Elohopea

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee alkuainetta. Sarjakuvahahmosta kertoo Elohopea (sarjakuvahahmo).
Kulta ← Elohopea → Tallium
Cd
↑
Hg
↓
Cn  
 
 


Yleistä
Nimi Elohopea
Tunnus Hg
Järjestysluku 80
Luokka Metalli
Lohko d
Ryhmä 12, siirtymäalkuaineet
Jakso 6
Tiheys(n. 20 °C) 13,534 · 103 kg/m3
VäriHopeanvalkea
Löytövuosi, löytäjä Esihistoria, Tuntematon
Atomiominaisuudet
Atomipaino (Ar)200,592(3)[1]
Atomisäde, mitattu (laskennallinen)150 (171) pm
Kovalenttisäde149 pm
Van der Waalsin säde155 pm
Orbitaalirakenne[Xe] 4f14 5d10 6s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 32, 18, 2
Hapetusluvut+I, +II
Kiderakenneromboedrinen
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto Neste
Sulamispiste234,25 K (−38,9 °C)
Kiehumispiste629,85 K (356,7 °C)
Höyrystymislämpö59,11 kJ/mol
Sulamislämpö2,29 kJ/mol
Äänen nopeus1451,4 m/s 20oC K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus1,9 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,140 kJ/(kg K)
Sähkönjohtavuus1×106 S/m
Lämmönjohtavuus10,3 W/(m·K)
CAS-numero7439-97-6
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Elohopea on raskas metallinen alkuaine. Sen kemiallinen merkki on Hg (lat. hydrargyrum), järjestysluku 80 ja CAS-numero 7439-97-6. Elohopea poikkeaa monista muista metallisista alkuaineista siinä, että sen sulamispiste on alhainen, −38,9 °C.[2] Se siis esiintyy huoneenlämmössä ja normaalissa ilmanpaineessa nestemäisenä. Muut metallit, joiden sulamispiste on lähellä huoneenlämpötilaa, ovat cesium, frankium, gallium ja rubidium. Elohopea on harmaan värinen ja sillä on metalleille ominainen kiilto.

Elohopeaa käytetään kaivostoiminnassa, paristoissa, hammaspaikoissa sekä lämpö- ja painemittareissa. Se on kuitenkin myrkyllinen raskasmetalli eli sen lääketieteelliset vaikutukset ovat ihmiselle haitallisia. Varsinkin kaasuna se on vaarallista. Myrkyllisyyden vuoksi elohopean käyttöä pyritään korvaamaan muilla ratkaisulla ja esimerkiksi käyttö kuumemittareissa on kielletty joissain maissa.[3]

Ominaisuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elohopeaa kaadetaan petrimaljaan.

Ranskalaiskemisti Antoine Lavoisier nimesi elohopean alkuaineeksi tutkiessaan ilman koostumusta, mitä varten hänen piti polttaa eri aineita, mukaan lukien elohopeaa.

Maankuoressa esiintyy erittäin vähän elohopeaa, sen massan osuus on 0,08 miljoonasosaa. Tärkein elohopean lähde on helakanpunainen sinooperi (α-HgS). Elohopean sulfidit ovat veteen liukenemattomia ja siksi ihmiselle periaatteessa vaarattomia.

Elohopea esiintyy yhdisteissä hapetusluvuilla +I ja +II. Sen ulkoelektronit sijaitsevat 6s-orbitaalilla, joten elohopealla ei voi olla vajaata 5d-orbitaalia, eikä se siksi kuulu siirtymämetalleihin, vaikka löyhemmän määritelmän mukaan sen voitaisiin katsoa kuuluvan. Elohopea sijaitsee jaksollisessa järjestelmässä 12. ryhmässä ja 6. jaksossa eli se on d-lohkon alkuaine.

Elohopean atomimassa on 200,59 atomimassayksikköä, tiheys 13,595 g/cm3, sulamispiste −38,9 °C ja kiehumispiste 356,9 °C. Elohopealla on havaittu seitsemän pysyvää isotooppia, joista luonnossa yleisin on 202Hg. Alkuaineen radioisotoopeista pitkäikäisin on 194Hg (puoliintumisaika 444 vuotta), joka hajoaa elektronisieppauksen kautta.

Etymologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Astrologien ja alkemistien käyttämä symboli Merkuriuksesta ja elohopeasta.

Elohopeasta käytetty kemiallinen lyhenne Hg on peräisin aineen muinaiskreikkalaisesta sanasta johdetusta latinankielisestä käännöksestä hydrargyrum (m.kreik. Ύδραργυρος, hydrargyros), "vesihopea".[4] Latinankielisen nimityksen aineelle antoi Neron armeijan lääkäri Dioskorides.[5] Galenos ja Plinius vanhempi käyttivät siitä nimeä argentum vivum eli elävä hopea (”elohopea”).[6] Monien germaanisten kielten elohopeaa tarkoittavat sanat ovat johdettu liittämällä hopea-sanan eteen elämää tarkoittavasta indoeurooppalaisesta ğīv-sanasta johdettu etuliite. Esimerkkeinä ruotsin kvicksilver, saksan Quecksilber ja englannin quicksilver. Niihin perustuu käännöslainana myös suomen sana elohopea.

Japanin 水銀 (ääntyy suigin) ensimmäinen merkki tarkoittaa vettä ja jälkimmäinen hopeaa, ja merkitys on siten sama kuin kreikassa. Itäslaavilaisissa kielissä käytettävän sanan (ven. ртуть, rtutʹ) alkuperä on jäänyt hieman hämäräksi, mutta se saattaa olla peräisin turkkilais-arabialaisesta utarid-sanasta, joka tarkoittaa Merkuriusta. Eteläslaavilaiset kielet sekä arabia ja turkki ovat omaksuneet sanan persian kielen zhivah- tai jîvah-sanoista, jotka myös tarkoittavat sananmukaisesti "elävää hopeaa".[6]

Romaanisissa kielissä sitä vastoin elohopeaa tarkoittava sana on peräisin joko suoraan roomalaisten kaupankäynnin pääjumalalta ja jumalten sanansaattajalta Mercuriukselta (Hermes) tai planeetta Merkuriukselta, eli epäsuorasti samalta jumalalta. Siihen perustuvat esimerkiksi portugalin mercúrio ja ranskan mercure, joskin ranskassa aineella on myös nimi argent-vif (elohopea). Englannissakin on quicksilver-sanan synonyyminä yleisesti käytössä myös sana mercury.

Alkemistit alkoivat käyttää termiä tiettävästi 600-luvulta lähtien. Elävään hopeaan viittaava vaihtoehto pohjautuu Mercuriukseen yhdistettyihin ominaisuuksiin kuten nopeus ja liikkuvuus, joiden katsotaan liittyvän elohopean nestemäiseen olomuotoon. Toista etymologiaa taas tuetaan sillä, että elohopea oli alkemistien mukaan prima materia eli metalli, josta muut metallit ovat muodostuneet. Muuntelemalla elohopean ja rikin määriä uskottiin voitavan tuottaa puhtaampia metalleja, kuten kaikkein puhtaimpana pidettyä kultaa. Alkemisteilla oli tapana yhdistää tiettyjä metalleja tunnettuihin taivaankappaleisiin, esimerkiksi kulta vastasi Aurinkoa. Elohopean perustavanlaatuisuuteen uskoen se haluttiin yhdistää lähimpänä Aurinkoa kiertävään planeettaan eli Merkuriukseen. Alkemistit omaksuivat elohopealle saman merkin kuin Merkuriuksellekin.[6]

Alkemistit käyttivät useita nimiä elohopealle, ja monet niistä olivat peräisin arabian sanoista. Muutamia näistä ovat azoth (tai azoq), tarith (rai ruscia), zaibac, zeida, zaibar (saibar), vener, ventus albus.[7]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinainen ja antiikinaikainen käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskassa ja Espanjassa tehtyjen luolatutkimusten perusteella myöhäispaleoliittisella kaudella (30 000 vuotta sitten) luolamaalauksissa käytettiin voimakkaan punaisen aikaansaamiseksi sinooperia (HgS).[4] Ei kuitenkaan tiedetä, osattiinko elohopeaa eristää sinooperimalmia kuumentamalla.

Olmeekeista lähtien Etelä-Amerikan kulttuureissa sinooperia hyödynnettiin koristelussa. Mayakulttuurin kukoistuksen aikaan sinooperilla koristeltiin kuninkaallisten hautoja, ja inkat käyttivät sitä kosmetiikassa ja sotamaalauksissa.

Kaikkein vanhimman tunnetun elohopeanäytteen löysi saksalainen arkeologi Heinrich Schliemann muinaisegyptiläisestä haudasta Kurnassa. Elohopea löytyi kookospähkinän muotoisesta astiasta, jonka valmistusajankohdaksi onnistuttiin määrittämään 1600 eaa. Muinaisessa Egyptissä elohopea samaistettiin Thotiin, magian, tieteen ja taiteen jumalaan.[8]

Löydösten perusteella elohopea tunnettiin samaan aikaan myös Kiinassa ja Intiassa.[9]

Aristoteles ja hänen oppilaansa Theofrastos tunsivat elohopean nestemäisen olomuodon ja sen käytön lääkkeenä.[10] Theofrastos kuvaa mineraaleja käsittelevässä De Lapidibus-teoksessa keinon valmistaa elohopeaa murskaamalla kuparihuhmareessa sinooperia viinietikan kanssa. Kiinalainen alkemisti Ko Hung tunsi vastaavan menetelmän. Jo Plinius vanhempi tunsi elohopean myrkylliset vaikutukset juotuna, ja Dioskorideen mukaan sinoberikaivosten työntekijät joutuivat tämän vuoksi suojaamaan suunsa ja nenänsä.[10] Myrkyllisyydestä huolimatta Dioskorideen mukaan elohopealla oli samoja terveyttä edistäviä ominaisuuksia kuin verikivellä: se hyydyttää verenvuodon ja auttaa ihon märkärakkuloiden hoidossa. Antiikin aikana elohopeaa käytettiin erilaisiin salvoihin ja kosmetiikkatuotteisiin – kuten toisaalta nykyaikanakin ihon valkaisuun.[11]

Kiinassa ja Tiibetissä elohopealla uskottiin olevan myös elämää pidentäviä ja terveyttä edistäviä vaikutuksia. Esimerkiksi keisari Qin Shi Huangdille tarjottiin elohopean ja jaden sekoituksesta valmistettua juomaa, jonka turvin hänen uskottiin saavuttavan ikuisen elämän. Hyvistä tarkoitusperistä huolimatta keisari kärsi juoman aiheuttamista maksavaurioista ja päätyi aivokuolemaan. Ajatus elohopean tuomasta iankaikkisesta elämästä on myös intialaisessa alkemian kirjassa Rasavātam.

Elohopea on siis tunnettu jo tuhansia vuosia, eikä sille voida nimetä yksiselitteistä löytäjää eikä löytövuotta.

Keskiajalta 1900-luvulle

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ilmakehän elohopean esiintyminen jäätikössä Wyomingissa eri aikakausina

Elohopean lääketieteelliset sovellutukset jäivät kaikesta huolimatta antiikissa vähäisiksi. Sen sijaan arabioppineet kiinnostuivat sen mahdollisista terapeuttisista ominaisuuksista. Lisäksi sitä suositeltiin moniin ihosairauksiin.[10] Ristiretkien kautta sotilaat toivat mukanaan Eurooppaan elohopeapohjaista ihonhoitoainetta nimeltä unguentum saracenicum, ja elohopealääkkeet ja -hoitokeinot säilyivät Euroopassa pitkälle uuteen aikaan saakka. Elohopeaa käytettiin erityisesti kupan hoidossa, mikä poiki sananlaskun, jonka mukaan ”yksi yö Venuksen kanssa merkitsi loppuelämää Merkuriuksen kanssa”.[10] Elohopean oletettu parantava vaikutus perustui siihen, että se lisäsi hikoilua ja syljen eritystä. Keskiaikaiset hoitokeinot perustuivat ruumiin nesteiden tasapainoon eli niin sanottuun humoraalioppiin. Elohopeaa käytettiin hoitokeinona pitkään 1800- ja 1900-luvuille saakka.

Alkemistien keskuudessa elohopealla oli keskeinen merkitys.[4] Alkemian perimmäisenä ajatuksena on, että luonto on jatkuvassa, hitaassa kehityksessä ja pitkän ajan kuluttua kehitys päättyy, jolloin maailma on saavuttanut täydellisyyden. Metallien uskottiin puolestaan koostuvan erilaisista seossuhteista elohopeaa, rikkiä ja suolaa. Kulta oli kaikkein puhtainta mahdollista metallia. Alkemian perusajatukseen vedoten uskottiin olevan mahdollista muuttaa epäpuhtaita metalleja kullaksi muuttelemalla niiden ”seossuhteita”. Alkemistit ajattelivat nopeuttavansa tällä tavoin luonnon kehitystä.

Erästä elohopeayhdistettä käytettiin 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun puoliväliin huopahattujen teossa. Käytöstä seurasi laajalti elohopeamyrkytystä hatuntekijöiden joukossa. Arvellaan, että myrkytysoireet, kuten unettomuus, dementia, hallusinaatiot ja henkinen epätasapainoisuus, ovat synnyttäneet Lewis Carrollin teoksesta Liisan seikkailut ihmemaassa tutun sanonnan ”hullu kuin hattumaakari” (engl. as mad as a hatter).[12]

Nykyinen käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elohopean spektri

Elohopealla on alhaisen sulamispisteensä ansiosta runsaasti sovelluksia teknisissä mittalaitteissa. Sitä käytetään esimerkiksi lämpö­mittareissa ja paine­mittareissa. Tästä on peräisin myös paineen yksikkönä käytetty elohopeamillimetri (mmHg). Elohopean myrkyllisten vaikutusten vuoksi sen käyttöä on pyritty korvaamaan muilla mittaustekniikoilla.[4]

Ensimmäisissä lämpömittareissa käytettiin nesteenä alkoholia, mutta se korvattiin myöhemmin elohopealla, jonka lämpölaajeneminen oli lineaarisempaa. Myös Evangelista Torricelli hyödynsi elohopeaa keksimässään ilmapuntarissa, joka on yksinkertaisimmillaan toisesta päästä suljettu, nesteellä täytetty putki. Elohopean käytön syynä on sen suuri tiheys, jonka ansiosta rakennettava laite saadaan pienempikokoiseksi kuin muita nesteitä käytettäessä. Paineen yksikköinä saatetaan käyttää elohopeamillimetriä (mmHg) eli torria.

Myös kuumemittarissa on pitkään käytetty elohopeaa, mutta nyttemmin sen ovat korvanneet myrkyttömät nesteet kuten galliumin, indiumin ja tinan muodostama seos. EU on kieltänyt elohopeaa sisältävien kuumemittareiden myynnin.[3]

Elohopeaa on myös hammaspaikkausaineena käytetyssä amalgaamissa. Nykyisin ne on kuitenkin korvattu muovipaikoilla.[4]

Varsinkin kehitysmaissa elohopeaa käytetään laajalti kullan erottamiseen malmeista. Tällöin elohopea liukenee kultaan amalgaamiksi, ja kun elohopean annetaan haihtua, jää kulta jäljelle. Menetelmän ympäristö- ja terveyshaitat ovat kuitenkin suuret, ja elohopea onkin pyritty korvaamaan booraksilla, joka alentaa kullan sulamispistettä.[3]

Yhdisteet ja reaktiivisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suolat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elohopea esiintyy yhdisteissä hapetusluvuilla +I tai +II, joista jälkimmäinen on edeltävää yleisempi. Jännitesarjassa elohopea on kuparia jalompi eli se kuuluu jalometalleihin. Elohopea ei siis reagoi spontaanisti normaalioloissa ilman hapen, veden tai suolahapon kanssa, mutta sitä vastoin reagoi happihappojen kuten väkevän typpihapon kanssa, vapauttaen vetyä ja muodostaen elohopeasuoloja.

Elohopea muodostaa helposti yhdisteitä myös monien muiden metallien, ei kuitenkaan raudan kanssa.[3]

Elohopeaoksidia (HgO) voidaan valmistaa kuumentamalla elohopeanäytettä noin 300–350 °C:n lämpötilaan, mutta reaktio muuttuu käänteiseksi, jos lämpötila kasvaa liian suureksi (400 °C). Alkalimetallien kanssa elohopea reagoi kiivaasti. Elohopean suolat ovat lähes aina poikkeuksellisen myrkyllisiä ja aiheuttavat elohopeamyrkytyksen.

Elohopeaoksidi on kiinteä ja väriltään kellertävän punainen. Sitä käytetään grafiittiin sekoitettuna sinkki–elohopea- ja elohopeaparistojen elektrodeissa.

Elohopeasulfidia on olemassa kahta tyyppiä: α-HgS ja β-HgS. Ensimmäinen (sinooperi) on voimakkaan punaisen värinsä takia paljon käytetty väriaine. Jälkimmäinen tyyppi on väriltään musta.

Elohopea(I)kloridia eli kalomelia käytetään runsaasti erityyppisissä antiseptisissä voiteissa.lähde? Lääketieteessä elohopea(II)kloridia käytetään puhdistusaineena (laimennetaan veteen suhteessa 1:2 000) ja maataloudessa se oli yleinen sienimyrkky vielä 1970-luvulla. Kemianteollisuudessa elohopea(II)kloridia käytetään katalyyttinä vinyylikloridin tuotannossa.

Orgaaniset yhdisteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orgaanista elohopeayhdistettä tiomersaalia (C9H9HgNaO2S) käytetään muun muassa rokotteiden valmistuksessa ja säilöntäaineena sekä piilolinssinesteissä.

Seokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elohopea muodostaa muiden metallien kanssa seoksia (lejeerinkejä), joita kutsutaan amalgaameiksi. Termiä käytetään myös hopeanvärisistä hammaspaikoista (amalgaamipaikat), joiden materiaali sisältää 50 % elohopeaa.

Yhdisteluetteloa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valmistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elohopeaa tuotetaan teollisesti muun muassa pasuttamalla sinooperia (HgS). Sinooperin sisältämä rikki (S) palaa hapessa (O) rikkidioksidiksi (SO2) ja puhdas elohopea (Hg) höyrystyy seoksesta.

HgS + O2 → Hg + SO2

Tiivistynyt elohopeahöyry kerätään talteen. Kaivosteollisuudessa elohopeaa on käytetty myös kullan ja hopean puhdistamiseen malmeista. Menetelmässä liuotetaan kulta tai hopea elohopeaan, jolloin muodostuu amalgaamia. Seosta kuumennetaan, jolloin elohopea höyrystyy ja jäljelle jää kulta tai hopea. Menetelmä tunnettiin Etelä-Amerikassa jo ennen espanjalaisvalloitusta. Vuonna 1566 espanjalaisvalloittajat löysivät alkuperäiskansojen perustaman suuren Huancavelicassa sijainneen elohopeakaivoksen. Samaa menetelmää käytettiin myös Kalifornian kultaryntäyksen aikaan.

Haittavaikutuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elohopea häiritsee veressä tapahtuvia reaktioita kuten vetyperoksidin hajoamista niin, että veden ja happikaasun sijasta syntyy vettä ja elohopeaoksidia. Kudokset voivat menettää elohopean vuoksi toimintakykynsä, ja elohopea estää entsyymien toimintaa sekä hajottaa solukalvoja.[13] Elohopea ei poistu elimistöstä vaan kertyy keskushermostoon ja rasvakudokseen.

Elohopea aiheuttaa ihmiselle herkästi päänsärkyä, pahoinvointia, vatsakipuja ja ripulia. Elohopeahöyry voi aiheuttaa tulehduksen keuhkoissa. Pitkäaikaisen altistuksen vaikutukset ilmenevät myös keskushermostossa aiheuttaen muistihäiriöitä ja aistiharhoja, sekä munuaisissa, ja se voi saada aikaan myös hampaiden irtoamista. Sikiöille se voi aiheuttaa epä­muodostumia ja keskushermoston vaurioita.[3][14]

Erään tutkimuksen mukaan altistuminen orgaanisille elohopeayhdisteille aiheuttaa linnuilla homoseksuaalista käyttäytymistä.[15]

Vanhoista amalgaamihammaspaikoista irtoava elohopea oli ihmisen elimistöön päätyvän elohopean suurin lähde vuonna 2004[16].

Kalanrasva on merkittävin ravintoperäinen elohopeanlähde. Saastuneiden vesistöjen pohjissa syntyy metyylielohopeaa (CH3Hg).

Elohopean terveys- ja ympäristö­haitat ovat niin suuret, että useat tutkijat ovat ehdottaneet sen käytön kieltämistä vähitellen kokonaan. Vuonna 2013 aiotaankin pitää kansain­välinen kokous, jossa asiasta mahdollisesti päätetään. Tällaista täys­kieltoa ei ole aikaisemmin säädetty millekään muulle alkuaineelle.[3]

Ruotsin valtiopäivät päätti lopettaa elohopeaa sisältävien amalgaamipaikkojen käytön tukemisen verovaroilla jo vuonna 1994[17]. EU kielsi vuonna 2018 amalgaamien käytön hammashoidossa alle 15 vuotta täyttäneillä ja raskaana olevilla tai imettävillä naisilla[18]. Suomen hallitus julkaisi vuonna 2019 suunnitelman hammasamalgaamin käytöstä luopumisesta[19].

Myös rokotteiden säilöntäaineena käytettyä elohopeaa on vähennetty huomattavasti.

Suurin osa ihmisen aiheuttamista ilmakehään leviävistä elo­hopea­päästöistä tulee fossiilisten poltto­aineiden, varsinkin kivi­hiilen käytöstä, sillä ne usein sisältävät luonnostaan hieman elo­hopeaa. Elo­hopeaa leviää ilmakehään luonnostaankin muun muassa tuli­vuoren­purkauksissa ja elo­hopeaa sisältävien kivi­lajien rapautuessa. Mikäli sopimus elo­hopean kieltämisestä tehdään, on hiili­voimaloiden savu­piiput varustettava suodattimilla, jotka poistavat noin 95 % savu­kaasujen sisältämästä elo­hopeasta.[3]

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Almadénin kaivoksesta
Elohopean tuotanto vuonna 2005.

Elohopeaa louhitaan vuosittain noin 1 400 tonnia (2006).[20] Elohopeaa ei löydy luonnosta puhtaana, vaan sitä joudutaan erottamaan malmeista. Louhostoiminnan kannalta tärkeimmät elohopeaa sisältävät malmit ovat sinooperi ja livingstoniitti (HgSb4S8). Suurimmat elohopean tuottajamaat ovat Kiina, Espanja ja Kirgisia. Espanjan suurimpiin elohopealouhoksiin kuuluu Almadén, jossa oli jo Rooman valtakunnan aikaan Euroopan tärkein sinooperilouhos. Suomessa elohopeaa tuotetaan yli 20 tonnia vuodessa (2006). Maapallolla elohopeavaroja on arvioitu olevan jäljellä vielä noin 600 000 tonnia.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Meija, Juris et al.: Atomic Weights of the Elements 2013 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2016, 88. vsk, nro 3, s. 272–274. IUPAC. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 14.12.2016. (englanniksi)
  2. ↑ MAOL: Matematiikka, fysiikka, kemia: Taulukot, s. 74. Otava, 1981. ISBN 951-1-05281-0
  3. ↑ a b c d e f g Jäähyväiset elohopealle Tieteen Kuvalehti. Arkistoitu 8.3.2013. Viitattu 21.8.2012.
  4. ↑ a b c d e Elohopea oli alkemistien suosikkeja Helsingin Sanomat 10.1.2006. Arkistoitu 4.6.2011. Viitattu 12.7.2010.
  5. ↑ Robinson, Victor: The Story of Medicine, s. 101. Kessinger Publishing, 2005. ISBN 978-141-915-431-7
  6. ↑ a b c Peter van der Krogt: 801 Mercury Vanderkrogt.net. Viitattu 13.12.2008. (englanniksi)
  7. ↑ Martin Rulandus: A Lexicon of Alchemy rexresearch.com. Arkistoitu 3.12.2008. Viitattu 13.12.2008. (englanniksi)
  8. ↑ O'Dowd, Michael J.: The History of Medications for Women, s. 116. Informa Health Care, 2001. ISBN 978-185-070-002-9
  9. ↑ Nature’s Building Blocks, s. 258
  10. ↑ a b c d Elohopea lääkkeenä (eli Merkurikusen seikkailut lääketieteen maailmassa) Arno Forsius. Arkistoitu 7.6.2011. Viitattu 12.7.2010.
  11. ↑ Thalif Deen: Elohpeavoiteet halutaan pois nettikaupoista Kansan Uutiset/IPS. 3.12.2018. Viitattu 4.12.2018.
  12. ↑ H. A. Waldron: Did the Mad Hatter have mercury poisoning? British Medical Journal 287 (6409): 1961. PubMed PMID 6418283. Viitattu 14.12.2008. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  13. ↑ Kysymys: Mikä tekee elohopeasta niin myrkyllisen? Missä ja mihin elohopeaa käytetään? Helsingin yliopisto. Viitattu 17.12.2008.
  14. ↑ Elohopean kansainvälinen kemikaalikortti Viitattu 21.8.2012
  15. ↑ http://www.nature.com/news/2010/101201/full/news.2010.641.html
  16. ↑ Mercury in dental amalgam: a risk analysis Maths Berlin MD, PhD. Professor emeritus of Environmental Health, University of Lund, Sweden. http://intoxmetauxtraces.free.fr/article%20maths%20berlin.pdf
  17. ↑ Slutbetänkandet Dentala material och hälsa (SOU 2003:53). Till statsrådet och chefen för Socialdepartementet Lars Engqvist. https://www.regeringen.se/49b6b4/contentassets/65ca604ee4a04a6c83a0b894d9a6f34a/del-1-t.o.m.-kap.-8-dentala-material-och-halsa
  18. ↑ Chemicals - Environment - European Commission ec.europa.eu. Viitattu 2.7.2019.
  19. ↑ Suunnitelma hammasamalgaamin käytöstä luopumiseksi vuoteen 2030 mennessä. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161702/Rap_51_2019_Suunnitelma%20hammasamalgaamin%20kaytosta%20luopumiseksi_netti.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
  20. ↑ World Mineral Production 2002–2006 British Geology Survey. Viitattu 20.12.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Elohopea.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Elohopea&oldid=22888759”