Editio princeps
Editio princeps (lat., monikko editiones principes) tarkoittaa jonkin tekstin ensimmäistä painettua editiota eli laitosta. Termiä käytetään erityisesti antiikin kirjallisuuden tutkimuksessa alun perin käsikirjoituksina levinneiden tekstien ensimmäisen painamisen yhteydessä. Laajemmassa merkityksessä editio princeps voi tarkoittaa minkä tahansa teoksen ensipainosta.[1][2][3]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Antiikin aikaisten tekstien toimittaminen ja painaminen alkoi pian kirjapainotaidon kehittämisen jälkeen. Monet suuret kirjapainotalot alkoivat painaa antiikin aikaisia teoksia ja niiden kommentaareja sekä kreikankielisten teosten latinankielisiä käännöksiä. Tämä ilmensi renessanssiin kuulunutta antiikin kirjallisuuden uutta tulemista. Editio princepsejä painettiin erityisesti Venetsiassa, Firenzessä ja Roomassa sekä Alankomaissa, Ranskassa, Saksassa ja Sveitsissä. Eräs merkittäviä varhaisia editio princepsien painajia oli Aldus Manutius Venetsiassa.[3]
Monet merkittävimmät antiikin ajalta säilyneet tekstit painettiin ensimmäisen kerran jo 1400–1500-luvuilla. Varhaisin tunnettu minkään klassisen tekstin editio princeps on Johannes Gutenbergin tekemä Aelius Donatuksen teoksen Ars minor painos heti kirjapainotaidon alkuvaiheessa noin vuonna 1450.[4] Toinen oli Ciceron teoksen Velvollisuuksista (De officiis) painos vuonna 1465. Ensimmäisenä painettiin latinankielistä kirjallisuutta.[3]
Kreikkalaista kirjasintyyppiä, vielä hyvin epätäydellisenä, käytettiin ensimmäisenä jo mainitussa Ciceron Velvollisuuksista-teoksen painoksessa. Ensimmäinen laitos, joka käytti kreikkalaista minuskelia, oli Ianos Laskariksen kieliopin painos, jonka painoi Dionysius Paravinus Milanossa vuonna 1476. Vuonna 1494 painettiin Laskariksen Anthologia Graeca, joka oli painettu kokonaan kreikkalaisella majuskelilla. Ensimmäinen kreikkalaisen tekstin editio oli Theokritoksen Idyllien (kirjat I–XVIII) laitos, joka piti sisällään myös Hesiodoksen teoksen Työt ja päivät, vuodelta 1481.[3]
Tekstien ensimmäisen painetun laitoksen toimittaminen on ollut aiemmin vain käsikirjoituksina tunnettujen tekstien historiassa ja tutkimuksessa merkittävä vaihe, koska se on vakiinnuttanut tekstimuodon. Joskus editio princepseissä käytetty tekstimuoto perustuu käsikirjoituksiin, jotka ovat sittemmin hävinneet, mikä on säilyttänyt tekstejä, jotka olisivat muutoin jo kadonneet.[2][3]
Tunnettuja painoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eräitä tunnettuja editio princepseja ovat:[3]
Kreikaksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1481. Theokritos (kirjat I–XVIII); Hesiodos, Työt ja päivät (B. & J. A. de Honate, Milano).
- 1488. Homeros (ed. Demetrios Khalkokondyles). (Lorenzo Vallan latinankielinen käännös Iliaasta painettiin jo 1474.)
- 1495. Hesiodos, teokset (Aldus).
- 1495–1498. Aristoteles (Aldus).
- 1496. Euripides, Medeia, Hippolytos, Alkestis, Andromakhe (ed. Ianos Laskaris); Apollonios (ed. Laskaris); Lukianos (Firenze).
- 1498. Aristofanes (paitsi Lysistrate ja Naistenjuhla); kaikki teokset, 1532 (Basel).
- 1499. Aratos (osana Vettius Valensin teosta) (Aldus).
- 1500. Kallimakhos, Hymnit (ed. Laskaris).
- 1502. Herodotos, Thukydides, Sofokles (Aldus).
- 1503. Euripides, teokset (paitsi Elektra).
- 1513. Platon, attikalaiset puhujat; Pindaros, Kallimakhos, Dionysios Periegetes, Lykofron (Aldus).
- 1514. Athenaios (Aldus).
- 1515/1516. Aristofanes, Lysistrate ja Naistenjuhla.
- 1516. Ksenofon (paitsi Agesilaos, Sokrateen puolustuspuhe, Valtiontulot); kaikki teokset, 1525 (Aldus); Strabon (latinankielinen käännös Roomassa jo 1470); Pausanias.
- 1518. Aiskhylos (Aldus).
- 1530. Polybios (Vincentius Opsopocus eli Koch). Niccolò Perottin latinankielinen käännös (kirjat I–V) jo 1473.
- 1533. Diogenes Laertios (Froben, Basel).
- 1539. Diodoros Sisilialainen (kirjat XVI–XX). Poggion latinankielinen käännös (kirjat I–V) jo 1472.
- 1544. Josephus (Basel).
- 1548. Dion Kassios (R. Stephanus).
- 1551. Appianos.
- 1572. Plutarkhos (H. Stephanus). Campanuksen latinankielinen käännös jo 1471.
Latinaksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1450. Aelius Donatus, Ars minor (Johannes Gutenberg, Mainz).[4]
- 1465. Cicero, Velvollisuuksista (Mainz); Lactantius (Rooma).
- 1469. Julius Caesar, Vergilius, Livius, Lucanus, Apuleius, Aulus Gellius (Rooma).
- 1470. Persius, Juvenalis, Livius, Martialis, Quintilianus (Rooma); Tacitus, Juvenalis, Sallustius, Horatius (Venetsia); Terentius (Strasbourg).
- 1471. Ovidius (Rooma ja Bonn); Cornelius Nepos (Venetsia).
- 1472. Plautus (G. Merula); Catullus, Tibullus, Propertius, Statius (Venetsia).
- 1473. Lucretius (Brescia).
- 1474. Valerius Flaccus (Bonn)
- 1475. Seneca nuorempi, proosateokset.
- 1484. Seneca nuorempi, tragediat (Ferrara).
- 1485. Plinius nuorempi (Venetsia).
- 1498. Cicero, kaikki teokset.
- 1520. Velleius Paterculus (Basel).
Painosten ominaisuuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varhaisimpia editio princepseja ei ole aina ajoitettu mitenkään. Joskus ajoitus on annettu kronogrammina. Painopaikka on perinteisesti merkitty latinaksi paikan antiikin aikaisessa tai keskiaikaisessa nimimuodossa, kuten ”Argentoratum” (Strasbourg), ”Oxonia” (Oxford) tai ”Tridentum” (Trento). Joskus painopaikka on kreikaksi, kuten ”Enetiai” Venetsian sijasta.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Editio princeps Tieteen termipankki. Viitattu 12.4.2021.
- ↑ a b Editio princeps Oxford Reference. Viitattu 12.4.2021.
- ↑ a b c d e f g Peck, Harry Thurston: ”Editio princeps”, Harpers Dictionary of Classical Antiquities. New York: Harper and Brothers, 1898. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b Dondi, Cristina: ”The European Printing Revolution”. Teoksessa Suarez, Michael F. & Woudhuysen, H. R. (eds.): The Book: A Global History, s. 82. Oxford: Oxford University Press, 2013. ISBN 9780199679416 Teoksen verkkoversio.