Kuningas Ottokarin valtikka
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
| Kuningas Ottokarin valtikka | |
|---|---|
| Le Sceptre d’Ottokar | |
 |
|
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Hergé |
| Kuvittaja | Hergé |
| Kansitaiteilija | Hergé |
| Kieli | ranska |
| Julkaistu | 1938–1939 |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Heikki ja Soile Kaukoranta |
| Kustantaja | Otava |
| Julkaistu | 1977 |
| Sivumäärä | 62 |
| ISBN | 951-1-04271-8 |
| Sarja: Tintin seikkailut | |
| Edeltävä | Mustan saaren salaisuus |
| Seuraava | Kultasaksinen rapu |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Kuningas Ottokarin valtikka (ransk. Le Sceptre d’Ottokar) on belgialaisen sarjakuvataiteilija Hergén piirtämä ja käsikirjoittama kahdeksas Tintti-albumi. Se ilmestyi alun perin mustavalkoisena jatkotarinana belgialaisessa Le Petit Vingtième -sanomalehdessä vuosina 1938–1939. Vuonna 1939 tarina julkaistiin 106-sivuisena albumina, ja myöhemmin vuonna 1947 ilmestyi uudelleenpiirretty ja väritetty 62-sivuinen albumi. Kun Hergé valmisteli vuonna 1947 julkaistua tarinan uudelleenpiirrettyä versiota, häntä avusti Blake ja Mortimer -sarjakuvan tekijä Edgar Pierre Jacobs.
Kuningas Ottokarin valtikka on ensimmäinen suomeksi painettu Tintti-tarina. WSOY julkaisi sen vuonna 1961 nimellä Ottokarin valtikka[1]. Vuonna 1974 Zoom-lehti julkaisi sen 16-osaisena jatkosarjana, myös nimellä Ottokarin valtikka.lähde? Myöhemmin Otava julkaisi kyseisen albumin Heikki ja Soile Kaukorannan suomentamana vuonna 1977 Tintin seikkailut -sarjan 19. osana ja antoi sille uudeksi nimeksi Kuningas Ottokarin valtikka. Vuonna 2015 Otava julkaisi tarinan uudessa Lehtimies Tintti seikkailee -albumisarjassa nimellä Ottokarin valtikka.[1]
Tarinan juoni sai vaikutteita 1930-luvun loppupuolen Euroopan tapahtumista ja sillä on poliittista sanomaa. Esimerkiksi Teräskaartin johtajan Müsstlerin nimi on yhdistelmä Mussolinista ja Hitleristä. Teräskaarti taas viittaa romanialaiseen Rautakaartiin. Kertomus on sisällöltään natsivastainen ja kritisoi kansallissosialistisen Saksan laajentumispyrkimyksiä, kuten Itävallan liittämistä Saksaan vuonna 1938. Tarinassa Tintti yrittää estää fasistisen Bordurian tukeman Teräskaarti-puolueen johtajan Musstlerin suunnitelmat liittää rauhanomainen Syldavia osaksi Borduriaa.
Sarjakuvassa esiintyvä Kropowin linna on saanut ulkoasuunsa tunnistettavia vaikutteita Suomen Olavinlinnasta.[2]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarina saa alkunsa, kun Tintti löytää puistonpenkiltä unohtuneen salkun ja palauttaa sen omistajalleen, professori Nestor Halambiquelle. Professorin kotona Tintti huomaa, että Halambique on sigillografi eli sinettien tutkija. Halambique esittelee Tintille mittavaa sinettikokoelmaansa, johon kuuluu Syldavian kuningas Ottokar IV:lle kuulunut sinetti. Pian tämän jälkeen Tintti huomaa, että salaperäiset miehet tarkkailevat häntä ja Halambiquea. Kun Tintti yritetään murhata pommilla, hän epäilee tapauksen liittyvän syldavialaisiin ja matkustaa Halambiquen kanssa Syldaviaan.
Lentomatkan aikana Tintti lukee esitteestä, että mikäli Syldavian kuningas menettää valtikkansa, hänen on lain mukaan luovuttava vallasta. Syldaviassa Tintille paljastuu, että Halambique oli osallisena piireissä, jotka suunnittelevat valtikan varastamista. Tintti tapaa lopulta eversti Boriksen, kuninkaan adjutantin, ja kertoo tälle uhkaavasta salaliitosta. Mutta Boris uskotteleekin Syldavian nykyiselle kuningas Muskar XII:lle Tintin olevan vain ”nuori anarkisti”. Lopulta Tintti tapaa kuninkaan uudestaan ja onnistuu vakuuttamaan tämän Boriksen osallisuudesta salaliitossa. Kuningas ja Tintti saapuvat kuninkaalliseen aarrekammioon, missä he huomaavat valtikan kuninkaallisena valokuvaajana toimivan Halambiquen varastaneen valtikan. Tintti jahtaa valtikan varastaneita salaliittolaisia, ja Syldavian ja Bordurian rajalla hän saa valtikan itselleen. Hän myös saa selville, että valtikan varastaminen on osana bordurialaisten suunnitelmaa valloittaa Syldavia.
Tintti varastaa bordurialaisille kuuluvan Messerschmitt Bf 109 -hävittäjän ja lentää sillä takaisin Syldaviaan. Syldavian ilmatilaan saavuttuaan kone joutuu syldavialaisen ilmatorjunnan tuhoamaksi, mutta Tintti onnistuu pelastautumaan laskuvarjolla. Kun Tintti lopulta saapuu Syldavian pääkaupungin Klowin kuninkaanlinnaan ja valtikka palautetaan takaisin kuninkaalle, salaliitto paljastuu syldavialaisen, borduurimielisen Teräskaarti-puolueen johtajan Müsstlerin suunnittelemaksi. Kuningas määrää Müsstlerin ja muut salaliittolaiset vangittaviksi, ja määrää syldavialaisia joukkoja Syldavian ja Bordurian väliselle rajalle. Borduria kuitenkin vetää omat joukkonsa rajalta ja julkaisee lausunnon, jossa se hämmästelee syldavialaisten ”käsittämätöntä asennoitumista”.
Seuraavana päivänä kuningas Muskar XII myöntää Tintille Kultaisen pelikaanin ritariston korkeimman mahdollisen kunniamitalin, Suurpelikaanin ristin. Hänelle selviää myös, että oikea Nestor Halambique oli kaapattu ja että huijari, joka oli yrittänyt varastaa valtikan, oli tämän kaksoisveli, Alfred.
Kun Tintti ja Milou palaavat takaisin kotiin lentoveneellä, kone laskeutuu yhtäkkiä mereen. Koneessa olevat Dupont ja Dupond säikähtävät, kunnes he muistavat, että lentovene kykenee laskeutumaan veteen. Tämä huvittaa suuresti etsiväkaksikkoa, mutta kun he astuvat ulos koneesta, he epäonnekseen putoavat veteen.
Kuningas Ottokarin valtikka sisältää Bianca Castafioren ensiesiintymisen.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Kuningas Ottokarin valtikka kirjasampo.fi. Viitattu 8.8.2022.
- ↑ Severi Nygård: Tintti Suomessa. Helsingin Sanomat, Kuukausiliite, lokakuu 2008.