Taikuus (yliluonnollinen)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Magia)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Magia” ohjaa tänne. Magia on myös Shakiran albumi ja Álvaro Solerin kappale.
John William Waterhouse, Taikapiiri 1886.

Taikuus (magia, noituus) tarkoittaa taikojen käyttöä luonnon ja kohtalon voimien hallitsemiseksi.[1] Tavoitteisiin pyritään taikuudessa esimerkiksi rituaalisten tekojen ja toimitusten eli taikojen, erityisten taikaesineiden, ja rituaalisen kielenkäytön eli loitsujen avulla. Joskus taikuuden harjoittamiseen tarvitaan myös erityinen paikka.

Taikuuden tavoitteet ovat usein maallisia, kuten sairauksien parantaminen, vihollisten vahingoittaminen ja tiedon hankinta. Taikuudella tavoiteltavaa tietoa on esimerkiksi tieto tulevaisuudesta. Tärkeä osa taikuutta ovat myös suojautumiskeinot vihamielistä taikuutta vastaan.

Taikuus voidaan jakaa tarkoituksensa mukaan mustaan magiaan ja valkoiseen magiaan, joista ensin mainittuun liitetään yleensä noituus.

Rajaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Magian rajaamisesta on erilaisia käsityksiä, sillä aihepiiri on laaja ja lähellä uskontoa, tiedettä ja divinaatiota. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan termillä magia on rajallinen merkitys eikä uskonto siihen sisälly. Toisten mukaan magian merkitys on hyvin laaja, ja siihen kuuluu paljon inhimillisiä toimintoja. Joidenkin mukaan magia kuuluukin osana jokseenkin kaikkiin uskontoihin. 1900-luvun taitteessa kirjoittaneen skottilaisen antropologin James George Frazerin mukaan magian ja uskonnon ero on siinä, että magiassa ihmiset uskovat pystyvänsä rituaaleillaan suoraan hallitsemaan luonnonvoimia, mutta uskonnossa jumalallisia voimia täytyy lepytellä, jotta ne käyvät toimeen palvojiensa hyväksi. Myöhemmin on esitetty rajalinjaksi esimerkiksi sitä, että magiaa ei ole mikään sellainen, jota harjoittajat itse pitävät uskonnollisena.[2]

Tieteestä magian erottaa se, että siinä kun tiede käyttää empiriaa ja kokeellisia keinoja, magiassa turvaudutaan symboliseen syy-seuraussuhteeseen. Tieteellinen menetelmä on kuitenkin kehittynyt joistain magian muodoista, kuten alkemiasta ja astrologiasta.[3]

Divinaatiosta magian erottaa se, että magiassa tapahtumiin pyritään vaikuttamaan, kun divinaatiossa pyritään vain ennustamaan tai ymmärtämään niitä.[3]

Taikausko on yksi magiaan uskomisen muoto, käsitys, että luonteeltaan uskonnollisista poikkeavat yliluonnolliset voimat voivat vaikuttaa todelliseen elämään.[4]

Jaottelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taikuutta eli magiaa on kahta tyyppiä: valkoista eli hyvää magiaa ja mustaa eli pahaa magiaa. Alun perin termit viittasivat maagisen voiman yliluonnolliseen alkuperään, joka oli joko hyvänsuopa tai pahantahtoinen henki. Nykyisin jaottelulla viitataan maagisen teon tarkoitukseen. Valkoisen magian tarkoitus on toisten auttaminen, ja mustan tarkoitus on vahingoittaminen.[5]

Magia voidaan jakaa tarkoituksen mukaan myös tuottavaan, suojelevaan ja tuhoavaan magiaan. Tuottavan magian tarkoitus on saada aikaan jotain hyödyllistä, kuten saalista, hyvä sato tai hyvä sää. Suojelevalla magialla, jossa voidaan käyttää esimerkiksi amuletteja, pyritään suojelemaan yksilöä tai yhteisöä luonnolta ja muilta ihmisiltä. Tuhoavalla magialla eli noituudella pyritään vahingoittamaan muita.[3]

Valkoinen ja musta magia voidaan kumpikin jakaa menetelmien ja materiaalien mukaan sympaattiseen eli imitatiiviseen magiaan sekä kosketusmagiaan. Imitatiivisessa magiassa lopputulokseen pyritään käyttämällä lopputulosta muistuttavia toimenpiteitä. Maagikko voi esimerkiksi muovailla nuken vahasta tai savesta ja pistellä siihen neuloja vaikuttaakseen nuken edustamaan henkilöön. Itämainen yrttitohtori voi määrätä mieskuntoisuuden palauttamiseksi ginsengiä, sillä kasvin juuri muistuttaa miehen alaruumista. Kosketusmagiassa sen sijaan käytetään materiaaleja, jotka ovat olleet kosketuksissa kohdehenkilöön. Noita voi esimerkiksi käyttää pahantahtoisissa rituaaleissaan uhrin kynnensuikaleita tai hiuskiehkuroita.[5]

Magian voi jakaa myös korkeaan magiaan ja alhaiseen magiaan. Korkean magian teot suoritetaan yhtenäisen maagisen järjestelmän puitteissa, ja tällaisia magian muotoja ovat esimerkiksi astrologia ja alkemia. Korkeaan magiaan liittyy yleensä pikkutarkan seremoniallista yhteisön toimintaa, jonka tarkoitus on kohottaa osallistujien tietoisuutta. Tavoitteena on saavuttaa oman itsen ja ympäristön hallinta sekä kaikkien inhimillisten rajoitusten karistaminen. Alhainen magia puolestaan on käytännöllistä ja tähtää välittömään maalliseen hyvään. Siinä maagikko suorittaa tarkasti määrätyn teon saadakseen tarkasti määrätyn tuloksen. Alhaista magiaa on esimerkiksi voodoo.[5]

Rituaalimagiassa haluttu tapahtuma saadaan aikaan kaavamaiseksi vakiintuneilla eli rituaalisilla toimituksilla. Tällaisten rituaalien ohjeita kirjoitettiin vuosien 1250–1750 välisenä aikana grimoirekirjoihin. Rituaalin suorittaa maagi, kuten tietäjä, taikuri tai pappi. Hän valmistautuu toimitukseen ruumiillisesti ja henkisesti rituaalista riippuen esimerkiksi paastoamalla, peseytymällä tai rukoilemalla. Seuraavaksi hän kerää kaavassa määrätyt välineet, kuten liitua, sauvan, veitsen tai viitan. Maagi piirtää aluksi taikaympyrän, jonka sisällä hän on turvassa loitsulla esiin kutsutuilta olennoilta. Rituaalin seuraavissa vaiheissa maagi seuraa grimoirea tai muita ohjeita tai reseptejä. Joskus toimitus huipentuu uhriseremoniaan. Rituaalin kaikki vaiheet täytyy suorittaa tunnollisesti, jotta loitsu onnistuisi eikä maagille koituisi vakavaa vaaraa. Onnistuneessa rituaalissa maagi pystyy käyttämään esiin loitsitun hengen, enkelin, demonin tai hirviön ominaisuuksia toisten ihmisten hyväksi tai vahingoksi. Rituaalimagian yksinkertainen laji on nukkemagia, jota käytetään etenkin voodoossa. Siinä rituaali suoritetaan nukkeen, joka edustaa magian kohteena olevaa henkilöä.[6]

Elementtejä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jäniksenkäpälä on tunnettu onnenkalu

Magiaan kuuluu loitsuja, manauksia, taikasanoja, symbolisia numeroita, luonnollisia tai keinotekoisia tavaroita sekä maagikon tai osallistujien suorittamia rituaaleja. Loitsuilla ja manauksilla pyritään saamaan hengiltä voimaa magiaan. Ne ovat usein esoteerista kieltä. Magiassa käytettyjä tavaroita ovat esimerkiksi rohdot, eläinten osat, jalokivet, pyhät esineet sekä kaikenlainen rekvisiitta, jota käytetään esityksissä. Tavaroilla voi olla todellista vaikutusta, kuten joillain lääkekasveilla tai myrkyillä, tai niitä käytetään symbolisessa merkityksessä. Rituaalissa on usein kyse tabujen noudattamisesta ja osallistujien puhdistamisesta.[3]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Antiikin Kreikassa palvottua Hekatea pidetään usein taikuuden jumalattarena. Stéphane Mallarmén kirjankuvitusta 1800-luvulta.

Magian esihistoria on arvailujen varassa. On esitetty, että magia saattoi edeltää uskontoa, sillä ihminen on aina ollut taipuvainen maagiseen ajatteluun. Eläimiä esittävien luolamaalausten on arveltu voineen antaa tekijöilleen tunteen saaliinsa hallinnasta. Kantavien eläinten maalaamisen on arveltu saattaneen olla imitatiivista magiaa, jonka tarkoituksena oli saada eläimet lisääntymään. Keski-Euroopasta on löydetty esihistoriallisia jäänteitä muovailluista savikuvista, jotka kuumennettiin kunnes ne räjähtivät. On arveltu, että sirpaleista on maagisesti yritetty etsiä merkityksiä, sillä samoilta ihmisiltä ei ole löytynyt jäänteitä saviastioista.[7]

Paha silmä ja sen parannuskeinoja mainitaan esimerkiksi Assyrian kuninkaallisen kirjaston savitauluissa ja useissa muissakin muinaisissa kirjoituksissa eri kulttuureissa. Jotkin vanhat loitsut viittaavat siihen, että maagikot saattoivat olla ensimmäisiä lääkäreitä. Myös sepältä, parturilta, paimenelta ja haudankaivajalta edellytettiin saavutuksia magian alalla. Kykynsä todistaneet maagikot olivat hyvin arvostettuja yhteisönsä jäseniä. Entisaikojen maagikot olivat useimmiten miehiä, mutta jotkin naiset toimivat noitina.[8]

Varhaisin rituaalimagian kuvaus on egyptiläisen Kuolleiden kirjan tekstit, joissa kuvatut riitit ovat vaikuttaneet paljon myöhempien sivilisaatioiden rituaaleihin ja loitsuihin. Egyptiläisiltä periytyy myös tapa suorittaa riitit maahan piirretyn taikaympyrän sisällä. Egyptistä seremoniamagia levisi Eurooppaan kreikkalaisen pythagoralaisuuden, gnostisismin ja kabbalistisen perinteen kautta.[9]

Keskiajan maagikot hankkivat yleensä taitonsa useiden vuosien opiskelun ja harjoittelun avulla. Jotkut heistä olivat tosin jo syntyneet ammattiinsa. Maagikoita oli kolmenlaisia. Noidat käyttivät mustaa magiaa. Henkisiä voimiaan kehittäneet maagikot pystyivät saamaan aikaan fyysisiä vaikutuksia ja katsomaan toisiin maailmoihin. Viisaat velhot pitivät hallussaan salaista tietoa, joilla he tunkeutuivat suoraan elämän ytimeen.[10]

Keskiajan maagikot käyttivät monenlaisia välineitä ja varusteita, kuten taikasauvaa sekä kristallipalloa ja peilejä, joiden avulla näkyville heijastettiin hahmoja. Velhoille oli käytettävissä erilaisia hajusteita ja huuruja, jotka saivat ihmiset tekemään asioita tai kuulemaan outoja ääniä. Perinteisen taikaympyrän suojaa pahoilta hengiltä tarvitsivat etenkin ihmisiä kuolleista herättävät maagikot.[11]

Keskiajalta tunnetaan paljon lemmentaikoja, joissa rakkaus saadaan syttymään sekoittamalla erilaisia ainesosia ja suorittamalla tietty rituaali.[12] Keskiajalla tärkeäksi seremonialliseksi magiaksi nousivat etenkin Kabbala ja alkemia.[13] Maagikoiden luota käytiin ostamassa talismaaneja, joiden uskottiin vetävän puoleensa suotuisia vaikutuksia.[14] Rituaalimagian puoleen käännyttiin usein kun oikeaoppisen uskonnon menot eivät tehonneet.[15]

Seremoniallisen magian taitajat olivat aikansa merkkihenkilöitä, joilla oli paljon valtaa. Tunnetuimmat maagikot kuten 1700-luvulla elänyt italialainen Cagliostro elävöittivät julkisia esiintymisiään monimutkaisilla rituaaleilla ja toimivat maagisina parantajina ja tulevaisuuden ennustajina. Maagikkojen perinteet olivat salaisia, ja monet rituaalimagian menetelmät välitettiin suusanallisesti sukupolvelta toiselle. Joitain autenttisia perinteitä on säilynyt grimoire-kirjallisuudessa.[16]

Magia alkoi 1700-luvulta alkaen menettää asemaansa lääketieteen ja muiden tieteiden kehityksen myötä. Seremoniamagia säilytti asemansa lähinnä vain seksuaalisuuden alalla, ja seksistä tulikin siinä entistä keskeisempää. Seksin käyttöä oikeutettiin esimerkiksi idän uskontojen tantrisilla menetelmillä, joista löydettiin seksuaalimagian valmis perinne ja ohjeet sen harjoittamiseen.[17]

Okkultismista tuli suosittua 1800-luvun lopulla. Tunnettuja okkultisteja ja velhoja olivat esimerkiksi Eliphas Lévi, Dion Fortune ja Aleister Crowley. Myös spiritualismi oli 1900-luvun alkuun saakka suosittu seremoniamagian muoto. 1900-luvun lopulle tultaessa seremoniamagia oli hajonnut monenlaisiin magian erikoisaloihin, kuten egyptiläisiin, kelttiläisiin tai pohjoismaisiin tapohin sekä Kabbalaan. Uuspakanallinen Wicca on noussut erityisen elinvoimaiseksi noituuden muodoksi, vaikka magia onkin siinä melko toisarvoisessa asemassa. ”Alhainen magia” kuten astrologia, taikakalut, kädestäennustaminen, voodoo ja erilaiset parannusmenetelmät ovat yhä miljoonien ihmisten suosiossa.[18]

Uskontoja, ajatussuuntia ja perinteitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kelly, Susan V. & Doyle, Robert A. (toim.): Maaginen eläin. Suomentanut Sappinen, Jorma-Veikko. Lademann, 1993. ISBN 951-630-016-2

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ taikuus. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  2. ↑ Maaginen eläin 1993, s. 9.
  3. ↑ a b c d Robert Andrew Gilbert, Karen Louise Jolly, John F. M. Middleton: Magic Encyclopædia Britannica. Viitattu 3.10.2018.
  4. ↑ Maaginen eläin 1993, s. 113.
  5. ↑ a b c Maaginen eläin 1993, s. 15.
  6. ↑ Genzmer, Herbert & Hellenbrand, Ulrich: Mysteria: selittämättömiä ihmeitä ja arvoituksellisia ilmiöitä, s. 162–165. Suomentanut Mäkinen, Katri & Nieminen, Jaakko. Parragon. ISBN 978-1-4075-1208-2
  7. ↑ Maaginen eläin 1993, s. 17.
  8. ↑ Maaginen eläin 1993, s. 17–20.
  9. ↑ Maaginen eläin 1993, s. 51–54.
  10. ↑ Maaginen eläin 1993, s. 22–23.
  11. ↑ Maaginen eläin 1993, s. 20–22.
  12. ↑ Maaginen eläin 1993, s. 20.
  13. ↑ Maaginen eläin 1993, s. 26.
  14. ↑ Maaginen eläin 1993, s. 35.
  15. ↑ Maaginen eläin 1993, s. 48.
  16. ↑ Maaginen eläin 1993, s. 43–45.
  17. ↑ Maaginen eläin 1993, s. 63.
  18. ↑ Maaginen eläin 1993, s. 60–65.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Dell, Christopher: Noituus, magia ja okkultismi : kuvitettu historia. Tammi, 2017. ISBN 978-951-31-9602-8
  • Hukantaival, Sonja; Kouvola, Karolina; Mahlamäki, Tiina; Moine, Aleksi: Magiaa ennen ja nyt. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2024. ISBN 9789518589061

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Noituus.
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: Eräs taikatutkinto Isonvihan ajoilta
  • Risto Selin: Magia. Teoksessa Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. (Ursan julkaisuja 81) Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Taikuus_(yliluonnollinen)&oldid=22826837”