Saamelaiset jumalat
Saamelaiset jumalat ovat saamelaiskansojen luonnonjumalia. Saamelaiset pitivät jumalinaan luonnonvoimia ja muita henkiolentoja, jotka hallitsivat tiettyä elementtiä, kuten vettä tai metsää. Ainoa selvä jumala oli ylijumala Tiermes, jonka avulla palvottiin auringon, tuulen ja vedenjumalia.
Jako
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saamelaisten esikristilliset jumalat voidaan segmenttijakoisten rumpujen vertikaalisen maailmankuvamallin mukaan jaotella taivaanylisiin, taivaallisiin, maanpäällisin ja maanalisiin. Tiedot saamelaisten vanhoista jumalista ovat epävarmoja, tulkinnanvaraisia ja suhteellisen myöhäisiä. Ne on kerätty vasta Lapin intensiivisimmän lähetysrynnäkön aikana 1600-1700 -luvuilla ja enimmäkseen Skandinavian puolella. Tässä vaiheessa vanhat saamelaiset jumalakäsitykset olivat jo hämärtyneet. Toisaalta skandinaaviset ja myös kristilliset vaikutteet olivat ehtineet suodattua jo varsinkin läntisten saamelaisten esikristilliseen maailmankuvaan. Toisaalta taas enimmäkseen vieraiden kielten (ei-saamen) avulla kerätyssä aineistossa on virhelähteensä. Tulkki tai saamelainen tiedonantaja itse saattoivat soveltaa saamelaisjumalien nimiä muinaisskandinaavisen mytologian mukaan tehdäkseen omat käsityksensä ymmärrettäviksi ulkopuolisille. Klassisten lähteitten laatijat, yleensä lähetyssaarnaajat, ovat jo vahvasti tulkinneet sitä mitä heille on kerrottu ja mitä heille on haluttu kertoa. Vanhimmat, elävän saamelaisen muinaisuskon aikaiset lähteet on yleensä muodostettu juuri lähetyssaarnaajien keräämän ja tulkitseman länsisaamelaisen materiaalin perusteella. On epäselvää, missä määrin olemassaolevat tiedot edustavat saamelaisten uskonnollisten spesialistien, noitien, tietoutta ja missä koko kansan käsityksiä, kollektiivitraditiota.[1]
Taivaanyliseksi jumalaksi voidaan laskea taivaanjumala ja maailmanjärjestyksen ylläpitäjä, josta on tietoa läntisiltä saamelaisalueilta. Tästä on etelä- ja uumajansaamelaisalueilla käytetty (nimet ovat tässä vanhoissa lähteissä tavattavien muotojen mukaisesti) nimitystä Radien (myös Mailmen Radien, Maailman Radien) ja hieman pohjoisempana ja idempänä, nimittäin piitimen-, luulajan- ja Tornion alueen pohjoissaamessa, Veralden Olmai, Maailman mies (ruots. värld 'maailma') tai Veralden-Radien, Maailman Radien, Raedie. Jo nimet osoittavat vahvaa skandinaavista vaikutusta. Kristillisten lainojen osuus tulee esiin siinä, että noitarummuilla Raedie kuvataan kolminaisuutena.[1]
Raediella oli liuta osin kristillisen kolminaisuusopin mallin mukaan muodostuneita sivupersoonia. Kildininsaamelaisessa perinteessä tiedetään Jimmel-aaja (jimmel 'jumala', aaja 'äijä'), joka osallistui alkuajan eläinmaailman ominaisuuksien luomiseen. Jimmel-jumalalla ei perinteen mukaan kuitenkaan ole osuutta eläinten varsinaiseen syntyperään. Jumala ei määrää, vaan toteuttaa eläinten toiveita. Toteuttamisen mahdollisuuksien kannalta jimmel on aktiivinen luoja, luovien voimien keskittymä. Toiveiden toteuttaminen perustuu eläinmaailman omaan tietoisuuteen, joka on luonnon sisäistä, ei sen ulkopuolelta säädettyä tietoa. Myös pohjois- ja eteläsaamelaisilla on samaan aihepiiriin liittyviä kertomuksia. Käsitykset tästä jumalasta ja sen paikasta saamelaisessa mytologiassa olivat varsin hämäriä luultavasti jo ennen kristinuskon tuloa, ja ilmeisesti ne tulivat vielä monimutkaisemmiksi saamelaisten tutustuttua ortodoksiseen uskontoon. Kristilliset ja esikristilliset piirteet lienevät sulautuneet yhteen ja luoneet jumala-äijän synkretistisen hahmon.[1]
Taivaalliset jumalat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taivaallisiin jumaliin on tapana laskea ainakin Beaivi (Aurinko), Mánnu (Kuu), ukkosen- ja tuulenjumalat sekä Madder-Attje. Useimpien jumaluuksien palvonta oli sukupuolisidonnaista. Ainoastaan taivaanjumala Raedienin ja Auringon palvonta oli yhteistä kummallekin sukupuolelle. Tiedot naisten kultillisesta toiminnasta ovat varsin puutteellisia, koska lähteitten kokoajat eivät siitä ole yleensä olleet kiinnostuneita. Aurinko liitetään saamelaisessa perinteessä kautta Saamenmaan hedelmällisyyteen sekä saamelaisten ja porojen alkuperään. Kuu esiintyy saamelaismytologiassa joillain perinnealueilla porojen vasomisen suojelijana. Saamelaiset ovat liittäneet siihen myös tuhoavia, vaarallisia myyttihahmoja, kuten Áhčešeatne (Áhčešeátne - Njávešeátne) tai hänen poikansa Askovis. Itäisemmillä saamelaisilla taivaanjumala näyttää sulautuneen ukkosen jumalaan. On ehdotettu, että itäsaamelaisten tuntema ukkosenjumala Tiermes, jota vastaa pohjoissaamen Dierpmis ja joka lienee suomalais-ugrilaista perua, olisi alkuperäinen saamelainen taivaanjumala. Näin Raedie olisi skandinaavisista ja saamelaiseen kulttuurin jo ennen kristinuskon varsinaista tuloa tihkuneista kristillisistä aineksista muotoutunut myöhempi tulokas. Tuulimies, Bieggagállis tai Bieggaolmmái tunnetaan kautta Saamenmaan; sillä oli vaikutusta saamelaisten pääelinkeinoihin, pyyntiin ja myöhemmin poronhoitoon.[1]
Maanpäällisistä jumalista tiedetään metsästyksen jumala Leaibeolmmái, leppämies, kasvillisuuden jumalatar Rananeid, ihmisten kantaisä Madder-Attje Máttaráhkká-vaimoineen ja tämän tyttärineen.[1]
Jumalattaret
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rananeid eli Ruonaneid (ruoná 'vihreä'; nieida 'neito') on eräitten norjalaisten lähteitten tuntema feminiininen jumaluus, joka Leemin mukaan laskettiin lähimmäksi taivaanylistä jumalaa. Rananeidin sanottiin asuvan korkeimmalla tähtitaivaalla vain vähän alempana kuin Raedienin. Rananeid oli niiden tunturien jumaluus, jotka ensinnä viheriöivät keväisin, ja hän antoi uuden ruohon kasvaa porojen ravinnoksi. Hänelle saamelaisten tiedetään uhranneen, jotta porot tulisivat ajoissa ruoholaitumelle. Tätä jumaluutta vastaa turjan- ja kildininsaamelaisessa perinteessä tunnettu kasvillisuuden haltijatar Raa z-ajk (raa ss 'ruoho, kasvillisuus', ajk 'emo').[1]
Madder-Attje, tai eteläsaamessa Maadteraajja, ihmisten kantaisä (maadter ~ esi-, kanta-), on luultavasti vain suppealla eteläsaamelaisalueella tunnettu jumaluus, jolla oli selvä yhteys saamelaiseen noitaan. Eräiden 1700-luvun lähteiden mukaan ainoastaan mahtavimmat noidat saattoivat piirtää Maadteraajjan kuvion omille rummuilleen, ja vain heillä oli mahdollisuus ottaa yhteys kantaisään. Toiseksi ainoastaan mahtavilla noidilla oli tieto siitä, kuinka ihmissuku sai alkunsa. Enemmän tietoja on Maadteraajjan vaimosta ja hänen tyttäristään, jotka tunnetaan etelä- ja pohjoissaamelaisalueella. Näillä feminiineillä jumaluuksilla on yhteys elämän alkuun ja loppuun ja erityisesti naisiin ja naisten toimintaan.[1]
Eteläsaamelaisessa perinteessä tunnetaan useita aahka-naisjumalia. Maadteraahkalla (aahka ~ vanha nainen, akka), kantaäidillä on kolme tytärtä, joita enimmäkseen naiset palvelivat: Saaraahka, (mahd. luova akka), Joeksaahka (jousiakka) ja Oksaahka (oviakka, uksiakka), jotka asuivat kodan alla naisten sakraalilla vyöhykkeellä miesten sakraalia vyöhykettä boaššua vastapäätä. Nämä jumalattaret liittyivät erityisesti suvunjatkamiseen. Eteläsaamelaisaluetta (Trøndelag) koskevat 1700-luvun lähteet kuvaavat näiden jumaluuksien toimintaa seuraavasti: Kun Raedie oli luonut ihmissielun, hän lähetti sen Maadteraajjalle, joka Raedien määräyksen mukaan toimitti sen edelleen puolisolleen Maadteraahkalle. Tämä puolestaan luovutti sen edelleen tyttärilleen, joista Saaraahka oli varsinainen raskauden ja synnytyksen jumalatar. Joeksaahka auttoi ja suojeli naista synnytyksessä ja se kykeni muuttamaan kohdussa olevan tyttölapsen poikalapseksi, jos sille uhrattiin hyvin. Joeksaahkan yhteys metsästykseen ilmenee jo jumalattaren nimestä; hänellä oli yhteys metsästyksen jumalaan, jonka suojelukseen Joeksaahka antoi poikalapsen synnytyksen jälkeen. Oksaahkan velvollisuuksiin kuului seurata pientä lasta syntymän jälkeen siihen saakka, kun lapsi alkaa kävellä. Suomen puolen pohjoissaamelaisilta tunnetaan vain Máttaráhkká, ei hänen tyttäriään. Ruotsin puolella tunnettiin 1800-luvun tietojen mukaan Sáráhkká. Hänen asuinpaikkansa oli tulisijan vieressä. Saamelaisesta myöhäisperinteestä tiedetään kristillisten toimitusten mallin mukaisesti muodostunut synkretistinen Sáráhkká-kultti, joka ei kuulunut yksinomaan naisille, vaan joka oli myös miesten suosima.[1]
Maanalisiin jumaluuksiin voidaan lukea Jábmiidáhkká, vainajalan hallitsija ja Ruto, kulkutautien jumaluus ja ehkä yleisemminkin maailman pimeän puolen hallitsija. Jábmiidáhkká on keskeinen naispuolinen maanalinen jumaluus, joka toisaalta salli vainajasielujen aiheuttaa eläville vakavia sairauksia, toisaalta taas oli maanpäällistä muistuttavan ja sikäli kutakuinkin onnellisen olotilan valtiatar. Ruto oli mahtava vastustaja ihmisille, jopa noidille ja myös jumalille. Ruton symboliksi tulkitaan noitarummuilla saamelaiskulttuureille vieras hevonen, joita saamelaisten tiedetään uhranneen Rutolle. Hevosuhrin ja -symboliikan perusteella Rutoa on pidetty lainattuna elementtinä saamelaisessa maailmankuvassa. Vanhempi kirjallisuus yhdistää Ruton skandinaavien Odiniin. Rutolle voidaan kuitenkin löytää suoranaisia vastineita Siperian suomensukuisten kansojen joukosta.[1]
Jaottelun rajaaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rajan vetäminen jumalien ja muiden tuonpuoleisten olentojen välille on vaikeaa ja osin mielivaltaista, vain muodostuneeseen käytäntöön pohjaavaa. Tämän- ja tuonpuoleisuus ylipäätään muodosti saamelaisille pikemminkin jatkumon kuin länsimaistyyppisen arkisen ja pyhän dikotomian. Lähelle jatkumon toista, tämänpuoleisen, päätä sijoittuivat monenlaiset näkyvät ja näkymättömät kanssaeläjät (haltijat, maahiset), joiden huomioonottaminen usein vaati vain arkista kohteliaisuutta. Jatkumon keskivaiheille sijoittuivat seitakivet mahtavine, mutta osin vielä inhimillisiä piirteitä omanneine henkineen. Jumaliksi on tässä yhteydessä luettu jatkumon toiseen päähän sijoittuneet näkymättömät mahdit, joiden puoleen voitiin kääntyä vain rukouksin ja uhrein.[1]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Saamelaisten historiaa (Arkistoitu – Internet Archive)
- Saamelaiset jumalattaret (Arkistoitu – Internet Archive)