Taidegrafiikka
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Taidegrafiikka on kuvataiteen laji, jossa tehdään taidetta käyttämällä erilaisia painotekniikoita. Lopputulosta sanotaan vedokseksi. Grafiikka-nimitys tulee kreikan grafein-sanasta, joka tarkoittaa suomeksi kaivertaa, piirustaa, kirjoittaa.
Ensin taiteilija valmistaa painolevyn, jolle painoväri levitetään. Painolevyltä taiteilija vedostaa varsinaisen teoksen paperille tai muulle alustalle. Vedostamiseen käytetään tavallisesti prässiä. Yhdestä laatasta voidaan tehdään useita vedoksia, jotka numeroidaan. Taiteilija myös vahvistaa signeerauksellaan jokaisen vedoksen, ja yksittäisiä vedoksia pidetään erillisinä teoksina. Vedoksia voi olla yksi tai jopa useita satoja riippuen käytettävästä tekniikasta ja halutusta vedosmäärästä. Painotyön voi tehdä myös painamiseen erikoistunut taidepainaja.
Taidegrafiikan vedoksen alareunassa pitäisi olla taiteilijan käsin merkitseminä seuraavat merkit:
- vedoksen numero/koko sarjan vedosten määrä
- vedosmerkintä
- taiteilijan signeeraus[1]
Taidegrafiikan valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Painaminen tehdään useimmiten erityisen grafiikkaprässin avulla, jossa raskas rulla, eräänlainen mankeli puristaa paperin tasaisesti laattaa vasten.
Taidegrafiikan tekniikat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taidegrafiikan tekniikat jaetaan neljään osaan sen mukaan miten painoväri kuvioidaan painolaatalle: kohopaino, syväpaino, laakapaino (litografia) ja silkkipaino (serigrafia). Näitä menetelmiä voidaan myös yhdistää. Samalle laatalle voidaan tehdä esimerkiksi ääriviivat etsaamalla ja sävypintoja akvatintalla. Samalle paperille voidaan myös painaa usealla laatalla eri värisävyjä.
Kartonkigrafia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Syväpainotekniikkaa voidaan käyttää kartonkigrafiassa, joka on taidegrafiikan yksi osa-alue. Kartonkigrafiassa painolaattana käytettävä kartonki voidaan käsitellä sellakalla. Kartonkigrafiassa ääriviivoja ja kuvioita tehdään leikkaamalla kartongin folio-tai vahapintaa hieman. Kartonkigrrafiaan painoväriksi sopivat vesiliukoiset öljypohjaiset grafiikkavärit.[2] Kartonkigrafiassa kartongille voidaan liimata paloja muista materiaaleista ja siinä voidaan käyttämällä gessoa ja karborundumia vaikuttaa värien tummuuteen.[3]
Monotypia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Monotypia
Monotypia on teknisesti yksinkertaisin taidegrafiikan muoto, jossa tasaiselle laatalle tai lasilevylle maalatusta tai telatusta kuvasta saadaan painettua ainoastaan yksi ainutkertainen vedos. Monotypiassa maalataan tai piirretään suoraan painopinnalle.[4]
Monotypioita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
William Blake, Nebukadnessar, 1795.
-
Edgar Degas, Uni, 1883–1885.
-
Paul Gauguin, Reo Mā`ohi: Aha Oe Feii? (Mitä, oletko mustasukkainen?), 1894.
Kohopainomenetelmät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puupiirros
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puupiirros tunnettiin jo 800-luvulla Kiinassa ja sitä pidetään vanhimpana grafiikan menetelmänä. Siinä taiteilija kaivertaa puulevyyn kuopalle kaikki kohdat joista haluaa valkoisia, hankaa pintaan mustetta ja painaa sen paperille. Tätä sanotaan kohopainomenetelmäksi, koska muste on laatan koholla olevissa osissa. Puupiirroksessa voidaan käyttää myös itse tehtyjä pigmenttivärejä. Pigmenttivärien valmistuksessa ainesosana on pigmenttijauhe.[5]
Puupiirroksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Paul Fürst, Doctor Snabel von Rom, 1656.
-
Toshusai Sharaku, Otani Oniji, 1794.
-
Carl Moser, Riikinkukko ja kolme kirsikkaa, 1906.
-
Charles W. Bartlett, Surffaajia, Honolulu, 1919.
Linoleikkaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puulevyn sijasta linoleikkauksessa käytetään linoleumia. Linoleumia on helpompi työstää, mutta siinä ei ole puulle ominaista pintarakennetta. Linoleikkauksessa tarvittavia välineitä ovat linoleumlevyn lisäksi linokaiverrin, grafiikkatela, lasilevy ja linopainantaväri.[6]
-
Ingeborg Bernhard, Männyt Provencessa, 1972.
-
Hartmut Josi Bennöhr, Tammi järven rannalla, ruokoja ja heijastus, 1975.
-
Alberto Beltrán, Ricardo Flores Magón.
Metalligrafiikka ja syväpainomenetelmät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Metalligrafiikka on yleisnimitys kaikille syväpainomenetelmille (engl. intaglio). Sana tulee laattamateriaalista, jona käytetään jotain metallia, tavallisesti kuparia.[7]
Kuivaneula
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Kuivaneula
Kuivaneula on yksinkertaisin syväpainomenetelmä. Siinä kuparilevyyn raaputetaan haluttu piirros teräsneulalla. Tahnamaista painoväriä hangataan levyyn ja levyn pinta pyyhitään puhtaaksi. Väri jää piirroksen uriin, ja se voidaan painaa siitä kostutettuun paperiin prässin avulla. Outi Heiskanen on tunnettu suomalainen kuivaneulagrafiikan tekijä.
Kuivaneulavedoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Rembrandt, Ristiltä otto lampun valossa, 1654, etsaus ja kuivaneula.
-
Semour Haden, Auringonlasku Irlannissa, 1863, etsaus ja kuivaneula.
-
Wilhelm Lehmbrück, Alaston nuorukainen, 1911.
Etsaus tai viivasyövytys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Etsaus
Etsaus eli viivasyövytys on syväpainomenetelmistä tunnetuin. Siinä urat tehdään hapolla syövyttämällä. Kuparilevyn pinta suojataan ensin vahalla (pehmeäpohja tai kovapohja; suojamassasta riippuen), vaha raaputetaan pois viivakohdista (esim. pyöreäkärkisellä kynällä, virkkuukoukulla tai vaikka ompeluun tarkoitetulla parsinneulalla), ja levyä syövytetään happoliuoksessa niin, että metalliin jää urat.
Etsauksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Martin Schongauer (1446–1491), Elämää maantiellä, 1400-luku.
-
Rembrandt, Kolme ristiä, 1653.
-
Toni Pecoraro, Labyrintti 28, 2007, etsaus, akvatinta.
Akvatinta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Akvatinta
Akvatintassa painolaatan pinta peitetään ensin hienojakeisella hartsipölyllä (hyvin myrkyllistä, oltava suojanaamari, -käsineet ja -vaatteet; työ on tehtävä eristetyssä huoneessa, jossa on hyvä tuuletus). Laatan voi käsitellä myös vähemmän myrkyllisillä aineilla. Laatan voi suihkuttaa nestemäisellä, mustemaisella Akvatinta-seoksella esim. suihkepullolla tai retussiruiskulla ja kompressorilla tuuletuskaapissa. Pintaan on tarkoitus joka tapauksessa jäädä lumisademainen pisarapilvi. Levitetyn aineen annetaan kuivua hyvin. Sen jälkeen peitetään laatan eri osia suojalakalla, ja syövytetään vaiheittain niin, että ne piirroksen kohdat joihin halutaan tummimmat sävyt, ovat pisimpään ilman lakkaa. Hartsijyvästen/akvatintan kohdalle jäävät pisteet jäävät koholleen, pitävät painopaperin sileänä ja antavat akvatintayölle sen ominaisen rakeisen ulkonäön.[8] Väinö Rouvinen on tunnettu akvatintaa käyttävä graafikko.
Akvatintoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Peter Perez Burdett, Kaksi poikaa puhaltamassa rakkoa kynttilänvalossa, 1773.
-
Francisco de Goya, El coloso, 1810–1818.
-
Mary Cassat, Kylpy, 1890/1891, kuivaneula-akvatinta.
-
Ruth Stahl, Portaat Siennassa, 2008.
Mezzotinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Mezzotinto
Mezzotintossa metallilevyn pinta rouhitaan työkalulla karheaksi, jolloin muste tarttuu siihen. Tavallisesti mezzotinto tehdään "tummasta vaaleaan", eli koko levy naarmutetaan ensin tasaisen karheaksi ja vaaleammat alueet siloitetaan viilaamalla. Työskentely on mahdollista myös toiseen suuntaan eli "vaaleasta tummaan", jolloin kuva naarmutetaan sileään metallilevyyn. Jälki muistuttaa pastelliliitujen jälkeä. Mezzotintotöissä on kuvataiteen samettisin musta sävy. Frans Toikkanen oli tunnettu Mezzotinton tekijä.
Mezzotintoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
C. Corbutt, Sir William Howe, 1777.
-
William Ward, Richard Morton Payeriin mukaan, Lapsia lumipalloja heittämässä, 1785.
-
Robert Dunkarton ja William Ward W. R. Biggin mukaan, Sotilaan leski, 1800.
-
William Ward Robert Mullerin mukaan, George Morland, 1805.
Carborundum
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Carborundum
Carborundum on syväpainomenetelmä, jossa laattaa ei syövytetä tai kaiverreta, vaan kuva-aihe maalataan laatalle liiman ja carborundum-hiekan sekoituksella. Tekniikka keksittiin Yhdysvalloissa 1937 ja sitä kehitettiin Ranskassa 1960-luvulla. Suomessa se on yleistynyt taidegrafiikkaan 1980-luvun lopulla. Tuloksena saadaan usein uhkean maalauksellista jälkeä.
Laakapainomenetelmät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Litografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Litografia
Litografia perustuu veden ja öljyn hylkimisreaktioon. Vahaliidulla piirretään kivilaatalle, jota sitten käsitellään niin että muste tarttuu vain piirustuksen kohdalle.
Litografioita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
tuntematon taiteilija, Venäläisiä jalkaväen univormuissa 1756–1762.
-
J.Boström, Oulu 1840, kirjassa "Finland framställdt i teckningar" 1845–1852.
-
Honore Daumier Nadar nostaa valokuvauksen taiteen tasolle, 1896 (1969?)
-
Litografiakiviä saksalaisessa arkistossa.
Serigrafia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Serigrafia
Serigrafiassa käytetään painopintana pingotettua seulakangasta, joka nykyään valmistetaan yleensä polyesteristä. Painoväri painetaan seulakankaan avoimien kohtien läpi painettavalle materiaalille kumisella tai muovisella raakelilla. Andy Warhol ja useat muut 1960-luvun pop-taiteilijat käyttivät töissään serigrafiaa.
Serigrafioita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Richard Halls, juliste Bernanrd Shawn näytelmään, 1936 ja 1939.
-
Margret Hofheinz-Döring, Mißverständnis, 1975.
-
Adi Holzer, Tuli, 1975.
Taidegrafiikan vedosmerkinnät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jokainen vedos numeroidaan. Vedoksen numeron lisäksi sarjan koko vedosmäärä merkitään yleensä vasempaan alareunaan muodossa 5/20.
Taiteilija signeeraa nimensä jokaisen kappaleen oikeaan alareunaan.
Vedosmerkintöjä voivat olla seuraavat.
Tpl'a
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tpl'a (ransk. tirée par l'artiste) tarkoittaa, että grafiikanlehti on taiteilijan itsensä vedostama. Se kirjoitetaan yleensä vasempaan alareunaan vedosnumeron jommallekummalle puolelle.
E.v.
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]E.v. (ransk. edition variée, edition variable) tarkoittaa, että vedossarja on vaihteleva. Tällaisen sarjan vedokset poikkeavat toisistaan esimerkiksi väreiltään, tai niissä on käytetty yksilöllisiä työvaiheita variaatioiden aikaansaamiseksi.
H. C.-vedos
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]H. C. (ransk. Hors Commerce) tarkoittaa myynnin ulkopuolella. Ne ovat yksityiseen käyttöön tehtyjä, eivät myyntiin tarkoitettuja. Näitä vedoksia voi olla varsinaisen sarjan lisäksi muutamia.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Juha Joro, Suomen taidegraafikot, taidegrafiikka. (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 18.4.2008.
- ↑ Taidegrafiikan lyhyt oppimäärä 2015. Suomen taidegraafikot ry. Viitattu 11.7.2023.
- ↑ Kartonkigrafia espooart.fi. Viitattu 11.7.2023.[vanhentunut linkki]
- ↑ Grafiikan menetelmät Keuruun taiteilijaseura. Viitattu 11.7.2023.[vanhentunut linkki]
- ↑ Monotypia Grafiona. Viitattu 11.7.2023.[vanhentunut linkki]
- ↑ Puupiirros Taiteilijan työsuojelu. Viitattu 11.7.2023.
- ↑ Jos haluat monta kappaletta luomaasi kuvaa linoleikkaus on sopiva tekniikka kokeiltavaksi Askartelu ja käsityöt. Yle. Viitattu 11.7.2023.
- ↑ Tuula Lehtinen: Metalligrafiikka tuulalehtinen.fi. Viitattu 8.1.2011.[vanhentunut linkki]
- ↑ Syväpainomenetelmät Ratamo. Jyväskylän kaupunki. Viitattu 11.7.2023.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Taidegraafikot Valtion taidemuseon kokoelmissa
- Suomen Taidegraafikot ry
- Taidegrafiikan sanakirja (Arkistoitu – Internet Archive)
- Puupiirrosnäyttely (Arkistoitu – Internet Archive) Ateneumin taidemuseossa.
- Ateneumin taidemuseon grafiikkakokoelma. (Arkistoitu – Internet Archive)
- Grafiikan tekniikat (Arkistoitu – Internet Archive)
- Japanese woodblock prints (ukiyo-e) Victoria and Albert Museum. Viitattu 19.7.2019. (englanniksi)