Heikki Saure
Heikki Evald Saure ent. Sikanen (13. syyskuuta 1895 Sääminki – 28. elokuuta 1954) oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat työnjohtaja Heikki Juho Sikanen ja Alma Makkonen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Emma Vilhelmina Salmisen kanssa.[1][2] Liitosta syntyi kaksi lasta: Irja ja Lauri.
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saure kävi viisi luokkaa Lappeenrannan yhteiskoulua ja sen jälkeen Tampereella teknillistä opistoa josta hän erosi toiselta vuosikurssilta. Hän suoritti yksityisesti seitsemännen luokan Viipurin reaalikoulussa vuonna 1921. Hän kävi Haminan taistelukoulun vuonna 1918 ja hyökkäysvaunukurssin vuonna 1923 sekä sotilaspedagogisen kurssin vuonna 1924. Taktiikan soveltamiskurssin Sotakorkeakoulussa hän suoritti vuonna 1926 ja Taistelukoulun komppanianpäällikkökurssin vuonna 1929 sekä yleisen komentajakurssin vuonna 1947.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saure liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 5. toukokuuta 1916. Hänet komennettiin 3. elokuuta 1916 Berliiniin Saksan meriesikunnan räjäytyskursseille ja kuriiritehtäviin Saksa-Tukholman väliselle etapille. Saure palasi takaisin pataljoonan täydennysjoukkoon 3. tammikuuta 1917, josta hänet komennettiin 30. huhtikuuta 1917 tiedustelutehtäviin Suomeen. Suomesta hän palasi takaisin pataljoonaan heinäkuun alussa ja määrättiin pataljoonan 2. komppaniaan 17. elokuuta 1917. Hän suoritti myös vuonna 1917 Libaussa järjestetyn sotakoulun B-kurssin.[1][2]
Saure ja Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Suomen sisällissota
Saure saapui Suomeen jääkärien pääjoukon mukana varavääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918 ja sijoitettiin Suomen Valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 25. maaliskuuta 1918 alkaen 4. Jääkärirykmentin 11. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Saure otti osaa sisällissodan taisteluihin Rotanpesällä Viipurissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saure palveli sisällissodan jälkeen 4. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona n:o 4:ssä, joka tunnettiin myöhemmin nimillä Jääkäripataljoona n:o 2, Pohjolan jääkäripataljoona ja lopuksi Kajaanin sissipataljoona. Hän toimi joukkueenjohtajana 3. komppaniassa. Saure komennettiin opettajaksi Viipuriin upseerikokelaskurssille 6. tammikuuta - 12. huhtikuuta 1919 väliseksi ajaksi. Kajaanin sissipataljoonasta hänet siirrettiin 17. syyskuuta 1919 Karjalankaartin rykmenttiin, missä hän toimi nuorempana upseerina 8. ja 4. komppaniassa, josta hänet määrättiin 1. tammikuuta 1920 4. komppanian päälliköksi ja edelleen 26. lokakuuta 1920 nuoremmaksi upseeriksi 5. komppaniaan ja 8. huhtikuuta 1921 6. komppanian, josta siirto 2. komppaniaan 31. toukokuuta 1923 ja 22. joulukuuta 1926 siirto 3.konekiväärikomppanian päälliköksi. Aliupseerikoulun johtajaksi hänet siirrettiin 29. kesäkuuta 1928, mistä hänet siirrettiin 8. lokakuuta 1930 alkaen 2. pataljoonan komentajaksi. Kolmannen pataljoonan komentajaksi hänet komennettiin 30. lokakuuta 1930, josta hän palasi toiseen pataljoonaan 1. heinäkuuta 1933. Pataljoonan komentajan tehtävästä hänet siirrettiin 30. joulukuuta 1937 alkaen Huoltorykmenttiin, missä hänet sijoitettiin 15. tammikuuta 1938 alkaen yleisesikuntaupseeriksi ja 28. huhtikuuta 1938 alkaen 2. pataljoonan komentajaksi.[1][2]
Osallistuminen talvi- ja jatkosotaan
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saure osallistui talvisotaan Erillinen Pataljoona 7:n komentajana, josta hänet siirrettiin myöhemmin komentajaksi Jalkaväkirykmentti 14:een. Hän osallistui talvisodan taisteluihin Inossa, Kuolemajärvellä, Työppölässä, Kämärällä, Säiniöllä, Tammisuolla ja Suomenlahden rannikolla.[2]
Välirauhan aikana hän jatkoi aluksi samassa tehtävässä, kunnes hänet siirrettiin pataljoonan komentajaksi 5. Prikaatiin ja edelleen komentajaksi Pohjois-Uudenmaan suojeluskuntapiiriin.[2]
Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin komentajaksi Jalkaväkirykmentti 46:een, missä hän olikin aina vuoteen 1944 saakka jolloin hänet siirrettiin komentajaksi Jalkaväkirykmentti 2:een. Saure osallistui jatkosodan taisteluihin komentajana Vainikkalassa, Heinjoella, Hotakassa, Raivolassa, Rajajoella, Valkeasaaressa, Lempaalassa, Syvärin Sammatuksessa, Aunuksenkaupungissa, Viteleenjoella, Rajakonnussa, Salmissa ja Klemetissä.[2]
Sotien jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Oikeusministeriö pidätti Sauren sotien jälkeen niin sanottuna hallituksen vankina. Hänelle itselleen ei kerrottu pidätyksen syytä. Saure vapautettiin 1947, kun hän oli ollut pari vuotta Miehikkälän vankileirillä. Pidätyksensä aikana Suomen armeija myönsi hänelle nimityksiä ilmeisen provosoivasti: esimerkiksi SKK:n opettajan virkaan hänet nimitettiin jo vuonna 1944 ja Upseerikoulun pataljoonan komentajaksi vankeudesta huolimatta vuonna 1946. Keskitysleiriltä vapauduttuaan hänet nimitettiin Tampereen sotilaspiirin komentajaksi ja hän oli tehtävässä aina vuoteen 1954 saakka, jolloin hän erosi vakinaisesta palveluksesta.[2]
Hän kuoli elokuussa samana vuonna. Heikki Saure haudattiin Tampereelle.[2]
Luottamustoimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saure toimi Satakunnan sotilasläänin kunniatuomioistuimen puheenjohtajana vuosina 1948–1951.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
           |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.