Miettusen II hallitus
Miettusen II hallitus oli Suomen tasavallan 58. hallitus, joka toimi 305 päivän ajan 30. marraskuuta 1975 – 29. syyskuuta 1976. Kyseessä oli kansanrintamahallitus, jonka muodostivat SDP, Keskustapuolue, SKDL, RKP, LKP sekä kaksi ammattiministeriä. Edeltävä kesäkuussa nimitetty kansliapäällikkö Liinamaan virkamieshallitus oli tarkoitettu istumaan syyskuun 1975 ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin asti.
Vaalit eivät laukaisseet sisäpoliittista umpikujaa, kuten presidentti Urho Kekkonen oli toivonut. Hallitusneuvottelujen jatkuttua kaksi kuukautta ilman tulosta Kekkonen kutsui puolueiden puheenjohtajat presidentinlinnaan "runnaamaan" kokoon enemmistöhallituksen, jossa SKDL olisi mukana. Tuloksena oli "hätätilahallitus"-nimelläkin tunnettu Miettusen II hallitus. Nimityksen taustalla oli presidentin muutamaa päivää aiemmin puoluejohtajille pitämä tiukkasävyinen puhuttelu, jossa hän mainitsi, että maassa vallitsee "kansallinen hätätila" eli ennätyksellisen suuri työttömyys, ja että puolueet muodostavat hallituksen, halusivatpa ne sitä tai eivät. Puhuminen "kansallisesta hätätilasta" oli sikäli perusteltua, että vuosien 1973–1974 öljykriisistä alkunsa saanut maailmanlaajuinen lama iski Suomeen viiveellä, vasta vuoden 1975 aikana, jolloin Suomen talous ajautui eräiden tärkeiden mittarien mukaan kansainvälisestikin vertaillen jyrkkään syöksykierteeseen. Tarvittavat elvytystoimet olivat varsin epämiellyttäviä, koska ne edellyttivät kulutuksen supistamista, eikä puolueilla näin ollen ollut ymmärrettävästi erityistä halua ottaa niistä vastuuta. Pääministeriksi tuli Keskustan taustahahmo, eläkkeelle siirtynyt Lapin läänin maaherra Martti Miettunen, joka oli ollut pääministerinä aikaisemminkin vuosina 1961–1962, ja hallitus rakentui kansanrintamapohjalle siten, että Keskusta ja SKDL saivat kumpikin neljä ministerinsalkkua, SDP viisi, RKP kaksi ja LKP yhden. Lisäksi mukana oli kaksi puolueisiin sitoutumatonta ammattiministeriä.[1]
Hallitus ajautui sisäisten erimielisyyksiensä vuoksi nopeasti hankaluuksiin. SKDL vastusti suunniteltua liikevaihtoveron korotusta loppuun saakka, ja näin ollen hallitusohjelma saatiin kasaan vasta maaliskuussa 1976. Kansandemokraattien vastahankaan kyllästynyt pääministeri esittikin eronpyyntönsä toukokuussa, mutta presidentti kieltäytyi hyväksymästä sitä. Kekkonen halusi jatkaa hallituksen toimintaa vaikka keinotekoisesti, ja SKDL:n sallittiinkin äänestää hallituksen kaavailemia asuntomäärärahojen alennuksia vastaan 2. syyskuuta 1977 saakka.[2]. Lisäksi maatalouden ylituotanto aiheutti 9. syyskuuta SDP:n ja Keskustan välille eripuraa[2]. SDP:lle toimiminen tällaisessa hallituksessa oli sen oman kannatuksen takia lopulta mahdotonta, ja se esitti eronpyyntönsä syyskuussa. Eron syytä SDP perusteli MTK:n kieltäytymisellä osallistumisesta maatalouden liikatuotannon markkinointikustannuksiin. Lopulta hallitus kaatui 17. syyskuuta budjettiriitoihin erityisesti määrärahoista ja maatalouspolitiikasta istuttuaan 292 päivää[2].
Toinen valtiovarainministeri Viljo Luukka sai terveydellisten syiden vuoksi pyytämänsä eron hallituksesta huhtikuussa 1976, ja hänen tilalleen tuli liikenneministeriön kansliapäällikkö Esko Rekola.[3] Asuntoministeri Olavi Hänninen valittiin Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön (SAK) toiseksi puheenjohtajaksi kesäkuussa 1976, jolloin hänen edeltäjänsä Arvo Hautala siirtyi Hännisen paikalle ministeriksi.[4]
Kokoonpano
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Seppo Zetterberg (toim.): Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 897. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14263-0.
- ↑ a b c Luoma, Jukka: Mitä Missä Milloin 1978, s. 10–12. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1977. ISBN 951-1-04521-0
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1977, s. 46. Helsinki: Otava, 1976. ISBN 951-1-04061-8.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin 1977, s. 59 ja 147.
- ↑ 58. Miettunen II valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 12.6.2018. Viitattu 10.6.2019.
|
Edeltäjä: Liinamaan hallitus |
Suomen valtioneuvosto 30. marraskuuta 1975 – 29. syyskuuta 1976. |
Seuraaja: Miettusen III hallitus |
|  | |
