Markku Eestilä
Markku Eestilä | |
---|---|
Markku Eestilä toukokuussa 2023. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 23. heinäkuuta 1956 Iisalmi |
Poliitikko | |
Puolue | Kokoomus |
Asema |
Kansanedustaja (2011–) |
Vaalipiiri |
Pohjois-Savon vaalipiiri (2011–2015) Savo-Karjalan vaalipiiri (2015–) |
Kotipaikka | Iisalmi |
Puoliso | Suvi Päivikki Eestilä 1991– |
Aiheesta muualla | |
www.eestila.fi | |
Markku Yrjö Eestilä (s. 23. heinäkuuta 1956 Iisalmi) on suomalainen kokoomuksen kansanedustaja.[1] Ammatiltaan Eestilä on eläinlääkäri.[1]
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eestilä kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1976.[2] Hän valmistui Helsingin yliopiston eläinlääketieteellistä korkeakoulusta eläinlääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1982.[1]
Poliittinen toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eestilä on toiminut Iisalmen kaupunginvaltuutettuna vuodesta 1996. Hän oli valtuuston puheenjohtaja vuosina 2001–2006, varapuheenjohtaja 2006–2009 ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja 2009–2013.[1] Hän oli Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtaja vuosina 2009–2013.[1] Eestilä valittiin kaupunginvaltuustoon alun perin keskustan ehdokkaana. Hän siirtyi kokoomukseen maaliskuussa 2006.[3]
Eestilä sai vuoden 2011 eduskuntavaaleissa 3 428 ääntä silloisessa Pohjois-Savon vaalipiirissä ja vuoden 2015 vaaleissa 4 578 ääntä kahden vaalipiirin yhdistämisen myötä syntyneessä Savo-Karjalan vaalipiirissä.[4][5] Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa äänimäärä oli 3 046.[6] Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Eestilä sai 3 463 ääntä.[7]
Eduskunnassa Eestilä on jäsen maa- ja metsätalousvaliokunnassa sekä liikenne- ja viestintävaliokunnassa (vuodesta 2012).[1] Huhtikuussa 2011 uuden eduskunnan ensimmäinen täysistuntokeskustelu käytiin Eestilän tekemästä lakialoitteesta, jossa hän esitti numeron seitsemän poistamista vaalien ehdokaslistoilta.[8]
Eestilä kritisoi Orpon hallituksen esitystä lakkauttaa sairaaloiden yöpäivystykset Iisalmessa, Varkaudessa, Raahessa ja Jämsässä perustuslain vastaisena, koska hänen näkemyksensä mukaan Raaseporin ja Pietarsaaren yöpäivystysten säilyttäminen samanaikaisesti aiheuttaa kielipoliittisen ristiriidan. Hän arvostelee myös sitä, että lainsääädännöllä sekaannutaan hyvinvointialueiden päätöksentekoon.[9]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eestilä jäi kiinni 16. syyskuuta 2016 ajettuaan 80 kilometrin nopeusrajoitusalueella 123 kilometriä tunnissa. Hän menetti ajokorttinsa ja sai 3 000 euron sakot.[10]
Eestilä avioitui Suvi Mikkosen kanssa vuonna 1991.[1] Heillä on kolme lasta.[2]
Sijoittaja Matti Eestilä on Markku Eestilän veli.[11]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g Markku Eestilä Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 2.5.2015.
- ↑ a b Markun henkilökuva (Arkistoitu sivu Internet Archivessa) eestila.fi. Viitattu 2.5.2015.
- ↑ Keskustajohtaja Kokoomukseen Iisalmessa Verkkouutiset. 27.3.2006. Suomen Kansallisverkko Oy. Viitattu 13.4.2015.
- ↑ Eduskuntavaalien tulospalvelu vaalikone.fi. Sanoma. Viitattu 15.6.2011.
- ↑ Savo-Karjala - ehdokkaat Yleisradion tulospalvelu, eduskuntavaalit 2015. 22.4.2015. Viitattu 2.5.2015.
- ↑ Eduskuntaan valitut kansanedustajat 2019
- ↑ Tulospalvelu 2023 Yle.fi, Vaalit
- ↑ Tikka, Juha-Pekka: Eduskunnan ensimmäinen keskustelu käytiin numerosta 7 Verkkouutiset. 13.5.2011. Viitattu 3.10.2013.
- ↑ Kosonen, Sari: IS: Kokoomuksen edustaja kritisoi esitystä sairaalaverkosta (nettilehti) Lääkärilehti. 11.12.2024. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto ry. Viitattu 11.12.2024.
- ↑ Juha Veli Jokinen: Eduskunnan liikennejaoston pomo kaahasi korttinsa hyllylle Iltalehti. 23.9.2016. Viitattu 24.9.2016.
- ↑ Pikkarainen A.: Kansanedustajan veljellä metsästysmaita Saunajärven kohususilauman liepeillä Iltalehti. 27.1.2022. Viitattu 27.1.2022.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Markku Eestilä Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Eestilän kotisivu
- Yle: Seuraa kansanedustajaasi: Markku Eestilä (kok.)