Juurakon Hulda (vuoden 1937 elokuva)
| Juurakon Hulda | |
|---|---|
 Elokuvajuliste |
|
| Ohjaaja | Valentin Vaala |
| Käsikirjoittaja |
Jaakko Huttunen Valentin Vaala |
| Perustuu |
Juhani Tervapään näytelmään Juurakon Hulda Jyväskylä: Gummerus, 1937 |
| Tuottaja | Matti Schreck |
| Säveltäjä | Harry Bergström |
| Kuvaaja | Armas Hirvonen |
| Leikkaaja | Valentin Vaala |
| Lavastaja | Ossi Elstelä |
| Pääosat |
Irma Seikkula Tauno Palo Topo Leistelä Hugo Hytönen |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Suomi-Filmi Oy |
| Ensi-ilta | 17. lokakuuta 1937 |
| Kesto | 88 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Budjetti | 1 158 199 mk |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Juurakon Hulda on Valentin Vaalan ohjaama suomalainen mustavalkoinen komediaelokuva vuodelta 1937. Se perustuu Hella Wuolijoen salanimellä Juhani Tervapää kirjoittamaan samannimiseen näytelmään.[1]
Juurakon Hulda on lajiltaan yhteiskunnallinen komedia ja se oli ensimmäinen Wuolijoen teosten pohjalta tehty elokuva. Elokuvakäsikirjoituksen teki Suomi-Filmin konttoripäällikkö Jaakko Huttunen yhdessä Vaalan kanssa.[2]
Tarina sijoittuu 1930-luvun Helsinkiin, jonne hämäläisen torpan köyhä tyttö Hulda Juurakko saapuu työnhakuun. Hän pääsee tuomari Soratien sisäköksi, mutta ryhtyy pian opiskelemaan kyllästyttyään työväestön huonoon kohteluun ja asemaan. Sisukkaasti ponnistellen hän suorittaa akateemisen loppututkinnon. Huldan sisukkuutta ihaillaan, mutta hänen etenemisyrityksensä kohtaavat kaavamaisia asenteita. Kateelliset seurapiirinaiset ryhtyvät mustamaalaamaan Huldan mainetta, mutta vastoinkäymiset eivät murra häntä. Hulda Juurakko on tyypillinen wuolijokelainen vahva ja itsenäinen nainen, joka ei alistu piian asemaan vaan raataa tietään huipulle ajaen työväenluokkaisten oikeuksia.
Näytelmän kantaesitys oli Helsingin Kansanteatterissa 11. maaliskuuta 1937. Pääosissa nähtiin Emmi Jurkka ja Kaarlo Angerkoski, elokuvassa vastaavia rooleja näyttelivät Irma Seikkula ja Tauno Palo. Juurakon Hulda oli Seikkulan läpimurto valkokankaalla sekä ensimmäinen elokuva, joka rikkoi Suomessa miljoonan katsojan rajan.[2]
Elokuva aiheutti aikoinaan kohua varsinkin poliittisissa piireissä. Äärioikeistossa Wuolijoen mielipiteiden koettiin olevan vaaraksi suomalaiselle yhteiskunnalle. Eräät kotiapulaiset olivat suututtaneet työnantajansa, koska olivat käyneet katsomassa Juurakon Huldan. Elokuva toimi innoituksena tuhansille 1930-luvun suomalaisnaisille, sillä päähenkilön tavoin monet työväestöön kuuluvat naiset kyllästyivät huonoon asemaansa.[3]
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kreditoimattomat näyttelijät
|
|
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hulda Juurakko lähtee köyhästä Juurakon talosta Sääksmäeltä Helsinkiin etsimään parempaa elämää, mutta yösijan luvannut ”taivaanrannan maalari” on lähtenyt omille teilleen. Niinpä Hulda joutuu viettämään yönsä Esplanadin penkillä. Joukko ravintolasta poistuvia mieskansanedustajia kiinnittää huomiota Huldaan; yksi heistä on Huldan tuntema sääksmäkeläinen isäntä Ali-Lehtonen. Tämän turvallisessa seurassa Hulda uskaltautuu jatkoille arvovaltaisen tuomarin Kaarle Soratien asuntoon.
Miehet väittelevät, onko kaupunkiin tullut Hulda sosiaalinen ongelma, sillä maaseudulla riittää töitä. Tuomari Soratien mielestä juuri siksi ”Hulda on väestöprobleeman huippu”. Hulda kieltää olevansa mikään probleema ja sanoo tulleensa Helsinkiin, koska leipä torpassa ei riittänyt, ja tarjoutuu tuomarin palvelukseen. Poliisia pelästynyt ”taivaanrannan maalari” ilmaantuu vaatimaan Huldaa itselleen, mutta tyttö kieltäytyy lähtemästä ja tuomari heittää miehen ulos. Tuomarin Conny-tädin siunauksella Hulda saa kotiapulaisen paikan.
Hulda paneutuu töihinsä tunnollisesti, mutta saa silti tuomarilta moitteet, kun vierailulle saapuvat kauppaneuvoksetar Kaavio ja hänen tyttärensä Kirsti joutuvat odottamaan. Kun Hulda kuulee vieraiden keskustelun eikä ymmärrä heidän puheitaan taiteesta, hän päättää alkaa opiskella Työväenopistossa ja lukee iltakaudet aamukuuteen saakka. Lisäksi hän taivuttaa Soratien sihteerin antamaan hänelle englannintunteja. Tiedonjanossaan Hulda haluaa oppia kaikki käsitteet, jotka hienostokin osaa. Tuomari Soratie huomaa Renessanssi-kirjansa kadonneen, ja kun Hulda tunnustaa lainanneensa sitä, tuomari haluaa antaa potkut, mutta professori Norko ja Conny-täti saavat miehen luopumaan aikeestaan.
Hulda suorittaa keskikoulun kurssin ja jatkaa opiskelujaan niin tiiviisti, ettei pääse kesällä käymään kotonaan. Tuomari alkaa suhtautua Huldaan ymmärtäväisemmin ja haluaa lähestyä häntä, mutta Hulda torjuu miehen lähentely-yritykset.
Vuodet kuluvat. Hulda opiskelee jo Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa ja lukee kandidaatin tutkinnon lopputentteihin. Pariisista palaava tuomari löytää Huldan nukahtaneena kirjaston nojatuoliin. Mies tarjoaa viiniä ja toivottaa Huldan tervetulleeksi sivistyneistön joukkoon, mistä Hulda saa aiheen soimata miehen asenteita. Tuomari on vuosien saatossa kyllästynyt tyhjänpäiväisiin seurapiirineiteihin ja oppinut arvostamaan älykästä naista. Hän tunnustaa olleensa sokea ja yrittää suudella Huldaa, mutta tämä irtautuu syleilystä ja ilmoittaa lähtevänsä talosta. Tuomari kuitenkin pitää kiinni kahden viikon irtisanomisajasta.
Tohtori Alinen, joka on ohjannut ja kannustanut Huldan korkeakouluopintoja, lupaa tälle paikan lehden toimituksessa. Hulda tähtää kansanedustajaksi, mutta viimeisenä iltanaan palveluksessa tuomarin kutsuvieraille paljastuu, miten hänet aikoinaan ”löydettiin” Esplanadilta. Kauppaneuvoksetar ja Kirsti katsovat aiheekseen närkästyä ja levittävät juorua, että Hulda on jo seitsemän vuoden ajan ollut tuomarin rakastajatar. Tämä estää Huldan valinnan edustajaehdokkaaksi.
Professori Norko kutsuu Huldan illalliselle ja esittelee hänet yllätysvieraana tuomarin vakiintuneen seurapiirin jäsenille. Hulda alkaa martinin vaikutuksesta esitellä oppineisuuttaan ja puhuu suunsa puhtaaksi hienostolle. Hän sanoo selviytyvänsä siitäkin huolimatta, että häntä on solvattu ja häväisty. Naiset loukkaantuvat, miehet tuntevat omantunnonpistoksen. Tuomari yrittää vedota Huldaan kahden kesken siinä onnistumatta, ja ilmoittaa seurueelle kotona, että Huldasta tulee hänen vaimonsa. Hulda ei jää kuuntelemaan vaan syöksyy ulos. Tuomari odottaa häntä keittiön ovella ja ottaa tämän syliinsä. Hulda torjuu moneen kertaan miehen kosinnan, kunnes antaa periksi. Aina Huldan puolia pitänyt Conny-täti kuulee ilouutisen ensimmäisenä. Tuomari sanoo, että tätiä tarvitaan lapsenhoitajana, sillä Huldan on pakko jatkaa omaa uraansa. ”Että minun pitikin rakastua sellaiseen diktaattoriin”, Hulda nuhtelee hellästi.
Ajankuva ja ympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Juurakon Huldassa eletään 1930-luvun luokka-yhteiskunnassa, jossa herrasväen ja palvelusväen ei sovi kulkea asuntoon edes samasta ovesta. Köyhistä oloista tuleva sisäkkö alkaa seitsemän vuoden aikana kavuta yhteiskunnan portaita ylös. Hän suorittaa keskikoulun ja lukion ja jatkaa Yhteiskunnalliseen korkeakouluun, jossa hän suorittaa tutkinnon yhteiskuntatieteiden kandidaattina, mikä vastaa nykyisiä maistereita. Sekä näytelmässä että elokuvassa painotetaan, että Hulda menestyy poikkeuksellisen sisukkuutensa ansiosta ja saa ponnistelujensa palkinnoksi varakkaan miehen. Teos sisältää siis myös ajalle tyypillisen tuhkimotarinamaisen juonteen. Työväenluokkaisten ja yläluokkaisten henkilöiden välistä porrasta tuodaan esille pukeutumisessa sekä asuinympäristöjen lavastuksissa. Naisen oikeutta vapauteen ja itsenäisyyteen painotetaan.[4]
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Juurakon Huldan kuvaukset kestivät kesäkuusta lokakuuhun 1937. Kuvaajana toimi inkeriläissyntyinen Armas Hirvonen, joka kuvasi myöhemmin myös neljä muuta Vaalan ohjaamaa elokuvaa.[2]
Arviot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Juurakon Hulda oli useimmille aikalaisarvostelijoille tuttu jo näytelmänä, jonka kanssa elokuvasovitus joutui väistämättömään vertailuun. Muutoin Juurakon Hulda sai aikalaiskriitikoilta pääasiassa suopean vastaanoton. Vaala sai ohjauksestaan pääasiassa kiitosta, ja Helsingin Sanomien Arvo Ääri arvioi elokuvan ”Vaalalle suureksi ohjaajavoitoksi”. Ilta-Sanomien arvostelija kirjoitti: ”Vaala on onnellisesti osannut peittää paljon ja toisaalta vetää esiin paljon sellaista, mikä on edesauttanut Huldan menestymistä elokuvana, jopa siinä määrin, että Juurakon Hulda kaiken kaikkiaan voidaan esittää todistuksena siitä, että kotimaisen elokuvan taso todellakin on noussut.” Arvioijat löysivät heikkouksia lähinnä käsikirjoituksesta, jossa joidenkin mielestä esiintyi liian selkeää tapahtumain asettelua ja yksitoikkoista aatteen julistusta, joka ei sopinut elokuvaan niin kuin näytelmään. Syynä pidettiin sitä, että käsikirjoittaja oli seurannut näytelmää liikaa. Aamulehden arvostelijan Orvo Kärkösen kriittinen päävaikutelma oli, ettei Vaala täyttänyt odotuksia. Hänen mukaansa komedian juonesta ja vuorosanoista jäi uupumaan pirteyttä ja iskevyyttä.[2]
Näyttelijäarvioissa keskityttiin lähinnä pääosan esittäjään Irma Seikkulaan, vaikka hänkään ei saanut varauksetonta tunnustusta. Hänen tulkintaansa pidettiin turhan vakavana ja puhetta liian teatraalisena. Kokonaisuutena roolisuoritus katsottiin kuitenkin onnistuneeksi.[2]
Vuoden 1977 televisioesityksen aikaisissa arvioissa muun muassa Heikki Eteläpää koki Juurakon Huldan ”vain aikansa kuvana” ja Uuden Suomen arvostelija niin tyyliltään kuin aiheeltaan ”auttamattomasti vanhentuneena”. 1990-luvulla kriitikoiden ääni oli muuttunut. Harri Moilanen (Kansan Uutiset) totesi: ”Vaalan elokuvaversiossa on onnistunut komedialataus – –. Kulttuurihistoriallisesti Juurakon Hulda on suoranainen aarreaitta. [Roolihenkilöiden] keskustelut liikkuvat niin ’eurooppalaisella tasolla’, että nykyiset draaman ja elokuvan puurtajat menkööt itseensä".[2]
Erään 2000-luvun kriitikon arvion mukaan salonkikomedia on satiiria pikkuporvarillisuudesta ja sisältää hienovaraista feminismiä.[5] Vaalan ohjaustyötä pidettiin viisaana ja viihdyttävänä.[6] Myöhemmissä kritiikeissä elokuvaa on kehuttu oivaksi, valloittavan viihteelliseksi ja esifeministiseksi kehityskertomukseksi.[1][7]
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Juurakon Huldan yleisömäärä nousi ensimmäisenä suomalaisena elokuvana yli miljoonan. Saavutuksen rikkoi vasta Suomen Filmiteollisuuden tekemä Kulkurin valssi vuonna 1941. Tuotantokustannuksensa Juurakon Hulda kattoi jo kuudennen esitysviikkonsa aikana.[2]
Elokuvassa Juurakon torppaa esitti Linnan kartanon torppa Kivistössä, nykyisellä Vantaalla, ja Sääksmäen asemana kuvattiin Nuppulinnan rautatiepysäkkiä Tuusulassa. Muita ulkojaksoja kuvattiin muun muassa Helsingin keskustan kaduilla ja Kaivopuistossa. Sisäkohtausten kuvauspaikkana toimi muun muassa Haagan työväentalo Helsingissä. Tuomari Soratien asunnon ulkokuvat ovat peräisin Kaisaniemenkatu 5:stä. Wuolijoen näytelmä sijoittui kokonaisuudessaan Soratien asuntoon, elokuvasovituksessa tapahtumia lavennettiin Juurakon torppaan, Esplanadille, opistoon ja korkeakouluun. Sekä näytelmän että elokuvan tapahtumien ajallinen jänneväli on runsaat seitsemän vuotta.[4]
Kari Uusitalo valitsi Juurakon Huldan vuonna 1990 yhdeksi sadasta merkittävästä suomalaisesta näytelmäelokuvasta Mitä missä milloin -vuosikirjassa.[8]
Wuolijoen tarinasta on tehty myös yhdysvaltalainen elokuva Farmarin tytär (1947), jonka pääosaa näytellyt Loretta Young sai suorituksestaan Oscarin.[5] Myös Hannu Lemisen ohjaama ja käsikirjoittama Vain sinulle (1945) on Juurakon Huldan teemoista rakennettu muunnelma.[9]
Juurakon Huldan myötä Irma Seikkula nousi suuren yleisön tietoisuuteen. Hänet esitettiin Huldan roolissa koruttomana ja luonnollisena, ja hahmon on sanottu kohottaneen maaseudulla asuneiden, työväestöön kuuluvien nuorten naisten itsetuntoa. Seikkulan mukaan elokuva ja varsinkin sen päähenkilö antoivat monille kaupunkiin palvelukseen lähteville piioille kimmokkeen alkaa opiskella työn ohessa. Wuolijoki sen sijaan ei ollut omien sanojensa mukaan tavannut tosielämän ”Juurakon Huldia” juuri lainkaan.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen kansallisfilmografia 2 (1995). ISBN 951-37-1582-5
- Mitä Missä Milloin (1990). ISBN 951-1-10908-1
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 3.6.2011, sivu D 7
- ↑ a b c d e f g Juurakon Hulda Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 15.12.2022.
- ↑ a b Rytkönen, Sisko: Ihanat naiset kankaalla, s. 140, 141. Helsinki: Majakka, 2008. ISBN 978-951-9260-88-4
- ↑ a b Suomen kansallisfilmografia 2 (1995).
- ↑ a b Tv-maailma, Päivän elokuvia, 21/2011 sivu 29
- ↑ AP: Juurakon Hulda, Viikon tv-elokuvia, Tv-maailma, 27/2014 sivu 11
- ↑ Tv-maailma, AL, Juurakon Hulda, Päivän elokuvia, 51-52/2011 sivu 29
- ↑ Mitä missä milloin, s. 400. Otava, 1990. ISBN 951-1-10908-1
- ↑ Helena Kara (Arkistoitu – Internet Archive), Kava, viitattu 18.6.2011