Siirry sisältöön

Pioneer 0

Wikipediasta
Pioneer 0
Alkuperäinen nimi Able 1
Organisaatio Yhdysvaltain ilmavoimat
Valmistaja STL (nyk. TWR)
Tehtävätyyppi kiertolaisluotain
Kohde Kuun kiertorata
Laukaisu 18. elokuuta 1958 klo 12.18 UTC
Cape Canaveral Air Force Station Launch Complex 17A
Laukaisualus Able 1
Tehtävän kesto 197 sekuntia, eli noin 3 min
Massa 38,1 kg
Aiheesta muualla

Pioneer 0 (myös Able 1 ja suunnitteluvaiheessa Baker) oli Yhdysvaltain ilmavoimien laukaisema ja STL:n (nyk. TWR) valmistama vuonna 1958 laukaistu kuuluotain sekä ihmiskunnan ensimmäinen yritys saada luotain matalan Maan kiertoradan ulkopuolelle. Luotaimen kantoraketti räjähti laukaisussa pian tuhoten myös luotaimen. Pioneer 0 oli Advanced Research Projects Agencyn Operaatio Monan, Air Force Ballistic Missile Divisionin Project Able-1:n sekä Nasan Pioneer-ohjelman ensimmäinen avaruusluotain.

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 1957 Neuvostoliiton Sputnik 1:stä tuli ensimmäinen satelliitti, joka kiersi Maata. Alle kuukausi myöhemmin Yhdysvallat oli laatinut suunnitelman päästä Neuvostoliiton edelle avaruuskilvassa. Suunnitelmana oli saada satelliitti kiertämään Kuuta kansainvälisen geofysiikan vuoden aikana ja ennen Neuvostoliittoa. Douglas Aircraft Companylla, Convairilla, Glenn L. Martin Companylla, North American Aviationilla, Jet Propulsion Laboratorylla, Yhdysvaltain ilmavoimilla sekä Ramo-Wooldridge Corporationilla (nyk. TRW) oli erilaisia suunnitelmia Yhdysvaltain kuuluotaimelle.[1]

Suunnitelma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. marraskuuta 1958 Ramo-Wooldridge Corporationin ohjustentutkimusyksikön järjestelmäkehitysryhmän jäsen, Paul Degarabedian kirjoitti muistion yksikön johtajalle Louis Dunnille, jossa hän ehdotti kantorakettia, joka pystyisi kuljettamaan hyötykuormaa Kuuhun. Hänen ehdotuksessaan kantoraketin ensimmäinen vaihe olisi Yhdysvaltain ilmavoimien Thor-IRBM, joka yhdistettäisiin testaamattoman Vanguard -kantoraketin toisen ja kolmannen vaiheen muokattuun versioon. Yhdysvaltain ilmavoimat ottivat yhteyttä Ramo-Wooldridge Corporationiin ja kertoi olevansa kiinnostuneita Degarabedian ehdottaman kantoraketin sotilaallisesta käytöstä. Kantoraketista käytettiin nimeä Advanced Re-entry Test Vehicle eli ARTV. Toinen nimi kantoraketille oli Able-0. Air Force Ballistic Missile Divisionin (AFBMD) eversti Charles Therlune ehdotti, että kolme Able-0 -kantorakettia varattaisiin Kuuhun laskeutumista varten ja ensimmäinen laukaisu saattaisi tapahtua kesällä vuonna 1958. Näin Ramo-Wooldridge Corporation oli muiden yhtiöiden ehdotusten edellä, koska muut yhtiöt eivät olleet vielä kehittäneet kantorakettia luotainlentoa varten. Ramo-Wooldridge Corporationin kuuluotain nimettiin Able-1:ksi. Luotain oli suunniteltu laskeutumaan Kuuhun, mutta suunnitelmaa pidettiin liian kunnianhimoisena, joten Able-1 muutettiin kiertolaisluotaimeksi.[1]

Yhdysvaltain silloinen presidentti Dwight Eisenhower perusti 7. helmikuuta 1958 Advanced Research Projects Agencyn (ARPA), jonka tehtävänä oli hallinnoida Yhdysvaltain avaruushankkeita. Helmikuun puolivälissä Louis Dunn oli aloittanut Able 1:n rakentamisen valmistelut, vaikka sopimusta luotainlennosta ei oltu vielä tehty. 14. helmikuuta 1958 Dunn järjesti kokouksen liittyen luotaimeen. Luotainta kutsuttiin silloin nimellä Baker. Kokouksessa Dunn ilmoitti STL:n (nyk. TRW) rakentavan kuuluotaimen sekä kantoraketin, jotka laukaistaisiin elokuun puolivälissä.[1] 3. maaliskuuta STL:n ohjelman johtajat esittivät luotainhankkeensa Yhdysvaltain presidentin tieteellisen neuvontakomitean Purcellin paneelille. Paneeli päätti suositella luotainhaketta "vain, jos sillä olisi todellista merkitystä ja mieluiten sellaista, jota yleisö voisi ihailla".[2]

27. maaliskuuta 1958 Yhdysvaltain puolustusministeriö tiedotti laukaisevansa neljä tai viisi (myöhemmin varmistui, että viisi) kuuluotainta Advanced Research Projects Agencyn valvonnassa myöhemmin samana vuonna osana kansainvälistä geofysiikan vuotta.[3] Projekti oli nimeltään Operaatio Mona. Näistä luotaimista kolme ensimmäistä toteuttaisi Yhdysvaltain ilmavoimien Air Force Ballistic Missile Division (AFBMD) ja kaksi myöhempää Yhdysvaltain maavoimien Wernher von Braunin johtama Army Ballistic Missile Agency (ABMA).[3][4] Pioneer 0 oli AFBMD:n ensimmäinen luotain. Sen valmistuksesta vastasi STL.[3] Air Force Ballistic Missile Divisionin luotainhanke oli nimeltään Project Able-1[4] ja se koostui Pioneer 0:sta, -1:stä ja -2:sta.[5]

Advanced Research Projects Agency oli ohjeistanut AFBMD:lle, että kuuluotaimet pitäisi laukaista "mahdollisimman pian". Tieteellisesti hyödyllisen tiedon keräämisellä ei ollut väliä.[2]

Pioneer 0-hankkeeseen osallistui yhteensä yli 3 000 henkilöä[3][6] ja 52 yhtiötä,[3] muun muassa Douglas Aircraft Company, Aerojet-General Corporation, Rocketdyne, Allegany Ballistics Laboratory sekä Thiokol Chemical Corporation.[7] Kuutta lukuun ottamatta kaikki yhtiöt sijaitsivat Etelä-Kaliforniassa.[3]

Nimi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pioneer 0 oli alunperin nimetty Able 1:ksi. 29. heinäkuuta 1958 Yhdysvaltain silloisen presidentin Dwight Eisenhowerin perustama Nasa otti 1. lokakuuta 1958 virallisesti hallintoonsa kaiken Yhdysvaltain aseettoman avaruustoiminnan, jonka jälkeen järjestö asetti tehtäväkseen nimetä uudelleen Yhdysvaltain satelliitit sekä luotaimet. Nasa uudelleennimesi Explorer -satelliittit ja niiden tiedottaja kutsui satelliitteja "avaruuden pioneereiksi". Yhdysvaltain ilmavoimamuseon näyttelyiden pääsuunnittelija Stephen A. Saliga ehdotti Able 1 -kuuluotaimelle nimeä Pioneer, "näyttämään, että Yhdysvallat on avaruuden pioneeri". Vuoden 1958 lokakuussa laukaistava kuuluotain nimettiin Saligan ehdotuksesta Pioneer 1:ksi ja sen edeltäjä johdonmukaisuuden vuoksi nimettiin Pioneer 0:ksi.[8][9]

Valmistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Redondo Beachin sijainti Kaliforniassa punaisella.

Pioneer 0 valmisti STL Yhdysvaltain ilmavoimien Tutkimus ja tuotekehitys-laitoksessa, Redondo Beachissa Kaliforniassa.[1][5] Air Force Ballistic Missile Division oli antanut STL:lle täyden määräysvallan luotaimen sekä kantoraketin suunnitteluun ja kokoamiseen. STL hankki suurimman osan komponenteistaan vapailta markkinoilta sekä Yhdysvaltain virastoilta.[2] Luotaimella oli yksi avaruustoiminnan historian nopeimmista valmistusaikatauluista. Elokuun määräaikaan päästäkseen STL:n luotaimen valmistajan tekivät jopa 120-tuntisia työviikkoja ja nukkuivat laitoksessa kuuden tunnin yöunilla.[1]

15. huhtikuuta 1958 luotain painoi 9 kilogrammaa ja 23. toukokuuta luotaimen rakenne oli saanut lopullisen muotonsa. Luotaimen massa oli silloin 10,2 kg.[1]

Pioneer 0:n päätavoitteena oli osoittaa Yhdysvaltojen kyky kiertää Kuun ympäri luotaimella. Luotaimen alkuperäisessä suunnitelmassa oli pelkästään yksi tutkimuslaite, televisiokamera, jonka tarkoituksena oli kuvata Kuun pintaa ja erityisesti Kuun Maahan näkymätöntä puolta.[1] Kuitenkin Neuvostoliiton Luna 3 -luotain saavutti tavoitteen ennen Yhdysvaltoja lokakuussa 1959.[10] Keväällä 1958 Explorer 3 -satelliitti vahvisti Van Allenin vyöhykkeen olemassaolon, joka viittasi siihen, että avaruudessa olisi paljon löydettävää. Pioneer 0:n lentoreitti Kuuhun tarjosi tilaisuuden tutkia tuntematonta osaa avaruudesta. Tämän takia tiedeyhteisö pyysi, että Pioneer 0:an asennettaisiin lisää tutkimuslaitteita. Kesäkuun alussa myönnettiin lupa lisätä luotaimeen seitsemän uutta tutkimuslaitetta. Pioneer 0:n laukaisuun oli enää kaksi kuukautta aikaa ja tutkimuslaitteiden lisäämiseksi luotaimen runkoa oli muunnettava. Kaikkia tutkimuslaitteita ei saatu valmiiksi ennen laukaisua.[1]

Elokuussa 1958 Pioneer 0 puhdistettiin eliöistä ultraviolettivalolla,[2] siltä varalta, jos luotain osuisi Kuuhun se ei haittaisi tulevia Kuun pinnan tutkimuksia.[4]

Laukaisu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pioneer 0:n laukaisu Able 1 -kantoraketilla

Cape Canaveralissa luotaimen laukaisuvalmisteluissa Pioneer 0:n Able 1 -kantoraketin ensimmäisen vaiheen MB-3 -rakettimoottori alkoi herättää huolta. Kantoraketin ensimmäisen vaiheen koelennot 24. huhtikuuta ja 11. lokakuuta 1958 olivat päättyneet epäonnistumiseen, jotka johtuivat MB-3:n turbopumpun vioittumisesta. Tästä huolimatta laukaisuvalmistelut jatkuivat.[4]

Able 1 tankattiin iltapäivällä 16. elokuuta 1958 ja viimeiset kantoraketin kokeet aloitettiin kello 0.30 UTC (19.30 paikallista aikaa). Kokeet saatiin valmiiksi ennen aikataulua. Luotaimen laukaisuikkuna oli 35 minuutin mittainen ja toistui neljä kertaa kuukaudessa. Laukaisupäivän laukaisuikkuna avautui kello 12.14 UTC.[4]

Pioneer 0 laukaistiin 17. elokuuta 1958 kello 12.18 UTC (7.18 paikallista aikaa) Cape Canaveral Air Force Stationin laukaisualusta Launch Complex 17A:sta.[3][11] Kantoraketti tuhoutui 73,6 sekuntia laukaisun jälkeen räjähdyksessä 16 kilometrin korkeudessa Atlantin valtameren yllä. Telemetriaa luotaimesta saatiin ainakin 123 sekuntia jälkeen räjähdyksen.[3][6] Yhdysvaltain laivaston sukeltajien talteenottamat osat luotaimesta sekä Pioneer 0:n telemetriatietojen analyysi osoittivat räjähdyksen syynä olleen vika kantoraketin ensimmäisen vaiheen MB-3 -rakettimoottorin turbopumpun vaihteistossa.[4] Vaihteiston laakeri jumittui ja pysäytti nestehapen virtauksen rakettimoottoriin.[12] Muita syitä räjähdykselle oli uskottu olleen kantoraketin revennyt polttoaine- tai happiputki.[6]

Luotain oli ensimmäinen yritys ihmiskunnan aikana saada luotain matalan Maan kiertoradan ulkopuolelle.[3]

Suunniteltu Kuun kiertorata

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäisen suunnitelman mukaan luotaimen piti matkata 2,6 päivää Kuun kiertoradalle. Luotaimen oli tarkoitus operoida Kuun kiertoradalla noin kahden viikon ajan.[6][13]

Laukaisualus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pioneer 0:n laukaisualus oli STL:n suunnittelema ja kokoama Able 1 -kantoraketti.[1] STL:n suunniteludokumenteissa Pioneer 0:aa kutsuttiin "kantoraketin neljänneksi vaiheeksi".[4]

Ensimmäinen vaihe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Able 1:n ensimmäinen vaihe oli Yhdysvaltain ilmavoimien muunneltu petrolia sekä nestehappea käyttävä Thor -keskipitkän matkan ballistinen ohjus (IRBM).[4][7] Thorin oli valmistanut Douglas Aircraft Company. Moottorinaan se käytti Rocketdynen MB-3 -rakettimoottoria.[4] Ensimmäisen vaiheen polttoaika oli 2 minuuttia 45 sekuntia. IRBM oli korkeudeltaan 18,42 metriä ja halkaisijaltaan 2,44 metriä. Täyteen tankattuna ensimmäinen vaihe painoi 49,337 kg.[12] Thorin ydinkärki korvattiin Douglas Aircraft Companyn valmistamalla Vanguard -kantoraketin toisen ja kolmannen vaiheen muokatuilla versiolla.[4]

Toinen ja kolmas vaihe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Able 1:n toista vaihetta oli muokannut STL lyhentämällä sitä ja vaihtamalla sen rakettimoottorin tehokkaampaan UDMH:ta sekä typpihappoa polttavaan rakettimoottoriin.[4] Toinen vaihe oli korkeudeltaan 6,57 metriä ja leveydeltään 0,84 metriä. Polttoaika oli minuutti, 55 sekuntia.[12] Kolmas vaihe oli Allegany Ballistics Laboratoryn valmistama[4][12] Altair X248.[12] Sen X-248 -rakettimoottori oli lasikuidulla päällystetty. Kolmas vaihe paloi 38 sekunnin ajan.[4] Able 1:n korkeus oli 26,8 metriä ja suurin lentoonlähtöpaino 5 080 kilogrammaa.[7] Toinen ja kolmas vaihe koottiin ja testattiin STL:n Ramo-Wooldridge-hallissa, Los Angelesin kansainvälisellä lentoasemalla.[2][5]

Luotaimen tehtävät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luotaimen tehtäviä olivat:

Rakenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pioneer 0:n seuraaja Pioneer 1:stä tehty kopio. Luotaimet olivat identtiset.

Pioneer 0 suunniteltiin siten että, tiukkoja painorajoja noudattaen voitaisiin kerätä mahdollisimman paljon dataa mahdollisimman monilla eri tutkimuslaitteilla ja, että luotaimen paristot toimisivat mahdollisimman pitkään.[14]

Pioneer 0:n runko oli valmistettu hunajakennomaisesta lasikuidusta. Rungon oli valmistanut Hexcel.[1] Luotaimen keskiosa muistutti lieriötä, jonka molemmilla puolilla oli matalat kartiot. Se oli halkaisijaltaan 74 cm ja korkeudeltaan 76 cm.[4][6] Luotaimen toisessa päässä oli 11 kg painava Thiokol TX-8 -rakettimoottori, jonka tarkoituksena oli hidastaa luotaimen nopeutta[1][12] 850 metriä sekunnissa 65 tuntia laukaisusta, jotta se pääsisi suunnitellulle Kuun kiertoradalle.[4] TX-8 oli valmistettu Yhdysvaltain armeijan Longhornin ammustehtaalla lähellä Karnackia, Texasissa.[12] Rakettimoottori oli suunniteltu GAR-1 Falcon -ilmataisteluohjuksen moottoriksi.[12] Pioneer 0:n keskiosan toiseen päähän oli asennettu kehän muotoisesti kahdeksan pientä Vernier-rakettia, joiden tarkoituksena oli säätää raketin asentoa. Vernier-raketit oli valmistanut Atlantic Research Corporation ja ne oli suunniteltu Vanguard -kantoraketille.[1] Ne voitiin irroittaa luotaimesta. Luotaimen apumoottorien päässä oli myös dipoliantenni.[6] Luotaimen kuori koostui laminoidusta muovista, joka oli maalattu tummilla ja vaaleilla raidoilla,[6] jotta luotaimen sisälämpötila pysyisi suunnitellussa 16–29 celciusasteessa.[4] Virtalähteenä rakettimoottorien sytyttämiseen toimi nikkelikadmiumparistoja ja kuvausjärjestelmään hopeakennoparistoja. Muu laitteisto sai virtansa elohopeaparistoista.[6] Luotain oli suuniteltu pyörivän 108 kierrosta minuutissa.[12] Pioneer 0:aan oli asennettu termistori, joka sijaitsi luotaimen lämmöneristeessä. Termistori muutti oskillaattorin apukantoaallon taajuutta. Toinen lämpömittari oli elekroninen piiri, jonka jännitelähtö vaihteli lämpötilan mukaan. Se oli asennettu metalliseen koteloon. Lämpömittaria käytettiin ensisijaisesti kalibrointijännitteen tuottamiseen luotaimen ionisaatiokammiolle.[1]

Jotta Pioneer 0 pysyisi vakaana matkallaan Kuuhun, Naval Ordnance Test Station kehitti gyroskooppimaisen nutaatiovaimentimen. Laite oli muistutti rengasta ja oli valmistettu elohopeasta. Se sijaitsi Pioneer 0:n massakeskipisteen yläpuolella. Pyörittämällä nutaatiovaimenninta luotain pyöri haluttuun suuntaan. Näin luotaimen polttoainetta ei tarvittu käyttää liiallisen pyörimisliikkeen vähentämiseksi. Nutaatiovaimentimen avulla Pioneer 0:n televisiokamera olisi pystynyt ottaa kuvia Kuusta.[1]

Pioneer 0:n valmistukseen osallistui noin 3 000 henkilöä.[3][6]

Tutkimuslaitteisto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pioneer 0:n tutkimuslaitteet
Laite Käyttötarkoitus Massa (kg) Valmistaja Huom. Lähteet
Infrapunatelevisiokamera Laitteen tarkoitus oli ottaa alkeellisia kuvia Kuun pinnasta. 3,7 Naval Ordnance Test Station Identtinen versio kamerasta oli asennettu Pioneer 1:een. Muita nimiä laitteelle olivat Lunar TV Scanner sekä Naval Ordnance Test Station TV System. [1][6][14][15]
Magnetometri Laite oli tarkoitettu Maan ja Kuun magneettikenttien mittaamiseen. Luotaimen suunnitteluaikana ei tiedetty oliko Kuulla magneettikenttää, joten Pioneer 0:n magnetometri olisi voinut selvittää asian. Maan magneettikentän sekä mahdollisen Kuun magneettikentän tutkiminen oli luotaimen aikana geo- sekä astrofysiikan tärkeä aihe. 0,44 Identtinen versio magnetometristä oli asennettu Pioneer 1:een. Toinen nimi laitteelle oli Single Axis Search-Coil Magnetometer. [1][6][14][16]
Mikrometeoroiditutka Laitteen tarkoitus oli tutkia mikrometeoroidien tiheyttä Kuun läheisyydessä sekä luoda kartta mikrometeoroideista Kuun läheisyydestä. Air Force Cambridge Research Laboratory ja STL Identtinen versio mikrometeoroiditutkasta oli asennettu Pioneer 1:een. [1][14][17]
Ionisaatiokammio Suunniteltiin tutkimaan Van Allenin vyöhykettä ja säteilyä avaruudessa. James Van Allenin suunnittelema. Identtinen versio mittalaitteesta oli asennettu Pioneer 1:een. [1][6][14][18]

Tutkimuslaitteiston yhteismassa oli 11,3 kg.[3][6]

Seuranta- ja ohjausjärjestelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pioneer 0:n seurantaan ja ohjaukseen tarvittiin uusi järjestelmä. Vaikkakin luotaimen seuranta- ja ohjausjärjestelmätiimi käytti olemassaolleita järjestelmiä hyödykseen, niiden kantama ei riittänyt yli 644 000 kilometrin matkalle. Seuranta- ja ohjausjärjestelmätiimi koostui Yhdysvaltain ilmavoimien Air Force Ballistic Missile Divisionista, STL:stä, Yhdysvaltain maavoimien Army Ballistic Missile Agencysta sekä Jet Propulsion Laboratorysta. Olemassa olleet järjestelmät olivat Naval Research Laboratoryn Vanguard-ohjelmalle valmistettu Minitrack-järjestelmä sekä Jet Propulsion Laboratoryn Explorer -satelliitteja varten valmistettu Microlock-järjestelmä. Kuuluotaimen seuranta- ja ohjausjärjestelmä erosi olemassa olleista järjestelmistä siten, että toisin kuin satelliiteissa, kuuluotaimen sijainti sekä nopeus tarvitsi tietää tarkasti, jotta Maasta pystyttäisiin antamaan komento kuuluotaimelle sytyttää sen rakettimoottori oikeaan aikaan, että luotain pystyisi hidastumaan ja päästä Kuun kiertoradalle. Uudet seuranta- ja ohjausjärjestelmäasemat oli suunnattava oikein tarvittavia seuraus- ja ohjaustapahtumia varten. STL ja Air Force Ballistic Missile Division alkoivat rakentaa uutta ensisijaista seuranta- ja ohjausjärjestelmäasemaa kuuluotaimille Havaijin saaren eteläisimpään osaan, South Pointiin. Lisäksi Cape Canaveraliin asennettiin antenneja ja laitteistoa kuuluotaimen seuranta- ja ohjausjärjestelmälle sekä kaupalliselle alueelle Singaporessa. Air Force Ballistic Missile Division teki sopimuksen Englannissa sijaitsevan Manchesterin yliopiston kanssa, jotta se voisi käyttää Jodrell Bankin radioteleskooppia Pioneer 0:n paikannus- ja telemetriatietojen keräämiseen ennennäkemättömiltä etäisyyksiltä avaruudesta. STL lisäsi Jodrell Bankiin muun muassa valvontahuoneen henkilökunnan määrää.[2]

Ennätyksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Pioneer 0 tuhoutui pian laukaisun jälkeen se sai saavutti monia ennätyksiä, muun muassa:[2]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Marcus, Gideon: “Pioneering Space” sdfo.org. 2007. Arkistoitu 17.2.2025. Viitattu 17.2.2025. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g The Air Force Ballistic Missile Division and the Pioneer Lunar Probes of 1958 Los Angeles Air Force Base. Viitattu 18.2.2025. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i j k Able 1 (Pioneer 0) science.nasa.gov. Nasa. Arkistoitu 24.11.2024. Viitattu 24.11.2024. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p USAF Project Able-1: The First Attempt to Reach the Moon Drew Ex Machina. 17.8.2022. Viitattu 17.2.2025. (englanniksi)
  5. ↑ a b c CHAPTER VII: OTHER PROGRAMS Los Angeles Air Force Base. Viitattu 18.2.2025. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e f g h i j k l m Nasa – NSSDCA – Able 1 Nasa. 24.11.2024. Nasa. Arkistoitu 24.11.2024. Viitattu 24.11.2024.
  7. ↑ a b c d e f NASA SPACE PROBE "Pioneer" Nasa. Arkistoitu 17.2.2025. Viitattu 16.2.2025. (englanniksi)
  8. ↑ Marcus, Gideon: “Pioneering Space” – Part II sdfo.org. Arkistoitu 17.2.2025. Viitattu 15.2.2025. (englanniksi)
  9. ↑ ”III. Space Probes”, Origins of NASA names, s. 88-89. Nasa, 1976. Teoksen verkkoversio (PDF) Viitattu 15.2.2025. (englanniksi)
  10. ↑ First Photo of the Lunar Farside Moon: NASA Science. Viitattu 17.2.2025. (englanniksi)
  11. ↑ Pioneer 0-1-2 www.astronautix.com. Arkistoitu 17.2.2025. Viitattu 15.2.2025. (englanniksi)
  12. ↑ a b c d e f g h i 17 August 1958 | This Day in Aviation This Day in Aviation. Viitattu 17.2.2025.
  13. ↑ Suzanne Deffree: Pioneer 0 moon orbiter explodes, August 17, 1958 EDN. 17.8.2019. Arkistoitu 24.11.2024. Viitattu 24.11.2024. (englanniksi)
  14. ↑ a b c d e 1958 NASA/USAF SPACE PROBES (ABLE 1) FINAL REPORT – VOLUME 1. SUMMARY sdfo.org. 18.2.1958. Viitattu 18.2.2025. (englanniksi)
  15. ↑ NSSDCA – Lunar TV Scanner Nasa. Arkistoitu 17.2.2025. Viitattu 16.2.2025. (englanniksi)
  16. ↑ NSSDCA ̣– Single Axis Search-Coil Magnetometer Nasa. Arkistoitu 17.2.2025. Viitattu 16.2.2025. (englanniksi)
  17. ↑ NSSDCA – Micrometeorite Nasa. Arkistoitu 17.2.2025. Viitattu 16.2.2025. (englanniksi)
  18. ↑ NSSDCA – Ion Chamber Nasa. Arkistoitu 17.2.2025. Viitattu 16.2.2025. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pioneer-ohjelma
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pioneer_0&oldid=23034778”