Aadolf Fredrik

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Adolf Frederik)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aadolf Fredrik
Ruotsin kuningas
Valtakausi 26. maaliskuuta 1751 – 12. helmikuuta 1771
Edeltäjä Fredrik I
Seuraaja Kustaa III
Syntynyt 14. toukokuuta 1710
Gottorp, Holstein-Gottorp
(nykyinen Schleswig-Holstein, Saksa)
Kuollut 12. helmikuuta 1771 (60 vuotta)
Tukholma, Ruotsi
Puoliso Loviisa Ulriika
Lapset Kustaa III
Kaarle XIII
Fredrik Aadolf
Sofia Albertina
Suku Holstein-Gottorp
Isä Kristian August
Äiti Albertina Frederika
Uskonto luterilainen

Aadolf Fredrik (14. toukokuuta 1710 – 12. helmikuuta 1771) oli Ruotsin kuningas vuosina 1751–1771. Hän ei onnistunut kasvattamaan kuninkaan valtaa, vaan oli edeltäjänsä Fredrik I:n tavoin valtaoikeuksiltaan heikko hallitsija.

Lyypekin ruhtinaspiispa ja Ruotsin kruununprinssi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aadolf Fredrik kuului vaikutusvaltaiseen Holstein-Gottorpin sukuun, joka oli Tanskaa hallitsevan Oldenburgin suvun sivuhaara. Hänen isänsä oli Holstein-Gottorpin herttuan Fredrik IV:n veli, Lyypekin ruhtinaspiispa Kristian August. Äiti oli Baden-Durlachin ruhtinatar Albertina Frederika.

Vuonna 1727 Aadolf Fredrik peri Lyypekin ruhtinaspiispan viran,[1] mutta Ruotsin kruununprinssi hänestä tuli vasta vuonna 1743. Ruotsi ja Venäjä solmivat tuolloin Turun rauhansopimuksen, jossa oli yhtenä ehtona, että Aadolf Fredrik valitaan Ruotsin kruununprinssiksi. Venäjän keisarinna Elisabet halusi näin varmistaa, että Ruotsin hallitsijaksi tulisi Venäjälle myötämielinen mies. Aadolf Fredrikin uskottiin olevan tällainen mies: hän oli sukua Elisabetille ja toimi myös serkunpoikansa, Venäjän kruununprinssi Karl Peter Ulrikin (myöhempi keisari Pietari III) holhoojana. Ruotsin kuningassukuun Aadolf Fredrikin liitti se, että hän oli Ruotsia vuosina 1599–1611 hallinneen Kaarle IX:n jälkeläinen.

Aadolf Fredrikin valinta kruununprinssiksi ei sujunut täysin rauhanomaisesti. Ruotsin talonpojat olisivat halunneet kruununprinssiksi Tanskan prinssi Fredrikin ja aiheuttivat vakavia levottomuuksia muun muassa Tukholmassa. Tanska vaati Aadolf Fredrikiä luopumaan kaikista oikeuksistaan Holsteinin herttuakuntaan, mistä hän aluksi kieltäytyi keisarinna Elisabetin vaatimuksesta. Sodan uhatessa vuonna 1747 Aadolf Fredrik ilmoitti luopuvansa kaikista oikeuksistaan Holstein-Gottorpiin, jotta Tanska ei liittoutuisi Venäjän kanssa Ruotsia vastaan.[2]

Aadolf Fredrik tuotti pian venäläisille tukijoilleen pettymyksen. Hän alkoi tukea Ruotsissa vallassa ollutta hattupuoluetta, joka väheksyi Venäjää ja ihaili Ranskaa. Vastineeksi hattupuolueen tukemisesta hän sai nimityksen Ruotsin armeijan johtoon vuonna 1747.[3] Hän myös toivoi, että yhteistyö hattujen kanssa johtaisi kuninkaan valtaoikeuksien lisäämiseen sitten, kun tulisi hänen aikansa nousta Ruotsin hallitsijaksi. Vuoden 1720 hallitusmuoto oli nimittäin poistanut Ruotsin kuninkaalta lähes kaikki valtaoikeudet ja tehnyt tästä seremoniallisen valtionpäämiehen.

Aadolf Fredrikin sisaren, Anhalt-Zerbstin prinsessa Johanna Elisabetin, tyttärestä Sophie Auguste Friederike von Anhalt-Zerbstistä tuli avioiduttuaan Venäjän keisarinna Katariina Suuri.[4]

Ruotsin kuningas

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hovipuolue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsia vuodesta 1720 hallinnut kuningas Fredrik I kuoli vuonna 1751, ja Aadolf Fredrik kruunattiin uudeksi kuninkaaksi. Hyvin pian hän joutui kuitenkin huomaamaan, että valtaneuvosto ja säädyt halusivat yhä edelleen pitää kuninkaan pelkkänä seremoniallisena valtionpäämiehenä. Niinpä hän otti etäisyyttä valtaapitävään hattupuolueeseen ja perusti oman ”hovipuolueen”, jonka tarkoitus oli kuninkaan vallan lisääminen. Hänen puolisonsa, kunnianhimoinen ja älykäs kuningatar Loviisa Ulriika oli erityisen aktiivinen hovipuolueen tukija. Kuningatar ihaili itsevaltiasta veljeään, Preussin kuningas Fredrik Suurta ja halusi Ruotsiin samanlaisen hallitusmuodon kuin Preussissa.[5]

Matka Suomeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomenlinnan Kuninkaanportti rakennettiin sille paikalle, jossa Aadolf Fredrik nousi maihin vuonna 1752.

Aadolf Fredrik teki kesällä 1752 matkan Suomeen. Hän oli siten ensimmäinen Ruotsin kuningas yli 120 vuoteen, joka vieraili Suomessa.[1] Kruununprinssinä ollessaan hän oli todennut vuonna 1746, että Suomi oli Ruotsin varasto ja suojamuuri.[6] Matka alkoi Helsingistä, jossa hän kävi tarkastamassa neljä vuotta aiemmin aloitetun Suomenlinnan rakennustyömaan. Tämän jälkeen matka jatkui itään Degerbyn kaupunkiin, joka vierailun yhteydessä sai uuden nimen Loviisa, kuningatar Loviisa Ulriikan kunniaksi. Kuningas vieraili myös muun muassa Turussa, Vaasassa, Oulussa ja Torniossa. Suomalaiset suhtautuivat kuninkaan vierailuun suurella innolla. Esimerkiksi Himangalla pystytettiin kivinen muistomerkki sille paikalle, jossa kuningas aterioi ja Kurikassa on muistolaatta kivessä (Kusikivi), jonka suojissa kuninkaallinen perhe teki tarpeensa. Lisäksi Kankaanpäässä sijaitseva lähde nimettiin Kuninkaanlähteeksi kuninkaan leiriydyttyä sen ympäristöön.

Vallankaappausyritys ja ”lakko”

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi 1756 oli Aadolf Fredrikille ja Loviisa Ulriikalle nöyryytyksien vuosi. Säädyt päättivät, että jos kuningas ei suostuisi vahvistamaan jotain lakia tai virkanimitystä nimikirjoituksellaan, voitaisiin nimikirjoitus tehdä myös leimasimella.[7] Näin kuningas menetti vähäisetkin mahdollisuutensa vaikuttaa politiikkaan. Loviisa Ulriika ei hyväksynyt tällaista miehensä nöyryyttämistä, joten hän ryhtyi tukemaan kuninkaan hyväksi tehtävää vallankaappausta. Kuningatar järjesti rahoitusta vallankaappaukselle panttaamalla Ruotsin kruununjalokivet Preussiin. Vallankaappaus kuitenkin epäonnistui, ja Loviisa Ulriika joutui pyytämään julkisesti anteeksi käytöstään. Aadolf Fredrik oli todennäköisesti ollut vallankaappaussuunnitelmasta tietämätön, joten hän joutui vain kuuntelemaan säätyjen nuhteita.[8]

1760-luvulla Aadolf Fredrik sopeutui melko vaatimattomaan valta-asemaansa ja alkoi viettää yhä enemmän aikaansa harrastusten parissa. Hän harrasti musiikkia ja sävelsi itsekin joitain teoksia. Hän harrasti myös tähtitiedettä ja oli monipuolisesti kiinnostunut luonnontieteistä. Hän piti myös puutöistä ja viihtyi varsinkin sorvipenkin ääressä, ja niinpä häntä toisinaan pilkallisesti kutsuttiin ”sorvarikuninkaaksi”.[9]

Vuonna 1768 Aadolf Fredrik pystyi yllättävällä tavalla vaikuttamaan politiikkaan: hän ilmoitti luopuvansa kruunusta ja ottavansa sen takaisin vain sillä ehdolla, että valtiopäivät kutsutaan pian koolle selvittämään valtakunnan taloudellisia ja ulkopoliittisia ongelmia. Tavoitteena oli myös jälleen kerran kuninkaan valtaoikeuksien lisääminen. Aadolf Fredrik sai tukea vaatimukselleen oppositiossa tuolloin olleelta hattupuolueelta sekä valtion virkamiehiltä ja upseereilta. Hän ehti olla ”lakossa” kuusi päivää ennen kuin valtaneuvosto taipui kutsumaan valtiopäivät koolle. Valtiopäivät eivät kuitenkaan laajentaneet kuninkaan valtaoikeuksia, joten tässä suhteessa kuninkaan ”lakko” jäi tuloksettomaksi.[10]

Loppuvaihe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aadolf Fredrik oli luonteeltaan ystävällinen ja rauhallinen mies. Hänellä oli tiettyä lahjakkuutta sotilasasioissa, mutta muuten hän oli kyvyiltään varsin keskinkertainen. Häneltä puuttui sellaista poliittista kunnianhimoa ja tahdonvoimaa, joka olisi ollut tarpeen valtapoliittisissa juonitteluissa. Monissa asioissa hän oli siten voimakastahtoisen puolisonsa Loviisa Ulriikan vaikutuksen alainen.[3][11] Kuninkaan vallan palauttaminen jäi hänen lahjakkaan poikansa Kustaa III:n tehtäväksi.

Aadolf Fredrik kuoli kuninkaanlinnassa 12. helmikuuta 1771 halvaukseen syötyään valtavan illallisen, joka sisälsi kuninkaan kuolemasta annetun virallisen tiedotteen mukaan "laskiaispullia, hapankaalia, naurista, hummeria, kaviaaria, savusilakkaa ja samppanjaa."[12]

Hänet on haudattu Riddarholmskyrkaniin Tukholmaan.[13]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Fagerlund, Rainer & Villstrand, Nils Erik & Jern, Kurt: Kuninkaita ja alamaisia. Suom. Mirja Itkonen. Schildts 2000. ISBN 951-50-1241-4.
  • Grenholm, Gunvor (toim.): Den svenska historien 9. Bonniers 1978. ISBN 91-0-042678-4.
  • Virrankoski, Pentti: Suomen historia 1. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2001. ISBN 951-746-341-3.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Facta 2001, 1. osa, s. 3. WSOY, 1981. ISBN 951-0-10222-9
  2. ↑ Ilkka Mäntylä: ”Vapaudenaika”, s. 294–295, 299 teoksessa Suomen historian pikkujättiläinen. WSOY, Helsinki 2002.
  3. ↑ a b Grenholm (toim.) s. 18
  4. ↑ Nordisk familjebok (1904), s. 187 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 30.4.2024.
  5. ↑ Virrankoski s. 303
  6. ↑ Aira Kemiläinen: Kansallinen identiteetti Suomessa ja Ruotsissa 1600-1700-luvuilla, s. 24–27. Tieteessä tapahtuu, 2004. Teoksen verkkoversio.
  7. ↑ Kuninkaan nimikirjoituksia oli tehty leimasimella myös aiemmin, Fredrik I:n hallintokauden loppupuolella. Syy oli silloin puhtaan käytännöllinen: kuningasta ei haluttu vaivata lukuisien vähämerkityksellisten asiakirjojen allekirjoittamisella. Lähde: Grenholm (toim.) s. 63
  8. ↑ Fagerlund s. 351
  9. ↑ Grenholm (toim.) s. 19
  10. ↑ Grenholm (toim.) s. 184–185
  11. ↑ Fagerlund s. 349
  12. ↑ Från fruktat mordvapen – till älskad kaloribomb Aftonbladet. Viitattu 5.12.2018. (ruotsiksi)
  13. ↑ Adolph Frederick Find A Grave. Viitattu 6.6.2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ilkka Mäntylä: Adolf Fredrik (1710–1771) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.6.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.


Edeltäjä:
Fredrik I 		Ruotsin kuningas
1751–1771 		Seuraaja:
Kustaa III
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aadolf_Fredrik&oldid=22764253”