Julian Serlachius
Johan Julian Serlachius (20. joulukuuta 1854 Kuopio – 16. huhtikuuta 1925 Helsinki)[1] oli suomalainen oikeusoppinut ja korkeimman oikeuden jäsen.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Julian Serlachius kuului Serlachiusten sukuun ja hänen vanhempansa olivat kieltenopettaja Karl Ferdinand Reinhold Serlachius ja Julia Charlotta Karsten. Julian Serlachius kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän alkeisopistosta vain 15-vuotiaana. Filosofian kandidaatin tutkinnon hän suoritti 1874 ja lakitieteen kandidaatin tutkinnon 1878, varatuomarin arvon hän sai 1879. Lakitieteen tohtoriksi Serlachius väitteli 1881.[2] Hän toimi Helsingin yliopistossa roomalaisen ja yksityisoikeuden dosenttina 1881–1882 ja jonkin aikaa myös vt. professorina, mutta hävisi vakinaisen viran haun vuonna 1885 R. A. Wredelle.[3][1] Serlachius jätti tämän jälkeen akateemisen uran, mutta kirjoitti myöhemminkin oikeustieteellistä tutkimuskirjallisuutta ja useita alan oppikirjoja. Hänen erikoisalaansa olivat yksityis- ja talousoikeus. Hän puolusti omaperäistä näkemystään oikeuslähdeopista, jossa hänen pyrkimyksenään oli korvata roomalainen oikeus suomalaisiin oikeuslähteisiin perustuvalla oppirakennelmalla.[3]
Serlachius työskenteli lainvalmistelukunnassa ja Viipurin hovioikeuden eri viroissa sekä 1891–1897 Jämsän tuomiokunnan tuomarina. Hän oli myös valtiopäiväedustajana porvarissäädyssä 1885 Kemin kaupungin edustajana ja 1891 Helsingin kaupungin edustajana.[4] Poliittisilta mielipiteiltään hän oli konservatiivinen. Hänet nimitettiin senaatin oikeusosaston jäseneksi vuonna 1900, mutta hän erosi tehtävästä vain muutaman kuukauden kuluttua protestina kielimanifestille.[3] Sen jälkeen hän oli Suomen kaupunkien hypoteekkikassan toimitusjohtaja 1901–1918,[1] Osuuskassojen Keskuslainarahaston hallintoneuvoston puheenjohtaja 1904–1916[2] ja Pellervo-seuran johtokunnan jäsen 1901–1917, vuodesta 1903 varapuheenjohtaja.[2] Tammikuussa 1919 hänet nimitettiin korkeimman oikeuden oikeusneuvokseksi, mistä tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuoden 1924 lopussa.[3] Serlachius muistetaan vuoden 1901 osuustoimintalain valmistelijana. Laista hän julkaisi lakikomitean jäsenen Axel Wilhelm Granströmin kanssa myös Pellervo-Seuran julkaiseman käsikirjan.[2]
Serlachius oli vuodesta 1883 naimisissa Paula Emilia Söderhjelmin kanssa.[1] Heidän lapsiaan olivat oikeusministeri Eric J. Serlachius ja tasavallan presidentin puoliso Gerda Ryti.[3] Julian Serlachiuksen veli oli rikosoikeuden professori ja monipuolisen uran luonut poliitikko Allan Serlachius.[5]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lärobok i sakrätten enligt gällande finsk rätt 1. Akademiska bokhandeln, Helsingfors 1899
- Osuustoimintalaki : ohjeita sen käyttämiseen ; kirj. Axel Wilhelm Granström ja Johan Julian Serlachius. Pellervon kirjasto n:o 5. Pellervo-seura, Helsinki 1901
- Lärobok i obligationsrättens allmänna del enligt finsk rätt. Häft 1. Akademiska bokhandeln, Helsingfors 1902
- Lärobok i obligationsrättens allmänna del enligt finsk rätt. Häft 2. Akademiska bokhandeln, Helsingfors 1902
- Professorn J. N. Langs föreläsningar öfver vattenrätten ; utgifna efter professorn Langs död af Julian Serlachius. Yrjö Weilin, Helsingfors 1905, 2. painos 1908, suomeksi nimellä Professori J. N. Lang'in vesioikeuden-luennot : julkaistut professori Lang'in kuoleman jälkeen ; suomentanut Väinö Anthoni ; painosta toim. Julian Serlachius. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 125. Helsinki 1910
- Samling af Justitiedepartementets domar i tvistemål under åren 1829-1865. Helsingfors 1905
- Till Borgå Järnvägs Aktiebolag : Utlåtanden rörande bolagets rätt till subvention af Borgå stad ; kirj. Julian Serlachius ja Rudolf Elving. Helsingfors 1908
- Finsk vattenrätt allmänfattligt framställd. Söderström, Helsingfors 1909
- Suomen yleisen obligatsionioikeuden oppikirja ; suomentanut Rafael Erich. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1909
- Sakrätten enligt gällande finsk rätt 1-2. Andra omarbetade uppl. Söderström, Helsingfors 1912
- Kommentar till lagen om vattenrätten. Första häftet. Söderström, Helsingfors 1913
- Kommentar till lagen om vattenrätten. Andra häftet. Söderström, Helsingfors 1913
- Kommentar till lagen om vattenrätten. Tredje häftet. Söderström, Helsingfors 1914
- Kommentar till lagen om vattenrätten. Fjärde häftet. Söderström, Helsingfors 1914
- Suomen esineoikeus pääpiirteittäin ; suomentanut Onni Karhunen. Tietosanakirja, Helsinki 1920
- Suomen yleisen obligatsionioikeuden oppikirja ; suomentanut Rafael Erich ; uudemman lainsäädännön aiheuttamilla lisäyksillä täydentänyt Lauri Cederberg. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 122. Helsinki 1927
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Julian Serlachius. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu.
- ↑ a b c d Y. R. Mäkihovi (toim.): Uranuurtajia ja rakentajia. Osuustoimintamiesten elämäkertoja, s. 35-45. Helsinki: Pellervo-Seura, 1950.
- ↑ a b c d e Tim Kautto: Serlachius, Julian (1854 - 1925) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 20.4.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Sigurd Nordenstreng: Porvarissäädyn historia Suomen valtiopäivillä 1809–1906: Osa V, s. 308–309. Helsinki: Otava, 1921.
- ↑ Veli-Matti Autio: Serlacius (1600 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006 (päivitetty 16.1.2009). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
