Lapinlahdenkatu (albumi)
| Lapinlahdenkatu Tapio Liinoja | ||
|---|---|---|
.jpg)
| ||
| Studioalbumin tiedot | ||
| Studio | Studio Stadi, Finnvox | |
| Julkaistu | tammikuu 2016[1] | |
| Formaatti | CD | |
| Tuottaja(t) | Leevi Leppänen | |
| Tyylilaji | pop, rock, blues, jazz | |
| Kesto | 49.22 | |
| Levy-yhtiö | Turenki Records | |
| Tapio Liinojan muut studioalbumit | ||
| Tumma yö 2012 |
Lapinlahdenkatu 2016 |
|
Lapinlahdenkatu on Tapio Liinojan kolmas studioalbumi. Vuonna 2016 ilmestynyt albumi sisältää Liinojan aiemman yhtyeen Lapinlahden Lintujen kappaleita uusina sovituksina. Albumilla soittaa myös Lapinlahden Lintujen kosketinsoittaja Jussi Liski.
Albumin vaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Laulaja ja näyttelijä Tapio Liinoja oli Lapinlahden Lintujen jäsen vuosina 1983–1994 ja 2006–2013.[2] Hän oli tuottelias sanoittaja, ja osallistui myös muutamien kappaleiden säveltämiseen ja sovittamiseen.[3] Sanoitusten tyypillinen kertojahahmo on Helsinkiin muuttanut maalaispoika, tarkkailee suurkaupungin asukkaita ja yhteiskuntaa.[4] Asetelma heijastelee Vampulassa syntyneen ja 1980-luvun taitteessa Helsinkiin muuttaneen Liinojan omaa henkilöhistoriaa.[5][6]
Lapinlahden Linnut hajosi 2013.[7] Sen jälkeenkin Liinoja esiintyi aika-ajoin julkisuudessa kommentoimassa vanhan yhtyeensä vaiheita ja tuotantoa.[8] Tammikuussa 2016 julkaistiin sooloalbumi Lapinlahdenkatu, joka sisältää uusia sovituksia Liinojan sanoittamista Lapinlahden Lintujen kappaleista. Sovitukset ovat aiempaa hidastempoisempia ja rauhallisempia, ja ne on soitettu matalammista sävellajeista. Joissakin kappaleissa on hyvin riisuttu säestys, kun taas osa sovituksista ammentaa jazz- ja bluesperinteestä. Lapinlahden Lintujen humoristisen puolen sijaan Liinoja halusi korostaa yhtyeensä musiikillista kunnianhimoa. Liinojan mukaan ”tavoitteena oli pärjätä niin vähillä elementeillä kuin mahdollista kuitenkaan riisumatta kappaleita liikaa”. Myös Liinojan jazzharrastus vaikutti tyylisuuntaan.[1]
Albumilla soittaa Lapinlahden Lintujen kosketinsoittaja Jussi Liski, joka teki myös useimmat sovitukset. ”Kuppilan tangossa” trumpettia soittaa Verneri Pohjola, jonka isä Pekka oli aikanaan soittanut kappaleen alkuperäisversion bassoraidat. Liinojan tytär Aino laulaa kappaleessa ”Aino kirjoittaa”. Lapinlahden Lintujen pääasiallinen säveltäjä Pekka Hedkrok ei ollut mukana hankkeessa mutta antoi sille hyväksyntänsä.[1]
Albumin nimi viittaa Helsingin Lapinlahdenkatuun, jossa Liinoja 1980-luvulla asui kommuunissa. Muut Lapinlahden Lintujen jäsenet eivät kommuunissa asuneet, mutta yhtye vietti siellä aikaa[5] ja monet sanoituksista kirjoitettiin Lapinlahden kommuunissa.[9]
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Savon Sanomien Aapo Siippainen kuvaili Liinojaa ”sympaattiseksi ja traagiseksi” laulajaksi, jonka kunnianhimo on taitoja suurempaa. Siippaisen mukaan Lapinlahdenkadun ”lähestymistapa vanhoihin kappaleisiin on arvokas ja hienostunut. – – Lyyrikkona ja runojen tulkitsijana Liinoja on jostain Uppo-Nallen ja A. W. Yrjänän välistä.”[4]
Liinoja oli lopputulokseen tyytyväinen. ”Joitakin juttuja olisi voinut tehdä toisin, sillä en itse ole niin musiikillisesti kykenevä, että olisin pystynyt täydellisesti ilaisemaan, mitä kulloinkin haluan.” Myös Liskin mielestä albumi oli musiikiltaan ansiokas.[1]
Taloudellisesti albumi ei menestynyt. Liskin mukaan tekijät olivat toivoneet, että Lapinlahden Lintujen ihailijat ostaisivat albumia, mutta käytännössä ”osa saattoi jopa vierastaa sitä”.[1]
Kappaleet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaikki kappaleet ovat Tapio Liinojan sanoittamia ja Pekka Hedkrokin säveltämiä. Sovitukset on tehnyt Jussi Liski, ellei toisin mainita.
- Kuppilan tango – 4.51
- Puissa on Absalom – 5.05 (sov. Timo Kämäräinen)
- Sateet tulevat – 4.55 (sov. Jussi Liski, Joel Mäkinen, Pekka Nisu)
- Ojasta noustaan – 5.00 (sov. Tapio Liinoja, Joel Mäkinen, Pekka Nisu)
- Ojasta noustaan II (pimeys) – 4.37 (sov. Pauli Halme, Tuomo Laakso, Joel Mäkinen, Pekka Nisu)
- Suuri juokseva ihminen – 3.15
- Aino kirjoittaa – 3.28
- Taas uusi nero – 2.38
- Aimon virsi – 4.25
- Rakas, ukulele soi – 4.22
- Talonmiehen perhonen – 3.08
- Hellä Ulla – 3.32 (sov. Leevi Leppänen, Joel Mäkinen,)
Kokoonpano
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Timo Kämäräinen – kitara
- Leevi Leppänen – rummut, lyömäsoittimet
- Tapio Liinoja – laulu
- Jussi Liski – kosketinsoittimet
- Joel Mäkinen – piano, taustalaulu
- Pekka Nisu – kitara, taustalaulu
Vierailijat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pauli Halme – steel-kitara kappaleessa 5
- Maria Hänninen – talonmiehen vaimon ääni kappaleessa 11
- Aino Liinoja – taustalaulu kappaleissa 2, 4, 7, 9, 12
- Juha Malmivaara – sello kappaleessa 11
- Jukka Perko – saksofoni kappaleissa 7 ja 10
- Verneri Pohjola – trumpetti kappaleessa 1
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lyytinen, Jukka: Lapinlahden Linnut. Helsinki: Like, 2003. ISBN 952-471-098-6
- Rossi, Timo: Lapinlahden Linnut. Miksei asioista puhuta. Jyväskylä: Docendo, 2023. ISBN 978-952-382-569-7
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Rossi 2023, s. 351–352.
- ↑ Rossi 2023, s. 49, 238, 325.
- ↑ Liinojan yksin sanoittamiksi on merkitty kappaleet ”Ojasta noustaan” (Lapinlahden Linnut, 1985), ”Sateet tulevat” (Jep, 1986), ”Puissa on Absalom” (Vihreä gorilla, 1987), ”Rakas, ukulele soi”, ”Suuri juokseva ihminen”, ”Talonmiehen perhonen” (Lauluja Nuppilasta, 1988), ”Aino kirjoittaa” (Elämä janottaa, 1989), ”Ojasta noustaan II”, ”Arvon rauha”, ”Otto ja pano”, ”Aimon virsi” (Tähdet kertovat, 1990), ”Helppoa elämää”, ”Taas uusi nero”, ”Olaa ja Lailaa” (Grrr!, 1992), ”Mokauksen odottaja” (Köyhän taivas, 1994), ”Perunatorin tyttö” (Lintuinfluenssa vol. 1, 2006), ”Etiäppäin”, ”Takkatulen ääressä” ja ”Vuorikatu 4 B” (Etiäppäin, 2007). Sovittajana hän on kappaleessa ”Helppoa elämää” ja säveltäjänä kappaleessa ”Minä sen juon” (Köyhän taivas, 1994).
- ↑ a b Siippainen, Aapo: Tapio Liinoja: Lapinlahdenkatu Savon Sanomat. 22.3.2016. Viitattu 22.1.2024.
- ↑ a b Legendaarisen suomalaisbändin biisit levytettiin uusiksi Helsingin Uutiset. 12.1.2016. Viitattu 22.1.2024.
- ↑ Rossi 2023, s. 39–43.
- ↑ Rossi 2023, s. 348–350.
- ↑ Rossi 2023, s. 350–351.
- ↑ Lyytinen 2003, s. 20–22.