Nietjärven taistelu
| Nietjärven taistelu | |||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa jatkosotaa | |||||||||||
 Suomalainen sotilas vartiossa Nietjärvellä.
| |||||||||||
| |||||||||||
| Osapuolet | |||||||||||
| Komentajat | |||||||||||
| Vahvuudet | |||||||||||
|
Jalkaväkirykmentit 44 ja 2: |
114. divisioona: | ||||||||||
| Tappiot | |||||||||||
|
500 kaatunutta tai kadonnutta |
2 200 kaatunutta ja kadonnutta | ||||||||||
| Jatkosodan taistelut | |
|---|---|
| Jatkosodan hyökkäysvaihe (1941) Operaatio Hopeakettu • Pohjois-Suomi • Itä-Karjala • Karjalankannas • Laatokka • merisotatoimet • ilmasotatoimet | |
| Asemasotavaihe (1941–1944) Itä-Karjalan partisaanitaistelut 1942 | |
| Sodan loppuvaihe (1944) Kannaksen suurhyökkäys • Tali-Ihantala • Suurhyökkäys Syväriltä • Suurhyökkäys Maaselästä • Ilomantsin taistelu | |
Nietjärven taistelu oli jatkosodassa heinäkuussa 1944 Aunuksen ryhmän ja erityisesti vahvennetun 5. divisioonan alueella Laatokan Karjalassa käyty suomalaisten torjuntavoittoon päättynyt taistelu, joka esti neuvostojoukkojen tunkeutumisen syvälle Suomeen. Torjuntavoiton saavuttanutta yhtymää komensi 5. divisioonan komentaja kenraalimajuri Kustaa Tapola, joka palkittiin tästä saavutuksestaan Mannerheim-ristillä.[1]
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]PSS-aseman murruttua alkoi suomalaisten pitkä ja raskas perääntyminen kohti U-asemaa. Suomalaiset viivyttivät neuvostojoukkoja kaksi päivää Tulemanjoen viivytysasemassa, josta he perääntyivät U-asemaan.
U-asema ja sen miehitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]U-asema oli keskeneräinen kenttälinnoitettu puolustusasema, jossa oli muutama vahva tuliasema, noin 25 katettua korsua, 12 betonirakenteista bunkkeria, juoksuhautoja ja koko aseman pituinen ja yhtenäinen piikkilankaeste. Kaikkiin panssariuriin oli tehty vahvahkot panssariesteet ja miinoitukset. Nietjärven kohdalla puolustusasema koostui kolmesta erillisestä linjasta, joista viimeinen, kapealla hiekkaharjulla sijaitseva oli selvästi vahvin. [2]
Aseman miehittivät 8., 5. ja 7. divisioonan joukot ja reservinä oli 15. prikaati. U-aseman saatiin pääosin miehitettyä 10. heinäkuuta mennessä. Vetäytyvien joukkojen mukana saapui 120 tykkiä ja 40 kranaatinheitintä 6.-9. heinäkuuta. Nietjärven alueen miehitti 5. divisioonan jalkaväkirykmentti 44 komentajanaan everstiluutnantti Ilmari Rytkönen[3] sekä Jalkaväkirykmentti 2 komentajanaan eversti Heikki Saure.[4]
Taistelut alkavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Neuvostojoukot saapuivat Nietjärven asemien eteen varhain aamulla 10. heinäkuuta ja yrittivät murtaa sen suoraan liikkeestä. Hyökkäys torjuttiin kenttätykistön tulella, jolloin viisi tankkia tuhoutui. Ensimmäinen hyökkäys Nietjärvellä oli torjuttu, mikä nostatti puolustajien taistelutahtoa.[5]
Seuraavana päivänä neuvostojoukot aloittivat hyökkäyksen tykistön ja lentokoneiden tukemana Nietjärven molemmin puolin. Hyökkääjän onnistui tunkeutua ensimmäiseen asemaan, josta se lyötiin vastahyökkäyksellä osittain takaisin. Kolmen tunnin ajan neuvostoliittolaisten hyökkäykset ja suomalaisten vastahyökkäykset seurasivat toisiaan, kunnes suomalaisten oli peräännyttävä keskimmäiselle niin kutsutulle Maksimoff-linjalle. Suomalaiset yrittivät kahden tunnin kuluttua tuloksetonta tykistön tukemaa laajaa vastaiskua.[6]
Ratkaisutaistelut 15.–17. heinäkuuta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Neuvostojoukot täydensivät joukkojaan ja kalustoaan kahden päivän ajan Nietjärvellä valmistautuen ratkaisevaan läpimurtoon. Samanaikaisesti suomalaiset evakuoivat haavoittuneet ja siirsivät täydennysjoukkoja ja -materiaalia etulinjaan.
Puna-armeija aloitti 15. heinäkuuta klo 08.03 tykistökeskityksen, johon osallistui lähes 200 tykkiä ja useita Katjuša-raketinheittimiä. Kello 09.00 alkoi 30 panssarivaunun ja tuhannen sotilaan eteneminen Nietjärven alueella. Suomalaisen tykistön keskitetty tuli sekä lentolaivue 44 Bristol Blenheim-pommikoneet kuitenkin pysäyttivät hyökkäyksen muualla paitsi Maksimoff-linjalla, jonka murruttua suomalaiset perääntyivät viimeiselle puolustuslinjalle. Vihollinen jatkoi hyökkäystään tunnin kuluttua linjan murtumisesta ja sai suomalaisten asemiin vaarallisen, noin 300 metrin levyisen murron. Etenemisen päätyttyä venäläiset pitivät murtoa hallussaan vastahyökkäyksistä huolimatta.[7]
Koska suomalaisten suora rintamahyökkäys ei onnistuisi ilman suuria tappioita, päätti kenraalimajuri Kustaa Tapola vyöryttää vihollisen hallussa olevan 300 metrin pituisen juoksuhaudan osuuden sen molemmista päistä, koillisesta ja lounaasta. Tykistön tehtävänä oli estää vihollisen lisäjoukkojen pääsy alueelle. Reservissä olleen 15. prikaatin I ja IV pataljoonista muodostettiin iskuosastot, jotka varustettiin konepistoolein, kasapanoksin ja liekinheittimin.[8]
Kello 09.30 ampuivat suomalaisten 120 tykkiä ja 40 kranaatinheitintä tuhannen kranaatin tulivalmistelun. Tämän jälkeen hyvin varustetut osastot etenivät juoksuhaudan molemmista päistä vyöryttäen juoksuhautaa. Neuvostojoukkojen tappiot olivat suuret ja suomalaisjoukot etenivät korvaten aina tarpeen mukaan kaatuneen joukkueen uudella. Aamulla 17. heinäkuuta vyörytyskiilojen päät kohtasivat ja pian koko murtuma-alue oli puhdistettu vihollisista.[9]
Nietjärvellä painopisteessä olevia joukkoja tuki tykistö niin voimallisesti että pataljoonaa kohti oli 1.4 patteristoa. Painopistealueen taisteluja 5.Divisioonan alueella Nietjärvellä tuki parhaimmillaan 10 patteristoa. U-linjalla käytti VI AK:n tykistö 11–15.7.44 eli 5 vrk:n aikana 54 300 kenttätykistön ammusta ja 24 400 krh-ammusta.Se oli Suomen kenttätykistön kranaatinkäytön 5 vuorokauden ennätys kesällä 1944. [10]
Tappiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Neuvostoliiton 114. divisioona kärsi pahan tappion Nietjärvellä, jossa se menetti 2 200 kaatunutta ja kadonnutta, sekä 4 000 haavoittunutta. Lisäksi divisioonalle alistetuista 80:stä panssarivaunusta ja rynnäkkötykistä 37 tuhottiin. Tappioiden seurauksena neuvostojoukkojen hyökkäysinto hiipui ja joukot ryhmitettiin puolustukseen. Suomalaisten tappiot olivat pienemmät: 500 kaatunutta ja kadonnutta sekä 700 haavoittunutta.[11]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Koskimaa, Matti: Syväriltä Nietjärvelle. Porvoo: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22949-0
- Päivi Tapola: Kenraalien kirjeet, Tammi, 2007. ISBN 978-951-31-4012-0
- Päivi Tapola: Ajan paino - Jalkaväenkenraali K. A. Tapolan elämä, Tammi, 2004. ISBN 951-31-3037-1
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ks. K. A. Tapolan kuvaus taistelusta teoksessa Päivi Tapola: Ajan paino - Jalkaväenkenraali K. A. Tapolan elämä. Nimitysperusteluissa sanotaan: Kenraalimajuri K. A. Tapola on komentanut 5. Divisioonaa kesä-heinäkuun raskaissa puolustustaisteluissa Syväriltä Pitkärantaan. Hän on divisioonansa kanssa koko taisteluvaiheen ajan saanut kestää vihollisen Aunuksen voimaryhmän raskaimman painostuksen, ankarimmat iskut. Hänen taitavalla johdollaan divisioona tuotti jatkuvissa, sitkeissä taisteluissa viholliselle huomattavat tappiot ja pysäytti viimein vihollisen etenemisen Pitkärannan seuduilla torjuttuaan sen useita päiviä kestäneet, suurin voimin tekemät läpimurtoyritykset, sille mitä raskaimpia tappioita aiheuttaen. Näin hän vakiinnutti tilanteen Laatokan Karjalan tärkeimmällä operaatiosuunnalla sodan loppuun saakka. (Nimitysperustelut kenraalimajuri K. A. Tapolan nimittämiseksi 18.11.1944 Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi.)
- ↑ Koskimaa s. 175–176, Tapola, 2004 s. 234–243
- ↑ A. J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat 1/1958: Ilmari Elis Rytkönen In memoriam
- ↑ Koskimaa s. 176, Tapola, 2004 s. 236 –178
- ↑ Koskimaa s. 183
- ↑ Koskimaa s. 183–184
- ↑ Maanpuolustuskorkeakoulu: Tykistö taistelee tulellaan
- ↑ Koskimaa s. 211, Tapola 2004 s. 240
- ↑ Koskimaa s. 211–213
- ↑ Maanpuolustuskorkeakoulu: Tykistö taistelee tulellaan s. 179
- ↑ Koskimaa s. 213–216
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- dokumentti Taistelu Laatokan karjalassa Syväriltä Nietjärvelle 1944 Tekijät: Erik Berner, Kari Niemistö