Kuolleiden kirja

Ote Kuolleiden kirjasta: sydäntä punnitaan Huneferin papyruksessa n. 1375 eaa.

Kuolleiden kirja, suomennoksissa nimenä myös esimerkiksi Muinaisegyptiläinen kuolleiden kirja, on muinaisessa Egyptissä käytetty kirja, joka kuvailee egyptiläisten käsitystä kuolemanjälkeisestä elämästä. Se oli tarkoitettu matkaoppaaksi, joka kertoo vainajalle, mitä sielun tulee kussakin tilanteessa tehdä ja sanoa.

Muinaiset egyptiläiset uskoivat, että kuoleman jälkeen sielu siirtyy tuonpuoleiseen, jossa vainaja kulkee vaarallisen matkan ohi hirviöiden ja liekehtivän järven jumalien luo sydämen punnitukseen. Vainajan mukaan laitettiin muiden tarpeellisten tavaroiden lisäksi opaskirja, jota kutsutaan nykyään Kuolleiden kirjaksi. Rituaalin käytön alkuvaiheessa loitsut kirjoitettiin hautakammion seinille, mutta myöhemmin tavaksi vakiintui kirjoittaa loitsut papyruskääröön, joka sijoitettiin yleensä vainajan jalkopäähän.

Historia

Kuolleiden kirjan tekstit laadittiin Egyptissä noin 1600-luvulta eaa. alkaen, ja kirjaa käytettiin 1500 vuoden ajan. Varhaisimmat sen sisältämistä teksteistä ovat peräisin Vanhan valtakunnan (noin 2686–2181 eaa.) pyramideista, ja ne oli tarkoitettu kuninkaille. Faaraot rakennuttivat silloin itselleen ja puolisoilleen pyramidihautoja, joiden sisäseinät koristeltiin uskonnollisin hieroglyfitekstein, joita kutsutaan nykyisin pyramiditeksteiksi. Ne sisälsivät suojaavia loitsuja, ylistyksiä, rituaaleja sekä viittauksia mytologiaan. Tekstit takasivat vainajalle ikuisen kuolemanjälkeisen elämän taivaassa tähtien joukossa.

Ajan myötä tapa suojata vainaja tekstien avulla levisi laajemman väestöryhmän pariin, ja tekstejä alettiin tehdä myös kuningasperheen muille jäsenille, ylimyksille ja keskiluokalle. Vuosien 2050–1750 eaa. välillä hieroglyfitekstit kirjoitettiin vainajien arkkujen sisä- ja ulkopintoihin. Nämä niin kutsutut arkkutekstit olivat osittain suoria kopioita pyramiditeksteistä, mutta niissä oli lisäksi kirjoituksia, jotka kuvastavat ajalle tyypillisiä uusia uskomuksia tuonpuoleisesta. Näistä uskomuksista tärkein oli ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä manalassa, jonka hallitsijana toimi Osiris. Uusissa teksteissä oli suojaloitsuja tuonpuoleisessa kulkiessa vastaan tulevia vaaroja vastaan.

Kursiivihieroglyfeillä kirjoitettua Kuolleiden kirjaa. Lähikuva Anin papyruksesta.

Uuden valtakunnan alussa noin 1550 eaa. alkaen kirjoituksia alettiin ikuistaa arkkujen ohella myös papyruskäärölle, joka asetettiin vainajan jalkojen päälle tai väliin arkun sisälle. Osa teksteistä kopioitiin myös hauta-arkkuihin ja muihin esineisiin, kuten steeloihin, patsaisiin ja hautavaatteisiin. Näihin tekstikokoelmia sisältäviin kääröihin viitataan nykyisin kuolleiden kirjan nimellä. Kuolleiden kirjan loitsut oli jaettu lukuihin vuoteen 1600 eaa. mennessä. Uuden valtakunnan aikana 1570–1069 eaa. kirja oli hyvin suosittu. Silloin tehtiin kaikkein hienoimmat kopiot. Kuvien osuus kirjassa kasvoi tekstin osuuteen nähden uuden valtakunnan loppuvaiheessa noin 1000 eaa. Kreikkalais-roomalaisella kaudella 332 eaa. alkaen kursivoidut hieroglyfimerkit korvattiin usein demoottisella kirjoituksella. Kuolleiden kirjan valmistus ja käyttö loppui Egyptissä ajanlaskumme alkuun mennessä.

Egyptologit kiinnostuivat kuolleiden kirjoista 1800-luvulla. Kirja sai nykyisin tunnetun nimensä egyptologi Karl Lepsiukselta, joka julkaisi saksankielisen käännöksensä vuonna 1842 ja antoi kirjalle nimen Das Todtenbuch der Ägypter. Muinaisegyptiläisten itsensä käyttämä nimike on käännettynä ”Loitsu [tai teksti] jonka avulla astutaan esiin päivään”. Lepsius myös kehitti kirjan edelleen käytössä olevan jaottelun 165 lukuun.

Säilyneitä kuolleiden kirjoja eli papyruskääröjä fragmentteineen löytyy nykyisin egyptologisista museoista tuhansia kappaleita. Yhdessäkään niistä ei ole kaikkia noin 200 tunnettua lukua.

Valmistus

Kirjurit kopioivat kirjaa papyruskääröille ja myivät sitä hautajaisten järjestäjille. Sairastunut ja kuolemaansa pelkäävä ihminen saattoi ottaa yhteyttä kirjuriin ja pyytää tältä loitsukirjaa matkalleen manalaan. Hän kertoi kirjurille elämästään, jotta kirjuri tiesi kuvailla odotettavan matkan oikein ja loitsut sen mukaan. Asiakas saattoi valita kirjaan tulevien loitsujen määrän, kuvituksen ja papyruksen laadun.

Kirjan sisältö ei ollut vakiintunut, joten kahta samanlaista versiota ei ollut olemassa. Jokainen kappale suunniteltiin yksilöllisesti kutakin asiakaista varten. Eri tekstikokoelmat poikkeavat toisistaan niin laadultaan ja pituudeltaan kuin tekstien keskinäisen järjestyksen ja valikoimankin suhteen. Varakkaiden tilaustyönä teettämät kääröt saattoivat olla useita kymmeniä metrejä pitkiä ja hyvin laadukkaita, ja niissä painotettiin vainajalle henkilökohtaisesti tärkeitä uskomuksia. Halvempi vaihtoehto olivat temppeleiden valmistuotteina myytävät kuolleiden kirjat, jonka tyhjiksi jätettyihin kohtiin vainajan nimi ostohetkellä täytettiin.

Sisältö ja tarkoitus

Kuolleiden kirjan loitsu 17

Jokainen kuolleiden kirja on kuvista ja teksteistä muodostuva kokonaisuus. Niiden teksti on kursiivista hieroglyfikirjoitusta, joka on aseteltu rajattuihin pystysuoriin sarakkeisiin, joita luetaan poikkeuksellisesti vasemmalta oikealle. Jokaisella yksittäisellä tekstillä eli loitsulla on otsikko. Vainajaa kutsutaan tekstissä nimellä ”Osiris NN”, jossa ”NN” on vainajan nimi.

Papyruskäärö sijoitettiin onton patsaan sisään tai kiedottiin muumion kääröihin ja asetettiin hautaan kaikkien muiden vainajan tuonpuoleisessa tarvitsemiensa esineiden kanssa.

Egyptiläiset pitivät manalaansa maallisen elämän jatkumona. Kuoltuaan vainaja matkasi aluksi erilaisten koettelemusten läpi, ja hänen sielunsa punnittiin Totuuden salissa. Sen jälkeen hän saattoi päästä paratiisiin. Kuolleiden kirja oli matkaopas, jossa kerrottiin oikea reitti, oikeat sanat jumalia puhuteltaessa ja muissa tilanteissa, ja kuinka kuolleiden maassa oli käyttäydyttävä. Kirja kuvaa manalan maisemia, jumalia ja hirviöitä. Se myös kertoo tärkeästä ”sydämen punnitsemisesta”, jossa selvisi, pääsikö vainaja tuonpuoleiseen elämään. Kirja kertoo myös jokaisen egyptiläisen perimmäisestä tavoitteesta, ikuisesta elämästä.

Jotkin Kuolleiden kirjan monista loitsuista antoivat vainajalle voiman hallita ruumistaan ja pitää se turvassa. Jotkin loitsut tekivät vainajalle mahdolliseksi muuttua eri eläimiksi, jotta matka manalan läpi olisi helpompi, ja toiset antoivat vainajalle tietoa, joka hänen tuli lausua tietyissä kohdissa matkaansa. Osa loitsuista puolestaan suojeli vainajaa vihamielisiltä olennoilta.

Kuolleiden kirjan tunnetuin luku on loitsu 125, joka ilmeisesti oli kaikissa kopioissa. Luku kuvaa vainajan sydämen punnitsemista Totuuden salissa ja kertoo myös esimerkiksi mitä vainajan tulee sanoa jumala Osirikselle.

Kirja kuvailee myös varakkaan egyptiläisen hautajaisseremonioita, kuten tärkeän ”suun avaamisen” seremonian, jossa pappi kosketti vainajan suuta ja silmiä rituaalivälineillään, jotta vainaja voisi nähdä ja hengittää. Näin vainaja symbolisesti tuotiin takaisin elämään.

Lähteet

• Muinaisegyptiläinen kuolleiden kirja. (Suomentanut Jaana Toivari-Viitala) Helsinki: Basam Books, 2012 (2. painos). ISBN 978-952-260-022-6

Kirjallisuutta

• Egyptiläinen kuolleiden kirja: Ani’n papyrus: Etenemisestä päivän kanssa. (Johdanto ja suomennos: Visa Kaliva) Fiskars: Quius-kirja, 2000. ISBN 951-97530-1-X
• Holthoer, Rostislav: Muinaisen Egyptin kulttuuri. Helsingissä: Otava, 1994 (4. painos 2005). ISBN 951-1-11069-1
• Pekka Ervast: Suuret uskonnot, luku Kuolleitten kirja. Kristosofinen Kirjallisuusseura r.y. 1987, ISBN 951-8901-03-1.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kuolleiden kirja Wikimedia Commonsissa