Philipp Jakob Spener
| Philipp Jakob Spener | |
|---|---|
 Philipp Jakob Spener |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 13. tammikuuta 1635 Ribeauvillé, Elsass |
| Kuollut | 5. helmikuuta 1705 (70 vuotta) Berliini, Brandenburgin markkreivikunta |
| Ammatti | Luterilainen teologi |
| Muut tiedot | |
| Uskonto | pietismi |
| Osa artikkelisarjaa |
| Luterilaisuus |
|---|
 |
Philipp Jakob Spener (13. tammikuuta 1635 Ribeauvillé, Elsass – 5. helmikuuta 1705) oli saksalainen luterilainen teologi, joka tunnetaan "pietismin isänä". Spener ajoi saksankielisissä maissa protestanttisen hengenelämän uudistamista. Johtamissaan kokouksissa Spener rohkaisia maallikkoja käyttämään puheenvuoroja ja osallistumaan yleisiin kokouksiin.[1]
Spenerin keskeinen teos oli Pia desideria (suom. Hurskaita toiveita), jossa esitetyn luterilaisen kirkon uudistusohjelman vuoksi häntä on nimitetty "luterilaisuuden toiseksi uskonpuhdistajaksi". Teoksessa Spener kehotti ihmisiä lukemaan Raamattua, välttämään uskonkiistoja ja panemaan painoa enemmän kristilliseen elämään kuin opillisiin kysymyksiin. Spener vastusti yhteiskunnan maallistumista ja pyrki korvaamaan sen elävällä kristillisyydellä.[2]
Philipp Jakob Spenerin keskeiseksi tukijaksi nousi Saksan vaaliruhtinas, jonka hovissa Dresdenissä hän toimi ylihovisaarnaajana. Myöhemmin hän siirtyi papiksi Berliiniin Brandenburgin vaaliruhtinaan kutsusta.[2]
Lapsuus ja nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Spener syntyi 13. tammikuuta 1635 Ylä-Elsassin Rappoltsweilerissa (nykyinen Ribeauvillé). Hänen isänsä oli Rappoltsteinin kreivin hovivirkailija ja juristi. Jo lapsena Spenerin uskonnolliseen kehitykseen vaikuttivat sellaiset teokset kuin Johann Arndtin Totisesta kristillisyydestä sekä englantilainen hartauskirjallisuus mukaan lukien Lewis Baylyn Praxis pietatis ja Emanuel Sonthomin Güldenes Kleinod (Kultainen aarre). Englantilaisen hartauskirjallisuuden tuonpuoleisuuteen suuntautunut mystiikka herätti hänessä 13-vuotiaana voimakkaan kuolemankaipuun, kun hänen kummitätinsä, kreivitär Agatha von Rappolstein, kuoli. Vanhempana hän kuitenkin loittoni tästä mystiikasta, mutta suositteli silti aina englantilaista hartauskirjallisuutta, sillä se ohjasi mietiskelyyn, itsensä tutkiskelemiseen ja sunnuntain pyhittämiseen.[3]
Koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Spener ei käynyt julkista koulua vaan häntä opetti Rappoltsteinin hovisaarnaaja Joachim Stoll, joka oli antiaristoteelinen ja kiinnostunut luonnontieteistä. Tämän ohjaamana hän tutustui itsenäisesti kompendiumeihin sekä uusien auktoriteettien, kuten esimerkiksi Justus Lipsiuksen ja Hugo Grotiuksen, ajatuksiin. Hän osoittautui poikkeuksellisen älykkääksi ja hyvämuistiseksi. Tuohon aikaan juontavat juurensa monet hänen luterilaisen konfessionalismin hengelle vieraat ajatuksensa, kuten vastenmielisyys aristotelismia kohtaan, pidättynyt asenne noitadoktriiniin ja komeettauskoon, kiinnostus uuteen luonnontieteeseen sekä pyrkimys suhteellistaa tunnustustukuntien väliset ristiriidat. Erityisesti viimeiseen hän suhtautui erityisen pidättyvästi, ellei mukaan lasketa hänen mielestään "välttämätöntä" ateismin vastaista taistelua.[4]
Ura saarnaajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hankittuaan akateemisen sivistyksen Keski-Euroopan yliopistoissaa, Spener aloitti työnsä luennoitsijana Strasbourgissa. Sieltä hänet kutsuttiin luterilaisen seurakunnan johtoon Frankfurtiin, missää hän julkaisi pietistiset ohjelmajulistuksensa Pia desideria (suom. Hurskaita toiveita, 1675) ja Algemeine Gottesgelehrheit (suom. Yleinen jumaluusoppi, 1680).[5]
Hengelliset kokoukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Frankfurt am Mainissa alkoivat myös herätykseen tulleiden uskonelämän vahvistamiseksi hengelliset kokoukset. Ensimmäiseen kokoontumiseen osallistui kesällä 1670 neljä miestä ja pietistiselle kristillisyydelle tyypilliset konventikkelit saivat muotonsa. Konventikkeleissa luettiin Raamattua ja pidettiin puheita, joita saivat pitää muutkin kuin papit.[5] Spenerin mielestä puheenvuorojen käyttäminen kuului kaikkien uskovien yleiseen pappeuteen. Teoksellaan Pia Desideria hän loi pohjan pietismille, paikalliselle maallikkoliikkeelle, joka omistautui pääasiassa Raamatun levittämiseen.[1]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Evangeliumin vapauden väärinkäytöksestä : evangeliumin ja lain eroituksesta sekä kumpaisenkin oikeasta käytöksestä. Suomentanut Karl Enebäck. Granlund, 1868.
- Jumalan lasten autuudesta armon ja kunnian valtakunnassa. Suomentanut Karl Enebäck. J. F. Granlund, 1869.
- Kirkon uudistus. Suomentanut Jussi Aro. Kirjayhtymä 1962.
- Pia desideria : (kirkon uudistus) eli sydämellinen toivomus totisen evankelisen kirkon Jumalalle otolliseksi parannukseksi ynnä muutamia siihen yksinkertaisesti tähtääviä kristillisiä ehdotuksia, suom. Jussi Aro, johdannon kirj. Pentti Laasonen. 2. p. Kirjaneliö, 1984 Sarja:Hengen tie; 9 (1. p. 1962 Kirjayhtymä) ISBN 951-600-651-5
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Beyer, Jürgen: Doktor Speners fingernagel. Om pliktläsning på resor, i: Biblis. Kvartalstidskrift för bokvänner 61 (2013), s. 72–76
- Biewer, Ludwig: Philipp Jakob Spener als Heraldiker - Ein kleiner Beitrag zu dem 300. Todestag eines großen Theologen',' i: Der Herold (Virteljahresschrift des "Herold" - Verein für Heraldik, Genealogie und verwandte Wissenschaften zu Berlin), bd. 16, Heft 17/2005, s. 493ff.
- Breymayer, Reinhard: Der "Vater des deutschen Pietismus" und seine Bücher. Zur Privatbibliothek Philipp Jakob Speners, i: Bibliothecae selectae da Cusano a Leopardi, a cura di Eugenio Canone. Leo S. Olschki Editore, Firenze 1993 (Lessico Intellettuale Europeo, 58), s. 299-331.
- Dué, Andera & Laboa, Juan Maria: Kristinusko 2000 vuotta. Helsinki: Kirjapaja, 1998. ISBN 951-625-516-7
- Kakkuri, Teemu: Suomalainen herätys. (Herätyskristillisyyden historia nälkävuosista Nokia-missioon) Helsinki: Kirjapaja, 2014. ISBN 978-952-288-134-2
- Spencer, Philipp Jacob: Pia desideria – Umkehr in die Zukunft, Brunnen Verlag Giessen, 1995, ISBN 3-7655-9065-7
- Werner Raupp: Art. Spener, Philipp Jacob (1635–1705), in: Heiner F. Klemme / Manfred Kuehn (General Editors), The Dictionary of Eighteenth-Century German Philosophers, Vol. 3, London/New York 2010, s. 1106–1110.
- Wallmann, Johannes: Totinen kääntymys ja maailmanparannus. Pietismi kirkkohistoriallisena ilmiönä. Kirjaneliö, 1997.
