Kehitys (kustantamo)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Osuuskunta Kehitys)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Osakeyhtiö Kehitys oli vuosina 1906–2016 Porissa toiminut kustannusyhtiö, joka julkaisi muun muassa Uusi Aika -sanomalehteä sekä poliittista kirjallisuutta. SDP-taustaisella yhtiöllä oli myös oma kirjapaino, jonka toiminimenä oli Kehityksen Kirjapaino.

Kehityksen talo (keskellä oik.) Porin kauppatorin laidalla Antinkadun varrella.

Porin Työväenyhdistys perusti Osuuskunta Kehityksen suurlakon jälkeen helmikuussa 1906 julkaisemaan Sosialidemokraatti-sanomalehteä. Sen ensimmäiseen johtokuntaan kuuluivat muun muassa Eetu Salin, Oskari Leivo, Wilho Laine, Fanny Ahlfors ja Toivo Rintala. Kehityksen ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi valittiin Tahvo Ruotsalainen. Osuuskunta Kehitys julkaisi sanomalehden lisäksi myös Väinö Tannerin saksankielestä suomentamia yhteiskunnallisia teoksia. Vuonna 1914 osuuskunta muutettiin osakeyhtiöksi, ja vuotta myöhemmin valmistui Kehityksen ensimmäinen oma toimitalo Porin keskustaan Antinkadun ja Itäpuiston kulmaukseen. Kehityksen Kirjapaino aloitti toimintansa vuonna 1907 kauppatorin laidalla Yrjönkadulla, josta se 1915 siirtyi uuteen lehtitaloon. Sisällissodan jälkeen Kehitys jatkoi Sosiaalidemokraatin seuraajaksi perustetun Uusi Aika -lehden kustantajana.[1][2]

Arkkitehti Jaakko Laaksovirran suunnittelema uusi viisikerroksinen toimitalo valmistui vanhan lehtitalon viereen Porin kauppatorin laidalle vuonna 1940. Sen liiketiloissa toimi pitkään muun muassa Kehityksen Kirjakauppa. Vuonna 1973 yhtiön toiminnot erotettiin niin, että Oy Kehitykselle jäi kirjapainotoiminta ja vastaperustettu Ajan Sana Oy vastasi julkaisutoiminnasta. Kehityksen uusi lehtitalo ja kirjapaino valmistuivat Aittaluotoon vuonna 1980.[1]

Vuonna 2000 Oy Kehitys ja Loimaan Kirjapaino Oy perustivat Allatum Oy:n, joka ryhtyi painamaan myös Uusi Aika -lehteä Porin Mikkolassa.[1] Vuonna 2011 Kehityksen Kirjapaino myytiin Nelostuote-konserniin kuuluvalle Brand ID:lle.[3] Sen toiminta loppui 2014, kun kirjapaino siirrettiin Nelostuotteen muiden tilojen yhteyteen Karjarannan kaupunginosaan.[4][5]

Vuonna 2015 konsernissa tehtiin omistusjärjestelyjä, joiden yhteydessä Kehityksen omistama Ajan Sana Oy siirtyi kolmen porilaisen sosialidemokraattisen järjestön haltuun. Ne puolestaan luopuivat Oy Kehityksen omistuksesta, ja se siirtyi SDP-taustaisen sijoitusyhtiön Suomen Viestintärahoitus Oy:n omistukseen. Kehityksen toiminta loppui vuonna 2016, kun se yhdistettiin useiden muiden sosiaalidemokraattisten lehti- ja kustannusyhtiöiden kanssa Eteenpäin Oy:ksi.[6] Ajan Sana puolestaan lopetti toimintansa 2019, jolloin Uusi Aika -lehti lakkautettiin kannattamattomana.[7]

  1. a b c Seppälä, Aarne: Valosta varjoon ja vaikuttajaksi. Työväenliikkeen nousu suomalaisessa yhteiskunnassa : Porin Työväenyhdistys ry 1887–2005, s. 381–389. Pori: Porin Työväenyhdistys, 2005. ISBN 952-91908-9-1
  2. Tanner, Väinö: Nuorukainen etsii sijaansa yhteiskunnassa, s. 242. Tammi, 1951.
  3. Kehitys Oy:n kirjapaino siirtyy Nelostuotteelle 1.4.2011. Yle Uutiset. Viitattu 28.4.2020.
  4. Korpelainen, Lore ; Laakso, Antti: Nelostuote-konserni laajentaa merkittävästi Porissa 4.6.2012. Yle Uutiset. Viitattu 28.4.2020.
  5. Meritähti, Päivi: Porihalli ja LadyLine muuttavat Porissa uusiin tiloihin 12.8.2014. Yle Uutiset. Viitattu 28.4.2020.
  6. Laakso, Antti: Perinteinen porilainen kustannusyhtiö Kehitys katoaa 8.6.2016. Yle Uutiset. Viitattu 28.4.2020.
  7. Vilponiemi, Jukka: 113 vuotta, neljä kuukautta, kaksi päivää 19.6.2019. Uusi Aika. Arkistoitu 16.7.2019. Viitattu 28.4.2020.