George de Godzinsky

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
George de Godzinsky
Henkilötiedot
Syntynyt5. heinäkuuta 1914
Pietari, Venäjä
Kuollut23. toukokuuta 1994 (79 vuotta)
Helsinki
Ammatti pianisti, säveltäjä, kapellimestari
Puoliso Elisabeth Urbanowicz (1944–1973)
Taineli Martola (1973–1994)
Lapset Robert de Godzinsky
Christian de Godzinsky
Andrej de Godzinsky
Muusikko
Tyylilajit iskelmämusiikkiView and modify data on Wikidata
Soittimet pianoView and modify data on Wikidata

George de Godzinsky [ʒoʀʒ də go'dzinski] (5. heinäkuuta 1914 Pietari, Venäjä – 23. toukokuuta 1994 Helsinki) oli suomalainen säveltäjä, kapellimestari ja pianisti. De Godzinsky tunnetaan parhaiten iskelmistään, mutta hän sävelsi myös elokuvamusiikkia, operetteja ja viihdemusiikkia.[1]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suku ja nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

De Godzinsky oli syntyjään monikansallinen: isän puolelta hänellä oli puolalaista, tšekkiläistä, georgialaista ja romanialaistalähde? , äidin puolelta sveitsiläistä ja hollantilaista verenperintöä.[2] Hänen isänsä oli pietarilainen virkamies ja yksityisyrittäjä Franciszek de Godzinsky, joka kävi kauppaa Suomessa; äiti oli pianisti Maria Othmar-Neuscheller. Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen aikana perhe pakeni Suomeen ja asettui Helsinkiin.[2] Amatööripianisti-isä kokosi emigranttituttavistaan ravintolayhtyeen, joka soitti salonki- ja tanssimusiikkia. Kuusitoistavuotias George liittyi orkesteriin pariksi vuodeksi.

De Godzinsky opiskeli vuosina 1930–1937 Helsingin konservatoriossa, jossa hänen opettajinaan olivat Selim Palmgren, Erkki Melartin ja Erik Furuhjelm; samalla hän toimi viihdemuusikkona ja Suomalaisen Oopperan harjoituspianistina.[2] Ura sai vauhtia, kun hänet kiinnitettiin säestäjäksi maailmankuulun bassolaulajan Fjodor Šaljapinin Kaukoidän-kiertueelle vuosina 1935–1936. De Godzinsky säesti maestroa 57 konsertissa Mantšuriassa, Kiinassa ja Japanissa. Hän piti kiertuetta "musiikin korkeakoulunaan".

Kapellimestarina ja säveltäjänä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
De Godzinsky soittamassa flyygeliä radiostudiossa noin vuonna 1935.

Vuodesta 1938 de Godzinsky toimi kapellimestarina johtaen näyttämöteoksia opereteista ja musikaaleista baletteihin ja oopperoihin mm. Ruotsalaisessa teatterissa, Helsingin kansannäyttämöllä, Tukholman kuninkaallisessa teatterissa ja Göteborgin Suuressa teatterissa. Kesäkuussa 1942 hän johti isoa orkesteria suuressa määrässä Kristall-levytyksiä, kun Eero Väre lauloi Toivo Kärjen Syvärin rintamalla säveltämiä ja sovittamia kappaleita.[3] [4] Hän oli myös Radion viihdeorkesterin kapellimestari 1953–1980.[5] Kausi Suomen Kansallisoopperan ja Suomen Kansallisbaletin vierailevana kapellimestarina huipentui baletin ulkomaankiertueisiin 1959–1965 Yhdysvalloissa, Bergenissä, Varsovassa ja Pariisissa. Hän toimi Suomen kapellimestarina Eurovision laulukilpailuissa vuodesta 1961 vuoteen 1965 johtaen maan viisi ensimmäistä edustussävelmää[6] sekä Suomen euroviisukarsintojen kapellimestarina vuodesta 1961 vuoteen 1966. Hänen viimeinen suurproduktionsa oli Lahden oopperan Porgy ja Bess 1977.

Kapellimestarin uran ohella de Godzinsky tunnettiin viihdesäveltäjänä ja -muusikkona. Sotavuodet kuluivat rintamakiertueilla ja aseveli-illoissa, joiden kapellimestarina hän Messuhallin konserteissa toimi. Vuosina 1936–1943 hän toimi Harmony Sistersin[5] ja vuosina 1955–1977 Kipparikvartetin sovittajana. Mm. Olavi Virran levytykset "Hurmio", "Kaksi ruusua", "Kylmät huulet", "Rakkauden muisto", "Romanesca", "Saavuthan jälleen Roomaan", "Sateenkaaren tuolla puolen", "Sinitaivas", "Tango Poesie", "Yön kulkija" sekä "Öiset kitarat" ovat de Godzinskyn sovittamia.[5]

De Godzinskyn tunnetuimpia sävellyksiä ovat ”Äänisen aallot”, ”Katupoikien laulu”, ”Sulle kauneimman lauluni laulan”, ”Sulle salaisuuden kertoa mä voisin” ja ”Pohjolan yö”.[7][2]

Lisäksi De Godzinsky sävelsi musiikin 64 pitkään elokuvaan, muun muassa Valentin Vaalan elokuviin Vuokrasulhanen (1945), Viikon tyttö (1946), Gabriel, tule takaisin (1951), Ilmari Unhon elokuviin Kuollut mies rakastuu (1942), Kolmastoista koputus (1945), Kilroy sen teki (1948) sekä Nyrki Tapiovaaran elokuviin Varastettu kuolema (1938) ja Miehen tie (1940).[7]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

George de Godzinskyn ensimmäinen puoliso vuosina 1944–1973 oli Elisabeth Urbanowicz; heidän vanhin poikansa on tunnettu musiikkiäänittäjä Robert (Robi) de Godzinsky, joka on toiminut myös musiikkiäänityksen opettajana Sibelius-Akatemiassa. George de Godzinskyn toinen puoliso vuodesta 1973 oli Taineli Martola.

Kunnianosoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sotamies George de Godzinsky (vas.) ja luutnantti Nils-Eric Fougstedt esiintymässä jatkosodan aikaan vuonna 1943.

De Godzinsky sai ansioistaan Pro Finlandia -mitalin vuonna 1975, säveltaiteilijain valtionpalkinnon vuonna 1981[5] ja professorin arvonimen ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana suomalaisena kevyen musiikin edustajana vuonna 1985. Lisäksi hänelle myönnettiin elämäntyön johdosta kultainen Emma-patsas vuonna 1994.[1]

Godzinsky on haudattu Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäelle.[8]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Virtamo, Keijo (toim.): Otavan musiikkitieto: A–Ö, s. 117. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14518-5
  2. ↑ a b c d George de Godzinsky 2017. Web Archive (Pomus.net). Arkistoitu 13.2.2017. Viitattu 14.2.2023.
  3. ↑ Kalervo Kärki: Sydämeni sävel - Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 102. Tampere: Mediapinta, 2015. ISBN 978-952-235-888-2
  4. ↑ Rainer Strömmer: Suomalaisten 78-kierroksen äänilevyjen luettelo 1901-1961, s. 182-184. Suomen Äänitearkisto ry, 2012. ISBN 978-951-9222-29-5
  5. ↑ a b c d Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina – Godzinsky, George de YLE. Arkistoitu 9.11.2011. Viitattu 17.6.2010.
  6. ↑ George de Godzinsky andtheconductoris.eu. Viitattu 5.12.2016.
  7. ↑ a b George de Godzinskyn elämäntyö YLE Elävä arkisto. Viitattu 17.6.2010.[vanhentunut linkki]
  8. ↑ Taiteilijainmäki V21A (PDF) Helsingin seurakuntayhtymä. Arkistoitu 14.7.2021. Viitattu 18.7.2011.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Frank, Anne-Marie: Hymyillen: George de Godzinskyn elämä. (Suomentanut Irmeli Järnefelt) Helsinki: Tammi, 1992. ISBN 951-31-0069-3
  • Jalkanen, Pekka: ”Godzinsky, George de (1914–1994)”, Suomen kansallisbiografia, osa 3, s. 232–234. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4 Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta George de Godzinsky.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=George_de_Godzinsky&oldid=22442684”