Uusi Aika
Uusi Aika | |
---|---|
Lehtityyppi | sanomalehti |
Aihealue | työväenlehti |
ISSN | ISSN 0789-8169 |
Levikki | n. 2 500 (2019) |
Perustettu | 1906 |
Lakkautettu | 2019 |
Sitoutuneisuus | SDP |
Kotikunta | Pori |
Kotimaa | Suomi |
Kieli | suomi |
Aiheesta muualla | |
www.uusiaika-lehti.fi |
Uusi Aika oli Porissa ilmestynyt sosiaalidemokraattinen sanomalehti, joka perustettiin vuonna 1906 nimellä Sosialidemokraatti. Uusi Aika -nimisenä se ilmestyi vuodesta 1919 lähtien.[1] Lehti lakkautettiin kesäkuussa 2019 taloudellisten syiden vuoksi.[2][3]
Uuden Ajan toimittajina työskenteli lukuisia suomalaisen työväenliikkeen vaikuttajia, kuten lehden perustaja Eetu Salin sekä muun muassa Väinö Tanner. Uuden Ajan levikki oli parhaimmillaan 1980-luvulla yli 17 000 kappaletta, ja vielä 2000-luvun alussakin yli 7 000, mutta viimeisinä vuosina enää noin 2 500.[2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Uuden Ajan edeltäjä Sosialidemokraatti syntyi Porin työväenyhdistyksen aloitteesta suurlakon jälkeen vuonna 1906. Lehteä kustantanut Osuuskunta Kehitys perustettiin helmikuussa 1906, ja säännöllinen ilmestyminen alkoi kahden näytenumeron jälkeen 5. huhtikuuta. Ennen oman kirjapainon perustamista Sosialidemokraatti painettiin porilaisen Otto Andersinin kirjapainossa. Merkittävin hahmo lehden syntyvaiheissa oli Eetu Salin, joka oli myös sen ensimmäinen päätoimittaja.[4] Lehteä julkaissut osuuskunta muutettiin osakeyhtiöksi elokuussa 1914.[5]
Sosialidemokraatti lakkasi ilmestymästä sisällissodan myötä keväällä 1918. Lehden viimeinen numero julkaistiin 12. huhtikuuta, ja seuraavana päivänä punaiset vetäytyivät Porista. Kaupunkiin jäi pitkäaikainen toimitussihteeri Jussi Rainio, joka joutui valkoisten vangiksi ja surmattiin myöhemmin Porin raatihuoneen vankityrmässä. Sosialidemokraatin seuraajana jatkoi Uusi Aika, jonka ensimmäinen numero ilmestyi elokuussa 1919.[4] Nimi jouduttiin vaihtamaan, kun Helsingissä ilmestyneen Työmiehen seuraajaksi perustettu lehti otti nimen Suomen Sosialidemokraatti.[6]
Uusi Aika ilmestyi pitkään kuudesti viikossa, mutta muuttui myöhemmin viisipäiväiseksi, ja lopulta 1970-luvulla kolmipäiväiseksi tabloidiksi.[7] Vuonna 2010 lehti supistui kaksipäiväiseksi ja vuoden 2011 alusta lähtien se on ilmestynyt ainoastaan kerran viikossa.[8] Levikki oli parhaimmillaan 1970- ja 1980 luvuilla yli 17 000 kappaletta. Lehdellä oli tuolloin jopa 15 toimittajaa ja kolme aluetoimitusta eri puolilla Satakuntaa.[1][9]
2000-luvulla Uusi Aika oli pitkälti SDP:n myöntämän lehdistötuen varassa. Se pieneni olellisesti, kun valtion parlamentaarisin perustein jakama lehdistötuki lopetettiin ja sisällytettiin yleiseen puoluetukeen.[10] Lehden lakkauttaminen oli esillä jo vuosina 2011 ja 2015,[11][12] mutta lopullinen päätös tehtiin vasta tammikuussa 2019, kun sosialidemokraattiset kunnallisjärjestöt eivät olleet enää halukkaita tukemaan tappiollista lehteä. Viimeiset vuodet lehteä kustansi Ajan Sana Oy.[2]
Kehitys Oy:n kirjapaino toimi pitkään Porin Aittaluodossa. Vuonna 2011 Kehitys Oy myytiin Nelostuote-konserniin kuuluvalle Brand ID:lle,[13] joka puolestaan myi sen helsinkiläiselle sijoitusyhtölle vuonna 2015.[14]
Päätoimittajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Laakso, Antti: Yli satavuotias demarilehti Uusi Aika uhkaa loppua Porissa: "Ei hyvältä näytä" 10.1.2019. Yle Uutiset. Viitattu 15.1.2019.
- ↑ a b c Laakso, Antti: Uuden Ajan lakkautus varmistui – kannattamattomuus lopettaa 113-vuotiaan demarilehden 15.1.2019. Yle Uutiset. Viitattu 15.1.2019.
- ↑ Meritähti, Päivi: Uusi Aika loppuu – lehden viimeinen numero ilmestyy tänään 19.6.2019. Yle Uutiset. Viitattu 20.6.2019.
- ↑ a b Salmenperä, Eino: ”Sata vuotta satakuntalaista sanomalehteä”, Satakunnan Kansa ja sen edeltäjät 1873–2003, s. 131–132. Pori: Satakunnan Kirjateollisuus, 2003. ISBN 952-91539-1-0
- ↑ Kehitys osakeyhtiöksi. Sosialidemokraatti, 1.9.1914, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 15.1.2019.
- ↑ Porin työväenyhdistyksen historia (arkistoitu sivu) Porin Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö. Wayback Machine. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 29.3.2012.
- ↑ Turkki, Ulla: Demariääni heikkenee 28.9.2010. Uusi Aika. Arkistoitu 24.12.2013. Viitattu 30.3.2011.
- ↑ Uusi Aika viikkolehdeksi ensi vuoden alussa 24.9.2010. Uusi Aika. Arkistoitu 24.12.2013. Viitattu 30.3.2011.
- ↑ Hyvää työväenlehtipäivää 2.3.2012. Uusi Aika. Arkistoitu 24.12.2013. Viitattu 29.3.2012.
- ↑ Hammarberg, Ville: Satakuntalainen työväenlehti Uusi Aika lopettaa – henkilökunta irtisanottu 15.1.2019. Satakunnan Kansa. Arkistoitu 15.1.2019. Viitattu 15.1.2019.
- ↑ Uuden Ajan kohtalo on ratkeamassa 28.9.2011. Yle Uutiset. Viitattu 15.1.2019.
- ↑ Laakso, Antti: Sanomalehti Uuden Ajan tulevaisuus epävarma 21.5.2015. Yle Uutiset. Viitattu 15.1.2019.
- ↑ Laakso, Antti: Uuden Ajan lakkautus varmistui – kannattamattomuus lopettaa 113-vuotiaan demarilehden 15.1.2019. Yle Uutiset. Viitattu 15.1.2019.
- ↑ Kehitys Oy:ssä vaihtuu omistaja 26.5.2015. Uusi Aika. Arkistoitu 15.1.2019. Viitattu 15.1.2019.
- ↑ Uuden Ajan päätoimittaja vaihtui yllättäen 14.1.2011. Yle Satakunta. Viitattu 30.3.2011.[vanhentunut linkki]
- ↑ Maarit Kautto on Uuden Ajan uusi päätoimittaja 13.6.2018. Uusi Aika. Arkistoitu 16.1.2019. Viitattu 15.1.2019.