ITE-taide

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta ITE-taiteilija)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
ITE-taiteilija Martti Hömppi, Trio Pönttöpäät. Jätelaudoista koostettu veistoskokonaisuus esittää karikatyyrin suomalaisista poliitikoista.
Veijo Rönkkösen Patsaspuistosta Parikkalassa. Joogaavia betoniveistoksia.
Taiteen reunoilla

ITE-taide (lyhenne ITE, itse tehty elämä)[1] on Suomessa tehtyä kouluttamattomien taiteilijoiden arjen ympäristöissä syntyvää taidetta.[2] Outsider-taide on laajempi, kansainvälinen käsite, jolla tarkoitetaan taidemaailman käytäntöjen ulkopuolisuutta.[3] Näitä käytäntöjä ovat esimerkiksi taidekoulutus, galleriamaailma ja apurahajärjestelmä.[4]

ITE-taiteilijat ovat itseoppineita. Heillä ei ole koulutusta taiteen tekemiseen eivätkä he myöskään pidä ammattitaiteilijoita esikuvinaan tai tarvitse ohjausta ja harrastuspiirin tukea taiteen tekemisessä.[5]

ITE-taide on nykykansantaidetta[6], joka eroaa kansantaiteesta sanoutumalla irti perinteisen kansantaiteen kollektiivisesta luonteesta ja perinnesidonnaisuudesta. ITE-taide korvaa ne yksilöllisellä taiteilijuudella ja omaperäisellä luovuudella. Perinteisen kansantaiteen edustaessa esteettisesti korkeatasoista käsityötä ITE-taide on kätevyyteen ja kekseliäisyyteen perustuvaa kansanomaista kuvataidetta.[7]

Nimitys ITE tulee Veli Granön suomalaisen outsider-taiteen kartoitushankkeelleen vuonna 1999 antamasta nimestä itse tehty elämä. Lyhennelmän ITE keksi MSL:n kulttuurituottaja Raija Kallionen.[8]

Teosten tunnusmerkkejä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ITE-taiteen teokset voivat olla veistoksia, maalauksia, piirroksia, käyttöesineitä, itse keksittyjä soittimia, puutarhoja, arkkitehtuuria, keksintöjä tai koristeltuja laitteita.[9] ITE-taiteelle on tyypillistä teosympäristöjen rakentaminen. Teosympäristöt voivat koostua veistoksista, fantasia-arkkitehtuurista tai muusta ympäristön estetisoinnista. Teokset ovat yleensä paikkasidonnaisia eli ne rakennetaan ja suunnitellaan tiettyyn ympäristöön, jossa ne muodostavat teosryhmiä ja teemallisia kokonaisuuksia.[10] Näitä pihoille tai muualle rakennettuja teoskokonaisuuksia kutsutaan myös visionääriksisi ympäristöiksi.[11] Esimerkki kotimaisista ITE-ympäristöistä on kansainvälistäkin huomiota saanut Veijo Rönkkösen patsaspuisto Parikkalassa.[12]

ITE-taiteen teosympäristöt saattavat olla suuria, pitkään tehtäviä hankkeita. Vuosien työ teoskokonaisuuden rakentamiseksi on osa teoksen merkitystä ja kokonaisvaikutusta.[13] Teoksissa voi olla myös gigantismia, kuten esimerkiksi Matias Keskisen vuonna 1989 tuhoutuneessa Kekkospäässä (1984)[14].

Tekniikat ja materiaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teokset ovat usein kollaaseja tai assemblaaseja, joissa yhdistellään eri materiaaleja ja tekniikoita. Muille arvoton ruosteinen metalliromu, harmaantunut laudanpätkä tai muu kierrätysmateriaali voi saada ITE-veistoksen hahmossa uuden elämän.[9] ITE-taiteessa kukoistavat kierrätys ja niin sanottu bricolage-estetiikka. Keksitään uusia käyttötapoja sellaisille tekniikoille ja materiaaleille, joita ei ole alun perin tarkoitettu taidekäyttöön. ITE-taiteilijat käyttävät usein jäte- ja luonnonmateriaaleja sekä rautakauppa- ja kierrätysmateriaaleja, joiden käsittelyyn tarvittavien tekniikoiden perusteet on usein opittu ammatissa tai kansanomaisen mallioppimisen kautta.[15]

ITE-taiteen yleisiä tekniikoita ja materiaaleja ovat[15]:

  • piirustus, maalaus ja paperikollaasit
  • puunveisto
  • betonitekniikat
  • metallityöt
  • luonnonmuodot ja -materiaalit
  • kierrätys- ja jätemateriaalit

Motiivit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ITE-taiteelle on tyypillistä yksilön itseilmaisun ja maailmankatsomuksen esilletuonti. ITE-teoksissa esiintyy runsaasti yhteiskunnallisia, poliittisia, uskonnollisia ja elämänkatsomuksellisia kannanottoja.[16] Esimerkiksi Ensio Tuppurainen on arvostellut teoksissaan suomalaisia poliitikkoja asioiden huonosta hoitamisesta ja lupausten pettämisestä.[17] Matti Rutanen sai vuonna 1937 kertomuksiensa mukaan näyn, jossa Jumala vaati häntä rakentamaan kunniakseen patsaan. Maapallopatsaan varsinainen rakentaminen alkoi vuonna 1950.

ITE-taiteen aiheet kumpuavat kansanelämästä, historiasta, päivänpolitiikasta tai saduista, tarinoista ja eksotiikasta. Luonteenomaista teoksille on esittävyys. Tyypillisiä aiheita ovat eläimet ja julkisuuden henkilöt, joko näköishahmoina tai fantasian värittäminä luomuksina. Usein teokset sisältävät kantaa ottavia viestejä, joita tekijä painokkaasti julistaa.[9]

Tekijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykykansantaiteilijat ovat taidemaailman ulkopuolella työskenteleviä itseoppineita taiteilijoita, joiden taide perustuu heidän elämäntapaansa liittyvään itselähtöiseen visuaaliseen ilmaisuun. Nykykansantaide on tekijänsä elinympäristöön ja kokemusmaailmaan sitoutuvaa taidetta – tapa elää esteettisiä arvoja korostavaa hyvää elämää.[18]

Monet ITE-taiteen tekijät ovat tehneet elämäntyönsä muualla kuin taiteessa. Työn ohessa he ovat rakentaneet omia pienoismaailmojaan kotona tai pihapiirissä. Monet heistä asuvat maaseudulla.[19] Monet ITE-taiteilijat aloittavat aktiivisen taiteen tekemisen vasta eläkkeelle jäätyään. ITE-taidetta onkin kuvaitu "kolmannen iän ja ylimääräisen ajan taiteeksi".[20]

Vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypillistä ITE-taiteen esittelyissä ovat taiteilijan itseoppineisuuden ja taiteellisen suvereniteetin korostaminen. Kuitenkin rajankäynti ammattitaiteilijoiden ja ITE-taiteilijoiden välillä on tavallista. Kuvataidekriitikko Veikko Halmetojan mukaan suomalaiseen nykytaiteeseen on ilmestynyt ammattitaiteilijoita, jotka ammentavat vaikutteita kuvalliseen ilmaisuunsa ITE-taiteesta. Tällaisina taiteilijoina hän mainitsee esimerkiksi Tapani Kokon, Jasmin Anoschkinin ja Tuija Teiskan.[21]

Ammattitaidetta myös kyseenalaistetaan vertaamalla sitä ITE-taiteeseen. Esimerkiksi Kalevan toimittaja Jukka Turunen arvioi, että ”Poliittisesti korrekteimpia kuvantekijöitä taitavat olla erilaisten apurahojen turvin poliittista taidetta tekevät nykytaiteilijat”. Kirjoittajan mielestä esimerkiksi Ensio Tuppuraisen parikymmentä vuotta sitten ruskeilla pölkkykirjaimilla oranssiselle pohjalle vetäisemä MUUKALAISET MUUALLE MUILUTTAMAAN -kyltti on ”aina vaan ajankohtaisempi”.[22]

ITE termin yleistyttyä sitä on käytetty kuvaamaan monia kuvataiteen ulkopuolisia ilmiöitä. Taidelajin tuntija, kuvataiteilija Erkki Pirtola on pitänyt muun muassa Lordin voittoa Eurovision laulukilpailussa 2006 ITE-taiteen voittona.[23]

ITE-taide Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ITE-taiteen esittely sai alkunsa Suomessa Maaseudun Sivistysliiton ja Kaustisen Kansantaiteenkeskuksen hankkeissa, joissa tutkittiin ja esiteltiin visuaalisen nykykansantaiteen muotoja. Jo ennen ITE-hanketta valokuvaaja Veli Granö oli taltioinut kansantaiteilijoiden teoksia. Hän julkaisi ensimmäisen asiaa käsitelleen kirjan, Onnela (1989).

Maaseudun Sivistysliiton 1990-luvun lopussa aloittamat alueelliset ITE-taiteen kartoitusprojektit ovat lisänneet tietoa suomalaisesta nykykansantaiteesta ja kartuttaneet ITE-taiteen teosten ja valokuvien kokoelmia. ITE-kartoitukset on vuosien 1998-2024 välillä toteutettu koko Suomessa maakunnallisina kartoitushankkeina Varsinais-Suomessa, Kainuussa, Pohjanmaan alueilla, Pohjois-Karjalassa, Keski-Suomessa, Lapissa, Kaakkois-Suomessa, Pirkanmaalla, Etelä- ja Pohjois-Savossa, Satakunnassa, Hämeessä ja Uudellamaalla.[24]

ITE-museo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: ITE-museo

ITE – Nykykansantaiteen museo perustettiin Kaustiselle vuonna 2001 hallinnoimaan saatuja lahjoituksia ja teosostoja. ITE-museo siirtyi Kokkolan maakuntamuseon alaisuuteen vuonna 2009, jolloin K.H. Renlundin museo, Maaseudun Sivistysliitto ja Kaustisen kunta solmivat sopimuksen yhteistyöstä ja -omistuksesta. Nyttemmin yhteistyösopimus on Kokkolan kaupungin ja Maaseudun Sivistysliiton välinen. Keväästä 2015 alkaen ITE-taiteen vaihtuvia näyttelyjä on esitelty K.H.Renlundin museokorttelissa omassa rakennuksessa. ITE-taiteen näyttelyitä museo tuottaa itse sekä yhdessä eri yhteistyökumppanien ja kuraattoreiden kanssa. ITE-museo esittelee Maaseudun Sivistysliiton ITE-kokoelman teoksia, Dallmeiereiden laajan lahjoituskokoelman teoksia ja vaihtuvia vierailevia näyttelyitä.[25]

ITE-museon kokoelmaan kuuluu noin 350 teosta tai teoskokonaisuutta lähes 50 nykykansantaiteilijalta. Lukumäärässä ei ole kuitenkaan mukana esimerkiksi laaja Ilmari Salmisen teosten kokoelma, johon kuluu lähes 1000 piirrosta, kollaasia ja installaatiota. ITE-kokoelmassa on veistoksia, maalauksia, piirroksia ja valokuvia sekä suuri määrä haastattelumateriaalia ja filmejä. ITE-museon kokoelmat omistaa Maaseudun Sivistysliitto. ITE-kokoelman teoksia lainataan ja niiden pohjalta on koottu useita näyttelyitä, joita on esitetty sekä kotimaassa että ulkomaisissa outsider-taiteen katselmuksissa.[26]

ITE-kokoelmateoksia alettiin luetteloida digitaalisen tietokantaan (DigITE)[27] vuonna 2011. DigITE on Maaseudun Sivistysliiton omistama sähköinen arkisto, jonne on lisäksi taltioitu kartoitushankkeissa syntynyttä materiaalia, kuten taiteilijatietoja ja teoskuvia.[26]

Dallmeier-kokoelma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2005 ITE-museo sai haltuunsa hannoverilaisen lääkäripariskunnan Maija ja Volker Dallmeierin keräämän kokoelman. Kyseessä on arvokas eurooppalaisen naiivin ja outsider-taiteen yksityiskokoelma, jonka kartuttaminen alkoi 1970-luvulla. Dallmeierit matkustivat kaikkialle Eurooppaan tapaamaan naiiveja ja outsider-taiteilijoita, joiden teokset ovat nykyään tunnettuja. Suomessa syntynyt Maija Dallmeier ja hänen miehensä viettävät aikaa säännöllisesti Hämeessä. Pariskunta on seurannut aktiivisesti nykykansantaiteen arvostuksen heräämistä ja nousua Suomessa. Kokoelma sisältää yli 200 taideteosta 57 taiteilijalta 17 maasta ja laajan kirjakokoelman. Siinä on maalauksia ja pienoisveistoksia. Kokoelman taiteilijoita ovat muun muassa André Bauchant, Enrico Benassi, Erich Bödeker, Emerik Fejes, Nikifor, Hector Trotin, Josef Wittlich ja Anna Zemankova. Suomalaista taiteilijoista kokoelmassa on teoksia Håkan Brunbergilta ja Enni Idiltä. Kokoelman veistoksissa korostuu uskonnollinen teema ja veistokset ovat pääsääntöisesti Puolasta.[26]

Haihatus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Haihatus

ITE-taidetta lähellä on ollut myös taidelaitos Haihatus, joka järjesti ensimmäisen valtakunnallisen "takapihan taiteilijoiden" näyttelyn kesällä 2000, Nokan vanhalla kyläkoululla Hartolassa. Vuonna 2002 taidelaitos muutti Joutsaan, jossa Haihatuksen kesänäyttelyt ovat vuosittain esitelleet parinkymmenen nykytaiteilijan teoksia. Nykyään Haihatuksen omistaa taiteilija-muusikko Risto Puurunen, eikä laitoksen nettisivuilla ole enää mainintaa ITE-taiteesta. [28] Haihatuksen vuosien 2020–2021 kesänäyttelyihin on esitelty taiteilijoiden töitä, jotka ovat itseoppineita, kuten myös näyttelyiden kuraattori Tuomo Vuoteenoma. [29] Haihatuksessa on myös veistospelto, jossa on esillä kokoelma ITE-taiteilija Reino Koskisen teoksia.

Tapahtumia ja näyttelyitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 2000 lähtien ITE-taiteen näyttelytoiminta on ollut jatkuvaa. ITE-näyttelyitä on nähty useissa suomalaisissa taidemuseoissa, suurimpana vuoden 2005 Omissa Maailmoissa – Toinen taide -näyttely nykytaiteen museo Kiasmassa sekä siihen liittynyt Töölonlahden ITE-veistospuisto. Vuodesta 2012 lähtien ITE-toimintaa on arkistoitu Maaseudun Sivistysliiton ylläpitämään ITE-taiteen verkkoportaaliin.[30] Verkkoportaalissa tiedotetaan myös ajankohtaisista ITE-näyttelyistä ja muusta ITE-toiminnasta .[31]

Suomalaista ITE-taidetta on esitelty myös useissa kansainvälisissä näyttelyissä, muun muassa Lontoossa ja Budapestissa 2004, Moskovassa 2005, Pariisissa 2006 ja Randersissa, Tanskassa 2008.[32]

Suomalaisia ITE-taiteilijoita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavia henkilöitä on esitelty ITE-taiteilijoina näyttelyissä ja ITE-taiteen vuosikirjoissa vuodesta 2000 alkaen.

Lähteet: [33][34][35]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Lyhenneluettelo: I Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 24.7.2022.
  2. ↑ ITE-taiteen verkkoportaali Maaseudun Sivistysliitto ry.
  3. ↑ Rhodes, Colin: Toinen taide - Luovat erot. Maahenki, 2004. ISBN 952-5328-42-2
  4. ↑ Raisa Jäntti: Rahasta, Stendhalin syndroomasta ja kokoomuspolitiikasta Taide. 2/2009. Kustannus Oy Taide. Arkistoitu 15.7.2015. Viitattu 15.7.2015.
  5. ↑ Minna Haveri / MSL: ITE-taiteen verkkoportaali: Etusivu 2012. Maaseudun Sivistysliitto. Viitattu 16.10.2024.
  6. ↑ Ite-taide. Helsingin Sanomat. 24.12.2013. Arkistoitu 28.12.2013. Viitattu 18.8.2015.
  7. ↑ Haveri, Minna 2010. Nykykansantaide (väitöskirja). Helsinki: Maahenki. ISBN 978-952-5870-14-5
  8. ↑ Satu Itkonen: ITE-taide - Arjen luovuutta. Maahenki 2005
  9. ↑ a b c Minna Haveri / MSL: ITE-taiteen verkkoportaali www.msl.fi/itetaide. 2007. Maaseudun Sivistysliitto ry. Viitattu 16.10.2024. {{fi}(englanniksi)
  10. ↑ Minna Haveri/ MSL: ITE-taiteen verkkoportaali www.msl.fi/itetaide. 2012. Maaseudun Sivistysliitto. Viitattu 16.10.2024.
  11. ↑ Visionary Environments Raw Vision. Arkistoitu 28.9.2010. Viitattu 20.7.2010. (englanniksi)
  12. ↑ Granö, Veli 2010. Joys and tribulations immortalised in concrete Raw Vision 78, 2010. Arkistoitu 12.7.2015.
  13. ↑ Minna Haveri / MSL: ITE-taiteen verkkoportaali: Teosympäristö www.msl.fi/itetaide. Maaseudun Sivistysliitto. Viitattu 16.10.2024.
  14. ↑ Himberg, Petra: Kekkospatsaat Yle Elävä arkisto. 16.10.2009 / Päivitetty 25.1.2019. Viitattu 24.3.2015.
  15. ↑ a b Minna Haveri/ MSL: ITE-taiteen verkkoportaali: Tekniikat www.msl.fi/itetaide. 2012. Maaseudun Sivistysliitto ry. Viitattu 16.10.2024.
  16. ↑ Minna Haveri / MSL: ITE-taiteen verkkoportaali: Aiheet www.msl.fi/itetaide. 2012. Maaseudun Sivistysliitto. Viitattu 16.10.2024.
  17. ↑ Minna Haveri / MSL: ITE-taiteen verkkoportaali: Ensio Tuppurainen www.msl.fi/itetaide. 2012. Maaseudun Sivistysliitto. Arkistoitu 17.2.2015. Viitattu 16.10.2024.
  18. ↑ ITE-taiteen verkkoportaali www.msl.fi/itetaide. Maaseudun Sivistysliitto ry. Viitattu 16.10.2024.
  19. ↑ Kivirinta, Marja-Terttu: ITE-taide on kekseliästä nykykansantaidetta. Helsingin Sanomat. 8.5.2010. Arkistoitu 20.8.2014. Viitattu 10.5.2010.
  20. ↑ Haveri, Minna: Nykykansantaide, s. 228. (Väitöskirja) Helsinki: Aalto-yliopisto / Taideteollinen korkeakoulu / Maaseudun Sivistysliitto, 2010. ISBN 978-952-5870-14-5 Teoksen verkkoversio (viitattu 24.7.2022).
  21. ↑ Halmetoja, Veikko: ITE-taiteeseen rinnastuvat nykytaiteilijat. Teoksessa ITE kaakossa, nykykansantaiteen vuosikirja 9. Toim. Minna Haveri. Maahenki, 2013.
  22. ↑ Jukka Turunen: Matka ITE-taiteen ytimeen. Kaleva, 24.7.2010, nro 199/2010.
  23. ↑ Matti Vanhasen blogi tiistaina 23.5.2006 (Arkistoitu – Internet Archive)
  24. ↑ ITE-taiteen verkkoportaali: Kartoitukset www.msl.fi/itetaide. Maaseudun Sivistysliitto ry. Viitattu 24.6.2015.
  25. ↑ ITE-museo K.H.Renlundin museo. Kokkolan kaupunki. Viitattu 26.03.2015.
  26. ↑ a b c ITE-museon kokoelmat. K.H. Renlunin museo. Kokkolan kaupunki. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 26.3.2015.
  27. ↑ DigITE -tietokanta Maaseudun Sivistysliitto. Arkistoitu 17.2.2015.
  28. ↑ Taidelaitoksen nettisivu Haihatuksen nettisivu. Haihatus. Viitattu 19.7.2020. (englanniksi)
  29. ↑ Katalogi 2020 Haihatus.fi. Arkistoitu 12.6.2021. Viitattu 27.5.2021.
  30. ↑ ITE-taiteen verkkoportaali www.msl.fi/itetaide. Maaseudun Sivistysliitto ry. Viitattu 16.10.2024.
  31. ↑ ITE-taiteen verkkoportaali www.msl.fi/itetaide. Maaseudun Sivistysliitto ry. Arkistoitu 17.2.2015. Viitattu 16.10.2024.
  32. ↑ Kallioinen, Raija / MSL:: ITE-taiteen verkkoportaali: Kansainväliset näyttelyt www.msl.fi/itetaide. Maaseudun Sivistysliitto ry. Arkistoitu 9.4.2016. Viitattu 16.10.2024.
  33. ↑ ITE-taiteen verkkoportaali: ITE-taiteilijoita www.msl.fi/itetaide. Maaseudun Sivistysliitto ry. Viitattu 16.10.2024.
  34. ↑ Elämäniloa ITE-taiteesta. Kiasma-lehti, 2005, 8. vsk, nro 27. Arkistoitu 14.8.2020. Viitattu 23.7.2022. (englanniksi)
  35. ↑ Merja Karjalainen: Jussi Ruusulampi Maaseudun sivistysliitto. 22.10.2024. Maaseudun sivistysliitto. Viitattu 5.11.2024.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Rhodes, Colin: Toinen taide - luovat erot. Suomentanut Snellman, Tomi. Helsinki: Maahenki, 2004. ISBN 952-5328-42-2
  • Granö, Veli: Onnela. Helsinki: Taide, 1989. ISBN 951-8912-00-9
  • Granö, Veli & Honkanen, Martti & Pirtola, Erkki: Itse tehty elämä – ITE. (Toimitustyö: Raija Kallioinen. Julkaisija: Maaseudun sivistysliitto) Helsinki: Maahenki, 2000. ISBN 952-5328-06-6
  • Itkonen, Satu: Ite-taide: Arjen luovuutta. (Julkaisijat: Maahenki oy ja Nykytaiteen museo Kiasma) Helsinki: Maahenki, 2005. ISBN 952-5328-53-8

ITE-taiteen vuosikirjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuurikustantamo Maahenki on vuodesta 2002 julkaissut Nykykansantaiteen vuosikirjoja. Kyseinen sarja perustuu suurelta osin maakunnallisten ITE-taiteen kartoitushankkeiden esiin nostaman taiteen esittelyyn, mutta kirjoissa on myös pyritty määrittämään ITE-taiteen paikkaa taiteen kentällä. Vuosikirjojen formaatissa on ilmestynyt kaksi erillisteosta: uskonnolliseen ITE-taiteeseen keskittynyt ITE hengessä ja englanniksi ITE-taidetta esittelevä ITE Art in Finland.[1]

  • Knuuttila, Seppo (toim.): ITE rajoilla. (Nykykansantaiteen vuosikirja 1) Helsinki: Maahenki, 2002. ISBN 952-5328-19-8
  • Knuuttila, Seppo (toim.): ITE käsillä. Nykykansantaiteen vuosikirja 2. Helsinki: Maahenki, 2003.
  • Knuuttila, Seppo (toim.): ITE paikalla. Nykykansantaiteen vuosikirja 3. Helsinki: Maahenki, 2004.
  • Knuuttila, Seppo (toim.): ITE hengessä. Helsinki: Maahenki, 2006. ISBN 952-5328-85-6
  • Oino, Lauri (toim.): ITE lakeuksilla. Nykykansantaiteen vuosikirja 4. Helsinki: Maahenki, 2006.
  • Immonen, Pirjo & Vuorimies, Elina (toim.): Ite korvessa. (Nykykansantaiteen vuosikirja 5) Helsinki: Maahenki, 2007. ISBN 978-952-5652-01-7
  • Oino, Lauri (toim.): ITE jokivarsilla. Nykykansantaiteen vuosikirja 6. Helsinki: Maahenki, 2008.
  • Knuuttila, Seppo ja Tuuva, Minna (toim.): ITE vaaroilla. Nykykansantaiteen vuosikirja 7. Helsinki: Maahenki, 2010.
  • Simpanen, Marjo-Riitta (toim.): ITE keskellä. Nykykansantaiteen vuosikirja 8. Helsinki: Maahenki, 2010.
  • Knuuttila, Seppo (toim.): ITE Art in Finland. Helsinki: Maahenki, 2011.
  • Haveri, Minna (toim.): ITE kaakossa. Nykykansantaiteen vuosikirja 9. Helsinki: Maahenki, 2013.
  • Haveri, Minna (toim.): ITE Lapissa. Nykykansantaiteen vuosikirja 10. Helsinki: Maahenki, 2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta ITE-taide.
  1. ↑ Kantokorpi, Otso: ITE-taiteen vuodet. 1/2 : yhden suhde toiseen -lehti.. 2013. Arkistoitu 2.4.2015.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=ITE-taide&oldid=22828594”