Outi Heiskanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Outi Marjatta Heiskanen
Outi Heiskanen ja tytär Karoliina vuonna 1964
Outi Heiskanen ja tytär Karoliina vuonna 1964
Henkilötiedot
Syntynyt26. syyskuuta 1937
Mikkeli
Kuollut30. syyskuuta 2022 (85 vuotta)
Vehmaa
Kansalaisuus suomalainen
Taiteilija
Salanimi Heis
Ala grafiikka, etsaus, installaatio, performanssi
Palkinnot

Helsingin Juhlaviikkojen Vuoden taiteilija 1986
Prinssi Eugenin mitali 1996
Suomi-palkinto 1998

Outi Marjatta Heiskanen (o.s. Kanervo; 26. syyskuuta 1937 Mikkeli – 30. syyskuuta 2022 Vehmaa[1]) oli suomalainen taidegraafikko, taiteilijanimeltään Heis.[2]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heiskanen oli naimisissa kuvaamataidonopettaja Toivo ”Topi” Heiskasen (1934–2018) kanssa[3] ja heillä on kaksi tytärtä, Metti ja Karoliina. Hänen lapsenlapsiaan ovat Metin lapset laulaja Siiri ja muusikko Reino Nordin.[4]

Heiskanen asui pitkään Helsingissä Taiteilijakoti Lallukassa, mutta kun rakennusta ryhdyttiin remontoimaan vuonna 2015, hän muutti lapsuusmaisemiinsa Vehmaalle.[5] Heiskanen sairasti dementiaa, ja hän asui hoitokodissa Vehmaalla.[3] Heiskasen elämää käsittelee Georg Grotenfeltin dokumenttielokuva Heiskuja (2021).[5]

Koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heiskanen opiskeli Taideteollisessa oppilaitoksessa ja Suomen Taideakatemian koulussa ja valmistui kuvataideopettajaksi vuonna 1959. Hän oli Pentti Kaskipuron oppilaana.

Heiskanen työskenteli kuvataideopettajana eri kaupungeissa vuosina 1959–1974 ja vapaana taidegraafikkona vuodesta 1973 lähtien.[6]

Taiteellinen toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Graafikkona

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heiskanen tunnetaan pienikokoisista ihmisiä ja taruolentoja kuvaavista metalligrafiikan töistä. Heiskasen töissä on usein mystinen satumaailman tunnelma. Hän yhdisti samaan työhön usein akvatintaa ja etsausta tai kuivaneulaa ja käytti harvoja värejä. Heiskanen kehitti kombinaatiotekniikkaa, jolloin uniikki kuva kootaan kahden tai useamman erillisen laatan kuvia yhdistelemällä. Tätä menetelmää hyödyntäen hän teki yhteistyövedoksia vedostajana toimineen Janne Laineen kanssa.

Näyttelyihinsä hän kokosi töistään kollaaseja, installaatioita ja veistoksia, nukkeja sekä muuta materiaalia. Hän tuotti metalligrafiikan ohella myös filmejä, valokuvia ja performansseja.

Muu taide

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heiskanen oli sekä Bellinin akatemian että Record Singers -taiteilijaryhmän kantavia voimia. Kummankin ryhmän muita keskeisiä jäseniä ovat olleet Pekka Nevalainen, Hannu Väisänen ja Mirja Airas. Ryhmien tempaukset olivat niin sitoutuneita toisiinsa, ettei niiden välillä ole selvää rajaa. Bellinin akatemia oli projekteista pitkäikäisempi. Se ylläpiti muun muassa omaa kirjastoaan ja pyöritti autonomisen Riepukulkusäätiön kautta omakustannejulkaisutoimintaa. Ryhmät ovat tehneet filmejä ja järjestäneet useita monitaiteisia tapahtumia, kuten happeningejä ja performansseja. Heiskaselle oli ominaista vaikutteiden lainaaminen eri taidemuodoista ja kuvitteellisten mytologioiden luominen. Vilkkaimmillaan Bellinin akatemian toiminta oli 1970- ja 1980-luvulla, jolloin Heiskanen piti esityksiä yhdessä Airaksen, Väisäsen ja Nevalaisen kanssa. Esitykset olivat intiimejä tapahtumia, joissa lähestyttiin luonnon ja ihmisenä olemisen peruskysymyksiä leikillisen vakavasti.

Taiteelliset ansiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heiskanen palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1984.[7]

Heiskanen oli Helsingin Juhlaviikkojen Vuoden taiteilija 1986, Kuvataideakatemian grafiikan linjan professori 1992–1995 ja Kuvataideakatemian rehtori 1994–1995.[6] Hänestä tuli Helsingin yliopiston kunniatohtori vuonna 1997 ja akateemikko vuonna 2004. Heiskaselle myönnettiin Suomen Leijonan komentajamerkki 6. joulukuuta 2011.

Julkisissa tiloissa Heiskasen teoksia on esillä muun muassa Ulkoministeriössä (Helsinki 1989), Uudenkaupungin lastentarhassa (1989) ja Sammon lukiossa (Tampere 2005).

Heiskasen retrospektiivinen, yli 300 teoksen näyttely Ateneumin taidemuseossa pidettiin 8. lokakuuta 2021 – 9. tammikuuta 2022. Samassa yhteydessä julkaistiin Tuula Karjalaisen kirjoittama elämäkertateos Outi Heiskanen: Taiteilija kuin shamaani.[8]

Kirjoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Korttitalo, taiteilijakirja, 1980 (Bellinin akatemian julkaisuja 2)
  • Sydänpuu, kuvitus Leena Krohnin runoteokseen, 1984 (Tammi)
  • Korttitalon perhealbumi, taiteilijakirja (Rikhardinkadun kirjaston taiteilijakirjakokoelma, Helsinki)
  • Aamuhämärä pensastuulen kylässä, taiteilijakirja (Rikhardinkadun kirjaston taiteilijakirjakokoelma, Helsinki)
  • Muistikirja I–II, taiteilijakirjoja (Rikhardinkadun kirjaston taiteilijakirjakokoelma, Helsinki)
  • Heis hius hajalla, piirroksia ja tarinoita, 2000 (WSOY)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Uimonen, Anu: Palkittu nykytaiteilija Outi Heiskanen on kuollut Helsingin Sanomat. 1.10.2022. Viitattu 1.10.2022.
  2. ↑ Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 182. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
  3. ↑ a b Kolsi, Eeva-Kaarina: Outi Heiskasen muistisairaus pysyi piilossa, kun monet outoudet laitettiin hänen erikoisen persoonansa piikkiin Ilta-Sanomat. 15.8.2021. Viitattu 15.8.2021.
  4. ↑ Jarva, Hannu: Sisko ja sen veljet. TS-Extra, 5.12.2009, s. 18. Turku: Turun Sanomat.
  5. ↑ a b Hällsten, Annika: Schamanen som babblar och skapar – Grotenfelts dokumentation av Heiskanen. Hufvudstadsbladet, 3.2.2021, s. 22. Artikkelin maksullinen verkkoversio.. Viitattu 22.12.2023.
  6. ↑ a b Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 167–168. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8
  7. ↑ Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin saajat aakkosjärjestyksessä 9.10.2020. Ritarikunnat. Viitattu 8.7.2021.
  8. ↑ Outi Heiskanen Ateneumin taidemuseo. Viitattu 15.8.2021.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Karjalainen, Tuula: ”Heiskanen, Outi (1937–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 3, s. 693–694. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4 Teoksen verkkoversio.
  • Karjalainen, Tuula: Outi Heiskanen: Taiteilija kuin shamaani. Helsinki: Siltala, 2021. ISBN 978-952-234-832-6
  • Valorinta, Riitta (toim.) 2005: Outi Heiskanen. Minerva Kustannus Oy, Sara Hildénin taidemuseon julkaisuja. ISBN 952-5591-01-8

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Outi_Heiskanen&oldid=22711167”