Lars Levi Laestadius

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Lars Levi Læstadius)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee pappia, lestadiolaisuuden perustajaa, kasvitieteilijää ja luonnontutkijaa. Hänen lähes samannimisestä pojanpojanpojastaan, teatteriohjaajasta ja kirjailijasta katso Lars-Levi Laestadius.
Lars Levi Laestadius
Henkilötiedot
Syntynyt10. tammikuuta 1800
Arjeplog, Ruotsi
Kuollut21. helmikuuta 1861 (61 vuotta)
Pajala, Ruotsi
Ammatti pappi
Osa artikkelisarjaa
Luterilaisuus
Lutherin sinetti
Tunnustuskirjat
Teologia
Suuntaukset
Sakramentit ja jumalanpalvelus
Organisaatio
Historia
Henkilöt
Osa artikkelisarjaa
Lestadiolaisuus
Lard Levi Laestadius
Henkilöitä
1800-luku

1900-luku

Suunnat
Länsilestadiolaisuus
Itälestadiolaisuus
Tilaisuudet
Media
Kulttuuri
Lisää aiheesta

Lars Levi (joskus suomennettu nimillä Lauri Leevi) Laestadius (Læstadius) (10. tammikuuta 1800 Arjeplog, Ruotsi – 21. helmikuuta 1861 Pajala, Ruotsi) oli ruotsinsaamelainen[1][2] pappi, jonka mukaan on nimetty evankelis-luterilaisen kirkon herätysliike lestadiolaisuus. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1819 ja papiksi 1825.

Papin työn lisäksi Laestadius oli kasvitieteilijä ja saamelaisen muinaisuskon tutkija. Hänestä tuli Ranskan Kunnialegioonan ritari.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhe- ja sukutausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lars Levi Laestadiuksen isä Karl Laestadius (1746–1832) työskenteli työnjohtajana Nasafjällin kaivoksella Västerbottenin läänissä Pohjois-Ruotsissa. Karl Laestadius oli Arjeplogin kirkkoherran Johan Laestadiuksen poika. Myös Karlin isoisä ja tämän isä olivat Arjeplogin kirkkoherroja, ja molempien nimi oli Johan Laestadius. Suvun kantaisä Johan Nilsson (1615–1697) oli kotoisin Ångermanlannin Ytterlännesin pitäjän Lästan kylästä. Laestadius on latinankielinen muunnos mainitun kylän nimestä. Hänen veljensä Petrus Laestadius (1802–1844) toimi pappina Ruotsin Lapissa[3].

Isä Karl Laestadius solmi ensimmäisen avioliiton vuonna 1774 tukholmalaissyntyisen Brita Ljungin (1746–1798) kanssa. Avioliitossa syntyi kolme lasta, Karl Erik (1774–1817), Johan (1777–1828) ja Elsa Catharina (1779–1779). Toisen avioliiton Karl solmi leskeksi jääneen Anna Magdalena Hanssonin kanssa vuonna 1799. Pariskunta muutti Ruotsin Lappiin Jäckvikiin, jossa he viljelivät valtion tilaa Hornavan-järven rannalla. Ensimmäinen tästä avioliitosta 10. tammikuuta 1800 syntynyt lapsi kastettiin Lars Leviksi. Toinen lapsi syntyi 9. helmikuuta 1802 ja sai nimen Petrus.

Laestadius oli kirjailija Lars-Levi Laestadiuksen isoisän isä.

Lapsuus ja nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laestadiuksella oli saamelaiset sukujuuret. Larsin äiti Anna Magdalena kuuli kahdessa uninäyssä nimet Lars ja Levi. Näin hänen poikansa sai hätäkasteessa nimekseen Lars Levi Laestadius.[4]

Laestadius opiskeli lukion Härnösandissa veljensä Petruksen kanssa. He myös suorittivat yhdessä yliopiston Uppsalassa. Lupaavan kasvitieteilijän uran sijaan Laestadius ryhtyi papiksi, kun kasvitieteilijöiden suosija kauppaneuvos Casström häntä siihen kehotti. Auttaakseen Laestadiusta urallaan eteenpäin Casström lupasi suositella häntä ystävälleen, Härnösandin piispa E. A. Almqvistille. Pappistutkinnon suoritettua Laestadius vihittiin papiksi samaan aikaan veljensä Petruksen kanssa 20. helmikuuta 1825 Härnösandissa.[5]

Papin virkaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laestadius määrättiin heti pappisvihkimyksen jälkeen synnyinpitäjänsä Arjeplogin varapastoriksi sekä samanaikaisesti lappalaisten lähetyssaarnaajaksi. Lupaa kysymättä piispa Ahlqvist laittoi Laestadiuksen nimissä hakemuksen avoinna olevaan Kaaresuvannon kirkkoherran virkaan. Myöhemmin piispa pyysi luvan Laestadiukselta, että hän "ei tekisi omaa piispaansa valehtelijaksi". Laestadius ei voinut kieltäytyä, ja hänet nimitettiin Kaaresuvannon kirkkoherraksi 18. toukokuuta 1825. Vasta 26-vuotias Laestadius aloitti kirkkoherran viranhoidon toukokuun 1. päivänä vuonna 1826. Seurakunta oli Ruotsin pohjoisin, ja kartasta katsottuna hän oli "Ruotsin ylimmäinen pappi", kuten häntä leikillisesti on kutsuttu.[5] Seurakuntalaisten määrä oli pieni ja seutu harvaanasuttua. Maisemat olivat karuja ja talvet kylmiä. Lisäksi Kaaresuvanto oli suomenkielistä aluetta, kun taas Laestadius puhui ruotsia ja äidinkieltään luulajansaamea. Oman haasteensa toi myös se, että seurakuntalaiset eivät olleet tulleet keskustelemaan papin kanssa hengellisistä asioista vuosikausiin. Työskennellen sinnikkäästi hän oppi kuitenkin muutamassa vuodessa suomen kielen. Laestadiuksen saarnatyyli oli alusta alkaen hyvin väkevää ja hänen käyttämänsä kielikuvat rikkaita. Hän haki vertauksia Lapin luonnosta, kansasta ja uskomuksista. Jumalasta Laestadius käytti mm. nimityksiä "taivaallinen vanhin" ja "viinimäen isäntä", kun taas paholainen oli esimerkiksi "hirmuinen susi" ja "tämän maailman lasimestari". Ilmeisesti vaikea isäsuhde oli syy siihen, että hän vierasti "Taivaan Isä" -nimityksen käyttöä. Hänen jumalkuvassaan oli feminiinisiä piirteitä, Jumalalla oli esimerkiksi rinnat.[6] Vuonna 1848 Laestadius haki Pajalan kirkkoherran virkaa. Hän sai vaalissa eniten ääniä. Vaalista valitettiin, mutta valitukset hylättiin, ja Laestadius nimettiin lokakuussa 1848 Pajalan seurakunnan ensimmäiseksi kirkkoherraksi. Hän astui virkaan maaliskuussa 1849.[7]

Hengellinen herääminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1842 Laestadius sairastui vakavasti. Hän pelkäsi kuolevansa mutta oli varma, ettei elämällään olisi ansainnut muuta kuin helvetin tuskat. Hänen mieltään rupesi painamaan suunnaton syntitaakka, joka oli alkanut karttua jo aivan lapsuudesta ja nuoruudesta alkaen. Laestadius parantui taudistaan, mutta synnin taakka oli edelleen hänen edessään. Laestadiuksen poika Levi kuoli tuhkarokkoon nelivuotiaana, mikä sai Laestadiuksen miettimään kuolemaa entistä syvemmin. Tuolloin hänellä oli ollut kaksi lasta, mutta kaikkiaan lapsia syntyi 15.

Hengellisestä murroksestaan Laestadius on kertonut lehdessään Huutavan ääni Korvessa (Ens Ropandes röst i öknen). Työmatkallaan Åseleen 1844 Laestadiuksen elämässä tapahtui käänne. Noran pastori Per Brandellin herrnhutilais-uusevankeliseen herätyspiiriin kuuluva Milla Clemensdotter -niminen lappalaisnainen tuli keskustelemaan hänen kanssaan ja kertoi omasta uskostaan. Keskustelun merkitys Laestadiukselle oli suuri. Hän sai siinä omien sanojensa mukaan tuntea taivaallisen ilon esimakua[8]:

»Tällä tytöllä oli armonjärjestyksessä kokemuksia, joita en koskaan ennen ollut kuullut. Hän oli vaeltanut pitkiä matkoja etsiessään valkeutta pimeydessä. Vaeltaessaan hän oli lopulta tullut Noraan pastori Brandellin luo, ja kun tyttö avasi hänelle sydämensä, niin Brandell vapautti hänet epäilyksistä. Tyttö tuli hänen välityksellään elävään uskoon. Ja minä ajattelin tässä on nyt yksi Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa. Ja nyt vasta, ajattelin minä, nyt näen tien, joka vie elämään; se on ollut kätkettynä, kunnes sain puhua Marian kanssa. Hänen yksinkertaiset kertomukset kokemuksistansa ja vaelluksistansa teki niin syvän vaikutuksen sydämeeni, että minullekin valkeni: minä sain sinä iltana, jonka vietin Marian seurassa, tuntea taivaallisen ilon esimakua. Mutta Åselen papit eivät tunteneet Marian sydäntä, ja Maria tunsi myöskin, etteivät he olleet tästä lammashuoneesta. Olen muistava köyhää Mariaa niin kauan kuin elän, ja toivon kohtaavani hänet kirkkaammassa maailmassa toisella puolen hautaa.»
(Laestadius 1852)

Herätysliikkeen synty ja laajeneminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Åselen tapahtumien jälkeen Laestadiuksen saarnat saivat uuden värin ja voiman. Hänen puheensa herättivät ihmisissä monenlaisia tunteita, ja kirkkoon alkoi tulla uteliaita kuulijoita. Keväällä 1846 hänen kuulijansa alkoivat osoittaa hengellisen heräämisen merkkejä. Herätysliike rupesi leviämään yli valtakuntien rajojen. Nyt lestadiolaisuuden eri haarat muodostavat merkittävän herätysliikkeen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä. Lestadiolaisuus on levinnyt myös muun muassa Pohjois-Amerikkaan, Norjaan, Saksaan, Ruotsiin ja Venäjälle.

Laestadiuksen teologinen ajattelu

Laestadiuksen teologinen pääteos on tutkielma nimeltään Dårhushjonet. Teosta ei tosin julkaistu hänen elinaikanaan, vaan vasta 1900-luvun puolivälissä, minkä jälkeen sitä on käsitelty tutkimuksessa. Teos on suomennettu nimellä Hulluinhuonelainen. Teoksessa yhdistetään teologiaa ja uskonnonfilosofiaa, johon on omaksuttu aineksia 1830-luvun psykologisesta ajattelusta.

Laestadiuksen teologisen ajattelun lähtökohtana on antropologinen perustelu. Hän pyrkii osoittamaan empiirisen havainnoinnin avulla, että ihmisen käyttäytyminen on hänen sydämensä määräämää. Aadamin lankeemuksesta alkaen ihmissydän turmeltui eikä kykene puhdistumaan ihmisen oman tahdon voimin. Sen takia Jumalan pelastustyön täytyy todellistua uskovan sydämessä prosessina, jota nimitetään armon järjestykseksi (ordo salutis). Armon järjestyksen välttämätön alku on katumus, joka puolestaan on välttämätön subjektiivisen sovituksen kokemiselle sydämessä.

Laestadiuksen käsityksen mukaan pietismin teologia edustaa Lutherin opetuksen oikeaa tulkintaa. Hänen kritiikkinsä mukaan puhdas luterilainen oppi on kadonnut Ruotsin kirkon ajattelusta ja julistuksesta. Ollakseen oikea kirkko Ruotsin kirkon tulisi opettaa luterilaista oppia, johtaa ihmisiä uskon henkilökohtaiseen kokemiseen sekä edistää herätyksiä kirkossa. Historiallinen kirkko on olemassa elävän uskon herättämistä varten.

Vastustus voimistuu

Kapakanpitäjien taloudelliset tappiot laittoivat heidät kantelemaan Laestadiuksesta viranomaisille. Kun Laestadius puhui Pajalan kapakkavaltiosta, syntyi kanteluiden sarja. Kanteluista huolimatta Laestadius säilytti virkansa. Hänestä kirjoitettiin loukkaavia kirjoituksia Norbottens Posteniin, eikä hänen vastineitaan julkaistu lehdessä. Hän perusti oman lehden, jossa saattoi itse puolustautua vastustajia vastaan. Lehden nimeksi tuli Johannes Kastajaan viitaten: "Huutavan ääni korvessa". Lehti ilmestyi kerran kuussa, noin 16-sivuisena.

Vuonna 1852 tapahtui ns. Koutokeinon tragedia. Norjan Koutokeinoon syntyi tuolloin hurmoksellista liikehdintää. Kylässä asuvat saamelaiset lukivat Laestadiuksen saarnakarttoja ja tulkitsivat niitä omin päin, sillä kylässä ei ollut pappia. Raamattu jäi syrjään ja väkivalta tuli sallituksi "perkeleen omia vastaan". Myös tiedetään kautokeinolaisten saaneen käsiinsä Lutherin kirkkopostillan, jossa eräässä saarnassa Luther sanoo "Minä olen Kristus", mistä kautokeinolaiset keksivät olevansa "kristuksia" ja siten oikeutettuja tuomitsemaan ihmisiä helvettiin. Myös samaan aikaan tapahtuneet ankarat takaiskut ainoaa elinkeinoa poronhoitoa vastaan lisäsivät turhautuneisuutta. Piispa Juell vieritti syyn tapahtuneesta Laestadiukselle, mutta kuningas antoi vapauttavan lausunnon.

Kasvitieteilijänä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laestadius harrasti luonnon tutkimista jo lukioaikoina. Hän kiersi reppu selässä pitkin Lapin maita Norjaa myöten keräten harvinaisia kasveja. Hän myi niitä kasvitieteilijöille ja ansaitsi näin varoja opiskeluaan varten[9]. Kouluaikoinaan hän solmi tuttavuuksia Uppsalan kasvitieteilijöihin. Hänen ensimmäinen luonnontieteellinen julkaisunsa oli "Lapin yleisistä viljelymahdollisuuksista ja eduista". Nuoruusvuosinaan hän jopa haaveili ryhtymisestä päätoimisesti luonnontieteilijäksi. Katkelma omaelämäkerrasta kertoo hänen haaveestaan: "- - sekä tulla kasvitieteen avulla tunnetuksi ja kasvitieteen harjoittajana korjatuksi iankaikkisiin majoihin". Vuonna 1841 hän sai Ranskan kunnialegioonan ritarimerkin, lähinnä ansioistaan ranskalaisten tutkijoiden oppaana Lapissa, mutta hän oli arvostettu myös tutkimuksistaan ja pääsi jäseneksi sekä Uppsalan tiedeakatemiaan että Edinburghin kasvitieteelliseen seuraan.

Hän kuvitti Tiedeakatemian julkaisemaa teosta "Svensk botanik", ja hänen taitavia piirustuksiaan näkee vieläkin useassa kasvitieteellisessä kirjassa[9]. Laestadiuksen mukaan nimettyjä kasveja ovat Papaver radicatum ssp. laestadianum (tromssantunturiunikko), Epilobium laestadii (turjanhorsma) sekä Salix laestadiana -paju[10] ja Carex laestadii -sara[11]. Laestadiuksen omaan kasvikokoelmaan sisältyi noin 6 500 kasvia[9]. Nimenantajana eli auktorina hän on lukuisille kasvilajeille. Auktorilyhenteenä on tällöin Laest. tai (Laest.).

Laestadius opiskeli Uppsalan yliopistossa kasvitiedettä ja teologiaa, mutta päätyi papiksi. Kasvitieteestä tuli harrastus, ja hänen erikoisalaansa olivat pajut. Taitavana piirtäjänä hän myös kuvitti kasvitieteellisiä kirjoja.[9]

Laestadius keräsi kasveja itse ja keruutti niitä herätyskokouksien yhteydessä kylän pojilla, jotka hän lähetti etsimään näytteitä. Jyväskylän yliopistosta on löytynyt osa hänen kokoelmaansa, joka julkistettiin keväällä 2011. Kokoelman lahjoitti aikoinaan Jyväskylän seminaarille piirilääkäri Carl Erik Soldan, joka oli Laestadiuksen ystäviä. Kokoelma löytyi jo vuonna 1960, jolloin lehtori Eero Juhani Valovirta järjesti ja luetteloi kokoelman.[9]

Professori Juha Pentikäinen on kirjoittanut Laestadiuksen elämäkerran, joka ilmestyi nimellä Yksi mies, seitsemän elämää (Kirjapaja 2011).[9]

Saamelaisten uskomusten tutkijana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lars Levi Laestadius oli ennen hengellistä herätystään ranskalaisten tutkijoiden oppaana ja kasvitieteellisenä asiantuntijana Ruotsin ja Norjan Lapissa 1830-luvun lopulla. Tutkimusretkikunnan johtajat pyysivät Laestadiukselta tutkielman saamelaisten uskomuksista, ja Laestadius suostui siihen. Tutkielma valmistui vuonna 1845. Laestadius lähetti ruotsinkielisen tutkielman osina Ranskaan, mutta helmikuun vallankumouksen ja uuden hallitsijan takia teosta ei painettu, eikä ole varmaa, ehdittiinkö sitä edes kääntää ranskaksi. Laestadius sai kuitenkin mainetta saamelaisten uskomusten tuntijana.[12]

Laestadiuksen tutkielma oli ollut unohduksissa melkein sata vuotta, kun osa siitä löydettiin ranskalaisesta kirjastosta vuonna 1933 ja loppuosa vuonna 1946 Yalen yliopiston kokoelmista. Käsikirjoitus julkaistiin alkuperäiskielellä lyhennettynä nimellä Fragmenter i lappska mythologien vuonna 1959. Koko teos ilmestyi ruotsiksi 1997. Suomeksi käsikirjoituksen käänsi ja julkaisi Nilla Outakoski 1994.[12] Risto Pulkkisen uusi suomennos ilmestyi vuonna 2000.

Tutkielma käsittelee saamelaisten jumalia, uhrimenoja ja ennustuksia, ja lisäksi siinä on joitakin saamelaissatuja ja -taruja. Teoksessaan Laestadius myös kommentoi muiden saamelaistutkijoiden kirjoituksia. Käsikirjoituksen suomentajan Nilla Outakosken mukaan Laestadius oli kansanuskomusten tutkijana vuosikymmeniä aikaansa edellä. Laestadiuksen tutkijatausta näkyy myös hänen saarnoissaan, sillä hän käytti paljon saamelaisten uskomuksiin liittyviä vertauksia. Laestadius puhuu esimerkiksi jatunin eli jättiläisen hurtista.[12]

Viimeiset hetket

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeisessä kirjeessä Laestadius kuvailee oloaan: "Tässä minä makaan tuskien vuoteella odotellen, että kuoleman enkeli pian kirvoittaisi minut. Ja rakkaan veljeni, joka jää vielä minun jälkeeni eloon, ei pitäisi jättää rukoilematta esirukouksia minun puolestani, sillä minun uskoni on usein heikko ja toivo usein kaukana. Kuitenkin minä uskon, että suuri Sovittaja ja orjantappuroilla kruunattu kuningas ei ole hylkäävä minua".[13]

Juhani Raattamaan käydessä viimeistä kertaa hän lausui omista opetuksistaan: "En ole opetuksistani löytänyt Raamatun vastaista, niitä en voi muuttaa. Vaan kyllä itseni tunnen suureksi syntiseksi, vaikka olenkin uskossa".[13] Laestadius kiitti Jumalaa onnellisesta avioliitosta ja he siunasivat toisiaan Jeesuksen nimessä ja veressä. Kolme päivää ennen kuolemaa Laestadius hyvästeli perheensä ja pyysi vaimoltaan kärsimättömyyttään anteeksi. Sen jälkeen hän ei enää pystynyt puhumaan.

Laestadiuksen tytär Sofia kirjoittaa viimeisistä hetkistä: "Tyytyväisenä hän siinä makasi kaiken sen ajan katsellen ympärillä seisovia hymyhuulin iloisena ja onnellisena. Hän olisi halunnut ääneen puhua läsnä oleville, mutta ei ollut siihen voimaa. Loppuhetkensä oli keveä. Ainoastaan muutamia kertoja puhalsi hän syvempään henkeänsä ja niin siirtyi kuolematon osa tästä kuolevaisuudesta kuoleman portin sisäpuolelle".[14]

Hautajaisiin tuli ihmisiä yhdeksästä pitäjästä, kolmesta valtakunnasta ja neljästä eri kielikunnasta jättämään viimeisiä jäähyväisiä. Hautaansiunauksen toimitti Laestadiuksen vävy Pehr Stenborg.

Kirjallinen tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kirkko-postilla eli vuotisten sunnuntai- ja juhla-päiväin evankeliumein selitys. Luulaja : Osake-yhtiön kp., 1876.
  • Neljä rukouspäivä-saarnaa. Barck, 1882.
  • Kinkerisaarnoja. Oskari Grönroos, 1897.
  • Tarkastussaarna Vittangissa vuonna 1842, Uusi Postilla 1897; Postilla I, 2. painos; Pieksämäki 1964[15].
  • Eräs huutavan ääni korvessa. Suom. Johannes Ryselin. Grönroos, 1898[–1899].
  • Kirkkopostilla eli vuotisten sunnuntai- ja juhlapäiväin evankeliumin selitys. Julin, [1899–]1900.
  • Huone-postilla : saarnoja saarnattuja erityisissä kinkeripaikoissa ja sairasten tykönä. Åsvik, 1900.
  • Lauri Leewi Laestadiuksen walituita kirjoituksia. Ensimmäinen osa. Kokoili ja painosta julkaisi J. F. H., J. F. Hellman, 1902.
  • Aikakautemme vanhinten kirjoituksia. Kirj. L. L. L. ... ja muita totisten kristittyin kirjeitä. H. Haatanen, 1903.
  • Lauri Leewi Laestadiuksen walituita kirjoituksia. Toinen osa. Kokoili ja painosta julkaisi J. F. H., J. F. Hellman, 1903.
  • Lauri Leewi Laestadiuksen walituita kirjoituksia. Kolmas osa. Kokoili ja painosta julkaisi J. F. H., J. F. Hellman, 1904.
  • Crapula mundi, se on Maailman kohmelo eli tarttuvainen sielun tauti, jonka wapauden warjoon peitettyä syytä ja kansojen hurjissa meteleissä esiintywiä ilmiöitä samoinkuin sen surkeaa loppua hengellisessä kuolemassa tutkisteli ja kaikkien säätyluokkien elämäntapaa tarkastellen selitteli Lauri Leewi Laestadius. J. F. Hellman, 1905.
  • Huutavan ääni korvessa: aikakauslehti Huutavan ääni korvessa vuosina 1852-1854. Toimittanut L. L. Laestadius ; suomentanut J. F. Hellman. Suomentaja, 1906.
  • Kolmas postilla. Julkaisi E. A. Auno. E. A. Auno, 1924.
  • Kristillisyytemme alkuherätyksen ajoilta : Laestaiuksen y.m. kirjoituksia. J. Patala, 1925.
  • Aikakauslehti Huutavan ääni korvessa vuosina 1852-1854. Toim. L. L. Laestadius ; suom. J. F. Hellman. E. Reunamo, 1938.
  • Katso, Jumalan Karitsa : kuvia ja katkelmia L. L. Laestadiuksen saarnoista. Koonnut Pekka Lappalainen. WSOY, 1953.
  • Olemme matkamiehiä : L. L. Laestadiuksen saarnoja. Koonnut Pekka Lappalainen. Pellervo, 1954.
  • Hulluinhuonelainen. Suom. Lauri Mustakallio. Akateeminen kustannusliike, 1968.
  • Provasti Lars Levi Laestadius'en kirkkopostilla. Kustantaja tuntematon, 1973.
  • Katkelmia lappalaisten mythologiasta. Toim. Nilla Outakoski. Kustantaja tuntematon, 1994.
  • Saarnat. 1 osa. Esikoislestadiolaiset, 1996.
  • Saarnat. 2 osa. Esikoislestadiolaiset, 1998.
  • Saarnat. 3 osa. Esikoislestadiolaiset, 2000.
  • Lappalaisten mytologian katkelmia. Toim. Juha Pentikäinen ja Risto Pulkkinen, suom. Risto Pulkkinen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000.
  • Kertomuksia Vanhasta testamentista. Suom. Lauri Mustakallio. Esikoislestadiolaiset, 2005.
  • Loca parallela plantarum.

Laestadius kulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Laestadius on päähenkilö ruotsalaisen Mikael Niemen romaanissa Koka björn (suom. Karhun keitto). Siinä hän tutkii Pajalassa sattuneita murhatapauksia.
  • Säveltäjä Jyrki Linjama kirjoitti vuonna 2017 oopperan Kolme kirjettä Laestadiukselle, jossa pääroolissa laulaa Esa Ruuttunen.[16]
  • Päivi Alasalmen kirjassa Joenjoen laulu:n toisessa tarinassa Pajala 1852:ssa Laestadius toimii päähenkilönä
  • Hanna Pylväisen kirjassa The end of drum-time.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Olaus Brännström, Den laestadianska själavårdstraditionen i Sverige under 1800-talet, 1962.
  • Gustaf Dahlbäck, Den gamla och nya människan i Lars Levi Læstadius teologi, 1949
  • Lilly Anne Østtveit Elgvin, Lars Levi Læstadius' spiritualitet (Uhteenveto: Lars Levi Læstadiuksen spiritualiteetti), 2010.
  • Olle Franzén, Naturalhistorikern Lars Levi Læstadius,1973*Hannu Juntunen, Lars Levi Læstadiuksen käsitys kirkosta, 1982
  • Seppo Lohi, Sydämen kristillisyys Lars Levi Læstadius ja læstadiolainen herätyksen alkuvaiheet, 2000. ISBN 951-8940-01-0.
  • Martti E. Miettinen, Lestadiolainen heräysliike I:i, Mikkeli 1942.
  • Kristina Nilsson, Den himmelske föräldern. En studie av kvinnans betydelse för Lars Levi Læstadius teologi och förkunnelse, 1988.
  • Jorma Ojala, Lars Levi Laestadius. Tiedemies ja pappi, 2007.
  • Saarisalo, Aapeli: Laestadius – Pohjolan pasuuna. Helsinki: WSOY, 1970.
  • Henning Thulin, Lars Levi Læstadius och hans förkunnelse, 1949
  • Gunnar Wikmark, Lars Levi Læstadius’ väg till den nya födelsen, 1980

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Cultural change and ethnic continuity - Laestadianism as a politically incorporating value in a coast Sami municipality (Arkistoitu – Internet Archive) The Arctic University of Norway
  2. ↑ Lars Levi Laestadius and the Sami Samiskt Informationscentrum
  3. ↑ Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 5, p. 166
  4. ↑ Saarisalo, s. 25
  5. ↑ a b Saarisalo, s. 29–30
  6. ↑ Bikka Puoskari, Laestadiuksen Jumala oli naishahmo, Yle.fi 17.12.2014, päivitetty 18.12.2014
  7. ↑ Jorma Ojala: Lars Levi Laestadius. Tiedemies ja pappi, s. 183–190. Ideanova, 2007. ISBN 978-951-97720-5-9
  8. ↑ Lohi, s. 176
  9. ↑ a b c d e f Timo Siukonen: Laestadiuksen kasvikokoelma Jyväskylässä kerää mainetta. Helsingin Sanomat, 4.4.2011.
  10. ↑ Salix laestadiana -paju Keski-Suomen luontomuseo, Jyväskylän yliopisto. (Tämä paju on sittemmin todettu raidan ja pohjanpajun risteytymäksi, ei erilliseksi lajiksi)
  11. ↑ Naturhistoriska riksmuseet (Arkistoitu – Internet Archive) (Tämä sara on sittemmin todettu polkusaran ja korpisaran -risteytymäksi, ei erilliseksi lajiksi)
  12. ↑ a b c Teemu Tast: Pohjolan herättäjä oli kansanuskomusten tutkija. Kaleva, 30.7.2000. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 30.4.2008. (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. ↑ a b Lohi, s. 414
  14. ↑ Lohi, s. 418
  15. ↑ Paasilinna, Erno (toim.): ”Tarkastussaarna Vittangissa vuonna 1842”, Valikoima Lapin-kuvauksia tuntureilta ja metsistä, s. 91–95. (Kokoomateos) Porvoo: WSOY, 1985. ISBN 951-0-12719-1 (suomeksi)
  16. ↑ Lapsen raiskauksen salaaminen saa oppi-isän tuomitsemaan lestadiolaiset hätkähdyttävässä kirkko-oopperassa Helsingin Sanomat 12.11.2017

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lars Levi Laestadius.
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Lars Levi Laestadius.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lars_Levi_Laestadius&oldid=22906754”