Alessandro Cagliostro

Alessandro Cagliostro

Alessandro Cagliostro (1743? – 26. elokuuta 1795) oli italialainen seikkailija, okkultisti, väärentäjä ja vapaamuurari. Kreivi Cagliostro on salanimi, ja hän oli todellisuudessa Giuseppe Balsamo, lähtöisin kunniallisesta sisilialaisesta juutalaisperheestä.

Oman kertomansa mukaan Cagliostro syntyi Arabian Medinassa vuonna 1749. Hän matkusteli nuorena itämailla muun muassa Mekassa ja Kairossa. Hän oli ollut Althotas-nimisen tietäjän oppilaana, ja hänet oli vihitty Egyptin mysteereihin, ja Maltan ritareiden parissa hän oli kertomansa mukaan opiskellut alkemiaa, Kabbalaa ja magiaa.

Esittäytyminen Euroopassa

Maltan ritarikunnan suurmestari Pinton suosituskirjeet avasivat hänelle tien Italian ja jopa Vatikaanin ylhäisöpiireihin. Roomassa hän nai vuonna 1770 kansannaisen Lorenza Felicianin, jonka kanssa hän matkusti Espanjaan, koska Roomassa inkvisitio epäili häntä kerettiläisyydestä. Vuosien päästä pariskunta päätyi Lontooseen. Siellä Cagliostro vihittiin vapaamuurariksi vuonna 1776–1777, vihkijänä mahdollisesti kreivi Saint-Germain.

Vapaamuuraritoiminta

Cagliostro kierteli sitten Euroopan ylhäisöpiireissä ja suoritti monenlaisia ihmetekoja. Hän saavutti riemuvoittoja spiritististen voimien ja ihmeparannusten mestarina ja myi pitkästyneelle aatelistolle ihmeitä tekeviä eliksiirejä. Hän perusti muurariloosit muun muassa Englantiin, Saksaan ja Venäjälle ja kuuluisan Lyonin loosin Ranskaan. Looseihin hän kutsui mukaan aatelistoa ja perusti looseja myös naisille.

Cagliostro käytti seremoniallista magiaa osoittaakseen valistuksen ajan vapaamuurareille henkimaailman todellisuuden. Looseissa pidetyissä näytöksissä hän muutti vettä viiniksi ja suurensi Ranskan lähettilään kardinaali de Bernis'n sormuksenkiven. Hän kantoi rinnallaan egyptiläisiltä maagikoilta saamaansa ruusu-ristiä, jossa yhdistyivät egyptiläiset ja juutalaiset mysteerit.

Takaiskuja

Pitkään Cagliostro oli Ranskan hovin suosiossa, mutta sotkeutui sitten kuningatar Marie Antoinetten mainetta tahranneeseen ”kaulakoruskandaaliin” ja joutui siksi moneksi kuukaudeksi Bastiljin vankilaan. Siellä Cagliostro kirjoitti lennokkaan ja mielikuvituksekkaan puolustuskirjasen, joka teki hänestä rahvaan ja lehdistön lemmikin. Kun todisteita häntä vastaan ei löydetty, hänet vapautettiin, ja hänen käskettiin poistua maasta. Hän lähti jälleen Englantiin. Siellä ranskalainen vakooja Theveneau de Morande väitti hänen olevan Giuseppe Balsamo, mutta Cagliostro kielsi väitteet.

Viimeiset vuodet

Vuonna 1789 pariskunta tapasi Roomassa kaksi henkilöä, jotka halusivat saada vihkimyksen egyptiläisiin riitteihin. Nämä paljastuivat kuitenkin inkvisition vakoojiksi, ja pariskunta pidätettiin.

Cagliostro teljettiin Castel Sant'Angelon vankilaan, ja kreivitär kuoli pian tämän jälkeen luostarissa Rooman Trasteveressä. Cagliostro tuomittiin kuolemaan syytettynä vapaamuuraritoiminnasta, mutta paavi Pius VI muutti tuomion elinkautiseksi. Cagliostro kuoli San Leon linnakkeessa 26. elokuuta 1795.

Cagliostro ja Casanova

Casanova käytti Cagliostroa aiheena kirjoittamassaan pamfletissa Soliloque d'un penseur (1786). Casanova kertoo, että Cagliostro väärensi Casanovan hänelle kirjoittaman suosituskirjeen niin taitavasti, että Casanova ei itse erottanut aitoa väärennöksestä. Cagliostro esitteli myös tekemäänsä Rembrandt-jäljennöstä, joka oli parempi kuin aito. Hannu Mäkelä kysyy Casanova-elämäkerrassaan, montako piirrosta Cagliostro ehti elämänsä aikana tehdä ja missä museoissa niitä mahtaa yhä olla.

Lähteet

• Hannu Mäkelä: Casanova. Tammi, 2007. ISBN 978-951-31-3830-1
• Kari Rydman: Suuren Cagliostron hirmuinen elämä ja kuolema

Aiheesta muualla

• Aija Tuukkala: Nostradamus ja Cagliostro, Ruusu-Risti.net
• Extensive Article on Count Cagliostro from Acadine.org (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Cagliostro Biography from TheMystica.com (englanniksi)
• Cagliostro Biography from DJMcAdam.com (englanniksi)
• Cagliostro Biography from The Psychic Investigator (Arkistoitu – Internet Archive). (englanniksi)
• Eino Auer : Giuseppe Onnenonkija, Seura, 26.07.1939, nro 30, s. 20, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot