Uudet kaupungit Suomessa

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Uudet kaupungit)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuusi uutta kaupunkia -postimerkki vuodelta 1960. Merkissä Hyvinkään, Kouvolan, Riihimäen, Rovaniemen, Seinäjoen ja Salon vaakunat.

Uudet kaupungit olivat vuosina 1960–1976 kauppalasta kaupungiksi muutettuja Suomen kuntia. Tämä kuntamuoto luotiin vuonna 1959 säädetyllä lailla[1], jolla mahdollistettiin kauppalan muuttaminen kaupungiksi niin, ettei sille tullut kaikkia vanhempien kaupunkien rasituksia. Kaupungeille kertyneet rasitukset johtivat siihen, että sen jälkeen, kun Lahti muuttui epäitsenäisestä kauppalasta kaupungiksi vuonna 1905, ei kaupunkeja syntynyt Suomeen yhtään ennen vuonna 1959 säädettyä lakia.[1]

Uusien kaupunkien asema erosi vanhojen kaupunkien asemasta muun muassa niin, että niissä ei ollut raastuvanoikeutta, kaupunginviskaalia, maistraattia (maistraatti tarkoitti eri asiaa kuin nykyään) eikä kaupunginvoutia. Maistraatin sijasta niissä oli järjestysoikeus, tosin osasta niistä tehtävistä, jotka vanhoissa kaupungeissa hoiti maistraatti, hoiti uusissa kaupungeissa lääninhallitus. Näitä olivat muun muassa ulosottoon liittyvät asiat. Uudet kaupungit kuuluivat tuomiokuntaan.[2] Samaan tapaan Ruotsissakaan ei ollut raastuvanoikeuksia eikä maistraattia vuodesta 1910 perustetuissa kaupungeissa (sitä vanhempien kaupunkien osalta ne puuttuivat myös Borgholmista ja Haaparannalta). Uusien kaupunkien poliisilaitos oli valtiollinen (vanhoissa kaupungeissa kunnallinen).

Uudet kaupungit syntyivät siten, että kauppala muutettiin kaupungiksi yleensä sellaisenaan, mutta vuonna 1973 Kemijärven ja Lieksan tapauksessa kauppalaan liitettiin lisäksi samalla ympäröivä maalaiskunta.

Nimitys ei ole virallinen, eikä sitä ole lainsäädännössä määritelty koskaan. Se esiintyy useimmiten muodossa niin sanotut uudet kaupungit. Tapahtumasta, jossa Suomen kaupunkien määrä nousi ensimmäistä kertaa yli puoleen vuosisataan, julkaistiin violetti 30 markan arvoinen postimerkki Kuusi uutta kaupunkia, 2. tammikuuta 1960. Postimerkin painos oli 3 000 000 kappaletta.[3]

Luettelo Suomen uusista kaupungeista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1960

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1962

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1963

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1964

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1965

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1967

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1969

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1970

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1971

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1972

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1973

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1974

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b Kaupunkimaantiede viitattu 25.5.2012
  2. Otavan iso tietosanakirja, artikkeli kaupunki
  3. LAPE 2004, sivu 239


Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.