Veikko Ahvenainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Veikko Ahvenainen
Veikko Ahvenainen soittimineen vuonna 1964
Veikko Ahvenainen soittimineen vuonna 1964
Henkilötiedot
Syntynyt24. syyskuuta 1929 (ikä 95)
Kuopio
Ammatti harmonikkataiteilija, säveltäjä, orkesterinjohtaja, sanoittaja
Muusikko
Tyylilajit harmonikkamusiikki
Soittimet harmonikka
Yhtyeet Olavi Virran yhtye
Levy-yhtiöt PSO, Finnlevy, Accordia Records USA,Standart Colonial USA
Palkinnot

Pro Finlandia (2010)

Aiheesta muualla
veikkoahvenainen.com

Veikko Armas Ahvenainen (s. 24. syyskuuta 1929 Kuopio) on suomalainen harmonikkataiteilija, säveltäjä ja sanoittaja. Ahvenainen on harmonikansoiton Suomen mestari vuodelta 1957.[1] Hän esiintyy edelleen ja arvioi itse olevansa 90-vuotiaana (vuonna 2019) vanhin esiintyvä konserttihanuristi.[2]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansakoulussa Kuopiossa Ahvenaisen luokkatovereina olivat muiden muassa tuleva koomikko, elokuvaohjaaja ja -tuottaja Spede Pasanen, tämän serkku, tuleva näyttelijä Veijo Pasanen sekä myöhempi elokuvaohjaaja Rauni Mollberg.[3] Soiteltuaan poikavuosinaan aluksi huuliharppua ja kaksirivistä harmonikkaa Ahvenainen hankki ensimmäisen viisirivisen harmonikkansa 11-vuotiaana.[4] Nuoren soittajan esikuvana oli Viljo Vesterinen, jonka esiintymisiä Ahvenainen kävi säännöllisesti katsomassa ja kuuntelemassa. Harmonikansoittajana Ahvenainen on kuitenkin enimmäkseen itseoppinut.[5] Ammattimuusikoksi hän ryhtyi 1950-luvun alussa, ja kiertueita hän teki muiden muassa Veikko Lavin ja Eugen Malmsténin kanssa. 1950-luvulla hän oli lyhyen aikaa mukana myös Olavi Virran orkesterissa.[6]

Ahvenaisen yhtyeen solistina kiersi tanssilavoja 1950-luvulla monen vuoden ajan Kalevi Korpi. Ahvenaisen mukaan Korpi oli lahjakas tenori, joka ei monipuolisesta ohjelmistostaan huolimatta saanut ansaitsemaansa arvostusta miltään taholta. Esimerkiksi Isossa musiikkitietosanakirjassa tai Peter von Baghin ja Ilpo Hakasalon Iskelmän kultaisessa kirjassa Korpea ei mainita lainkaan.[7] Myöhemmin 1960-luvulla Ahvenaisen yhtyeessä lauloi Erkki Liikanen.[8] Harmonikkamusiikin suosion vähentyessä ja rautalankayhtyeiden vallattua markkinat Ahvenainen alkoi harkita uutta aluevaltausta, ja syyskuussa 1970 hän piti ensimmäisen kirkkokonserttinsa Sundsvallissa Ruotsissa. Kuukautta myöhemmin hänellä oli Suomen ensimmäinen harmonikkakonsertti Hyvinkään kirkossa.[9]

Vaikka harmonikka oli Suomessa jo kauan ollut suosittu soitin, järjestelmällistä harmonikansoiton opetusta ei vielä 1950-luvulla ollut. Kehittääkseen taitojaan Ahvenainen pyrki Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan musiikin teoriaa, mutta silloinen rehtori Ernst Linko ilmoitti yksikantaan, ettei akatemiassa opeteta harmonikansoittajia.[10] Samaan aikaan Westerlundin musiikkikustantamo havaitsi markkinaraon ja pyysi Ahvenaista kirjoittamaan harmonikansoiton oppikirjan, ja Veikko Ahvenaisen Harmonikkakoulun kolme osaa ilmestyivät vuosina 1959–1964. Vuonna 1959 Ahvenainen aloitti harmonikansoiton opetuksen Hyvinkään musiikkiopistossa.[11]

Ahvenainen mainitsee konsertoivansa noin sata kertaa vuodessa Suomessa ja ulkomailla. Konserttimatkat Yhdysvaltoihin alkoivat tammikuussa 1966[12] ja Neuvostoliittoon saman vuoden syksyllä.[13] Ahvenainen on itse pitänyt uransa kohokohtana esiintymistä Moskovan Tšaikovski-salissa vuonna 1978.[14] 75-vuotishaastattelussaan vuonna 2004 hän sanoi keskittyvänsä tulevaisuudessa säveltämiseen ja konsertteihin, jolloin lavaesiintymisiin jää entistä vähemmän aikaa.lähde?

Ahvenaisen ensimmäinen levytys oli hänen itse säveltämänsä valssi "Muistoja Marseillesta" vuodelta 1955. Sen jälkeen hän on tehnyt useita satoja levytyksiä aina 2000-luvulle saakka, sekä klassista musiikkia että vanhaa tanssimusiikkia. Ahvenaisen yhdessä George de Godzinskyn kanssa tekemä albumi La Cumparsita nauhoitettiin vain hieman ennen de Godzinskyn kuolemaa.lähde?

Ahvenainen on soittanut uransa aikana kaikkien Suomen sinfoniaorkestereiden solistina, kuten Helsingin, Tampereen, Lahden, Turun, Oulun ja Kuopion kaupunginorkestereiden kanssa. Hän esiintyi 1950–1960-luvulla usein Radio-orkesterin solistina George de Godzinskyn johdolla. Ahvenaisen solistinumeroina olivat muun muassa Pietro Deiron harmonikkakonsertot A-molli, E-molli ja D-duuri, Anthony Galla-Rinin harmonikkakonsertto, Paul Crestonin ja venäläisen Nikolai Tsaikinin konsertto kantaesityksinä Suomessa.

Ahvenainen on kirjoittanut lukuisia harmonikansoiton oppikirjoja. Hän on myös sanoittanut lauluja, muun muassa "Ei saavu hän", "Begin the Beguine", "Jezebel", "Muistoja Ukrainasta" ja "Sulkavan aalloilla", "Syksyn tullessa", "Jäppilän Jenni", "Sinivalkoinen soitin".

Ahvenainen kiersi yhtyeensä kanssa suomalaisia tanssipaikkoja 1950- ja 1960-luvuilla. Yhtyeen laulusolistina oli Kalevi Korpi. Vuonna 1984 Ahvenainen perusti Veikon Hanurikvartetin, jossa soittavat hänen lisäkseen Arto Kivekäs, Seppo Lankinen ja Jarmo Tinkala, jotka ovat aiemmin olleet Ahvenaisen oppilaina. Kvartetti teki 30-vuotiskiertueensa keväällä 2013.

Ahvenainen on saanut Pro Finlandia -mitalin vuonna 2010.[15] Hän harrasti 84-vuotiaana muun muassa maratonjuoksua, ja on juossut 31 täyspitkää maratonia, joista New Yorkissa 13 kertaa.[16]

Ahvenainen solmi toisen avioliittonsa vuonna 2005 hanuristi Carina Nordlundin kanssa Björnan kirkossa.[17]

Tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuusankoskitalolla vuonna 1987.

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Veikko Ahvenainen (1966)
  • Old Dance Music of Finland (1968)
  • Old Finnish Dance Music (1969)
  • Suosikkitangoja (1970)
  • Sävelmuistoja Moskovasta (1972)
  • Scandinavian Evergreens (1972)
  • Lapikasta lattiaan (1973)
  • Bach, Händel (Veikko Ahvenainen, harmonikka ja Matti Heroja, urut, 1974)
  • Menneiltä ajoilta (1975)
  • Viliä muistellen (1977)
  • Juhlakonsertti (1979)
  • Hanurini muistoja (1979)
  • Best of Pietro Frosini - Pietro Frosinin parhaat (1981)
  • Komialla Viipurin pelillä (1982)
  • Juri Volkovitsin harmonikka (1983)
  • Riippakoivun alla (1984)
  • Sirkkojen tanssi (Veikon Hanurikvartetti, 1985)
  • Täältä tullaan (Veikon Hanurikvartetti, 1987)
  • Metsäkukkia (1989)
  • Hilpeä hanuri (1993)
  • Tiikerihai (Veikon Hanurikvartetti, 1994)
  • 20 suosikkia – Kesäillan valssi (1996)
  • La Cumparsita (Veikko Ahvenainen, harmonikka ja George de Godzinsky, piano, 1996)
  • Varisevat lehdet (1997)
  • Meksikon pikajuna (1998)
  • 20 suosikkia – Tangon taikaa (1998)
  • Musiikin mestareita: Virtuoosin juhlat (2009)
  • 80v Juhlakonsertti (CD/DVD-levy, 2009)
  • Ilta Oulunjoella

Kirjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Harmonikkakoulu 1, ohjelmistovihko
  • Musettevalsseja harmonikalle
  • Harmonikka aapinen
  • Harmonikkaopas kotisoittajille
  • Carl Czernyn 30 etydiä harmonikalle
  • Klassisia pikkukappaleita harmonikalle
  • Harmonikat soimaan nuottivihkot 1-22
  • Tango Albumi harmonikalle
  • Pienet hanuristit nuottialbumi
  • Parhaat joululaulut harmonikalle.
  • Harmonikkakoulu: Näppäin- ja pianoharmonikalle 1. Helsinki: Fazer, 1959.
  • Harmonikkakoulu: Näppäin- ja pianoharmonikalle 2. Helsinki: Fazer, 1960.
  • Vuosien varrelta. (Sisältää Ahvenaisen harmonikkasävellyksiä kosketinsoitinnuotinnoksina) Helsinki: Fazer, 1971.
  • Harmonikan käsikirja. Helsinki: Fazer, 1980. ISBN 951-757-091-0
  • Uusi harmonikkakoulu 3. Musiikki Fazer Oy Ab, 1992. ISBN 951-757-240-9
  • Paljetremolokoulu harmonikalle. Musiikki Fazer Oy Ab, 1993. ISBN 951-757-270-0

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ahvenainen, Veikko: Hanurini muistoja. (Sisältää äänite- ja sävellysluettelot.) Omakustanne, 2014. ISBN 978-952-93-3810-8

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Otavan Iso Musiikkitietosanakirja 1, s. 60. Helsinki 1976. ISBN 951-1-02381-0
  2. ↑ https://www.facebook.com/harmonikkaliitto/posts/1059055857445846
  3. ↑ Similä, Markus: Veikko Ahvenainen: Täysin palkein, s. 18–19. Jyväskylä: Gummerus, 2001.
  4. ↑ Similä 2001, s. 21–22.
  5. ↑ Similä 2001, s. 61–62.
  6. ↑ Similä 2001, s. 63–66.
  7. ↑ Similä 2001, s. 72.
  8. ↑ Similä 2001, s. 50.
  9. ↑ Similä 2001, s. 54–55.
  10. ↑ Similä 2001, s. 87.
  11. ↑ Similä 2001, s. 88.
  12. ↑ Similä 2001, s. 111.
  13. ↑ Similä 2001, s. 122.
  14. ↑ Similä 2001, s. 138.
  15. ↑ Veikko Ahvenaiselle Pro Finlandia -mitali 30.11.2010. Keskisuomalainen. Viitattu 3.12.2010.[vanhentunut linkki]
  16. ↑ Hanurini muistoja, s. 247
  17. ↑ Hanurini muistoja, s. 228.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Veikko_Ahvenainen&oldid=21661525”