Tanskalaisten ristiretki Jerusalemiin
- Ensimmäinen ristiretki (1095–1099)
- Toinen ristiretki (1147–1149)
- Kolmas ristiretki (1187–1192)
- Neljäs ristiretki (1202–1204)
- Viides ristiretki (1217–1221)
- Kuudes ristiretki (1228–1229)
- Seitsemäs ristiretki (1248–1254)
- Kahdeksas ristiretki (1270)
- Yhdeksäs ristiretki (1271)
- Ristiretket vendejä vastaan (1100-luku)
- Ristiretket Baltiaan (1200-luku)
- Ristiretket Suomeen (1100- ja 1200-luku)
- Albigenssiristiretki (1209–1229)
- Lasten ristiretki (1212)
Tanskalaisten ristiretki Jerusalemiin on oletettu historiallinen ristiretki, jonka joukko tanskalaisia ylimyksiä teki Palestiinaan 1190-luvun alussa. Tiedot ristiretkestä perustuvat anonyymin henkilön kirjoittamaan keskiaikaiseen tekstiin De Profectione Danorum in Hierosolymam (”tanskalaisten matkasta Jerusalemiin”). Tanskalaiset lähtivät retkelle, kun muslimit olivat vallanneet Jerusalemin vuonna 1187. He pääsivät perille kuitenkin vasta, kun Rikhard I Leijonamieli ja Saladin olivat solmineet aselevon vuonna 1192. Tanskalaiset vierailivat tämän jälkeen pyhillä paikoilla ennen paluutaan kotiin.[1]
Teos
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Tanskalaisten ristiretki Jerusalemiin | |
|---|---|
| De Profectione Danorum in Hierosolymam | |
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | ”frater X canonicus” |
| Kieli | latina |
| Julkaistu | editio princeps 1684 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Ristiretkestä kertovan tekstin löysi rehtori Johann Kirchmann Lyypekin kaupunginkirjastosta 1620-luvulla. Kirchmann yritti julkaista teoksen, mutta epäonnistui. Hänen pojanpoikansa julkaisi lopulta teoksen vuonna 1684. Alkuperäiset pergamentit ovat tämän jälkeen hävinneet, mutta Kirchmannin käsikirjoitusta säilytetään Kööpenhaminan kuninkaallisessa kirjastossa.[2]
Teoksen kirjoittaja oli ilmeisesti norjalainen, mutta se on kuitenkin suunnattu tanskalaisille lukijoille. Luultavasti se kirjoitettiin Tanskassa 1190-luvulla tai 1200-luvun alussa. Tuolloin monet norjalaiset kirkonmiehet pakenivat Norjasta Tanskaan sisällissodan takia. Teos on omistettu jollekin herra K:lle (domino K).[3] Teoksen alussa kirjoittajaksi mainitaan ”frater X canonicus”. Kirjoittaja mainitsee asuvansa Oslonvuonon länsipuolella sijaitsevassa Tønsbergissä, jossa sijaitsi luostari. Kirjoittaja oli mitä ilmeisimmin norjalainen, mutta hän tunsi hyvin Tanskan asioita. Teoksesta selviää myös, että se on kirjoitettu ”joitakin vuosia” kuvaamiensa tapahtumien jälkeen. Eräät tutkijat ovat ajoittaneet teoksen synnyn kuningas Sverren vuonna 1202 tapahtuneen kuoleman jälkeiseen aikaan. Toiset taas katsovat, että teos syntyi jo Sverren elinaikana.[4]
Ristiretken sisältö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tanskalaiset lähtevät matkaan
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saladin valtasi Jerusalemin vuonna 1187. Tapahtuma vavisutti koko kristittyä maailmaa, ja paavi Gregorius VIII saarnasi lyhyen hallituskautensa aikana ristiretkeä Jerusalemin takaisinvalloittamiseksi. Vuoden 1187 lopulla paavin sanoma saapui Tanskaan. Kuningas Knuut Valdemarinpoika oli tuolloin kutsunut koolle valtakunnan mahtimiehet ja piispat neuvotteluihin Odenseen. Kun paavin sanoma luettiin kuninkaalle, purskahti tämä itkuun ja meni täysin sanattomaksi. Piispa Absalonin veli Esbern Snare puolestaan piti puheen, joka sai viisitoista tanskalaista ylimystä ottamaan ristin ja lupautumaan ristiretkelle Jerusalemiin.[3]
Lopulta vain viisi suurmiestä lähti matkaan neljällä laivalla. Heidän mukanaan seurasi arviolta ainakin 150 sotilasta. Mukaan päätettiin ottaa myös norjalainen Ulf Lauvnäsilainen, joka oli tunnettu merenkävijä ja jota ilman retkestä ei tulisi mitään. Ulfin mukana tuli 200 norjalaista soturia, ja hän myös otti ristiretken komentoonsa. Ensimmäiseksi laivasto kuitenkin purjehti pohjoiseen, Tønsbergiin, jossa Ulf halusi varustaa laivoja. Sieltä laivasto jatkoi matkaa Bergeniin, jossa Ulf halusi neuvotella kuningas Sverren kanssa. Bergenissä ristiretkeläiset joutuivat myös pieneen kahakkaan kaupungin kaduilla. Lopulta kuningas Sverre saapui paikalle, ja varmistuttuaan siitä, etteivät tanskalaiset olleet aikeissa taistella häntä vastaan, hän antoi heille lahjoja. Tanskalaiset halusivat tämän jälkeen päästä vihdoin matkaan, mutta koska Ulf halusi jäädä Bergeniin, he jättivät hänelle yhden laivan.[5]
Tanskalaiset Jerusalemissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tanskalaisten laivasto joutui myrskyyn Pohjanmerellä, ja vain noin 30 heistä selvisi hengissä. He päättivät jatkaa matkaa maitse. Myytyään laivansa tanskalaiset matkustivat Venetsiaan, jossa he ostivat uusia laivoja vuonna 1192. Kun tanskalaiset lopulta pääsivät perille Jerusalemiin, kolmas ristiretki oli Rikhard Leijonamielen johdolla saatu jo päätökseen. Tanskalaiset eivät siis päässeet sotimaan muslimeja vastaan. He käyttivät kuitenkin Saladinin ja Rikhardin solmimaa rauhaa hyväkseen ja tekivät pyhiinvaellusmatkan Jerusalemiin. Akkossa tanskalaiset joutuivat melkein taistelemaan englantilaisia vastaan näiden luultua heitä kreikkalaisiksi. Tämä väärinkäsitys saatiin kuitenkin selvitettyä.[6]
Tanskalaiset palasivat kotiin pyhältä maalta kahta eri reittiä. Osa heistä matkusti Rooman kautta ja toiset Konstantinopolin ja Unkarin kautta.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Harrison, Dick: Gud vill det!. Ordfront förlag, 2006. ISBN 91-7037-247-0
- Skovgaard-Petersen, Karen: A journey to the promised land: crusading theology in the Historia de profectione Danorum in Hierosolymam (c. 1200). Museum Tusculanum Press, 2001. ISBN 9788772897141