Kapteeni Haddock
| Kapteeni Haddock | |
|---|---|
 |
|
| Luoja(t) | Hergé |
| Ensiesiintyminen | Kultasaksinen rapu |
| Henkilötiedot | |
| Oikea nimi | Archibald Haddock |
| Suhteet | |
| Sukulaiset | François de Hadoque (esi-isä) |
Kapteeni Archibald Haddock (ransk. Capitaine Archibald Haddock) on belgialaisen sarjakuvataiteilijan Hergén piirtämissä ja käsikirjoittamissa Tintti-sarjakuvissa esiintyvä fiktiivinen henkilö.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hergé esitteli kapteeni Haddockin ensimmäisen kerran ilmestymisjärjestyksessä yhdeksännessä Tintti-kertomuksessa, vuosina 1940–1941 julkaistussa Kultasaksisessa ravussa. Ensiesiintymisessään Haddock oli alkoholisti ja melko yksinkertainen kauppalaiva Karaboudjanin kapteeni, jonka Tintti yllättäen kohtasi paetessaan perämies Allanin johtamilta Karaboudjanin miehistön jäseniltä. Tintti kertoo hänelle, että Allan käyttää laivaa oopiumin salakuljetuksen, minkä jälkeen kaksikko pakenee Karaboudjanilta. Haddock esiintyy koko lopputarinan ajan Tintin seuralaisena, ja vaikka Haddockin aggressiiviset juoppohulluuskohtaukset aiheuttavatkin jatkuvasti vaikeuksia Tintille, tarinan edetessä Haddock kuitenkin ystävystyy kumppaninsa kanssa.
Haddock oli alun perin tarkoitettu pelkäksi kertakäyttöhahmoksi, mutta Hergé ymmärsi ilmeikkään ja kompleksisen hahmon tarjoamat mahdollisuudet ja päätti tehdä hänestä Tintti-sarjakuvien vakiohahmon.[1] Haddockin roolin korostuminen kuitenkin johti siihen, että Hergé pienensi Tintin Milou-koiran roolia: se ei enää ollut entiseen tapaan huomion keskipisteenä eikä keskustellut isäntänsä kanssa tai kommentoinut tapahtumien kulkua.[2]
Kultasaksisen ravun jälkeen kapteeni Haddockin seuraava esiintyminen oli Salaperäisessä tähdessä, jossa hän oli vielä pelkkä sivuhenkilö. Salaperäisen tähden ilmestymistä seurasivat Yksisarvisen salaisuus ja sen suora jatko-osa Rakham Punaisen aarre, joissa Haddock muotoutuu aikaisempia esiintymisiään keskeisemmäksi hahmoksi. Molemmissa tarinoissa myös Haddockin hahmon luonne kehittyy aikaisempaa neuvokkaammaksi ja nokkelammaksi, ja niissä myös esitellään hänen 1700-luvulla elänyt esi-isänsä, kavaljeeri François De Hadoque. Rakham Punaisen aarteen lopussa professori Tuhatkauno ostaa huutokaupasta Haddockille kapteenin esi-isille kuuluneen Moulinsartin linnan, minkä jälkeen Haddock vetäytyy eläkkeelle ja siirtyy viettämään ylellistä kartanonherran elämää linnan kellarista löytyneen merirosvo Rakham Punaisen aarteen turvin. Myöhemmissä tarinoissa Moulinsartin linnasta kehkeytyykin yksi Tintti-sarjakuvien tärkeimmistä tapahtumapaikoista, erityisesti Castafioren koruissa, jonka kaikki tapahtumat sijoittuvat Moulinsartin alueelle.
Rakham Punaisen aarteen loppuratkaisusta huolimatta kapteeni Haddock kuitenkin päättää jatkaa seikkailuitaan Tintin ja Miloun kanssa, ja tarinoiden edetessä hänelle kehittyy epäitsekkäitä ja jopa sankarillisia piirteitä. Hergén viimeiseksi jääneessä Tintti-albumissa, Tintti ja Picarot, Haddockista on tullut jo niin keskeinen hahmo, että hän on itse asiassa tarinan ensimmäisen puoliskon varsinainen protagonisti.
Hahmo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nimi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tintti ja Picaroissa (1976) mainitaan ensi kertaa Haddockin etunimeksi Archibald.[3] Hahmon sukunimen Hergé oli napannut koljan englanninkielisestä nimestä. Hänen vaimonsa oli tarjoillut hänelle koljaa kuvaillen sitä: "Se on alakuloinen englantilainen kala – haddock."[4]
Luonne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vaikka Haddock onkin Tintin luotettu kumppani, hänen maailmankuvansa on paljon kyynisempi kuin optimistisella Tintillä. Haddock suhtautuu toisinaan epäluuloisesti Tintin naiiviin hyväntahtoisuuteen ja hänellä on tapana kommentoida sarkastisin lausahduksin Tintin idealismia. Haddock ei ole yhtä seikkailunhaluinen eikä yleensä lähde seikkailemaan vapaasta tahdostaan, vaan joutuu niihin kumppaniensa tai ympäristön vaikutuksesta. Albumissa Tintti ja Picarot asetelma on kuitenkin vaihtunut, sillä Haddock lähtee vapaaehtoisesti San Theodorosin banaanitasavaltaan ja tarinassa idealistisen ajattelutapansa menettänyt Tintti jää Moulinsartin linnaan. Useimmissa tarinoissa Haddockin sarkasmi ja inhimilliset piirteet toimivat vastapainona Tintin hyväntahtoisuudelle ja sankaruudelle. Melko karskista ulkomuodostaan ja kielenkäytöstään huolimatta Haddockilla on yllättävän hyvä yleissivistys, mikä ilmenee esimerkiksi hänen sanomisissaan usein esiintyvistä historiallisista viittauksista.
Haddock on epäonnekas ja altis erilaisille onnettomuuksille, minkä vuoksi hän on tarinoiden aikana muiden muassa venähdyttänyt nilkkansa, polttanut partansa nukahdettuaan piippunsa päälle, joutunut Abdullahin erilaisten pilojen kohteeksi, saanut voimakkaan salamaniskun puhelimen välityksellä sekä useita kertoja kompastunut, kaatuillut ja törmäillyt muihin hahmoihin ja erilaisiin esineisiin. Haddock inhoaa Khemedin emiiri Ben Kalish Ezabin ilkikurista Abdullah-poikaa sekä diivamaista oopperalaulaja Bianca Castafiorea, koska Haddockin mielestä Castafioren lauluääni muistuttaa häntä ”pyörremyrskystä, johon hän joutui Länsi-Intian merillä aikanaan”. Castafiore itse ei ikinä muista Haddockin nimeä, koska heidän kohdatessaan ensi kerran Haddock änkytti pahasti: tämän vuoksi Castafiore on kutsunut kapteenia muiden muassa ”Bardockiksi”, ”Karbockiksi” ja ”Harrockiksi”. Myös huonokuuloinen professori Tuhatkauno sekä epäpätevät Dupont ja Dupond saavat toisinaan Haddockin menettämään malttinsa.
Haddock on alkoholisti ja pitää erityisesti Loch Lomond -merkkisestä viskistä. Kultasaksisessa ravussa Karaboudjanin petollinen perämies Allan käytti hyväksi Haddockin taipumusta juopotteluun juottamalla hänelle viskiä, jolloin Haddock pysyi jatkuvasti humalassa ja Allan kykeni pitämään ylintä määräysvaltaa laivalla. Myöhemmissäkin tarinoissa Haddockin juominen säilyy alkoholistityyppisenä, vaikka hän ei enää juo jatkuvasti eikä yleensä saa Kultasaksisen ravun juoppohulluuskohtauksia. Matkalla Kuuhun humalainen Haddock kuitenkin keksii palata omin päin takaisin Maahan ja poistuu aluksesta.
Salaperäisessä tähdessä Haddock on "Antialkoholistimerimiesunionin" puheenjohtaja, mutta tästä huolimatta Haddock jatkaa juomistaan ja tarinan lopussa huolestuu, koska viski on loppunut laivalta. Albumissa Tintti ja Picarot Haddock joutuu vastentahtoisesti luopumaan alkoholijuomien nauttimisesta, sillä professori Tuhatkauno on salaa syöttänyt hänelle pillereitä, jotka saavat Haddockin mielestä alkoholin maistumaan vastenmieliseltä.
Haukkumasanasto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Haddock on tunnettu laajasta ja omaperäisestä haukkumasanastostaan. Hahmon ensiesiintymisen aikoihin Tintti-sarjoja julkaistiin katolisessa lastenlehdessä, johon oikeat kirosanat eivät olisi olleet soveliaita. Hergé kuitenkin halusi esittää Haddockin tyypillisenä merimiehenä, joihin liitetään ruokoton kielenkäyttö, joten hän keksi käyttää haukkumasanoina omituisia tai vaikeita sanoja, jotka olisivat myös lapsille sopivia. Hergé kertoi saaneensa ajatuksen kuultuaan kadulla kahden ohikulkijan kiistelevän politiikasta, kunnes toinen heistä alkoi haukkua keskustelukumppaniaan ja nimitti häntä ”rauhanpamfletiksi”.
Haddockin haukkumasanasto esiteltiin ensimmäisen kerran jo hahmon ensiesiintymisessä Kultasaksisessa ravussa. Kun Tintti ja Haddock joutuvat Saharan autiomaassa beduiinien hyökkäyksen kohteeksi, tulitaistelun aikana Haddockin viskipullo rikkoutuu ja kapteeni saa valtavan raivokohtauksen. Hän juoksee beduiineja päin ja nimittää heitä muiden muassa ”rupikonniksi”, ”mattokauppiaiksi”, ”dipsomaaneiksi”, ”ektoplasmoiksi” ja ”nieriäisiksi”. Hergé itse piti kohtauksesta ja päätti säilyttää Haddockin haukkumasanaston, jota hän kartutti muun muassa lukemalla sanakirjoja.
Tintti-albumeissa Haddock usein jostakin syystä raivostuu ja alkaa käyttää omalaatuisia haukkumasanoja, kuten ”absolutisti”, ”bassibasuukki”, ”putkisierainlepakko”, ”satraappi” ja ”troglodyytti”. Haukkumasanastoon kuuluu myös omaperäisiä sanayhdistelmiä ja lauseita, kuten ”analfabeettien kruunaamaton kuningas”, ”puhvelinihrassa käristetty kermaleivos”, ”brontosauruksen sivupersoona” ja ”logaritmin hännänhuippu”. Kapteenin käyttämiä haukkumasanoja lienee yhteensä yli sata erilaista, ja Tinttien suomenkielisissä versioissa niitä ovat kääntäneet Jukka Kemppinen sekä Heikki ja Soile Kaukoranta.
Eksoottiset kansat ja ihmisryhmät ovat yksi Haddockin sanavaraston rungoista, kuten: atsteekit, cromagnonit, ikonoklastin irvikuvat, kanaakit, langobardit ja suur-vogulit.[5]
Kapteeni Haddockin haukkumasanastosta on julkaistu hakuteoksia paitsi ranskaksi myös suomeksi ja ruotsiksi.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Farr, Michael: Tintti & co. Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23172-1
- Farr, Michael: Tintti: tarinoiden todelliset taustat. (Alkuteos 2001) Helsinki: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21979-8
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Algoud, Albert: Le Haddock illustré: L’intégrale des jurons du capitaine. Casterman, 2001. ISBN 2-203-01710-4
- Wahlberg, Björn: Kapten Haddocks ordbok: Från alabasterskalle till ökenråtta. Trosa: Cobolt, 2020. ISBN 978-91-88897-28-2
- Valta, Reijo: Turskatti! Kapteeni Haddockin haukkumat. (5., täydennetty painos) Oulu: Jyväs-Ainola, 2011. ISBN 978-952-5353-47-1
- Heikura, Pasi (toim.): Tyrskyn myrsky! Johdatus kapteeni Haddockin manauksiin. Helsinki: Otava, 2021. ISBN 978-951-1-40518-4
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kiroa kuin kapteeni Haddock! (Internet Archive kopio vuodelta 2011)
- Virtuaalinen kapteeni Haddock
- Kapteeni Haddock haukkuu!
