Erasmus Rotterdamilainen

Hans Holbein nuoremman maalaama Erasmus Rotterdamilaisen muotokuva vuodelta 1523.

Erasmus Rotterdamilainen (Desiderius Erasmus Roterodamus, alun perin Gerrit Gerritzoons; 27. lokakuuta n. 1466 Rotterdam – 12. heinäkuuta 1536 Basel) oli hollantilainen renessanssifilosofi, humanisti, teologi ja kirjailija. Hän elvytti latinan ja kreikan harrastusta ja kiinnostusta antiikkiin Euroopassa.

Erasmuksen parhaiten tunnettu teos on Tyhmyyden ylistys vuodelta 1509. Oman kirjoitustoimintansa lisäksi hän käänsi latinaksi ja toimitti lukuisia klassisia teoksia muun muassa Aristoteleelta, Augustinukselta ja Cicerolta. Erasmuksen klassinen latina oli hyvin puhdasta. Hän myös toimitti uudet latinan- ja kreikankieliset Uuden testamentin versiot. Vanhaa kirjallisuutta tutkimalla Erasmus etsi alkuperäistä, puhdasta kristinuskoa ja pyrki yhdistämään siihen antiikin sivistyksen. Erasmus arvosteli useita katolisen kirkon opinkappaleita.

Elämä

Lapsuus ja nuoruus

Erasmus syntyi nimellä Gerrit Gerritzoons, mahdollisesti Rotterdamissa, vaikka viimeaikaiset tutkimukset antavatkin ymmärtää, että hän olisi syntynyt Goudassa. Silti juuri Rotterdam on kaupunki, joka liitetään Erasmuksen nimeen. Hän asui kaupungissa vain neljä vuotta eikä enää palannut. Tiedot hänen perheestään tulevat enimmäkseen epämääräisistä viittauksista hänen teoksissaan. Hänen isänsä Roger Gerard oli pappi, ja hän itse avioliiton ulkopuolinen lapsi. Hänen äidistään ei tiedetä juuri muuta kuin että tämä oli lääkärin tytär ja nimeltään Margaret. Erasmuksen vanhemmat kuolivat ruttoon varhain, vuonna 1483.

Erasmus sai ajan parhaan koulutuksen luostarikouluissa. Vuonna 1487 hän ystävystyi läheisesti Servatius Rogeruksen kanssa. Hän kutsui tätä "sielunsa puoliskoksi".

Erasmus vannoi noin 25-vuotiaana, vuonna 1492, munkin valan ja siirtyi pappisluokkaan. Hän ei ilmeisesti kuitenkaan missään vaiheessa toiminut pappina, ja luostarielämä oli yksi hänen pilkkansa kohteista hänen elämänmittaisessa taistelussaan kirkon käytäntöjä vastaan. Pian nimityksensä jälkeen Erasmukselle tarjoutui tilaisuus jättää luostari, kun hänelle tarjottiin Cambrayn piispan Henry Bergeniläisen sihteerin virkaa. Hän sai toimen hyvän latinantaitonsa ja oppineen maineensa vuoksi.

Vuonna 1495 Erasmus lähti piispan hyväksynnällä ja taloudellisella tuella opiskelemaan Pariisin yliopistoon, joka oli edelleen tuohon aikaan tieteen keskus, mutta jo Italiassa heränneen klassisen kulttuurin uudelleenheräämisen eli renessanssin vaikutuksen alainen. Hän toimi pääasiassa Pariisissa, Leuvenissa, Englannissa ja Baselissa mutta ei asettunut pysyvämmin millekään paikkakunnalle. Englannissa ollessaan hän solmi elinikäiset ystävyyssuhteet usean Henrik VIII:n ajan älymystön edustajan kanssa. Näihin kuuluivat muiden muassa Thomas More, John Colet, John Fisher, Thomas Linacre ja William Grocyn. Cambridgen yliopistossa hän toimi jumaluusopin professorina (Lady Margaret’s Professor of Divinity). Hän toimi myös Queens’ Collegessa Cambridgessa ja saattoi olla alumni.^selvennä

Kirjallinen ura

Erasmus valitsi elämän itsenäisenä oppineena ja vältti tietoisesti sitoutumasta mihinkään, mikä saattaisi rajoittaa hänen älyllistä tai kirjallista vapauttaan. Elämänsä aikana hänelle tarjottiin useita kunniakkaita ja tuottoisia virkoja sekä yliopistojen että kirkon palveluksessa, mutta hän kieltäytyi niistä kaikista ja valitsi mieluummin epävarman mutta riittävän toimeentulon itsenäisenä kirjallisena toimijana. Siitä huolimatta hän oli aikansa renessanssiliikehdinnän keskipisteessä. Hän kävi kirjeenvaihtoa yli viidensadan merkittävän poliitikon ja oppineen kanssa, ja monet pyysivät häneltä neuvoja, vaikkeivät niitä aina noudattaneetkaan.

Toinen Hans Holbein nuoremman laatima muotokuva Erasmus Rotterdamilaisesta vuodelta 1523.

Vuodet 1506 ja 1509 Erasmus oli Italiassa. Hän vietti osan ajasta Aldus Manutiuksen painotalossa Venetsiassa, mutta tätä lukuun ottamatta hänellä oli vähäisemmät yhteydet italialaisiin oppineisiin kuin olisi voinut odottaa. Hänen vierailunsa Leuvenissa sai aikaan paljon arvostelua häntä kohtaan niiltä, jotka eivät pitäneet niistä kirjallisista ja uskonnollisista ajatuksista, joille Erasmus omisti koko elämänsä. Hän pakeni Baseliin, jossa hänellä oli ystäviä ja jossa hänen oli mahdollista ilmaista itseään vapaasti. Eräs hänen tuttavistaan oli kustantaja Johann Froben.

Erasmuksen kirjallinen tuotteliaisuus sai alkunsa verrattain myöhään. Vasta kun hän oli hankkinut täydellisen latinan taidon, hän alkoi ilmaista itseään ajalle ominaisilla kirjallisuuden ja uskonnon alueilla. Hänen kapinointinsa kirkollisen elämän muotoja kohtaan ei johtunut niinkään epäilyistä kirkon perinteisiä oppeja kohtaan tai kirkon organisaation itsensä vastustuksesta. Pikemminkin hän tunsi kutsumuksekseen opin uudistamisen ja kristinuskon laitosten vapaamielistämisen. Oppineena hän pyrki vapauttamaan tieteen menetelmät keskiaikaisten perinteiden kankeudesta ja kaavamaisuudesta. Hän ei kuitenkaan tyytynyt tähän – hän näki itsensä vanhurskauden saarnaajana. Tämä ohjasi häntä hänen kiertäessään Eurooppaa arvostelemassa katolista kirkkoa ilman pelkoa, ja muodosti yhtenäisen pohjan hänen moninaisille kirjoituksilleen ja elämälleen, joka muuten saattaa vaikuttaa ristiriitaiselta.

Englannissa ollessaan Erasmus aloitti Uuden testamentin käsikirjoitusten järjestelmällisen tutkimuksen valmistellakseen uutta latinankielistä käännöstä. Tämän version julkaisi Froben Baselissa vuonna 1516, ja se oli Raamatun tieteellisen tutkimuksen pohjana protestanttisten lahkojen synnyn aikana. Hän julkaisi kriittisen laitoksen kreikankielisestä Uudesta testamentista vuonna 1516 – Novum Instrumentum omne, diligenter ab Erasmo Rot. Recognitum et Emendatum. Tämä versio sisälsi latinankielisen käännöksen ja kommentaarin. Käännös hyödynsi uusimpia löydettyjä käsikirjoitusversioita. Toisessa painoksessa käytettiin tutumpaa Testamentum-nimitystä sanan Instrumentum sijasta. Tunnetuimmaksi tuli tekstin kolmas versio, joka tuli myöhemmin tunnetuksi nimellä Textus Receptus. Sitä käyttivät muun muassa kuningas Jaakon Raamatun kääntäjät. Erasmus julkaisi myös kolme myöhempää versiota, vuosina 1522, 1527 ja 1535. Erasmus omisti työnsä paavi Leo X:lle ja katsoi tämän työn olleen hänen merkittävin panoksensa kristikunnalle. Välittömästi tämän jälkeen hän alkoi julkaista teostaan Uuden testamentin parafraasit, joka sisälsi yleistajuisia esityksiä useiden kirjojen sisällöstä. Nämä, kuten muutkin teokset, julkaistiin alun perin latinaksi, mutta ne käännettiin pian muille kielille.

Erasmus ja reformaatio

Martti Lutherin liike sai alkunsa Uuden testamentin julkaisemista seuranneena vuonna ja koetteli Erasmuksen luonnetta. Erasmusta vaadittiin maineensa ansiosta epäilemättä valitsemaan puolensa, mutta hyökkäävä toiminta oli hänen luonteensa ja tapojensa vastaista. Aina kirkollisia hullutuksia ja väärinkäytöksiä arvostellessaan hän oli tehnyt selväksi, ettei hän hyökännyt kirkon laitoksia vastaan sinällään eikä hänellä ollut mitään kirkonmiehiä vastaan. Maailma oli nauranut hänen satiireilleen, mutta harva oli puuttunut hänen toimintaansa. Hän uskoi, että hänen työnsä oli näinkin vaikuttanut lukemattomiin päättävässä asemassa oleviin mieliin kirkon sisällä.

Hendrick de Keyser: Erasmuksen patsas, 1622, Rotterdam.

Erasmus oli myötämielinen luterilaisten kirkkokritiikin pääkohtia kohtaan. Samoin hän kunnioitti Martti Lutheria henkilökohtaisesti, ja Luther puhui samoin arvostaen Erasmuksen oppineisuudesta. Luther toivoi suurempaa yhteistyötä uudistuksessa, mikä vaikutti vain luonnolliselta seuraukselta Erasmuksen omista töistä. Varhaisessa kirjeenvaihdossaan Luther osoitti suurta ihailua kaikkea sitä kohtaan, mitä Erasmus oli tehnyt turmeltumattoman ja järkeenkäyvän kristinuskon eteen, ja houkutteli tätä liittymään luterilaisiin. Erasmus kieltäytyi sitomasta itseään sanoen, että se vaarantaisi hänen asemansa puhtaan opin liikkeen johtohahmona, minkä hän katsoi elämänsä tarkoitukseksi. Hän katsoi voivansa vaikuttaa uskon uudistamiseen ainoastaan itsenäisenä oppineena. Koska Erasmus kieltäytyi tukemasta Lutheria, tämä katsoi suoraviivaisena Erasmuksen välttelevän vastuutaan joko raukkamaisuuden tai tarkoitusperän puutteen vuoksi. Erasmus sen sijaan kammosi kaikkia muutoksia opissa ja uskoi, että myös olemassa olevien muotoilujen sisällä oli mahdollista saada aikaan hänen ajamansa uudistus.

Suuren kiistan aikana Erasmus antautui kahdesti opilliseen väittelyyn, mikä ala oli vieras sekä hänen luonteelleen että aiemmista toimistaan katsottuna. Yksi hänen käsittelemistään asioista oli kysymys vapaasta tahdosta. Teoksessaan De libero arbitrio diatribe sive collatio (1524) hän pilkkasi luterilaista näkemystä asiasta. Hän esitteli kummatkin näkökannat puolueettomasti. Diatribe ei kehottanut mihinkään toimenpiteisiin – Erasmuksen kannattajista tämä oli sen vahvuus, luterilaisista taas heikkous. Luther kirjoitti vuonna 1525 vastaukseksi teoksensa De Servo Arbitrio (’Tahdon kahleista’), joka hyökkää paitsi Diatribea myös Erasmusta itseään vastaan pahatapaisesti ja ad hominem -argumentein ja jopa väittää, ettei Erasmus ollut kristitty ensinkään.

Toinen Erasmuksen käsittelemä kysymys olivat sakramentit, ja erityisesti ehtoollinen. Vuonna 1530 Erasmus julkaisi uuden painoksen Algeruksen harhaoppista Berengar Toursilaista vastaan suunnatusta tutkielmasta 1000-luvulta. Hän lisäsi siihen omistuskirjoituksensa, vakuuttaen uskoaan Kristuksen lihalliseen läsnäoloon ehtoollisessa. Baselilaisen Johannes Oecolampadiuksen johtamat anti-sakramentarianistit sanoivat Erasmuksen mukaan, että hänellä olisi ollut samanlaiset näkemykset kuin heillä itsellään, vetääkseen hänet osaksi skismaattista liikettään.

Luterilaisuuden liikkeen päästessä vauhtiin alkoi syntyä yhteiskunnallisia levottomuuksia, joita Erasmus kammoksui ja jotka Lutherkin olisi halunnut välttää. Näihin kuuluivat muun muassa talonpoikaissota, anabaptistien aikaansaamat levottomuudet Saksassa ja Alankomaissa, ikonoklasmi sekä muita radikaaleja liikkeitä. Erasmus katsoi, että jos nämä olivat uudistuksen seuraukset, hän oli tehnyt oikein pysyessään sen ulkopuolella. Katolisessa kirkossa häntä kuitenkin syytettiin koko "tragedian" aiheuttajaksi.

Kun Baselin kaupunki oli lopullisesti ja virallisesti "reformoitu" vuonna 1529, Erasmus luopui asumuksestaan kaupungissa ja asettui Freiburg im Breisgauhun. Kuusi vuotta myöhemmin hän kuitenkin palasi Baseliin, vaikkakin oli sairas, valvoakseen Origeneen teoksista tekemänsä laitoksen painotyötä. Hän kuoli kaupungissa vuotta myöhemmin, vuonna 1536.

Teokset

Hans Holbein nuoremman sukkela piirros Tyhmästä (1515), Erasmuksen itsensä omistaman Tyhmyyden ylistyksen marginaalissa.

Erasmus kirjoitti sekä kirkollisista asioista että yleisistä humanistisista aiheista. Hän vaikuttaa pitäneen jälkimmäistä vähäpätöisempänä vapaa-ajan toimintana.

Varhaistuotanto

Erasmuksen vakavampi tuotanto alkoi teoksella Enchiridion Militis Christiani (Kristillisen sotilaan käsikirja), joka ilmestyi vuonna 1503. Tässä lyhyessä teoksessa hän hahmotteli tavallista kristillistä elämää. Erasmuksen mukaan suurin paha oli kaavamaisuus, joka kulki perintönä ilman ymmärrystä Jeesuksen opetuksista. Kaavat voivat opettaa sielulle kuinka Jumalaa palvotaan, mutta ne voivat myös sammuttaa hengen toiminnan. Kaavamaisuuden vaaroja tutkiessaan hän käsittelee luostarielämää, pyhimysten palvontaa, sotia ja yhteiskunnan heikkouksia. Enchiridion on luonteeltaan enemmän saarna kuin satiiri.

Erasmuksen tunnetuin teos Tyhmyyden ylistys (latinaksi Moriae Encomium) kirjoitettiin vuonna 1509 ja ilmestyi vuonna 1511. Se on satiirinen hyökkäys katolisen kirkon perinnäisiä käytäntöjä ja yleisiä taikauskoja vastaan. Erasmus omisti teoksen ystävälleen Thomas Morelle.

Teos Institutio Principis Christiani (Kristityn ruhtinaan kasvatus), Basel, 1516) oli kirjoitettu ohjeeksi Espanjan nuorelle kuninkaalle, myöhemmälle Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan Kaarle V:lle. Erasmus opettaa kunniallisuuden ja vilpittömyyden periaatteiden olevan ruhtinaan, kansan palvelijan, erityisiä hyveitä. Erasmus ehdotti, että ruhtinaalla pitäisi olla hyvä koulutus, jotta tämä voisi hallita oikeudenmukaisesti ja hyvänsuovasti ja välttyä tulemasta sorron lähteeksi.

Vuonna 1516 Erasmus julkaisi myös satiirisen dialogin Julius Exclusus, jossa pyhä Pietari käännyttää paavi Julius II:n Taivaan porteilta.

Pyrkiessään uudistamaan uskoa Erasmus huomasi olevansa huonoissa väleissä kummankin osapuolen, sekä konservatiivisten katolisten että uudistushakuisten luterilaisten, kanssa. Hänen viimeisiä vuosiaan katkeroitti se, että hän oli ristiriidoissa henkilöiden kanssa, joita hän kuitenkin sympatisoi. Lutherin lisäksi näihin kuului Ulrich von Hutten, joka oli siirtynyt luterilaisiin ja julistanut, että Erasmus tekisi samoin jos hänessä olisi hiukkaakaan rehellisyyttä. Vastauksessaan Spongia adversus aspergines Hutteni (1523) Erasmus näytti semantiikan osaamisensa. Hän syyttää Huttenia hänen lausumiensa vääristä tulkinnoista ja toistaa kantansa olla koskaan erkaantumatta kirkosta.

Myöhäistuotannosta

Erasmuksen loppuaikojen merkittävin teos on Ecclesiastes ("Evankeliumin saarnaaja", Basel, 1535). Teoksessa hän käsittelee saarnaamista. Hänen omat sanansa, jotka on kirjoitettu Tutkielma kuolemaan valmistautumisesta -nimiseen vuonna 1533 kirjoitettuun pieneen traktaattiin, osoittavat ettei hän ollut sydämeltään kovin katolinen, vaikka pysyikin aina kirkon jäsenenä, sillä todellinen katolinen tuskin olisi kirjoittanut:

»Uskon, että on monia joille pappi ei ole antanut synninpäästöä, eivät ole ottaneet ehtoollista, eivät ole voideltuja, eivätkä ole saaneet kristillistä hautausta, jotka lepäävät rauhassa. Sillä monet jotka ovat suorittaneet kaikki kirkon riitit ja jotka on haudattu alttarin viereen, on mennyt helvettiin. – – Paetkaa hänen haavoilleen ja olette turvassa.»
(Tutkielma kuolemaan valmistautumisesta.)

Luettelo teoksista

Enchiridion militis Christiani (1503).

• Adagia (Collecteana Adagiorum, 1500)
• Colloquia, ilmestyi jaksoittain vuodesta 1500
• Enchiridion Militis Christiani ("Kristillisen sotilaan käsikirja", 1503)
• Tyhmyyden ylistys (Moriae Encomium, 1509)
• Institutio Principis Christiani ("Kristityn ruhtinaan kasvatus", 1516)
• Julius Exclusus (1516)
• Novum Instrumentum omne, diligenter ab Erasmo Rot. Recognitum et Emendatum (1516)
• Spongia adversus aspergines Hutteni (1523)
• De libero arbitrio diatribe sive collatio (1524)
• De civilitate morum puerillum (1. käytöksen kultainen kirja, 1530)
• Tutkielma kuolemaan valmistautumisesta (1533)
• Ecclesiastes ("Evankeliumin saarnaaja", 1535)
• Apophthegmatum opus

Perintö

Hans Holbein nuorempi: tutkielma Erasmuksen käsistä, n. 1523.

Erasmuksen suunnaton suosio näkyy hänen teostensa 1500-luvulla otettujen painosten ja käännöskielten määristä. Myös hänen vaikeasti tavoitettava mutta kiehtova persoonansa herätti kiinnostusta ihmisissä. Erasmus vaikutti paitsi omilla teoksillaan myös tekemillään käännöksillä ja kommentaarioilla, joihin kuului muiden muassa Ambrosiuksen, Aristoteleen, Augustinuksen, Basileioksen, Johannes Khrysostomoksen, Ciceron ja Hieronymuksen tuotantoa.

Erasmuksen maine ja hänestä tehdyt tulkinnat ovat kuitenkin vaihdelleet suuresti eri aikoina. Hänen kuolemansa jälkeen hänen ihailunsa oli suorastaan ylitsepursuavaa, paitsi hänen tukijoidensa parissa myös ympäri Eurooppaa. Maltilliset katolilaiset näkivät hänessä kirkon uudistusten johtajan, luterilaiset taas tunnistivat hänen merkityksensä Lutherin ajatusten alkuperäisenä tukijana sekä hänen uskonpuhdistukselle tekemänsä pohjatyön merkityksen.

1560-luvulla asenteet kuitenkin alkoivat muuttua. Katolisen kirkon vastauskonpuhdistus tuomitsi Erasmuksen usein – sanottiin, että hän "muni sen munan, josta uskonpuhdistus haudottiin". Kritiikki perustui enimmäkseen siihen, ettei Erasmus arvostellut Lutheria tarpeeksi voimakkaasti eikä nähnyt kansankielisen Raamatun vaaroja ja että hän tuhersi vaarallisen tekstikritiikin parissa, joka heikensi kirkon argumentteja areiolaisuutta ja muita harhaoppeja vastaan. Paavi Paavali IV pani kaikki hänen kirjansa kirkon kiellettyjen kirjojen luetteloon, ja osa teoksista oli edelleen pannassa tai niihin suhtauduttiin varauksin myöhemmässä Pius IV:n luettelossa.

Protestanttiset näkemykset Erasmuksesta vaihtelevat ajasta ja paikasta riippuen. Hänellä on aina ollut erityisen vankka kannatus synnyinmaassaan Hollannissa ja Reinin alueella. Hänen kuolemansa jälkeen ja 1500-luvun loppupuolella protestanttisen reformaation kannattajat katsoivat Erasmuksen arvostelun Lutheria vastaan ja elinikäisen tuen katoliselle kirkolle raskauttavaksi. Tämä kylmä suhtautuminen oli erityisen tyypillistä reformoiduissa suuntauksissa.

Valistusaikana Erasmuksen suosio alkoi kuitenkin yleisesti palautua, ja hänestä tuli yhä laajemmin kunnioitettu kulttuurinen symboli.

Rotterdamin Erasmus-yliopisto on nimetty hänen kunniakseen.

Katso myös

• Erasmus-palkinto

Lähteet

• Gauss, C. (1999). The Prince. New York, NY: Signet. First published in 1949, p. 11.
• Häkkinen, Kaisa: ”Erasmus Rotterdamilaisen Cullainen kirja”, Suomennoskirjallisuuden historia 1. (Päätoimittaja H. K. Riikonen) Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2007. ISBN 978-951-746-889-3
• Jardine, Lisa (1997). Erasmus: The Education of a Christian prince. Cambridge, UK: Cambridge University Press.
• Mansfield, Bruce E. Phoenix of His Age: Interpretations of Erasmus c. 1550–1750. Erasmus Studies, 4. Toronto; Buffalo: University of Toronto Press, 1979.
• Stevens, Forrest Tyler: Erasmus's "Tigress": The Language of Friendship, Pleasure, and the Renaissance Letter. Queering The Renaissance. Duke University Press 1994.

Kirjallisuutta

• Botley, Paul. Latin Translation in the Renaissance: The Theory and Practice of Leonardo Bruni, Giannozzo Manetti and Desiderius Erasmus. London: Cambridge University Press, 2004.
• Chantraine, Georges. « Philosophie erasmienne et théologie lutérienne. » “Mystère” et “Philosphie du Christ” selon Erasme, s. 374–376. Brussels: Duculot, 1971.
• Dockery, David S., “The Foundation of Reformation Hermeneutics: A Fresh Look at Erasmus,” Premise 2, no. 9 (October 19, 1995): 6-ff.
• Erasmus Rotterdamilainen: Kultainen kirja: Nuorten hyvistä tavoista. ((De civilitate morum puerilium, 1530.) Suomennos: Heli Paalumäki ja Hannu Salmi. Jälkisanat Hannu Salmi) Turku: Faros, 2005. ISBN 951-98968-9-9
• Heininen, Simo: Mikael Agricola ja Erasmus Rotterdamilainen. (Sisältö: S. 39–112: Agricolan ja Erasmuksen rukoukset. Alkutekstit suomeksi ja latinaksi rinnakkain) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-807-5
• Heininen, Simo: Erasmus Suomessa. Tieteessä tapahtuu, 2016, 34. vsk, nro 6, s. 9–14. ISSN 0781-7916 Artikkelin verkkoversio.
• Hoffmann, Manfred. Rhetoric and Theology: The Hermeneutic of Erasmus. Toronto: University of Toronto Press, 1994.
• Huizinga, Johan. Erasmus and the Age of Reformation. New York: Harper Torchbooks, 1957.
• Jardine, Lisa. Erasmus, Man of Letters: The Construction of Charisma in Print. Princeton, N.J., Princeton University Press, 1993.
• Payne, John B. Erasmus: His Theology of the Sacraments. Richmond: John Knox Press, 1970.
• Phillips, Margaret Mann. Erasmus and the Northern Renaissance. Teach Yourself History Library. London: Hodder & Stoughton, 1949.
• Rabil, Albert. Erasmus and the New Testament: The Mind of a Christian Humanist. San Antonio: Trinity University Press, 1972.

Aiheesta muualla

• Nauert, Charles: Desiderius Erasmus The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Sauer, Joseph: Desiderius Erasmus Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)
• Erasmus Rotterdamilaisen teoksia (Project Gutenberg). (englanniksi)

Renessanssifilosofia

• Francesco Petrarca
• Georgios Gemistos Plethon
• Leonardo Bruni
• Georgios Trapezuntios
• Nicolaus Cusanus
• Johannes Bessarion
• Lorenzo Valla
• Johannes Argyropulos
• Marsilio Ficino
• Pietro Pomponazzi
• Giovanni Pico della Mirandola
• Gianfrancesco Pico della Mirandola
• Erasmus Rotterdamilainen
• Niccolò Machiavelli
• Thomas Cajetanus
• Nikolaus Kopernikus
• Thomas More
• Martti Luther
• Juan Luis Vives
• Paracelsus
• Agostino Steuco
• Bernardino Telesio
• Petrus Ramus
• Francesco Patrizi da Cherso
• Jacopo Zabarella
• Michel de Montaigne
• Hieronymus Fabricius
• Justus Lipsius
• Giordano Bruno
• Francisco Suárez
• Francisco Sánchez
• Cesare Cremonini
• Francis Bacon
• Galileo Galilei
• Tommaso Campanella