Astrologia

Keskiaikaisen rukouskirjan ja kalenterin Les Très Riches Heures du Duc de Berryn sivulla näkyvät eläinradan horoskooppimerkit kuvan reunoilla.

Astrologia (m.kreik. άστρον, astron, tähti ja λόγος, logos, oppi) eli tähdistäennustaminen on oppi, jonka mukaan taivaankappaleiden suhteellisista asemista ja välisistä kulmista voidaan päätellä Maan tapahtumien yksityiskohtia kuten ihmissuhteita ja ihmisten kohtaloita sekä tulkita luonteita.

Nykyaikaisen tieteellisen käsityksen mukaan astrologia on näennäistiedettä. Astrologia on kehittynyt muinaisten sumerien harjoittamasta tähtien palvonnasta. Tämä uskonto oli animismia, jossa luonnolle ja sen ilmiöille annettiin henkisiä ominaisuuksia. Taivaankappaleiden ajateltiin olevan jumalia, jotka saavat aikaan maanpäälliset tapahtumat. Oppi perustui maakeskiseen maailmankuvaan.

Nykyinen lehdissä ja kirjoina julkaistu aurinkomerkkiastrologia eli horoskoopit kuuluvat viihdeteollisuuden piiriin. Se poikkeaa täysin astrologian vanhoista opeista.

Historia

Astrologian historia juontaa juurensa muinaisiin sivilisaatioihin, joissa papit seurasivat tähtien liikettä. Myös ennustaminen kiinnosti silloin ihmisiä. Ennustettiin uhrieläimistä, mutta myös tähdistä. Muinaisessa Harappan kulttuurissa Intiassa saatettiin harjoittaa astrologiaa. Paremmin tunnettu on Kaldean ja Babylonian astrologia. Kreikkaan astrologia saapui muutama sata vuotta ennen ajanlaskun alkua. Astrologi ja tähtitieteilijä Ptolemaios kirjoitti teoksen Tetrabiblos (Neljä kirjaa), joka oli astrologian perusteos vuosisatojen ajan.

Varhaiset kristityt eivät yleensä hyväksyneet astrologiaa vaan pitivät sitä paholaisen petoksena. Esimerkiksi Augustinus mainitsi todisteena sen valheellisuudesta, että Raamatun mukaan kaksoisveljeksillä Eesaulla ja Jaakobilla oli ollut hyvin erilaiset luonteet ja elämänvaiheet, vaikka heidän syntymähoroskooppinsa olisi ollut sama. Kuitenkin Raamatun luomiskertomuksessa kerrotaan, että ”valot taivaankannella” ilmoittavat määräaikoja, -hetkiä ja -vuosia.

Jokapäiväinen astrologia katosi läntisestä Euroopasta Rooman valtakunnan luhistuttua 400-luvulla, kun lukutaito heikkeni ja kristinusko valtasi alaa. Astrologinen tieto säilyi kuitenkin intialaisten ja persialaisten keskuudessa, joiden välityksellä se levisi islamilaisee ja arabialaiseen maailmaan. Eurooppalaiset oppineet alkoivat tutustua 1000-luvulla muinaisiin kreikkalaisiin ja arabialaisiin kirjoituksiin ja löysivät astrologian uudelleen. Astrologiasta tuli hyväksytty piirre keskiajan Euroopassa, joskin teologisissa piireissä usein kiistanalainen.

Guercino, Astrologian henkilöitymä, noin 1650–55.

1200-luvun jälkeen astrologit alkoivat tehdä eron neljän erilaisen horoskooppityypin välille. Mundaanihoroskoopeista ennustettiin koko maailmaa koskevia tapahtumia katsomalla planeettojen kiertoa maapallon ympäri, etenkin Jupiterin ja Saturnuksen. Elektiohoroskooppi laadittiin määrittämään suotuisin hetki mille tahansa uudelle hankkeelle. Horaarikartta laadittiin vastaamaan tiettyyn kysymykseen, kuten siihen mistä ihminen voisi löytää onnensa. Syntymäkartta laadittiin henkilön luonteen ja kohtalon analysoimiseksi.

Renessanssiaikana astrologia tuli Euroopassa uudestaan muotiin. Tähtitieteilijä Johannes Kepler irrottautui ptolemaiolaisesta merkkitarkastelusta ja hahmotti avaruutta monitahokkaiden avulla sijoittelemalla monitahokkaita näennäisen mielivaltaisesti aurinkokunnan planeettojen radoille. Kepler keksi astrologiaan kvinttiilin ja sen kerrannaiset eli kun ympyrä jaetaan viiteen osaan (kvinttiili on 360:5=72 astetta). Kepler halusi asettaa astrologian tukevasti matemaattisten lakien piiriin teoksessaan De Fundamentis Astrologiae Certioribus (1601).

Nikolaus Kopernikuksen ja Galileo Galilein työ maakeskisyyden kumoamiseksi kuitenkin tuhosi paitsi kirkon niin myös astrologian valtaa. Uusi aurinkokeskinen todellisuuskäsitys teki maakeskisyyteen perustuvan astrologian vanhanaikaiseksi. 1700-luvun loppuun mennessä astrologia oli poistunut yliopistoista, yksittäisiä oppituoleja oli vielä 1800-luvulla saksalaisessa yliopistossa.

Brittiläinen teosofiasta kiinnostunut astrologi Alan Leo uudisti nykyaikaisen länsimaisen astrologian 1890-luvulla. Leon mukaan astrologian päätarkoitus oli ymmärtää sielun kulloisenkin inkarnaation luonne eikä vain ennustaa tulevaisuutta. Leon mukaan ihminen oli astumassa uuteen Vesimiehen aikaan, joka merkitsi ihmiskunnan siirtymistä korkeammalle henkisen tietoisuuden tasolle. Leo uudisti ja laajensi astrologian luonnekuvauksia, loi nykyisin tunnetut eläinradan merkkien kuvaukset sekä nosti horoskoopin tulkinnan keskipisteeksi Auringon.

Merkittävä psykiatri Carl Gustav Jung oli kiinnostunut astrologiasta terapiansa apuneuvona ja myös kirjoitti aiheesta kolme teoreettista tekstiä. Jung kutsui astrologiaa “muinaisuuden koko psykologisen tiedon summaksi”.

Nykyisen kaltaisten horoskooppien historia on lyhyt verrattuna astrologian historiaan. Horoskooppi-termi tuli tutuksi jo antiikin aikana, jolloin se tarkoitti askendenttia eli nousevaa merkkiä (sananmukaisesti tarkkailla tuntia, kreikasta horo 'tunti' ja skopos 'tarkkailija'). Kansanomaisia ennustuksia alettiin julkaista noin vuodesta 1850 alkaen almanakoissa ja kirjoissa. Nykypäivän ihmiselle horoskooppi merkitsee viikkolehtihoroskooppeja. Niiden historia alkoi vuonna 1930, kun Sunday Express -lehti keksi teettää Englannin prinsessa Margaretin astrologisen tulkinnan astrologi R. H. Naylorilla. Artikkeli julkaistiin lehdessä karttoineen, ja se sai suuren suosion. Ihmiset ottivat yhteyttä toimitukseen ja vaativat lisää vastaavaa.

Eri kulttuurien perinteet

Useimmilla kulttuureilla on ollut omat astrologiset perinteensä. Jo muinaisilla babylonialaisilla sekä keskiamerikkalaisilla mayoilla ja asteekeilla oli monimutkaiset astrologiset järjestelmät. Länsimainen astrologinen järjestelmä on nykyisin maailmalla yleisimmin käytössä.

Intialainen astrologia

Intian astologinen perinne (hindiksi jyotish, ‘valon tiede’) erkani länsimaisesta astrologiasta 2000 vuotta sitten ja muistuttaa yhä paljon Rooman valtakunnan alueella harjoitettua astrologiaa, jota Klaudios Ptolemaios kuvasi teoksessaan Tetrabiblos. Ei tiedetä varmasti, onko järjestelmä perimmältään intialainen vai tullut jostain muualta. Intialaisen astrologian harjoittamisessa on huomattavia eroja etelän ja pohjoisen välillä. Perinteisesti astrologiaa Intiassa harjoittavat papit. Astrologeilta kysytään neuvoja kaikilta elämänaloilta. Astrologian avulla lasketaan Intiassa pyhä kalenteri, josta katsotaan suotuisat ajankohdat uskonnollisille rituaaleille. Koko uskonnollinen vuodenkierto on astrologisesti määrätty. Toisin kuin vuodenaikoihin perustuvassa länsimaisessa trooppisessa astrologiassa, intialaisessa sideerisessä astrologiassa tähtien aseman muuttuminen otetaan huomioon.

Kiinalainen astrologia

Kiinalainen astrologia kehittyi lähes täydellisessä eristäytyneisyydessä muiden kulttuurien perinteistä. Kiinalainen astrologia on hyvin monimutkaista ja sisältää yhtä monia erilaisia järjestelmiä kuin länsimainen astrologia. Kiinassa astrologia yhdistetään fengshuihin ja akupunktioon. Länsimaissa kiinalaisesta astrologiasta tunnetaan parhaiten 12 ”vuosieläintä”. Jokaisella vuodella on Kiinassa oma symbolieläin, jonka perusominaisuudet kaikilla samana vuonna syntyneillä lapsilla on. Tämän syklin rinnalla on veden, tulen, metallin, puun ja maan muodostama viisivuotinen sykli. Nämä syklit omaksuttiin Kiinasta myös Japaniin satoja vuosia sitten.

Länsimainen astrologia

Astrologinen tähtikartta hetkelle 1. tammikuuta 2000 klo 0.01 (Eastern Time) New Yorkissa (40°42'51" pohjoista leveyttä, 74°00'23" läntistä pituutta). Ulkokehällä eläinradan merkit, sisempänä olevat sektorit vastaavat huoneita, joihin on sijoitettu Auringon, Kuun ja planeettojen symbolit.

Länsimaisen astrologian keskeisimpiin oppeihin kuuluu Eläinradan jako kahteentoista yhtä suureen merkkiin. Eläinrata on se alue tähtitaivaalla, jossa Aurinko ja myös planeetat eri vuodenaikoina näkyvät. Merkit ovat 30 asteen sektoreita Eläinradalla, ja aurinko on vuosittain noin kuukauden kussakin niitä. Planeetat sen sijaan ovat samanakin vuodenaikana eri vuosina eri merkeissä. Merkit ovat saaneet nimensä tähdistöjen mukaan, joita ne alkujaan suunnilleen vastasivat. Astrologinen tarkastelutapa aloittaa vuoden kevätpäiväntasauksesta, joka on yleensä 21. maaliskuuta. Eläinradan merkit ovat kevättasauspisteestä lukien (päivämäärät osoittavat, milloin aurinko saapuu kuhunkin merkkiin): 21.3. Oinas, 21.4. Härkä, 22.5. Kaksoset, 22.6. Rapu, 23.7 Leijona, 24.8. Neitsyt, 25.9. Vaaka, 24.10. Skorpioni, 23.11. Jousimies, 22.12. Kauris, 21.1. Vesimies ja 19.2. Kalat. Aurinko saapuu siis Oinaan merkkiin kevätpäiväntasauksena, Ravun merkkiin kesäpäivänseisauksena juhannuksen aikoihin, vaa’an merkkiin syyspäiväntasauksena ja Kauriin merkkiin talvipäivänseisauksena vähän ennen joulua.

Alun perinkin nämä merkit vastasivat vain suunnilleen samannimisiä tähdistöjä, jotka toisin kuin merkit ovat eri kokoisia. Vaikka Auringon kulkurata kulkee tähdistöjen nykyisten määritelmien mukaan myös Käärmeenkantajan tähdistön kautta, sitä ei ole otettu huomioon merkkijaossa. Lisäksi Maan akselin prekession vuoksi kevätpäiväntasauspiste ei sijaitse aina samassa tähdistössä, vaan se ”peruuttaa” suhteessa tähdistöihin noin asteen 72 vuodessa. Viimeksi kuluneiden 2000 vuoden aikana se on tällä tavoin siirtynyt jo noin 25 astetta (ayanamsa), ja vaikka astrologiassa katsotaan yhä, että kevättasauspisteestä alkaa Oinaan merkki, todellisuudessa se on nykyisin Kalojen tähdistön alueella. Astrologien mukaan prekessiolla ei ole oleellista merkitystä, sillä trooppinen eläinrata merkkeineen ei viittaa tähdistöihin vaan juuri merkkeihin, joiden vuodenaikoihin sidottu symboliikka on astrologian yksi peruselementti.

Paitsi merkkeihin, jaetaan Eläinrata myös paikkakunnan horisontin perusteella myös niin sanottuihin huoneisiin, joista 1.–6. huoneet sijaitsevat horisontin alapuolella ja 7.–12. huoneet sen yläpuolella. Tärkeänä pidetään erityisesti nousevaa merkkiä, 1. huoneen kärkeä, eli sitä kohtaa ekliptikasta, joka kullakin hetkellä on nousemassa paikkakunnalta katsottuna itäisellä taivaanrannalla. Sitä vastapäätä on laskeva merkki, (7 huoneen kärki). Näiden lisäksi niin sanottuja kulmahuoneita ovat keskitaivas (10 huoneen kärki) ja vastapäätä Taivaan syvyys, (4 huoneen kärki), ja yhdessä nousevan ja laskevan merkin kanssa ne muodostavat huonejärjestelmän perustan. Jokaisen huoneen katsotaan vastaavan jotakin elämänaluetta.

Astrologinen tähtikartta esittää Aurinkokunnan planeettojen ja joidenkin laskennallisten pisteiden sijainnin eri merkeissä tarkasteltuna tiettynä aikana jostakin paikasta maapalloa. Tällaiseen karttaan merkitään Eläinradan merkit ja huoneet sekä Aurinko, Kuu, Merkurius, Venus, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus ja Pluto. Ne sijaitsevat kukin jossain merkissä ja samalla jossakin huoneessa. Tärkeinä tekijöinä pidetään sitä, missä merkissä ja huoneessa Aurinko, Kuu tai jokin planeetta kullakin hetkellä on, sekä myös niitä kulmia eli aspekteja, joita taivaankappaleet nämä muodostavat keskenään.

Muun muassa tästä kokonaisuudesta astrologi tekee synteesin eli karttatulkinnan. Tällaisia tulkintoja tehdään henkilöille syntymähetken mukaisen tähtikartan perusteella, sekä vastaavalla tavalla myös esimerkiksi valtiolle, yritykselle tai muulle instituutiolle, joka on perustettu tiettynä hetkenä tietyssä paikassa. Koska taivaankappaleet kiertävät jo yhden vuorokauden kuluessa kaikkien huoneiden kautta, astrologit edellyttävät, että päivämäärä, kellonaika ja paikka on tarkasti tunnettava.

Myös satunnaisten tapahtumien, kuten kirkkaan komeetan ilmestymisen, on uskottu ennustavan suuria onnettomuuksia.

Käyttötavat

Horoskooppimerkit.

Ennustavassa astrologiassa astrologi pyrkii joko ennustamaan tulevaisuutta tarkasti tai ainakin ennakoimaan suuntauksia ja valottamaan mahdollisia kehityskulkuja. Ennustava astrologi määrittelee jotkin ajankohdat erityisen otollisiksi tiettyjen tekojen kannalta. Tähän käsitykseen pohjautuvat monet uskonnolliset käytännöt, kuten kristinuskon pääsiäinen, juutalaisten roš hašana, islamin ramadan ja intialainen diwali. Planeettojen ja tähtien liikkeet aiheuttavat astrologian käsityksen mukaan ajan vaihtelevat ominaisuudet, ja niiden asennoista riippuu se, millaiselle toiminnalle aika on oikea. Planeettojen asennot henkilön syntymähetkellä kuvataan hänen syntymäkartassaan, ja niistä henkilölle voidaan ennustaa tietynlaista uraa tai etsiä merkkejä hänen tulevan elämänsä käännekohdista. Astrologiaan uskova ihminen voi sen jälkeen ajoittaa tärkeät päätöksensä juuri niihin hetkiin, jolloin aika on astrologin mukaan otollinen.

Luonneanalyysissä syntymäkartasta määritellään kuva henkilön persoonallisuudesta. Tähän käytetään kaikkia syntymäkartan osatekijöitä, kuten eläinradan merkkejä, huoneita, planeettoja ja aspekteja. Luonneanalyysin tarkoituksena voi olla lisätä henkilön itseymmärrystä. Astrologi voi myös pyrkiä luonneanalyysin pohjalta auttamaan asiakastaan selviytymään ongelmistaan esimerkiksi antamalla tälle tunteen selkeydestä ja tarkoituksesta esittämällä toiminnan eri vaihtoehdot ja aikaskaalan.

Mundaaniastrologiassa kartoitetaan maapallon tapahtumia ja etsitään hitaasti liikkuvien planeettojen muodostamista kuvioista vihjeitä historian käännekohdista. Esimerkiksi Uranuksen ja Pluton asettuminen samaan linjaan 1960-luvulla on yhdistetty länsimaisen seksuaalisen vallankumouksen ja vasemmistolaisen liikehdinnän kanssa. Neuvostoliiton hajoaminen 1990-luvun alussa on yhdistetty Jupiterin, Saturnuksen, Uranuksen ja Neptunuksen moninkertaiseen konjunktioon. Moni poliittinen johtaja onkin konsultoinut astrologisia neuvonantajia. Tavallista tämä on Etelä-Aasiassa, kuten Intiassa, Sri Lankassa, Myanmarissa ja Pakistanissa. Natsi-Saksassa astrologiaa käyttivät korkeat johtajat Rudolf Hess ja Heinrich Himmler. Myös esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan sekä Ranskan presidentit Charles de Gaulle ja François Mitterrand käyttivät henkilökohtaisia astrologisia neuvonantajia.

Kansanomaista astrologiaa käyttävät esimerkiksi horoskooppien laatijat, okkultistit, perinteisen magian harjoittajat, uuspakanat, jumalattaren palvojat ja wiccat, kuten myös jotkut vaihtoehtoisen lääketieteen harjoittajat. Lyhyitä horoskooppeja, jotka perustuvat kahdentoista merkin yksinkertaistettuun versioon, julkaistaan monissa sanomalehdissä ja naistenlehdissä, puhelimitse ja internetissä. Horoskoopit antavat lukijoilleen lyhyitä vastauksia näiden arkihuoliin kuten perhettä, rahaa, työtä, seuraelämää, tunne-elämän hyvinvointia ja seksiä koskeviin kysymyksiin. Muut astrologit eivät useinkaan arvosta horoskooppeja tekeviä aurinkomerkkiastrologeja, vaan katsovat että nämä turmelevat astrologian julkikuvan.

Suosio

Tutkimusten perusteella 20–55 prosenttia länsimaisista ihmisistä uskoo tähtien vaikuttavan maanpäälliseen elämään. Astrologia vetoaa länsimaissa naisiin selvästi useammin kuin miehiin. Tutkimusten mukaan astrologiaan uskominen ei sen sijaan korreloi kovinkaan paljon sosiaaliluokan, taloudellisen aseman tai koulutustason kanssa. Länsimaiden ulkopuolella astrologian suosio ylittää sukupuolirajatkin. Etenkin hindulaisessa Intiassa sekä buddhalaisissa Myanmarissa, Sri Lankassa ja Tiibetissä astrologiaan uskovat lähes kaikki. Kiinassa astrologia on suosituinta Hongkongissa, missä perinteinen kiinalainen kulttuuri ei 1900-luvulla katkennut kommunistihallinnon aikana. Astrologia on laajasti hyväksyttyä myös Japanissa. Latinalaisessa Amerikassa astrologia on erityisen suosittua Brasiliassa.

Tiede ja astrologia

Nykyiset astrologit väittävät mielellään, että heidän oppinsa perustuu monituhatvuotiseen kokemukseen, joka olisi vahvistanut ne oikeiksi. Arvostelijat kysyvät, miten väitetyt vastaavuudet tähtien asennon ja henkilön luonteenpiirteiden välillä olisi voitu muinaisina aikoina havaita. Jos säännöt olisivat riittävän yksinkertaisia ja yksiselitteisiä, muinaiset ihmiset olisivat ehkä helpostikin voineet huomata ne. Mutta nykyisten astrologien mukaan luotettavien päätelmien tekeminen edellyttää hyvin monien astrologisten tekijöiden huomioon ottamista, ja jotkin niistä voivat kumotakin toistensa vaikutuksen. Tästä seuraisi, että minkään yksittäisen tekijän vaikutus tuskin voisi olla havaittavissa muutoin kuin hyvin laajojen tilastollisten aineistojen ja monimutkaisten korrelaatiolaskelmien avulla. Koska tällaisia ei muinaisina aikoina ollut keksitty, nousee kysymys, miten astrologian esittämät korrelaatiot ollaan ylipäänsä voitu paikantaa, jos ne olisivat todellisia. Suurissa aineistossa ilmenevien korrelaatioiden laskemisen teki käytännössä mahdolliseksi vasta tietokoneiden kehittyminen 1900-luvun loppupuolella.

Tiedeyhteisö on hylännyt astrologian pätemättömänä, sillä se ei omaa selitysvoimaa ilmiöiden ja tapahtumien tieteellisessä selittämisessä. Astrologian väittämien pätevyyttä on myös tutkittu tieteellisesti, mutta näissä tutkimuksissa ei ole saatu aikaan tuloksia, jotka tiedeyhteisön vallitsevan mielipiteen mukaan tukisivat astrologisen perinteen väittämiä vaikutuksia. Astrologia ei ole osoittanut toimivuuttaan kontrolloiduissa tutkimuksissa eikä sillä näin ollen ei ole tieteellistä validiteettia, ja siksi sitä pidetään näennäistieteenä.

Tunnetuin metodologialtaan tieteellisestä astrologisesta tutkimusohjelmasta on ranskalaisen tilastotieteilijän Michel Gauequelinin suorittama laaja tilastollinen tutkimustyö. Vaikka Gauquelinin tulosten suuri enemmistö oli astrologialle kielteisiä, hän paikansi aineistostaan niin sanotun Mars-ilmiön, heikot mutta tilastollisesti merkitsevät korrelaatiot, jotka näyttivät sopivan yhteen astrologian ennusteiden kanssa. Vallitseva näkemys katsoo korrelaatioiden olleen Gauquelinin aineistolle ominainen satunnainen korrelaatio, seurausta niin kutsutusta look-elsewhere-vaikutuksesta. Tätä tulkintaa tukee se, että jatkotutkimuksissa tulosten toistaminen on epäonnistunut. Vastaavia heikkoja korrelaatioita saadaan aikaan laajoista erilaisia korrelaatioita aineistosta paikantamaan pyrkivissä tilastollisissa tutkimuksissa, eikä tällaisessa tutkimuksessa paikannettu korrelaatio osoita yhteyttä ennen kuin se on pystytty toistamaan toisissa riippumattomissa otoksissa. Ehkä kuuluisimman astrologiaa koettelevan yksittäisen kokeen suoritti Shawn Carlson, ja siihen kuului sekä ryhmä tutkijoita että astrologeja. Kokeen tulos oli, että nataaliastrologia ei suoriutunut yhtään paremmin kuin sattuma. Kuitenkin professori Suitberg Ertel analysoi Carlsonin käyttämän aineiston uudestaan vuonna 2009. Hän totesi, että aineisto antoi tilastollista tukea astrologialle ja että Carlsonin negatiiviset johtopäätökset astrologiasta eivät siten olleet päteviä.

Tieteenfilosofi Karl Popper kirjoitti, että astrologit usein välttävät todennettavien ennustusten tekemistä, ja sen sijaan tyytyvät epämääräisiin toteamuksiin, jotka antavat heille mahdollisuuden välttää falsifioiduksi tulemisen.

Tutkija ja entinen astrologi Geoffrey Dean ja psykologi Ivan Kelly suorittivat laaja-alaisen tieteellisen kokeen, johon kuului yli 100 kognitiivista, behavioraalista, fysiologista ja muuntyyppistä muuttujaa, mutta koe ei antanut astrologiaa tukevia tuloksia. Eräs toinen koe, jossa oli mukana 45 keskimäärin 10 vuoden kokemuksen omaavaa astrologia sekä 160 testihenkilöä, jotka sijoittuivat Eysenckin persoonallisuustestin tiettyihin ääripäihin, ei antanut astrologiaa puoltavia tuloksia.

Katso myös

• Forer-efekti
• Sporalogia

Lähteet

• Campion, Nicholas: Mihin uskovat astrologit. ((What do Astrologers Believe?, 2006.) Suomentanut Jaana Iso-Markku) Helsingissä: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21644-5
• Mustelin, Nils: Astrologian oudot maailmat. Teoksessa Häyry, Heta & Karttunen, Hannu & Virtanen, Matti (toim.): Paholaisen asianajaja. Opaskirja skeptikolle. Helsinki: Ursa, 1989. ISBN 951-9269-48-7 Teoksen verkkoversio.

Kirjallisuutta

• Eysenck, Hans & Nias, David: Astrology. Science or Superstition? London & New York: Pelican, 1984. ISBN 0-14022397-5 (englanniksi)
• Nikula, Raimo A: Astrologian historia. Helsinki: RAN, 1993. ISBN 952-90-4785-1
• Sakoian, Frances & Acker, Louis S.: The Astrologer’s Handbook. New York: Harper Perennial, 1989. ISBN 978-0062720047 (englanniksi)
• Selin, Risto: Ihmeellinen maailma. Skeptikon tietosanakirja. Helsinki: Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4 Teoksen verkkoversio.
• Seymour, Percy: Astrology. The Evidence of Science. London: Arkana, The Penquin Group, 1990. (englanniksi)
• Selin, Risto, Marketta Ollikainen & Ilpo V. Salmi (toim.): Paholaisen asianajajan paluu. Helsinki: Ursa, 1997. ISBN 951-9269-88-6
• Tarvainen, Kyösti & Nikula, Raimo: Kriittinen Orientaatio psykologiseen astrologiaan. Helsinki: BoD, 2020. ISBN 978-952-802004-2.
• Voss, Gerhard: Christlich Astrologie. München: Topos, Verlagsgem, 2010. ISBN 3836707063 (saksaksi)

Aiheesta muualla

• Suomen astrologinen seura.
• Suomen ammattiastrologit ry.
• Astrologia Makupalat -hakemistossa.
• Forsius, Arno: Astrologian vaiheita (Arkistoitu – Internet Archive).
• Heino, Kalle: Tähtikartan yllä. Aviisi 10/2008.
• Hiltunen, Pekka Y.: Astrologia.
• Astrologia-wiki.