Happeningit
Happeningit (engl. happening = tapahtuma) ovat pienten taiteilijaryhmien improvisaatioesityksiä ja ne olivat suosittuja 1960-luvulla. Happening syntyi Yhdysvalloissa, jossa se liittyi kuvataiteeseen ja teatteriin. Myös musiikki, tanssi sekä valo- ja äänisuunnittelu liittyivät happeningeihin. Happeningin tilalle tuli myöhemmin performanssi.
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Termi on peräisin Allan Kaprowin näytelmästä 18 Happening in 6 parts (1959), vaikka toisinaan ensimmäisenä happeninginä pidetään Theater Piece no. 1 -näytelmää, jonka esitti John Cage Kaprowin opettaja 1950-luvun puolivälissä.
Vaikka suuria osia esityksestä improvisoitiin, myös joitakin pääkohtia suunniteltiin. Esitykset vietiin ulos teattereista yleisön sekaan ja yleisöä kannustettiin osallistumaan esitykseen. Happeningien esityspaikkoina olivat tavallisesti julkiset tilat, kuten kadut, aukio ja puistot, sekä taidegalleriat ja -museot. Eräs merkittäviä happening-guruja oli amerikkalainen teatteriohjaaja ja fluxus-säveltäjä Kenneth (Ken) G. Dewey, joka ohjasi myös Suomessa ainakin kolme happeningia. Happeningit olivat myös tärkeä osa nykytanssin postmodernin kauden uusia teoskokeiluja.
Käsitettä happening käytettiin Suomessa ensi kertaa joulukuussa 1962, kun Nils-Eric Ringbom arvosteli ensimmäistä Lastenkamarikonserttia.[1]
Happeningeja Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen ensimmäinen varsinainen happening oli 7.8.1963 Helsingin Esplanadilla esitetty Street Piece, jonka järjestäjinä olivat Ken Dewey, Henrik Otto Donner ja Terry Riley. Jyväskylän kesässä 1964 Dewey toteutti happeningin The Jyväskylä Piece. Dewey piti myös "What Is Happening" -nimisen luentoesityksen, jossa hän kovaäänisen musiikin pauhatessa kertoi happeningtaiteesta ja ryömi pitkin salia.[2][3] Jyväskylän kesän esitysten järjestelyihin osallistui mm. Outi Heiskanen, joka toimi Deweyn assistenttina. Heiskanen jatkoi happeningien järjestämista Jyväskylässä vuoteen 1965 asti.
Ateneumin taidemuseossa järjestettiin 4.4.1964 happening otsikolla Limppiece, joka esitettiin ruotsalaisen Potus Hultenin johtaman Tukholman Moderna Museetin vierailunäyttelyn yhteydessä. Tunnin kestänyt happening noudatti Henrik Otto Donnerin laatimaa partituuria ja suunnittelemassa olivat myös lavastaja Ralf Forsström ja elokuvakriitikko Pertti Lumirae. Ohjelmassa Lars Wernerin kvintetin esittämä blues hajosi vähitellen äänikaaokseksi eri puolille taidemuseon saleja. Seurasi keskustelu, jossa kiisteltiin maailmankatsomusasioista ja rukoiltiin fallosmaisen alttarin edessä. Kirjallisessa viihdehetkessä runoilijat (joista yksi oli taiteilija Rafael Wardi) takoivat vanhoja kirjoituskoneita, oppaat pitivät päättömiä esitelmiä Mondrianin ja Kandinskyn taiteesta ja elämäänsä kyllästynyt nuorukainen lausui Saarikoski-monologia. Ylioppilasteatterilaiset (muun muassa Vesa-Matti Loiri) pitivät miekkailuharjoituksia, ja Kaj Chydenius strippasi Ateneumin pääsalissa, vaikkakin housut jalassa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Huusko, Timo: ”Taiteen muoto uusiksi: Happening Ateneumissa”, Ateneumin taidemuseon Onko kanto taidetta? näyttelyn julkaisussa 2006.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Home, Marko: ”Pysähtymisessä vaanii kuolema”: Eino Ruutsalon kokeellinen 1960-luku, s. 200. (Diss) Helsinki: Helsingin yliopisto, 2021. ISBN 978-951-51-7372-0 Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Lindfors, Jukka: Happeningia Helsingissä ja Jyväskylässä. Yleisradio, Elävä Arkisto. Arkistoitu 5.2.2015.
- ↑ Koskinen, Juha T.: Sininen Laulu, Musiikin avantgarde 1960-luvulla / Jyväskylän Kesä. Yleisradio. Arkistoitu 24.3.2006.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Happeningia Helsingissä ja Jyväskylässä. Ylen Elävä arkisto.