Eugen Malmstén

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jarl Eugen Malmstén
Henkilötiedot
Syntynyt16. helmikuuta 1907
Helsinki
Kuollut1. syyskuuta 1993 (86 vuotta)
Helsinki
Ammatti Muusikko, laulaja, orkesterinjohtaja
Muusikko
Laulukielet suomi
ruotsi
englanti
Aktiivisena 1935–1980
Tyylilajit jazz
iskelmä
Soittimet laulu
Levy-yhtiöt Scandia, Satsanga

Jarl Eugen Malmstén (16. helmikuuta 1907 Helsinki – 1. syyskuuta 1993 Helsinki) oli suomalainen muusikko, laulaja, orkesterinjohtaja, säveltäjä ja sanoittaja. Hän oli Georg Malmsténin veli, Ragni Malmsténin setä ja myös sisar Greta Pitkänen oli laulaja.

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eugen Malmstén liittyi 15-vuotiaana trumpetistina Laivaston soittokuntaan, jossa hänen isoveljensä Georg oli soitellut jo muutaman vuoden ajan. Samalla Eugen aloitti laulun ja trumpetinsoiton opiskelun Helsingin musiikkiopistossa. Malmsténin ensikosketus anglosaksiseen rytmimusiikkiin tapahtui kesällä 1924 englantilaisen sotalaivan vieraillessa Suomessa. Tällöin kannella orkesteri soitti kappaletta "Yes Sir, That's My Baby", suomalaisille tutusta marssipoljennosta poiketen hitaammassa tempossa, toisenlaisessa rytmissä. Tapahtuma jätti siemenen itämään nuoren soitto-oppilaan ajatuksiin.

Varsinaisesti ensimmäisen kerran jazzia Malmstén kuuli vuonna 1926, yhdysvaltalaisen laivan s/s Andanian orkesterin, The Andania Yankeesin, esiintyessä Oopperakellarin tilausravintola Royalissa. Orkesterin esiintymistä pidetään suomalaisen jazzin lähtölaukauksena. Näkemänsä ja kuulemansa pohjalta Malmstén ryhtyi hiomaan omaa soittoaan amerikkalaisempaan tyylin, pitäen esikuvanaan Louis Armstrongia.

Vuonna 1927 Malmstén perusti Al Manuelin kanssa Flapper's Dance Band -orkesterin, jolla oli kiinnitys Oopperakellariin ja sittemmin Viipurin Pyöreään torniin. Samaisen vuoden syksyllä hän siirtyi Fred Klimscheffin vasta perustamaan Fred Freddy's Rhytmic Orchestraan, joka puolestaan soitteli Turun Seurahuoneella.

Tätä seurasivat kiinnitykset The Hot Fiveen ja Zamba-orkesteriin. Vuonna 1931 Malmstén levytti ensimmäisen kerran laulaen salanimellä Esa Nummenkivi. Ilmeisesti hän ei halunnut ratsastaa kuuluisamman isoveljen maineella, ja päätyi salanimeen. Pian hän kuitenkin siirtyi käyttämään omaa nimeään, ja tehtaili 1930-luvulla hurjan määrän levyjä ollen välillä jopa Georg-veljeäänkin tuotteliaampi. Eugen Malmsténin uran kokonaistuotanto oli lähes 500 levytettyä kappaletta.

Musiikkijulkaisu Rytmi-lehden perustaja Cecil Backmansson ideoi vuonna 1934 ajatuksen saada radioon amerikkalaistyylinen swing-radioshow. Yleisradio syttyi ajatukselle, ja 12. marraskuuta 1934 aloitti suositut lähetykset Rytmin Radio-pojat, jonka nimi myöhemmin vaihtui Rytmi-Pojiksi. Parhaimmillaan 14-miehinen orkesteri koostui pääasiassa Robert von Essenin suositusta sekstetistä, jonka johtajaksi ja laulajaksi Malmstén tuli. Orkesterissa oli myös Paul Whitemanin orkesterin tyyliin kolmimiehinen laulutrio Rytmi-kolmoset. Ohjelmisto käsitti musiikkia laidasta laitaan, aina viihteestä hottiin saakka.

Orkesterin levytykset – joita käytiin aina Englannissa asti Columbialle levyttämässä – sisälsivät jonkin verran jazzillista soittoa, joten jälkipolville säilyneestä materiaalista voi aavistaa mitä orkesterin swing-soitanta lavalla 1930-luvulla oli. Matti Jurvan 1935 levyttämä "Hei hulinaa, Helsinki" -kappale on yksi niitä, jossa Rytmi-Pojat soittavat amerikkalaiseen tyyliin Goodman-tyylisine klarinettisooloineen. Vuoden 1936 Toivo Kärjen säveltämillä ja Kaarlo Valkaman sovittamilla foxtroteilla "Muratin peittämä akkuna" ja "Meripojan lähtö" Malmstén itse laulaa. Improvisoituja sooloja ei tosin ole, mutta muuten meininki on vauhdikasta 1930-luvun swingiä [1]. Suomen kansa halusi tosin tangoja ja valsseja, ja niitä Malmsténkin sitten levytti läjäpäin, muun muassa "Ruusut hopeamaljassa", "Sä muistatko metsätien", "Mustat silmät", "Tuo suru jonka sain".

Rytmi-Pojat hajosi vuonna 1937, jolloin Malmstén siirtyi johtamaan ravintola Rion orkesteria. Malmstén jatkoi edelleen levylaulajan uraa soittaen myös Rio-orkesterin kanssa taustalla eri laulajien levysessioissa.

Viihdytyskiertue matkalla Salosta Loimaalle vuonna 1943, autoa ajaa Heikki Oksanen, lavalla mm. Eugen Malmstén, A. Aimo, Paula Ero ja Anna-Liisa Autio

Talvisodan ajan Malmstén taisteli rintamajoukoissa. Välirauhan aikana Eugen Malmstén -levytyksiä olivat muun muassa trad-valssi "Elämä juoksuhaudoissa" ja Aimo Mustosen säveltämä "Sillanpään marssilaulu" . Keväällä 1941 hänellä oli oma pieni yhtye, jossa soittivat hänen itsensä lisäksi Toivo Kärki pianoa, Martti Ounamo pasuunaa, Pauli Granfelt trumpettia ja Alvi Palho bassoa[2] . Jatkosodassa hän oli ensimmäiset seitsemän kuukautta rintamajoukoissa, mutta sodan laannuttua asemasodaksi hän liittyi vastaperustettuihin viihdytysjoukkoihin. Malmstén kierteli linjojen takana Bunker Boys -nimisen kymmenhenkisen swing-orkesterin kanssa. Joulukuussa 1942 hän levytti muun muassa Toivo Kärjen ja Auvo Kurvisen foxtrotit "Vanha aita" ja "Pieni laulu" [3]. Sodan päätyttyä Malmsténin menestys laski, ja hän siirtyi rivimuusikoksi ja kabaree-esiintyjäksi levyttäen harvakseltaan.

Jatkosodan aikaisilla kiertueilla Eugen Malmstén tutustui harmonikansoittaja Lasse Pihlajamaahan, josta tuli hänen läheinen ja elinikäinen ystävänsä. Pihlajamaa arvosti suuresti Malmsténin taitoja niin muusikkona kuin koomikkonakin.[4] Sotien päätyttyä Malmstén ja Pihlajamaa, jotka kuuluivat Tampereen Ohjelmapalvelun taiteilijoihin, jatkoivat kiertueita Viljo Vesterisen kanssa lähinnä Tampereen ympäristössä. Helsingissä asuneet Malmstén ja Vesterinen houkuttelivat tuolloin Tampereella asuneen Pihlajamaan muuttamaan pääkaupunkiin, kuten tämä sitten 1950-luvun alussa tekikin.[5] Vuonna 1960 Malmstén esiintyi monen muun laulajan tavoin Scandia-levy-yhtiön johtajan Harry Orvomaan ohjaamassa ja silloin Scandian äänittäjänä toimineen Aarre Elon käsikirjoittamassa elokuvassa Iskelmäkaruselli pyörii, jolla tosin lähinnä markkinoitiin iskelmälaulajia ja uusia iskelmiä.[6]

Huumori tuli 1950-luvulla mukaan hänen esityksiinsä. Malmstén esitti kiertueilla muun muassa naistyyppejä ja levytti Esa Pakarisen kanssa levyn Eugen ja Esa tangoja tärvelemässä [7]. Vuonna 1962 kaksikko lähti kolmen kuukauden kiertueelle viihdyttämään amerikansuomalaisia Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Keikkoja tehtiin kaikkiaan viitisenkymmentä. Parivaljakko teki vuonna 1974 kiertueen Australiassa esiintyen maahanmuuttaneille suomalaisille.

Samana vuonna Malnstén levytti elämänsä ensimmäisen ja viimeisen albumin Jatsiviikingit, joka sisälsi humppavoittoista jazzia. Vuonna 1975 hän vihdoinkin levytti veljensä Georgin jo 1950 hänelle kirjoittaman kappaleen "Kohtalokas samba", jota Eugen Malmstén oli esittänyt jo miltei parikymmentä vuotta erilaisissa tilaisuuksissa. Malmstén jatkoi epäsäännöllistä keikkailua aina 1980-luvun alkupuolelle saakka ryhtyen sen jälkeen täysipäiväiseksi eläkeläiseksi. Eugen Malmstén kuoli vaikean sairauden murtamana 86-vuotiaana Kivelän sairaalassa Helsingissä. Hänet on haudattu sukuhautaan Hietaniemen hautausmaalle (32. kortteli, 11. rivi), samassa haudassa ovat myös muun muassa hänen veljensä Georg, Ragni-sisar, vanhemmat Jarl ja Eugenia sekä Eugen Malmsténin oma puoliso Martha Linnea (1910–1994).

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Jukka Haavisto, Puuvillapelloilta kaskimaille – Jatsin ja jazzin vaiheita Suomessa, Otava, 1991
  • Tony Latva & Petri Tuunainen, Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa, WSOY, 2004
  • Esa Pakarinen, Hanuri ja hattu, WSOY, 1989
  • Pekka Gronow, Jukka Lindfors & Jake Nyman, Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille, Tammi, 2004

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kalervo Kärki: Sydämeni sävel - Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 51. Tampere: Mediapinta, 2015. ISBN 978-952-235-888-2
  2. ↑ Kärki 2015, s. 95
  3. ↑ Kärki 2015, s. 117
  4. ↑ Sakari Warsell: Noiduttu hanuri: Lasse Pihlajamaan elämänvaiheet ja elämäntyö, s. 72. Kokkola: Modus Musiikki Oy, 2007. ISBN 952-99750-0-7.
  5. ↑ Warsell 2007, s. 82–83.
  6. ↑ Warsell 2007, s. 100.
  7. ↑ Kärki 2015, s. 491

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Eugen_Malmstén&oldid=22736061”