Ilmajoen vaakuna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ilmajoen vaakuna

Ilmajoen vaakuna on Ilmajoen kunnan tunnus. Se on saanut aiheensa vanhasta pitäjän sinetistä ja nuijasodasta. Vaakunan heraldinen selitys on ”katkoisen kilven hopeisessa yläkentässä musta karhunpää edestäpäin. Sinisessä alakentässä kaksi hopeista puunuijaa ristissä, niiden alakulmassa jalkajousen muotoinen hopeinen puumerkki; jousen kaksikaarteinen virittäjä vastapalkeittain tukin päällä, yläpää kiinni jänteessä.”[1]

Vaakunan historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmajoen vaakunan hopeisen yläkentän musta karhunpää on peräisen vanhasta pitäjän sinetistä. Isonkyrön emäpitäjästä vuonna 1532 itsenäistynyt Ilmajoki sai sinettiensä tunnukseksi edestäpäin kuvatun karhunpään. Karhu oli alun perin Isonkyrön sinetien aiheena ja Ilmajoen tavoin Isostakyröstä itsenäistynyt Lapua käytti niin ikään ensimmäisessä sinetissään karhunpäätä.[2] Ilmajoen myöhemmissä sineteissä karhu kuvattiin luonnonmukaisemmin, sen pään työntyessä esiin sinetissä kuvatun kilven reunasta. Samankaltaista aihetta käytettiin myös Ilmajoen kihlakunnan sineteissä. Vaakunan sinisen alakentän nuijat ja isokyröläisen Yrjö Kontsaan puumerkkiä muistuttava jalkajousi viittaavat vuosina 1596–1597 käytyyn nuijasotaan. Vaakunan suunnittelun aikana kyseisen puumerkin tulkittiin vielä olleen Ilmajoen Kokkolankylässä tilaa pitäneen Jaakko Ilkan merkki. Ilkka oli Kontsaan tavoin yksi nuijasodan talonpoikaiskapinan johtajista.[2] Myöhemmissä tutkimuksissa puumerkkien todettiin kuitenkin menneen keskenään sekaisin, Kontsaan merkin päädyttyä Ilmajoen vaakunaan Ilkan puumerkin sijasta.[3]

Ilmajoen vaakunan on suunnitellut heraldikko Ahti Hammar ja Ilmajoen kunnanvaltuusto hyväksyi sen kokouksessaan 5. heinäkuuta 1950. Sisäasiainministeriö vahvisti vaakunan käyttöön 25. lokakuuta samana vuonna.

  1. Kuntavaakunat: Ilmajoki Kunnat.net. Viitattu 21.10.2014.
  2. a b Jussi Iltanen: Suomen kuntavaakunat, s. 101-102. Karttakeskus, 2013.
  3. Kriikku, Marja-Liisa: Ilkan suku hylkää jousensa .kokkola.fi. Arkistoitu Viitattu 27.1.2014.