmat

Ranskan Polynesiassa on oltu huolissaan Ranskan suorittamien ydinkokeiden jälkivaikutuksista Mururoan ja Fangataufan atolleilla sekä mahdollisista säteilyvuodoista ympäröiville alueille. Ranskan Polynesian johto on myös viivästellyt ympäristönsuojelupolitiikan kehittämisessä turismin ollessa sille tärkeä tulonlähde.

Ranska suoritti Ranskan Polynesiassa ydinkokeita vuodesta 1966 vuoteen 1996. Algerian itsenäistyminen 1960-luvun alussa pakotti Ranskan siirtämään ydinkokeensa pois Saharasta. Vuonna 1963 uudeksi testialueeksi valittiin Moruroan ja Fangataufan atollit Tuamotun atolliketjussa Ranskan Polynesiassa. Ensimmäiset ydinkokeet suoritettiin ilmakehässä vuonna 1966, ja ydinohjelmasta tuli tärkeä osa Ranskan Polynesian taloutta. Ydinkokeiden suorittaminen ilmakehässä oli kielletty vuonna 1963 tehdyssä sopimuksessa, jota Ranska ei kuitenkaan ollut allekirjoittanut. Vuonna 1981 ydinkokeet siirrettiin kasvavan kansainvälisen vastustuksen vuoksi maanpinnan alapuolelle. Vastustus Tyynenmeren alueen ydinkokeita kohtaan kuitenkin kasvoi ja vuonna 1985 Ranskan tiedustelupalvelun agentit upottivat Greenpeacen Rainbow Warrior -aluksen Uudessa-Seelannissa. Vuonna 1995 Ranska ilmoitti suorittavansa lisää maanalaisia ydinkokeita, mikä johti maailmanlaajuiseen protestointiin. Kokeet lopetettiin vuonna 1996, ja niiden suorittamisen alueella ilmoitettiin päättyvän. Ydinkokeiden aiheuttamat mahdolliset ympäristöhaitat kiellettiin vuosien ajan, mutta vuonna 1999 suoritettu tutkimus kuitenkin osoitti, että radioaktiivista ainetta on päässyt vuotamaan pohjaveteen ja mahdollisesti ympäröiville alueille.

Historia

Varhaiset vaiheet ja ensimmäiset kosketukset eurooppalaisten kanssa

Maraet ovat eräänlaisia suorakulmion muotoisia kivimuurilla ympäröityjä alueita, joissa vietettiin erilaisia seremonioita ja yhteisöllisiä tilaisuuksia. Kuvassa Raiatean saarella sijaitseva Taputapuatea marae.

Bountyn kapinaa esittävä Robert Doddin maalaus. Kapinalliset jättävät aluksen kapteenin sekä hänelle uskolliset miehet keskelle valtamerta.

Pōmare IV hallitsi Tahitia vuodesta 1827 vuoteen 1877 eli yhteensä 50 vuoden ajan.

Polynesialaiset uudisasukkaat asuttivat Ranskan Polynesian arviolta 200 eaa. – 400 jaa. Ensimmäiset eurooppalaiset tutkimusmatkailijat saapuivat alueelle 1500-luvulla, vaikkakin merkittävämmät tutkimusretket alueella alkoivat vasta 1700-luvulla. Ensimmäinen eurooppalainen havainto saarista oli Espanjan lipun alla purjehtineen portugalilaisen tutkimusmatkailijan Fernão de Magalhãesin havainto Puka-Pukasta 1520-luvulla. Espanjalainen Álvaro de Mendaña de Neira vieraili Marquesassaarilla toisen matkansa aikana vuonna 1595 etsiessään Terra Australista. De Mendaña otti saariston alkuperäisväestön kanssa verisesti yhteen ja noin 200 ihmistä sai surmansa. De Mendañan miehistöön kuulunut Pedro Fernandes de Queirós palasi saarille vuonna 1606 ja näki Tuamotun.

Eurooppalaistoiminta lisääntyy

Englantilainen löytöretkeilijä Samuel Wallis vieraili Tahitilla kesäkuussa vuonna 1767 ja nimesi sen Kuningas Yrjön saareksi. Nimi ei kuitenkaan vakiintunut käyttöön. Ranskalainen Louis Antoine de Bougainville saapui Tahitille huhtikuussa 1768. Hän ei tiennyt Wallisin vierailusta ja julisti sen Wallisin tavoin maansa haltuun. Englantilainen tutkimusmatkailija James Cook vieraili vuonna 1769 Tahitilla, missä hänen tuli tehdä tähtitieteellisiä mittauksia Royal Societyn toimeksiannosta. Espanjalainen Domingo de Bonechea julisti saaren 1770-luvun alussa kuuluvan Espanjalle ja toi mukanaan kaksi lähetyssaarnaajaa, jotka eivät kuitenkaan onnistuneet käännyttämään saaren väestöä. Bonechea kuoli Tahitilla vuonna 1775, eikä sitä loppujen lopuksi liitetty pysyvästi Espanjaan. Vuonna 1789 englantilaisella HMS Bounty -purjealuksella tapahtui kuuluisa Bountyn kapina, kun alus oli paluumatkalla Tahitilta Karibialle.

Ennen eurooppalaisten saapumista alueella ei ollut yhtä vahvaa johtajaa, vaan heimot kilpailivat vaikutusvallasta keskenään. Eurooppalaisten saapuminen muutti kuitenkin perinteisiä valtarakenteita. Vaikka useimmat tutkimusmatkailijat kieltäytyivätkin ottamasta osaa paikallisiin konflikteihin, muun muassa HMS Bountyn kapinallismiehistö, satunnaiset valaanpyytäjät ja kauppiaat tarjoutuivat eräänlaisiksi palkkasotureiksi. Eurooppalaisten aseiden avulla tilanne muuttui Tahitilla niin, että yksi heimo pystyi uskottavasti hallitsemaan koko saarta. Pōmare I hallitsi ennen kuolemaansa vuonna 1803 jo suurinta osaa saaresta. Kuoltuaan hänen poikansa Pōmare II ryhtyi hänen seuraajakseen. Pōmare I:n kaudella Tahitille saapui suomalainen merimies Peter Hagerstein, joka päätyi lopulta kuninkaan neuvonantajaksi ja tulkiksi.

Lähetyssaarnaajien toiminta ja Ranskan vallan alle joutuminen

London Missionary Society lähetti Tahitille vuonna 1797 lähetyssaarnaajia. Paikallisia tapoja pyrittiin kitkemään pois, ja esimerkiksi tanssiminen, tatuointi ja alastomuus kiellettiin. Valaanpyytäjät ja kauppiaat saapuivat 1790-luvulla ja toivat mukanaan alkoholia, lisää aseita ja levittivät seksityötä ja tauteja. Koska alueen alkuperäisväestöllä ei ollut eurooppalaisten tuomiin tauteihin immuniteettia, kääntyi väkiluku jyrkkään laskuun. Tahitin väkiluku oli 1760-luvulla noin 40 000, vuonna 1800 alle 20 000 ja 1820-luvulla enää noin 6 000. Marquesassaarilla väestökato oli vieläkin suurempi, kun väkiluku putosi yhden vuosisadan aikana 80 000:sta 2 000:een.

Pōmare II joutui pakenemaan Tahitilta vuonna 1808, mutta palasi valtaan vuonna 1815 ja asetti kristinuskon hallitsevaan asemaan. Pōmare II kuoli vuonna 1821, ja hänen seuraajansa Pōmare III hallitsi vuoteen 1827, jolloin valtaan nousi kuningatar Pōmare IV. Englantilaiset protestanttiset lähetyssaarnaajat ja ranskalaiset katoliset lähetyssaarnaajat kilpailivat alueella vaikutusvallasta. Vuonna 1836 englantilaiset karkottivat Tahitilta kaksi ranskalaista lähetyssaarnaajaa, mihin Ranskan reagoi voimakkaasti. Vuonna 1842 Ranska otti Tahitilla vallan ja toi mukanaan sotilaita ja katolisia lähetyssaarnaajia. Tahitilla ja muilla saarilla puhkesi vuonna 1844 ranskalaisia vastaan aseellinen vastarinta, joka kuitenkin nujerrettiin, ja vuoteen 1846 mennessä Ranska hallitsi Tahitia ja Mooreaa. Pōmare IV kuoli vuonna 1877, ja hänen seuraajansa Pōmare V luopui vallasta vuonna 1881. Vuonna 1888 Ranskan alue laajentui ja siihen kuului suurin osa Seurasaarista. Gambiersaaret liitettiin vuonna 1881 ja Australsaaret 1900.

Maailmansotien aika ja kohti nykyaikaa

Maailmansotien vaikutukset kantautuivat myös Ranskan Polynesiaan. Ensimmäisen maailmansodan aikana lähes 1 000 tahitilaista taisteli Euroopassa, ja syyskuussa 1914 kaksi saksalaista risteilijää upotti ranskalaisaluksen ja pommitti Papeetea. Toisen maailmansodan aikana 5 000 yhdysvaltalaissotilasta oli sijoitettuna Bora Boraan ja kahden kilometrin kiitotie rakennettiin saarelle vuonna 1943. Tahitilaisia vapaaehtoisia taisteli sodan aikana Pohjois-Afrikassa ja Euroopassa. Vuonna 1946 saariston asema muutettiin Ranskan merentakaiseksi territorioksi ja vuonna 1957 sen viralliseksi nimeksi tuli Ranskan Polynesia. Ranska siirsi ydinkokeensa Ranskan Polynesiaan vuonna 1963, ja ne lopetettiin kansainvälisen painostuksen alla vuonna 1996. Vuonna 2003 saariston asema muutettiin merentakaiseksi paikallishallintoalueeksi.

Hallinto ja politiikka

Ranskan Polynesia on Ranskan merentakainen paikallishallintoalue, jossa pätee Ranskan perustuslaki ja ranskalainen oikeusjärjestelmä. Ranskan Polynesian kansalaiset ovat Ranskan kansalaisia. Tästä huolimatta se ei kuulu Euroopan unioniin. Valtionpäämies on Ranskan presidentti, jota edustaa paikallisesti tasavallan suurkomissaari. Paikallisemmin hallintoa johtaa Ranskan Polynesian presidentti. Ranskan presidentti nimittää suurkomissaarin Ranskan sisäministeriön suositusten mukaisesti. Hallintoalueen parlamentin jäsenet valitsevat alueen presidentin ja parlamentin puhemiehen viiden vuoden kaudelle. Hallintoalueen parlamentti on yksikamarinen ja siihen kuuluu 57 jäsentä. Jäsenet valitaan kansanäänestyksellä viiden vuoden välein.

• Suurkomissaari: Dominique Sorain (heinäkuusta 2019 lähtien)
• Ranskan Polynesian presidentti: Moetai Brotherson (toukokuusta 2023 lähtien)
• Senaattorit: Teva Rohfritsch ja Lana Tetuanui (vuonna 2022)
• Kansalliskokouksen edustajat: Mereana Reid Aberlot, Moerani Frebault ja Nicole Sanquer (vuonna 2024)

Talous

500 CFP-frangin seteli

Ranskan Polynesia on alueen varakkaimpia valtioita. Vuoden 2004 arvion mukaan Ranskan Polynesian bruttokansantuote oli 4,718 miljardia Yhdysvaltain dollaria, eli henkeä kohden 18 000 dollaria. Ranskan Polynesian talouskasvuun on vaikuttanut voimakkaasti turismin tuomat tulot sekä Ranskalta saatava taloudellinen tuki. Aktiiviväestön työttömyysluku on virallisesti noin 11 prosenttia, mutta sillä ei ole sinänsä merkitystä, sillä joillain alueilla ei ole lainkaan työmarkkinoita väestön ollessa pääasiassa omavaraista. Kuitenkin esimerkiksi pääkaupunki Papeetessa työttömyys on aiheuttanut samanlaisia sosiaalisia ongelmia kuin muualla maailmassa. Vuonna 1962 Ranska sijoitti sotilashenkilökuntaa saarille, ja siitä lähtien suuri osa työväestöstä oli sotilaallisten tahojen työllistämää. Ranskan lopettaessa ydinkokeensa vuonna 1996 sotilaallinen osuus taloudesta väheni tuntuvasti. Noin neljänneksen bruttokansantuotteesta tuottaa matkailu, joka on suurin ulkomaisen valuutan lähde saarilla. Muita tulonlähteitä ovat helmien viljely ja kaupallinen kalastus. Pieni tuotantosektori käsittelee pääasiassa maataloustuotteita. Ranskan Polynesian valuutta on CFP-frangi (XPF).

Aranui 3 kulkee säännöllisesti Tahitin ja Marquesassaarten välillä kuljettaen sekä rahtia että matkustajia.

Liikenne

Ranskan Polynesiassa on yhteensä yli 50 lentokenttää, joista valtaosalla on päällystetty kiitotie. Faa’an kansainvälinen lentoasema sijaitsee Tahitilla. Alueen sisäisessä lentoliikenteessä toimivat Air Tahiti ja Air Moorea. Ainoastaan Air Tahiti Nui hoitaa kansainvälisiä lentoja. Lisäksi useilla ulkomaalaisilla lentoyhtiöillä on toimisto Papeetessa. Tieverkostoa saarilla on yli 2 500 kilometriä, josta vuonna 1999 päällystämätön osuus käsitti noin 850 kilometriä. Parhaat tieyhteydet ovat Seurasaarilla, joista pääosalla on melko hyväkuntoinen tie, joka kiertää saaren ympäri. Sisämaahan johtavat tieyhteydet ovat yleensä huonommat. Ranskan Polynesiassa on oikeanpuoleinen liikenne, ja onnettomuustilastot ovat melko synkät varsinkin syrjäisemmillä alueilla. Suurten saarten välillä on säännölliset vesi- ja lentoliikenneyhteydet. Jotkut rahtialukset kuljettavat maksusta myös matkustajia, millä on suuri merkitys esimerkiksi Tahitin ja Tuamotusaarten välisessä liikenteessä.

Matkailu

Rantamaisemaa Tuamotusaarilla.

Euroopan unionin kansalaiset voivat vierailla Ranskan Polynesiassa kolme kuukautta ilman viisumia. Tällaisilla henkilöillä tulee kuitenkin olla voimassa oleva passi. Mikäli vierailuun liittyy palkallinen työnteko, ulkomaalaisella tulee myös olla Ranskan Polynesian viranomaisten myöntämä työlupa. Pidempää vierailua varten on viimeistään kuukautta ennen kolmen kuukauden vierailuoikeiden päättymistä anottava asumislupaa DRC:ltä (ransk. Direction de la Reglementation et du Controle de la Legalite). Asumislupa voidaan myöntää korkeintaan 10 vuodeksi, eikä sitä kielletä EU-kansalaisilta, ellei heidän katsota olevan vaaraksi julkiselle järjestyksenpidolle. Muille kuin EU-kansalaisille myönnetään viisumeita 1–3 kuukaudeksi, minkä pidentämiseksi on myös anottava asumislupaa. Tällöin asumislupa-anomuksen liitteiksi tarvitaan erilaisia todisteita muun muassa toimeentulosta ja anomusten käsittely saattaa kestää kauemmin.

Useimmat matkailijat saapuvat Faa’an kansainväliselle lentoasemalle lähellä pääkaupunki Papeetea, mutta jatkavat sieltä lentäen tai laivalla valkohiekkaisille lomasaarille kuten Mooreaan, Bora Boraan, Nuku Hivaan tai Rangiroaan.

Ranskan Polynesian viranomaiset pyrkivät suojelemaan paikallista biodiversiteettiä. Tästä syystä esim. kaikkien ananasta ja vaniljaa sisältävien tuotteiden tuominen alueelle on kielletty. Kiellettyjen aineiden salakuljetuksesta voidaan rangaista joko enintään puolen vuoden vankeustuomiolla ja 3 570 000 frangin sakolla.

Väestö

Ranskan Polynesian väkiluku oli vuoden 2017 väestönlaskennan mukaan 281 674. Väestöstä 78 prosenttia on polynesialaisia, 12 prosenttia kiinalaisia, kuusi prosenttia paikallisia ranskalaisia ja neljä prosenttia varsinaisia ranskalaisia. Suurimmat uskontoryhmät ovat protestantismi (54 %), katolisuus (30 %), muut uskonnot (10 %) ja uskonnottomat (6 %). Virallinen kieli on ranska, jota puhui vuoden 2002 väestölaskennan mukaan 61,1 prosenttia väestöstä. Tahitia puhui 31,4 prosenttia, muita kieliä 1,5 prosenttia ja määrittelemättömiä kuusi prosenttia väestöstä. Ranskan Polynesian väestöstä lähes 70 prosenttia asuu Tahitilla, ja valtaosa heistä pääkaupunki Papeetessa tai sen lähiöissä. Pääosa Ranskan Polynesian saarten väestöstä asuu saarten rannikkoalueilla. Tosin Marquesassaarilla ihmiset asuvat pääosin laaksoissa, mikä on perinne ajoilta, jolloin rannikolla asuminen jätti ihmiset alttiiksi heimosodille.

Koulutus

Ranskan Polynesian koulujärjestelmä on samanlainen kuin Ranskassa. Koulunkäynti on pakollista 5–16-vuotiaille, ja opetuksen pääkielenä on ranska, minkä tosin on väitetty asettavan polynesialaiset lapset eriarvoiseen asemaan. Useimmilla pienillä saarilla ei ole varaa tarjota opetusta alakoulun jälkeen, joten suurten saarten ulkopuolella asuvien on lähdettävä suorittamaan opintonsa loppuun esimerkiksi Tahitille. Ainoa Ranskan Polynesian yliopisto sijaitsee Tahitilla. Vuosittaisia koululomia on runsaasti. Arviolta 98 prosenttia väestöstä on lukutaitoisia.

Kulttuuri

Hawaiki Nui va’a -melontakilpailu.

Perinteinen tahitilainen elämä on perhekeskeistä, tosin alkoholismi ja perheväkivalta ovat yleisiä ilmiöitä, ja hallitus onkin joutunut käynnistämään useita ohjelmia niiden kitkemiseksi. Tästä huolimatta naisella on vahva asema ranskanpolynesialaisessa yhteisössä, ja esimerkiksi useat vaikutusvaltaiset poliitikot ja liike-elämän vaikuttajat ovat naisia. Uskonnollisuudesta huolimatta homoseksuaalisuutta pidetään normaalina osana elämää. Lähetyssaarnaajat pyrkivät kitkemään pois polynesialaista kulttuuria ja tuhosivat taideteoksia sekä kielsivät vanhoja tapoja, kuten tanssimisen ja tatuoinnin. Jotkut tavat kuitenkin selvisivät tältä ajanjaksolta, ja viime aikoina polynesialainen kulttuuri on osoittanut elpymisen merkkejä.

Musiikki ja tanssi

Perinteinen polynesialainen musiikki esitetään yleensä tanssin säestyksenä, mutta myös niin perinteiset kuin uskonnollisetkin laulut ovat suosittuja. Polynesialaista musiikkia hallitsee ukulelet ja lyömäsoittimet. Perinteinen rumpujen soitto on suosittua ja siihen saatetaan usein yhdistää tanssiesityksiä. Niin modernit tanssityylit, erilaiset paikalliset seuratanssit kuin perinteiset polynesialaisetkin tanssityylit ovat suosittuja.

Urheilu

Melonta on suosittu urheilulaji, ja vuosittain järjestettävä kolmipäiväinen Hawaiki Nui va’a -melontakilpailu kerää paljon katsojia. Surffaus on vanha urheilulaji Tahitilla, ja sen suosio on jälleen kasvussa. Ranskan Polynesia on suosittu sukelluskohde ihanteellisten luonnonolosuhteiden vuoksi. Parhaat sukellusolosuhteet ovat huhtikuun ja marraskuun välisenä aikana. Suosittuja sukelluskohteita ovat muun muassa Moorea, Bora Bora, Raiatea ja Tahaa, Huahine, Rangiroa, Tikehau ja Manihi.

Kansainvälisessä jalkapalloilussa Ranskan Polynesiaa edustavat Tahitin jalkapallomaajoukkueet. Tahitin alle 20-vuotiaiden maajoukkue selviytyi vuoden 2009 alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailuihin. Miesten maajoukkue voitti vuoden 2012 Oseanian-mestaruuden ja osallistui – joskin huonolla menestyksellä – vuoden 2013 Maanosaliittojen cupiin. Tahitin paras sijoitus FIFA-rankingissa on 111. elokuulta 2002.

Ruoka

Bataatteja tarjoiltuna banaaninlehdeltä tahitilaiseen tapaan.

Maaseudulla ihmiset elävät lähes omavaraisesti – ruokaa hankitaan kalastamalla, pitämällä eläimiä ja kasvattamalla taaroa, leipäpuun hedelmiä, bataattia ja maniokkia. Ruokavaliota täydennetään tuontielintarvikkeilla, kuten riisillä, säilykkeillä ja leivällä. Useimmissa kodeissa valmistetaan päivittäin vain yksi ateria (joko lounas tai päivällinen) ja muilla aterioilla syödään tähteitä. Lauantaisin monet polynialaisperheet valmistavat maauunissa perinteisiä ruokalajeja, joita syödään sunnuntaisin perheiden kokoontuessa yhteen. Perinteistä polynesialaista ruokaa tarjoillaan myös häissä.

Suurissa asutuskeskuksissa on saatavilla kiinalaista ruokaa kiinalaisten siirtolaisten omistamissa kaupoissa ja ravintoloissa. Matkailuun keskittyvillä saarilla on ravintoloita, joissa tarjoillaan paikallisia mereneläviä ja ranskalaisvaikutteista ruokaa.

Katso myös

• Luettelo Ranskan Polynesian kunnista
• Luettelo Ranskan Polynesian saarista
• Ranskan merentakaiset alueet

Lähteet

• Tahiti & French Polynesia. Lonely Planet, 2006. ISBN 1-74059-998-5 (englanniksi)
• South Pacific & Micronesia. Lonely Planet, 2006. ISBN 1741043042 (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ranskan Polynesia Wikimedia Commonsissa

• Matkaopas aiheesta Ranskan Polynesia Wikimatkoissa