Tämä on hyvä artikkeli.

Chile

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Chilen tasavalta)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Chilen tasavalta
República de Chile
lippu vaakuna

Valtiomuoto tasavalta
Presidentti Gabriel Boric
Pääkaupunki Santiago[1] (hallinnollinen) Valparaíso[1](lainsäädännöllinen)
33°25′31″S, 70°33′59″W
Muita kaupunkeja Puente Alto (602 586 as.), Concepción (220 700 as.)
Pinta-ala
– yhteensä 756 950 km² 1 (sijalla 37)
– josta sisävesiä 1,07 %
Väkiluku (2020) 18 186 770 [2] (sijalla 62)
– väestötiheys 20 as. / km²
– väestönkasvu 0,71 % [2] (2020)
Viralliset kielet espanja
Valuutta peso (CLP)
BKT (2017)
– yhteensä 277,1 mrd. USD[3]  (sijalla 45)
– per asukas 15 347 USD[3]
HDI (2019) 0,851 [4] (sijalla 43)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 5,6 % [2]
– teollisuus 40,5 % [2]
– palvelut 53,9 % [2]
Aikavyöhyke UTC−4
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
Espanjasta
 – alullepantiin
 – virallistettiin

18. syyskuuta 1810
12. helmikuuta 1818
Lyhenne CL
– ajoneuvot: RCH
– lentokoneet: CC
Kansainvälinen
suuntanumero		 +56
Tunnuslause Por la razón o la fuerza (espanjaa; ”Järjellä tai voimalla”)
Kansallislaulu ”Himno nacional”

1 Chile laskee alueeseensa myös 1 250 000 km²:n suuruisen vaatimuksen Etelämantereesta, mitä ei kuitenkaan ole tunnustettu kansainvälisesti.

Chilen tasavalta (esp. República de Chile) eli Chile (/ˈtʃiːle/) on valtio Etelä-Amerikassa. Se on pitkä ja kapea maa Andien ja Tyynenmeren välissä. Chilen rajanaapurit ovat Peru, Bolivia ja Argentiina. Sen valtakieli on espanja, mutta siellä puhutaan myös joitain intiaanikieliä. Argentiinasta, Brasiliasta ja Chilestä käytetään toisinaan yhteisnimitystä ABC-valtiot.[5]

Alun perin useiden intiaaniryhmien asuttaman maan valloittivat ensin inkat ja sitten espanjalaiset. Maa itsenäistyi vuonna 1818. 1900-luvulla Chile oli 17 vuotta sotilasdiktatuuri, jossa valtaa piti Augusto Pinochet.

Maan talous perustuu kaivoksiin, etenkin kupariin.

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fyysinen maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chile on pohjois-eteläsuunnassa 4 270 kilometriä pitkä, mutta leveydeltään itä-länsisuunnassa keskimäärin vain 177 kilometriä, siis hyvin pitkä ja kapea maa.[6] Se on pohjois-eteläsuunnassa maailman pisin valtio. Chilelle kuuluu myös kaukana manneralueesta olevia saaria, kuten Pääsiäissaari 3 600 km mantereelta ja Juan Fernándezin saaret 587 km Valparaisosta länteen.[6] Tämän vuoksi Chile katsoo olevansa kolmimantereinen maa, joka ulottuu Etelä-Amerikan lisäksi myös Oseaniaan ja Etelämantereelle.[7][8]

Chile voidaan jakaa kolmeen pohjois-eteläsuunnassa kulkevaan osaan: Andeihin, keskuslaaksoon ja rannikkovuoriin. Chilen ja Argentiinan rajalla on Andien korkeimmat vuoret. Siellä on monia lumisia huippuja, syviä laaksoja ja jyrkkiä rinteitä. Chilen pohjoisosan korkeimpia vuoria ovat Ojos del Salado 6 892 metriä, Llullaillaco 6 739 metriä ja Licancabur 5 916 metriä. Maan keskiosan vuoret ovat hieman matalampia, mutta jälleen 32. leveysasteen jälkeen huiput kohoavat korkeammalla. Tupungato on 6 570 metriä korkea ja Miapo 5 264 metriä korkea. Etelässä Andit madaltuvat, ja aivan etelässä päästään Chilen Patagoniaan ja Tulimaahan. Siellä on edelleen suhteellisen korkeita huippuja, mutta myös paljon jääkauden jäljiltä olevia U-laaksoja sekä vuoristojärviä.[9]

Andien ja rannikkovuorten välisellä keskitasangolla on paljon Andeilta tulevia alluviaali-, glasifluviaali- ja moreenisedimenttejä. Rannikkovuoriston huiput kohoavat harvoin yli kahteen kilometriin. Vuoristo on myös Andeja vanhempi, joten huiput ovat tasaisempia.[9]

Suurin osa Chilen joista virtaa Andeilta länteen ja laskee Tyyneenmereen. Joet ovat lyhyitä, ja niiden voimakas virtaus tekee niistä purjehduskelvottomia mutta varsin kelvollisia vesivoimalle. Chilen pohjoisosien joet saavat vetensä Altiplanolle tulevista kesäsateista, ja ne usein kuivuvat matkalla mereen. Vain Chilen pisin joki Loa pääsee Tyynellemerelle saakka.[9]

Chilen keski- ja pohjoisosassa Nazcan laatta työntyy Etelä-Amerikan alle, mikä tekee alueen maanjäristysherkäksi. Samalla lähellä rannikkoa on syvä Perun–Chilen hauta.[6] Chilessä on tunnetun historian aikana tapahtunut lukuisia maanjäristyksiä, joista 1900-luvun puolivälin jälkeen suurimpia ovat olleet Suuri Chilen maanjäristys vuonna 1960,[10] Santiagon maanjäristys 1985[11] ja Chilen maanjäristys 2010.[12] Chilessä on lisäksi lukuisia aktiivisia tulivuoria. Runsaasta 3 000 tulivuoresta noin 500 arvioidaan aktiivisiksi.[13]

Ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ilmastokaavioita Chilen eri osista
(sademäärä sinisin pylväin, keskilämpötila punaisella)
Valdivia rannikolla.
Santiago vuoristossa.
Arica pohjoisessa.
Punta Arenas Magalhãesinsalmella.
Etelämanner.
Pääsiäissaari.

Chilen pitkänomaisen muodon takia maassa vallitsee monia erilaisia ilmastovyöhykkeitä. Viileä Humboldtin merivirta vaikuttaa Chilessä ilmastoa viilentävästi.[9] Pohjoisessa vallitsee subtrooppinen ilmasto, siitä hieman etelään on maailman kuivin autiomaa Atacama. Sitä pidetään maapallon kuivimpana alueena, koska eräillä paikoilla ei tiedetä sataneen koskaan tunnetun historian aikana. Maan keskiosissa on vehreä laakso, ja etelä on kylmä ja kostea, alun perin metsien peittämä. Maan keskiosan laakson ilmasto muistuttaa välimerenilmastoa, joten se on ihanteellinen hedelmien ja viininviljelyyn. Ilmasto viilenee etelämmäs mentäessä. Patagoniassa Etelä-Chilessä ilmasto muistuttaa paljon pohjoiseurooppalaista lauhkeine kesineen ja lumisine talvineen.[14]

Kasvillisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chilen eteläosassa tavataan paljon punasuppiloita (Lapageria rosea). Se on köynnöskasvi, jonka kellomaiset kukat ovat punaiset tai valkoiset. Mapuchejen pyhä puu kanelo on myös alueella yleinen. Pohjoisen kuivilla alueilla kasvaa Prosopis-sukuun kuuluvia tamarugoja ja johanneksenleipäpuita. Jopa Atacaman aavikolla nähdään, miten ”aavikko kukkii” kun vuodenvaihteen sateita seuraa lyhytaikainen kukkaloisto. Siinä rehottavia kasveja ovat Rhodophiala-suvun sipulikasvit ja guanakon tassu eli kisantti. Andien reunavuoristossa kasvavat Laurelia philippiana, podokarpuskasveihin kuuluva havupuu prinssinkuusi (Saxegothaea conspicua) ja Luma apiculata. Reunavuoriston eteläosassa kasvaa myös araukarioita ja lehtikuusia.[15] Viljellyissä metsissä kasvatetaan paljon montereynmäntyä ja eukalyptusta.[16] Patagonian suurin puu on sypressikasveihin kuuluva uhanalainen patagoniansypressi, joka voi kasvaa 60 metriä korkeaksi ja elää 3 000 vuotta vanhaksi.[17]

Eläimistö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Laamoja Atacamalla.

Pohjoisosassa on Atacaman aavikon lisäksi 3 500 metrin yläpuolella alue, johon ulottuu Bolivian trooppinen ilmasto. Siellä elää kolmannes Chilen kaikista lintulajeista, niiden joukossa andienflamingo. Maan keskiosan laaksossa elää enemmän eläinlajeja, kuten kettuja, puumia ja jyrsijöitä. Santiagon lähistöllä tavataan monia lintuja, kuten andienkurmitsa, viiksivetvetti, mustalakkityranni, koskiorneero ja rotkokapuaja. Maan eteläosien metsissä elää kaksi sorkkaeläinlajia: pudu ja chilenhirvi. Patagoniassa kulkevat guanakot, puumat, ketut ja nandut. Eteläisillä merillä nähdään valaita.[18]

Maailmanperintökohteet ja kansallispuistot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chilestä on Unescon maailmanperintöluettelossa viisi kulttuurikohdetta: Chiloén kirkot, Humberstonen ja Santa Lauran salpietaritehtaat, Rapa Nuin kansallispuisto Pääsiäissaarella, Sewellin kaivoskaupunki ja Valparaíson historiallinen kortteli.[19] Chilessä on 22 kansallispuistoa.[20] Laajin niistä on Bernardo O'Higginsin kansallispuisto Patagoniassa.[21]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Chilen historia

Nykyisen Chilen alueella asui aikoinaan useita intiaaniryhmiä, joista suurin olivat mapuchet. Maan pohjoisosissa oli myös inkoja.[22] Ensimmäiset espanjalaiset saapuivat Diego de Almagron johdolla vuonna 1535. Pedro de Valdivia perusti maan keskiosaan Santiagon siirtokunnan vuonna 1541.[23] Sittemmin mapuchet aloittivat Lautaron johdolla kapinan, jossa Valdivia sai surmansa.[24] Vuonna 1641 solmitussa Quillinin sopimuksessa vuonna 1641 Espanja joutui myöntämään mapucheille oikeuden noin 100 000 km²:n autonomiseen alueeseen eteläisessä Chilessä; mapuchet pitivät aluetta hallussaan aina 1800-luvun loppupuolelle asti.[25] Siirtomaa-ajalla Chilen yhteiskunnasta tuli etnisesti hyvin homogeeninen, ja asukkaista suurin osa oli joko mestitsejä tai eurooppalaisten paikallisia jälkeläisiä.[24]

Espanjan valta-asema Chilessä heikkeni ratkaisevasti Napoleonin sotien aikana 1800-luvun alussa. Chile päätti muiden Etelä-Amerikan siirtomaiden tapaan irtaantua Espanjan ylivallasta ja aloitti itsenäisyystaistelunsa 1810, kun Santiagossa 18. syyskuuta maan johtoon asetettiin paikallisjohtajista muodostunut juntta.[24] Maa julistautui itsenäiseksi 12. helmikuuta 1818, ja Bernardo O’Higginsistä tuli sen ensimmäinen valtionpäämies.[26] Hänet syrjäytettiin vuonna 1823, minkä jälkeen Chilen historiassa seurasi muutamia sekavia vuosia. Vuosien 1823–1830 aikana maassa nähtiin 30 hallitusta. Maa vakautui jälleen vuonna 1833. 1800-luvulla Chile alkoi vaurastua, kun sen viljalle alkoi tulla lisää kysyntää Kaliforniassa ja Australiassa, joissa oli löydetty kultaa. Lisäksi hopean ja kuparin kysyntä kasvoi Euroopassa.[24]

Vuosien 1861–1891 "liberaalin tasavallan" aikakaudella maa avautui eurooppalaisille vaikutteille, ja erityisesti Britanniasta tuli läheinen kauppakumppani. Chile voitti vuosina 1879–1883 käydyn Tyynenmeren sodan eli niin sanotun salpietarisodan ja sai arvokkaita salpietari- ja kupariesiintymiä. Maassa käytiin 1891 myös lyhyt sisällissota, joka johtui presidentin ja parlamentin välisistä valtakiistoista. Sodan seurauksena presidentti José Manuel Balmaceda syrjäytettiin ja Chile siirtyi parlamentaarisen tasavallan suuntaan.[26][24]

1900-luvun alkupuolella salpietaritulot romahtivat ja inflaatio räjähti, mikä herätti tyytymättömyyttä keski- ja työväenluokassa. Uudistusmielisen presidentti Arturo Alessandrin johdolla maahan asetettiin uusi perustuslaki, joka erotti valtion ja kirkon sekä sääti uusia työ- ja hyvinvointiasetuksia. Carlos Ibáñez del Campon diktaattorikaudella 1927–1931 Chilessä aikana kansallistettiin kaivoksia ja kehitettiin julkista koulutusta.[24] Demokratia palautettiin vuonna 1932, mutta 1930-luku oli maailmanlaajuisen laman vuoksi taloudellisesti vaikeaa aikaa myös Chilelle. Vuonna 1938 maassa tapahtui äärioikeiston vallankaappausyritys.[27] Toisessa maailmansodassa Chile pysyi pitkään puolueettomana osin siitä syystä, että maassa oli paljon saksalaistaustaisia siirtolaisia.[28]

Vuonna 1964 presidentinvaalit voitti maltillisen kristillisdemokraattisen puolueen ehdokas Eduardo Frei Montalva, joka pyrki muun muassa maareformiin ja hallittuun kaivosteollisuuden kansallistamiseen. Hänen jälkeensä valtaan nousi vuonna 1970 kansanrintaman sosialistiehdokas Salvador Allende, joka käynnisti laajamittaisen yritysten kansallistamisohjelman. Tämä tyrehdytti sijoitukset Chileen ja vei maan taloudelliseen alamäkeen. Lisäksi maa joutui Yhdysvaltojen kauppasaartoon, ja inflaatio kohosi. Asevoimat teki kenraali Augusto Pinochetin johdolla ja Yhdysvaltain tukemana vallankaappauksen 11. syyskuuta 1973.[29] Pinochet nimitti itsensä presidentiksi vuonna 1974.[26] Sotilasjuntan aikana satoja tuhansia vasemmistolaisiksi tai Pinochetin hallinnon vastustajiksi arveltuja ihmisiä pidätettiin, ja sadat tuhannet chileläiset pakenivat tai karkotettiin maasta.[30] Yritysten kansallistamiset peruttiin ja talouspolitiikassa käännyttiin vapaan markkinatalouden suuntaan.

Vuonna 1988 järjestettiin Pinochetin kauden jatkosta kansanäänestys, jonka hän hävisi. Vuonna 1989 järjestettiin presidenttivaalit, ja seuraavana vuonna Pinochet luovutti vallan vaalivoittaja Patricio Aylwinille.[30] Paul Krugmanin mukaan Chicagon yliopiston taloustieteilijöiden esittämät uudistukset olivat erittäin menestyksekkäitä ja ne säilytettiin koskemattomina, kun Chile palasi demokratiaan.[31]

Vuonna 2006 maan presidentiksi valittiin keskustavasemmistolaisen liittouman ehdokas Michelle Bachelet, josta tuli maan ensimmäinen naispresidentti. Liikemies Sebastián Piñeran valinta presidentiksi 2010 päätti vasemmiston valtakauden, joka oli kestänyt Pinochetin jälkeen kaksikymmentä vuotta.[26] Pian Piñeran valinnan jälkeen Chileä vavisutti 8,8 momenttimagnitudin maanjäristys 27. helmikuuta 2010. Järistyksessä kuoli satoja ihmisiä, noin puoli miljoonaa rakennusta tuhoutui ja noin kaksi miljoonaa ihmistä joutui avun tarpeeseen.[32]

Michelle Bachelet palasi presidentiksi maaliskuussa 2014 voitettuaan vuoden 2013 presidentinvaalit.[33] Seuraavissa vaaleissa oli puolestaan jälleen oikeistolaisen Sebastian Piñeran vuoro.[34] Loka-marraskuussa 2019 Santiagon metrolippujen hinnankorotukset laukaisivat rajut mielenosoitukset, joissa kuoli ainakin 23 henkeä ja loukkaantui yli 2 300. Rauhoittaakseen tilanteen maan hallitus perui metrolippujen hinnankorotuksen ja lupasi jopa uusia koko perustuslain.[35]

Chilen presidentiksi valittiin vuoden 2021 joulukuun vaaleissa toisella kierroksella vasemmistolainen Gabriel Boric.[36]

Hallinto ja politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chilen nykyinen perustuslaki laadittiin Augusto Pinochetin presidenttikauden aikana 1980, ja siihen on myöhemmin tehty muutoksia vähentämällä senaattorien valtaa ja lyhentämällä presidentin virkakausi kuudesta vuodesta neljään.[37] Chile on presidenttijohtoinen tasavalta, ja presidentti on sekä valtionpäämies että hallituksen päämies.[38] Presidentin valtakausi on neljä vuotta, eikä yksi henkilö voi toimia kahta perättäistä kautta presidenttinä.[2]

Lainsäädäntövaltaa käyttää kaksikamarinen kansalliskongressi (esp. Congreso Nacional). Kansalliskongressin ylähuone on senaatti (esp. Senado) ja alahuone edustajainhuone (esp. Cámara de Diputados).[38] Vuonna 2021 senaatti laajentuu 50-paikkaiseksi, mutta vuoden 2017 vaalien jälkeen senaatissa oli 43 edustajaa. Edustajainhuoneessa on puolestaan 155 jäsentä.[39] Puolet senaatin jäsenistä valitaan neljän vuoden välein kahdeksanvuotisille kaudelle. Alahuoneen edustajien virkakausi kestää neljä vuotta.[38]

Lait on hyväksyttävä molemmissa kamareissa, ennen kuin tasavallan presidentti hyväksyy ne. Presidentillä on rajoitettu veto-oikeus. Lakialoitteita voi tehdä tasavallan presidentti tai kamarit, tosin joistakin asioista lakialoitteen voi tehdä vain presidentti.lähde?

Chilen puoluekartta on perinteisesti ollut jakaantunut keskustavasemmistolaisen ja keskustaoikeistolaiseen blokkiin. Äänestäjien sitoutuneisuus on kuitenkin 2000-luvulla vähentynyt, ja uusia puolueita onkin syntynyt vastaamaan äänestäjien kysyntään. Niistä suosituin on vasemmistoblokki Frente Amplio, joka syntyi vuoden 2011 opiskelijaliikkeen pohjalta.[40] Keskustaoikeistolainen Chile Vamos oli vuoden 2017 vaalien voittaja. Keskustavasemmistoa edustaa puolestaan Nueva Mayoría.[38]

Ylin tuomiovalta kuuluu korkeimmalle oikeudelle.[2] Perustuslakikysymyksiä varten on olemassa erillinen Perustuslakituomioistuin, joka voi myös kumota muita lakeja, jos ne ovat perustuslain vastaisia.

Abortti oli Chilessä täysin kielletty vuosina 1989–2017. Abortin kieltäminen oli yksi Augusto Pinochetin kauden viimeisiä merkittäviä päätöksiä, ja lain nojalla abortin tehnyt nainen tai sen suorittanut lääkäri oli mahdollista tuomita 3–5 vuodeksi vankilaan. Presidentti Michelle Bachelet sai aikaan vuonna 2017 hyväksytyn lain, joka salli abortin raiskauksien uhreille tai tapauksissa, joissa sikiö oli elinkelvoton tai naisen henki vaarassa.[41][42]

Alueet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Chilen alueet
Chilen alueet merkittyinä kartalle.

Chile jakautuu 15 alueeseen (esp. Región). Yksi niistä on Santiagon metropolialue. Alueiden johdossa on presidentin nimittämä intendente, jonka apuna on aluevaltuusto.[43] Jokaisella alueella on nimi, jota edeltää roomalainen numero. Poikkeuksena on Santiagon alue, jonka merkintänä on RM, Región Metropolitana. Alueet jakautuvat edelleen maakuntiin (esp. provincia), joita on yhteensä 53,[44] ja ne edelleen kuntiin. Maakuntia johtavat kuvernöörit ja kuntia pormestarit ja kunnanvaltuustot. Jossain suurimmissa kaupungeissa presidentti valitsee pormestarin, mutta pääosassa kunnissa nimityksen tekee aluevaltuusto kunnanvaltuuston valitseman kolmen ehdokkaan joukosta. Kunnanvaltuusto puolestaan valitaan vaaleilla neljän vuoden välein.[43]

I: Tarapacá
II: Antofagasta
III: Atacama
IV: Coquimbo
V: Valparaíso (mukaan lukien Pääsiäissaari)
XIII/RM: Metropolitana de Santiago
VI: Libertador General Bernardo O'Higgins
VII: Maule
VIII: Biobío
IX: Araucanía
X: Los Lagos
XI: Aisén del General Carlos Ibáñez del Campo
XII: Magallanes y Antártica Chilena
XIV: Los Ríos
XV: Arica-Parinacota

Chilen ainoa yli miljoonan asukkaan kaupunki on Santiago, jossa oli vuonna 2002 4,6 miljoonaa asukasta. Sitä seuraavat Puente Alto (493 000 as.), Viña del Mar (287 000), Antofagasta (285 000) ja Valparaiso (263 000). Valparaison suurkaupunkialue on kuitenkin maan toiseksi suurin taajama-alue yli 800 000 asukkaallaan.[45]

Talous ja infrastruktuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaivostyöläisten muistomerkki Calamassa.

Chilen talous perustuu maatalouteen, kalastukseen, metsätalouteen ja kaivannaistoimintaan.[46] Chile on ollut 2000-luvulla yksi Latinalaisen Amerikan nopeiten kasvavia talouksia. Yhteiskunnalliset levottomuudet aiheuttivat kuitenkin vuonna 2019 talouskasvun pienenemisen 1,1 prosenttiin, kun vuonna 2018 talouskasvu oli ollut 3,7 prosenttia.[47] Kuparin maailmanhinta ja kansainvälinen kysyntä vaikuttavat merkittävästi Chilen talouteen. Vuosina 2010–2014 talouskasvu oli peräti 5,3 prosenttia, mutta sen jälkeen kasvu hidastui, kun kuparin hinta laski ja kysyntä väheni.[48] Vuosina 2014–2017 talouskasvu oli noin prosentin vuodessa, mutta vuonna 2018 se kasvoi kuparin hinnan taas noustessa.[49]

Kaivostyö on ollut Chilen talouden keskeisin osa-alue jo pitkään. Kuparin lisäksi maasta kaivetaan muun muassa molybdeeniä, rautaa ja nitraatteja.[46] Vuoden 2017 arvion mukaan Chilellä on noin 29 prosenttia maailman kuparivaroista, ja vuonna 2016 maa tuotti 37 prosenttia maailman kuparista. Kaivosteollisuuden osuus bruttokansantuotteesta vuonna 2016 oli 10,3 prosenttia mutta työvoimasta vain 2,5 prosenttia.[50] Tehdasteollisuus on keskittynyt merkittävimpiin kaupunkikeskuksiin, Santiagoon, Valparaísoon ja Concepcióniin. Valmistusteollisuudessa työskentelee noin seitsemäsosa työvoimasta ja se tuottaa noin kuudesosan bruttokansantuotteesta.[46]

Andien ja rannikkovuorten välisessä laaksossa harjoitetaan maanviljelystä. Tärkeimmät viljelyskasvit ovat vehnä, sokerijuurikas, maissi, sipulit, pavut, hedelmät ja viinirypäleet. Chilen eteläosassa laidunnetaan nautakarjaa ja lampaita.[51] Chilen kalastusteollisuus on yksi maailman suurimpia, ja sen merkittävimmät saaliskaloja ovat sardiinit, piikkimakrillit, japaninmakrilli, kummeliturskat ja perunsardelli.[46] FAO:n tilastojen mukaan Chilen kalansaalis oli vuonna 2016 maailman 12:nneksi suurin ja Perun jälkeen Etelä-Amerikan toiseksi suurin. Vesiviljely tuotti lisäksi hieman yli miljoona tonnia kalaa, kun koko muu Latinalainen Amerikka ja Karibian alue tuotti yhteensä 1,67 miljoonaa tonnia.[52]

Chilen tärkeimmät kauppakumppanit ovat Euroopan unioni, Yhdysvallat, Kiina, Japani, Etelä-Korea, Brasilia ja Argentiina.[46] Kuparin osuus viennistä oli vuonna 2016 melkein 50 prosenttia.[53] Muita vientituotteita ovat hedelmät, viinit, kalatuotteet, paperi, sellu ja kemikaalit. Chile oli vuonna 2011 maailman viidenneksi suurin viininviejämaa.[54] Chilen ulkomaankauppa on yksi maailman liberaaleimmista. Se on tehnyt yli 25 kansainvälistä tai kahdenvälistä vapaakauppasopimusta, joiden vaikutusalue kattaa noin 95 prosenttia kaupasta.[55]

Chilen rahayksikkö on peso, ja kansallispankki perustettiin vuonna 1925. Se on valtion virasto, mutta se toimii samalla myös liikepankkina.[46]

Chilen inhimillisen kehityksen indeksi oli vuonna 44:nneksi korkein ja Latinalaisen Amerikan korkein. Talouden kehittyessä maan köyhyysaste on myös selvästi pienentynyt: Vuonna 1990 Tuloköyhyys 29,1 prosenttia ja vuonna 2017 enää 8,6 prosenttia. Samalla ajanjaksolla äärimmäinen köyhyys oli vähentynyt 12,6 prosentista 2,3 prosenttiin. Epätasa-arvo on silti edelleen suurta, eikä gini-kerroin ole juurikaan pienentynyt. Tuloköyhyys vaikuttaa erityisesti alkuperäisasukkaisiin, lapsiin ja naisten johtamiin perheisiin. Työttömyys on selvästi maan keskitasoa suurempaa alemmin koulutetuilla ja nuorilla.[56]

Energia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chile suunnittelee vesivoiman hyödyntämisen laajamittaista lisäämistä ympäristöjärjestöjen vastustuksesta huolimatta. Neljän suunnitellun voimalan pitäisi valmistua vuosina 2012–2018päivitettävä ja tuottaa 2 400 megawattia.[57] Vuosina 1980–2010 Chilen öljynkulutus on kasvanut ja oma tuotanto vähentynyt tasaisesti. Vuonna 2009 maassa tuotettiin 10 770 barrelia öljyä päivässä.[58]

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chilen liikenteelle omat haasteensa asettaa maan kapeus ja pinnanmuodot. Pitkällä rannikolla on useita satamia, joiden kautta käydään ulkomaankauppaa. Pääsatama on Valparaísossa. Muita tärkeitä satamia on San Antoniossa, Antofagastassa, Aricassa ja Talcahuanossa. Lentoliikennettä Chilessä on useissa kaupungeissa, ja se on myös erityisen tärkeätä vaikeakulkuisessa eteläosassa.[46] maassa on useita lentoyhtiöitä, joista suurin on LATAM.[59] Ulkomaanliikenteen tärkein lentoasema on Santiagon lähellä sijaitseva Arturo Merino Benítezin lentoasema.[46]

Tiestön selkärangan muodostaa Pan-Amerikan valtatie, joka yhdistää Arican Puerto Monttiin. Tältä yli 3 350 kilometriä pitkältä tieltä lähtee useita valtateitä tärkeimpiin kaupunkeihin.[46] Rautatieliikenne oli voimissaan 1800-luvun lopulla, mutta suurin osa rautateistä on käyttämättömiä ja hylättyjä. Chilen keskiosissa, Santiagosta etelään on kuitenkin myös henkilöliikennettä.[59]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittävä osa chileläisistä, noin 88,9 %, on eurooppalaisten jälkeläisiä. Mapucheja on 9,1 %, aymaroita 0,7 %, muuta alkuperäisväestöä on noin 1 %. Chileläisistä noin 67 % kuuluu roomalaiskatolilaiseen kirkkoon.[2]

Chilen virallinen kieli on espanja, mutta maassa puhutaan myös saksaa ja englantia.[2] Vuonna 2007 siellä oli 250 000 mapudungunin puhujaa. Ketšuan puhujia laskettiin vuonna 2006 olevan noin 8 200. Rapanuita puhutaan Chilelle kuuluvalla Pääsiäissaarella; sen puhujia on noin 2 400.[60]

Noin 85 % chileläisistä elää kaupungeissa, 40 % Santiagossa.[37]

Koulunkäynti on maksutonta ja periaatteessa pakollista 18 vuoden ikään asti. 87 prosenttia 14–18-vuotiaista käy yläkoulua, ja 38 prosenttia 18–24-vuotiaista on aloittanut yliopiston. Chilessä toimii 25 julkista ja yli 50 yksityistä yliopistoa.[61] Maan vanhin yliopisto on vuonna 1842 perustettu Chilen yliopisto. Se toimii maan pääkaupungissa Santiagossa, ja siellä on yli 30 000 opiskelijaa.[62]

Vuonna 2012 arvioitiin, että HIVin kantajia oli aikuisväestöstä noin 0,4 %, kaikkiaan noin 31 000 henkeä.[2] Vuonna 2007 ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut noin 12 000 henkeä, ja sitä sai yli 80 % heistä, noin 10 000 henkeä. Lääkitystilanne oli parantunut, sillä aikaisemmin vuonna 2005 lääkettä sai vain noin 60 prosenttia tarvitsijoista.[63]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikki ja tanssi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valkoinen nenäliina on oleellinen cueca-tanssissa.
San Pedro de Atacama.

Perinteinen chileläinen kansantanssi on cueca. Siinä esitetään miehen kosiskelua ja naisen piileskelyä somasti nenäliinan takana.[64]

Chilen musiikissa voimakkain laululiike kehittyi 1960-luvulla, jolloin perinteiset puhallin- ja lyömäsoittimet ja kitarat yhdistettiin poliittisesti kantaa ottaviin laulunsanoihin. Violeta Parra ja Victor Jara ovat tuon laululiikkeen kansainvälisesti tunnettuja edustajia.[64]

Kirjallisuus ja elokuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nobel-palkinnon on saanut kaksi chileläistä kirjailijaa, Pablo Neruda ja Gabriela Mistral.[65] Chilestä ovat kirjoittaneet myös Nobel-palkittu kolumbialainen Gabriel García Márquez teoksen ”Miguel Littinin maanalainen seikkailu Chilessä”, sekä tanssija Joan Jara miehestään, muusikko Víctor Jarasta. Kirjassa Jara käsittelee Chilen kulttuurielämää Allenden kauden aikana.[66][67]

Chileläinen näytelmäkirjailija ja elokuvaohjaaja Raúl Ruiz elää maanpaossa Ranskassa. Hän on saanut César-palkinnon ja ollut Kultaisen palmun ehdokkaana Cannesissa.[68]

Media

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chilellä on melko hyvä maine lehdistönvapauden suhteen, ja media voikin kritisoida uutisissaan hallitusta sekä käsitellä muita arkoja aiheita. Radio on tärkeä tiedotusväline, ja maassa toimii useita satoja kanavia, joista useimmat ovat kaupallisia. Kansalliset ja kaupalliset television antenniverkot toimivat rinnakkain kattavien kaapeliverkkojen kanssa, joilla näkyy sekä yhdysvaltalaisia että muita kansainvälisiä kanavia. Myös kahdella katolisella yliopistolla on omat televisiokanavansa. Päivittäisiä sanomalehtiä ilmestyy viisi.[69]

Ruoka- ja juomakulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chileläiseen ruokaan kuuluu runsaasti sekä tuoreita vihanneksia että hedelmiä. Kala- ja äyriäisruoat ovat suosittuja. Perinteisiä meren herkkuja ovat merikorvat, simpukat, merisiilit, merilevä ja ankeriaasta tehty keitto. Muita chileläisiä perinneruokia ovat muun muassa empanadas-piiraat, curanto-pataruoka, humitas-maissinyytit ja pastel de choclo -maissipuuro. Juhlatilaisuuksissa nautitaan suuria määriä kotimaista viiniä, chicha-nimistä vahvaa siideriä tai paikallista rypäleviinaa piscoa.[70]

Suosittu vaahtopäinen alkudrinkki pisco sour sekoitetaan piscosta, tuoreista lime-viipaleista, tomusokerista ja munanvalkuaisesta sekä jäämurskasta.[71]

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chilen kansallislaji on vuodesta 1962 asti ollut Chilean Rodeo -niminen, rodeota muistuttava urheilulaji.[72] Chile osallistui olympialaisiin ensimmäisen kerran vuonna 1912. Maa on saavuttanut 13 olympiamitalia. Ensimmäisen kullan toivat Nicolás Massú ja Fernando González tenniksen nelinpelissä vuonna 2004, samana vuonna he saivat kaksinpelissä kultaa ja pronssia.[73]

Chilen jalkapallomaajoukkue sai maailmanmestaruuskilpailuissa pronssia kotikisoissaan vuonna 1962. Maailmanmestaruuskilpailuissa Chile on ollut kahdeksan kertaa. Copa Américassa maajoukkue on ollut neljästi toinen ja viidesti kolmas. Vuonna 2015 he voittivat kultaa jättäen Argentiinan hopealle. Chilellä on myös olympiapronssia vuodelta 2000. Tammikuussa 2011 se oli FIFAn rankingissa sijalla 13.[74]

Chilen urheilun ylivoimaisesti suurin sankari on kuitenkin Marcelo Rios, joka saavutti ensimmäisenä eteläamerikkalaisena tennispelaajana ranking-listan ykköspaikan vuonna 1998. Myöhemmin Rios valittiin Chilessä 1900-luvun parhaaksi urheilijaksi.

Juhlapäivät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pvm Suomalainen nimi Paikallinen nimi Huomautuksia
1. tammikuuta Uudenvuoden päivä Año Nuevo
maalis–huhtikuu Pitkäperjantai Viernes Santo Siirtyvä päivä, aina perjantai
maalis–huhtikuu Pääsiäinen Pascua de Resurrección Siirtyvä päivä
1. toukokuuta Vappu Día del Trabajo
21. toukokuuta Laivastonpäivä Día de las Glorias Navales
kesäkuu Pyhän ruumiin juhlapäivä Corpus Cristi Siirtyvä päivä, aina maanantai
29. kesäkuuta Pyhä Pietari ja Pyhä Paavali San Pedro y San Pablo Siirtyy aiempaan maanantaihin
15. elokuuta Marian taivaaseenastuminen Asunción de la Virgen
18. syyskuuta Itsenäisyyspäivä 18 de Septiembre (por Primera Junta de Gobierno)
19. syyskuuta Asevoimien päivä Día del Ejército
12. lokakuuta Kolumbuksen päivä Día de la Raza Siirtyy aiempaan maanantaihin
31. lokakuuta Protestanttisen uskonnon päivä Día de la Religión Evangélica (Protestante)
1. marraskuuta Pyhäinpäivä Día de Todos los Santos
8. joulukuuta Synnitön sikiäminen Inmaculada Concepción
25. joulukuuta Joulupäivä Navidad

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • BTI 2020 Country Report — Chile (PDF) 2020. Gütersloh: Bertelsmann Stiftung. Viitattu 1.5.2020. (englanniksi)
  • Drake, Paul W. ym.: Chile Encyclopædia Britannica. 21.4.2020. Encyclopædia Britannica, inc. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
  • Hobsbawn, Eric: Äärimmäisyyksien aika. Lyhyt 1900-luku. Tampere: Vastapaino, 1999. ISBN 951-768-043-0
  • Hudson, Rex A: Chile: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1994. Teoksen verkkoversio (viitattu 26.4.2020). (englanniksi)
  • OECD: OECD Economic Surveys: Chile 2018 (PDF) 2018. Paris: OECD Publishing. Viitattu 3.5.2020. (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b The World Fact Book (South America: Chile) Government:: Chile. Central Intelligence Agency (CIA). Arkistoitu 30.5.2015. Viitattu 29.6.2015. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i j Chile The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  3. ↑ a b Chile UNData. United Nations Statistics Division. Viitattu 3.5.2020. (englanniksi)
  4. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  5. ↑ Pieni Tietosanakirja Otava 1926.
  6. ↑ a b c Hudson: Geography countrystudies.us. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
  7. ↑ Nuestro País Gobierno de Chile. 2024. Viitattu 21.10.2024. (espanja)
  8. ↑ Valqui, Jennifer: El único país sudamericano con acceso a 3 océanos y ser considerado tricontinental La República. 2.2.2024. Viitattu 21.10.2024. (espanja)
  9. ↑ a b c d Drake ym.: Chile: Land Encyclopædia Britannica. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
  10. ↑ Long-Term Perspectives on Giant Earthquakes and Tsunamis at Subduction Zones (.pdf) cires1.colorado.edu. 2007. Arkistoitu 9.1.2016. Viitattu 23.1.2023. (englanniksi)
  11. ↑ Sismos importantes o destructivos desde 1570 ssn.dgf.uchile.cl. Arkistoitu Viitattu 23.1.2023.
  12. ↑ Massive earthquake hits Chile, 214 dead Reuters. 27.2.2010. Arkistoitu 28.2.2010. Viitattu 23.1.2023. (englanniksi)
  13. ↑ Tulivuorenpurkaus Chilessä jatkuu Yle Uutiset. 6.6.2011. Yleisradio. Viitattu 26.4.2020.
  14. ↑ Hudson: Natural Regions countrystudies.us. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
  15. ↑ Flora This is Chile. Arkistoitu 2.11.2013. Viitattu 23.2.2011. (englanniksi)
  16. ↑ FAO: Antecedents of the Chilean forest sector. FAO. Viitattu 31.1.2011 (englanniksi)
  17. ↑ Hyvönen & Stenroos: Patagonian kasvimaantieteestä (s. 52) Helsingin yliopisto. Viitattu 13.2.2011.
  18. ↑ Chilean fauna and flora Go Chile 2011. Viitattu 23.2.2011 (englanniksi)
  19. ↑ Properties inscribed on the World Heritage List Unesco. Viitattu 30.1.2011 (englanniksi)
  20. ↑ National Parks (Arkistoitu – Internet Archive) Visit Chile (englanniksi)
  21. ↑ Bernardo O'Higgins National Park (Arkistoitu – Internet Archive) Visit Chile. Viitattu 23.2.2011 (englanniksi)
  22. ↑ Hudson: Precolumbian civilizations countrystudies.us. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
  23. ↑ Valtonen, Pekka: Latinalaisen Amerikan historia, s. 74. Helsinki: Gaudeamus, 2001. ISBN 951-662-843-5
  24. ↑ a b c d e f Drake ym.: Chile: History Encyclopædia Britannica. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
  25. ↑ R. Marhiquewun: Mapuche Nation Mapuche International Link. Viitattu 2.2.2011. (englanniksi)
  26. ↑ a b c d Timeline: Chile BBC News. Viitattu 30.1.2011 (englanniksi)
  27. ↑ Hudson: Mass democracy 1932–1973 countrystudies.us. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
  28. ↑ Hudson: Juan Antonio Ríos's Presidency, 1942–46 countrystudies.us. Viitattu 26.4.2020. (englanniksi)
  29. ↑ CIA Admits involvement in Chile ABC News. Viitattu 14.6.2014.
  30. ↑ a b Hobsbawn 1999 s. 553–554.
  31. ↑ The Fall of Chile ("Nobel laureate economist Paul Krugman argued that the reforms introduced by the Chicago Boys “proved highly successful and were preserved intact when Chile finally returned to democracy in 1989” (Krugman 2008: 31).") Cato Journal. 2020.
  32. ↑ Tausta: Chilen presidentti väistyy huippusuosittuna 10.3.2010. Yle. Viitattu 11.3.2010.
  33. ↑ Michelle Bachelet sworn in as Chile's president BBC News. 11.3.2014. Viitattu 16.3.2014. (englanniksi)
  34. ↑ Miljardööri Sebastian Piñera palaa Chilen presidentiksi Yle Uutiset. Viitattu 30.11.2019.
  35. ↑ Verna Vuoripuro: Professorin päätös syöksi koko Chilen kaaokseen. Helsingin Sanomat, 6.12.2019, s. A36–A37. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 8.12.2019.
  36. ↑ Vasemmistolainen Boric nousemassa Chilen uudeksi presidentiksi – oikeistolainen Kast myönsi tappionsa vaalien toisella kierroksella Ylen uutiset 20.12.2021
  37. ↑ a b Background Note (Previous editions) 2011. US Department of State. Viitattu 14.6.2014.
  38. ↑ a b c d The political framework of Chile Nordea Trade. Nordea. Viitattu 28.4.2020. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  39. ↑ Chile Senado (Senate): Last Elections Inter-Parliamentary Union. Viitattu 28.4.2020. (englanniksi)
  40. ↑ BTI 2020 Country Report — Chile, s. 15.
  41. ↑ Erica Hellerstein: Is This the End of One of the World’s Harshest Abortion Laws? The Atlantic. 16.11.2013. The Atlantic Monthly Group. Viitattu 28.12.2021. (englanniksi)
  42. ↑ Chile: Freedom in the World 2021 Country Report FreedomHouse. Viitattu 28.12.2021. (englanniksi)
  43. ↑ a b Chile: Administration And Social Conditions Encyclopædia Britannica. Viitattu 1.5.2020. (englanniksi)
  44. ↑ Provinces of Chile Statoids
  45. ↑ Chile Principal Cities citypopulation.de. citypopulation.de. Viitattu 25.3.2013. (englanniksi)
  46. ↑ a b c d e f g h i Chile: Economy Encyclopædia Britannica. Viitattu 3.5.2020. (englanniksi)
  47. ↑ Chile Overview 16.4.2020. The World Bank Group. Viitattu 3.5.2020. (englanniksi)
  48. ↑ OECD, s. 8.
  49. ↑ BTI 2020 Country Report — Chile, s. 27.
  50. ↑ OECD, s. 24.
  51. ↑ Country profile Chile New Agriculturist. Arkistoitu 10.10.2011. Viitattu 5.2.2011. (englanniksi)
  52. ↑ The State of World Fisheries and Aquaculture 2018 (PDF) 2018. Rome: Food and Agriculture Organization of the United Nations. ISBN 978-92-5-130562-1 Viitattu 3.5.2020. (englanniksi)
  53. ↑ OECD, s. 14.
  54. ↑ Minna Asikainen: Joka neljäs viinipullo Chilestä 26.5.2011. Yle Uutiset. Viitattu 26.2.2011.
  55. ↑ BTI 2020 Country Report — Chile, s. 21.
  56. ↑ BTI 2020 Country Report — Chile, s. 18.
  57. ↑ Hydropower Plans Paddle On Against the Current 2006. IPS. Viitattu 30.1.2011. (englanniksi)
  58. ↑ Chile Energy Profile EIA. Viitattu 30.1.2011. (englanniksi)
  59. ↑ a b Getting Around Lonely Planet. Viitattu 3.5.2020. (englanniksi)
  60. ↑ Lewis, M. Paul, Gary F. Simons, and Charles D. Fennig (toim.): Chile: Languages Ethnologue. 2014. SIL. Viitattu 14.6.2014.
  61. ↑ Chile Universities And Colleges Braintrack. Viitattu 23.2.2011 (englanniksi)
  62. ↑ General information Universidad de Chile. Viitattu 23.2.2011 (englanniksi)(ranskaksi)
  63. ↑ Epidemiological Fact Sheet on HIV and AIDS Chile 2008 WHO. Arkistoitu 24.2.2011. Viitattu 2.2.2011. (englanniksi)
  64. ↑ a b Chilean Music South America. 2003-2011 Woodward Ltda. Viitattu 23.2.2011 (englanniksi)
  65. ↑ Chilean Nobel Prize of Literature Winner South America. Viitattu 18.2.2011 (englanniksi)
  66. ↑ Murdered Chilean folk singer laid to rest after 36 years 2009. Guardian. Viitattu 18.2.2011. (englanniksi)
  67. ↑ An unfinished song (kirja-arvio) Socialism Today. Viitattu 18.2.2011. (englanniksi)
  68. ↑ Raul Ruiz Misterios de Lisboa. Viitattu 30.1.2011. (englanniksi)
  69. ↑ Media. Chile Country Profile BBC News
  70. ↑ Chile Countries and their cultures
  71. ↑ Pisco Sour with Egg whites and Sugar (Arkistoitu – Internet Archive) Drinks Mixer
  72. ↑ The Chilean Rodeo Exchile.com. Viitattu 5.2.2011. (englanniksi)
  73. ↑ Chile in Olympics (Arkistoitu – Internet Archive) Sport Reference (englanniksi)
  74. ↑ Associations: Chile (Arkistoitu – Internet Archive) FIFA (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Matkaopas aiheesta Chile Wikimatkoissa
Etelä-Amerikan valtiot

 Argentiina | Bolivia Bolivia | Brasilia Brasilia | Chile Chile | Ecuador Ecuador | Guyana Guyana | Kolumbia Kolumbia | Paraguay Paraguay | Peru Peru | Suriname Suriname | Uruguay Uruguay | Venezuela Venezuela

Itsehallintoalueet: Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret | Falklandinsaaret | Ranskan Guayana | Väli-Amerikka | Pohjois-Amerikka | Latinalainen Amerikka

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Chile&oldid=22771216”