Suomalais-ugrilaiset kielet

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Suomalais-ugrilainen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomalais-ugrilaisten kielten puhuma-alat.

Suomalais-ugrilaiset kielet on perinteisen käsityksen mukaan uralilaisten kielten toinen päähaara, ja niitä puhuvat suomalais-ugrilaiset kansat. Uralilaisen kielikunnan toinen päähaara olisivat tämän käsityksen mukaan samojedikielet. Yhdessä nämä muodostavat uralilaisen kielikunnan. Jotkut kielentutkijat käyttävät termejä suomalais-ugrilainen ja uralilainen toistensa synonyymeinä.[1] Tämä liittyy siihen, että erilliselle suomalais-ugrilaiselle kielentasolle ei viimeaikaisessa tutkimuksessa enää ole nähty riittäviä perusteluja.

Suomalais-ugrilaisten kielten puhujia on maailmassa noin 23 miljoonaa. Useat pienet suomalais-ugrilaiset kielet ovat uhanalaisia ja vaarassa kuolla sukupuuttoon. Suomalais-ugrilaisten kielten tutkimusta nimitetään fennougristiikaksi.

Suomalais-ugrilaisista kielistä valtiollisia kieliä ovat suomen kieli, viron kieli ja unkarin kieli. Muut suomalais-ugrilaiset kielet ovat vähemmistökieliä, joilla on joissain Venäjän federaation osissa virallisen kielen asema venäjän rinnalla, esimerkiksi Udmurtiassa[2] ja Marin tasavallassa.[3]

Myös suomea, unkaria ja viroa puhutaan kansallisvaltioidensa ulkopuolella vähemmistökielinä.

Asema uralilaisten kielten joukossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanha oletus uralilaisten kielten kahtiajaosta suomalais-ugrilaisiin ja samojedikieliin perustuu lähinnä siihen havaintoon, että samojedi jakaa selvästi vähiten yhteisiä sanoja muiden kielihaarojen kanssa. Vaikka joitain äännetason piirteitäkin on ehdotettu vanhan kahtiajaon tueksi,[4] ehdotusta on myös arvosteltu ja esitetty toisenlainen tulkinta, jossa äännetason perusteella pikemminkin samojedi- ja ugrilaiskielet palautuisivat yhteiseen kantamurteeseen.[5] Äännetasolta ei siis löydy selvää tukea vanhalle kahtiajaolle, ja pelkkä sanaston lukumääräero voi selittyä niinkin, että samojedi on vaihtanut sanastoaan suuremmassa mitassa kuin läntiset kielihaarat.

Tästä syystä useimmat tutkijat ovat nykyisin sitä mieltä, että samojedikielten ja suomalais-ugrilaisten kielten välinen etäisyys ei ole niin suuri kuin on aikaisemmin oletettu ja että kielikunnan jako samojedilaiseen ja suomalais-ugrilaiseen päähaaraan on kyseenalainen. Monet tutkijat pitävät parempana neutraalimpaa kielikunnan ryhmittelyä suoraan seitsemään (saame, itämerensuomi, mordva, mari, permi, ugri, samojedi) tai yhdeksään päähaaraan (saame, itämerensuomi, mordva, mari, permi, unkari, mansi, hanti, samojedi).[6]

Samanlaisia sanoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alla on valikoima suomalais-ugrilaisen suvun perussanaston sukua olevia sanoja, joista voi saada käsityksen mukana tulevista äänimuutoksista. Suomalais-ugrilaisilla sanoilla, joilla on samankaltaisia ​​merkityksiä, on yhteinen alkuperä.

Proto- suomalais-ugrilainen - - - - Unkari - -
Suomi Viro Liivi Karjala Mokša Inkeroinen Vepsä Ersä Mari Komi Udmurtti Mordva Mansi Hanti
*tule tuli[7] tuli[7] tu’ļ[7] tuli[7] tol[7]
 tuli[7] tuli, tuľ[7] tol[7] tul[7] tɨl- tɨl –[8][9] toz tūz tez
*wete vesi vesi ve’ž vesi
 vît vesi vez ved´ wüt wíz wiz víz vit wit vít
*jäŋe jää jää jei ijä jee ji je ej i ji jenk jég jenk jeŋk jeŋk
*kala kala[10] kala[10] kalā[10] kala[10] kal[10] kala[10] kala[10] kal[10] kol[10] –[10][11] –[10][11] hal[10] hala kul (länsimansi)[11] kul (itähanti)[11]
*pesä pesä pesa piezā pesä biesie beassi piess’ pize pəžaš poz puz fészek pitʲi – pĕl
*käte käsi käsi ke’ž käsi kesi kae kīdt ked´ kit ki ki kéz kaat kūz köt
*śilmä silmä silm sīlma silm tjelmie čalbmi čall’m śeĺme šinča śin śin szem sam sem sem
*süle syli süli si’ļ – sïlle salla sē̮ll seĺ šülö sɨl sul öl(el) tal lal löl
*sëne suoni soon sūoņ[12] suuń soene suotna sūnn san šün sən sən ín taan ɬɔn lan
*luwe luu[13] luu[13] lū[13] luu[13] lovaža[13] luu[13] lu[13] lob lub lɨb lɨb láb lub lub lob
*were veri[14] veri[14] ve’r[14] veri[14] ver[14] veri[14] vē̮rr veŕ wür vur vir vér wiɣr wŭr wər
*mëksa maksa[15] maks[15] maksā[15] maksa[15] maksa[15] maksa[15] maks[15] makso[15] mokš[15] mus[15] mus[15] máj[15] māy mây mâj
*kuńśe kusi[16] kusi[16]
 ku’ž kusi gadtjed kusi[16] kuzi[16] – kəž kudź kɨź húgy xuńś- xŏs- kŏs-
*mene- mennä minema menna minemä mïnnedh mannat mē̮nne minne minê minne mine menni men- măn- mĕn-
*elä- elää[17] elada[17] je’llõ[17] elämä jieledh ellää[17] jēll’e – ila- ol- ul- él- – – –
*kale- kuolla[18] koolda[18] kūolõ[19] kuulma kulə̑ms[18] – – kuloms[18] kola- kul- hul- hal- xo- xăɬ- kăl-
*mośke- – – moskme mõskma moska – – muśke- muška- mɨśkɨ- mɨśk- mos- - - -

Tutkimuksen historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Uralilaiset kielet

Suomalais-ugrilaiset kielet polveutuvat uralilaisesta kantakielestä, jota puhuttiin tuhansia vuosia sitten.

Nykyisessä tutkimuksessa edellä kuvatulla tavalla jo kyseenalaistetun suomalais-ugrilaisen kantakielen tarkemmasta ajoituksesta ja esiintymisalueesta on ollut erilaisia teorioita. Ensimmäisenä siitä olisi perinteisen, nykyisin jo monilta osin kyseenalaistetun uralilaisten kielten monipolvisen sukupuumallin mukaan eronnut ugrilaisten kielten ryhmä, josta myöhemmin olisivat erkaantuneet muun muassa unkari ja muut obinugrilaiset kielet. Tämän kantakielen läntinen haara olisi edelleen jakautunut kantapermiksi, joka suhteellisen myöhään jakautui komin ja udmurtin kieliksi sekä suomalais-volgalaiseksi kantakieleksi. Tästä olisivat erottautuneet marin kieli, mordvan kieli ja varhaiskantasuomi eli suomalais-lappalainen kantakieli. Tämä olisi jakautunut kantalapiksi ja kantasuomeksi, joka hajaantui viimeisellä vuosituhannella eaa. itämerensuomalaisiksi kieliksi.lähde?

Nyttemmin useat tähän binääriseen sukupuumalliin sisältyvistä välikantakielistä, kuten volgalainen välikantakieli (joka olisi mordvan ja marin yhteinen kantakieli) ja suomalais-volgalainen välikantakieli (joka olisi saamen, itämerensuomen, mordvan ja marin yhteinen kantakieli), ovat yleisesti hylättyjä ainakin suomalaisten tutkijoiden keskuudessa, kun taas eräitä muita välikantakielitasoja on hiljattain myös puolustettu. Näistä kiistanalaisia ovat suomalais-saamelainen kantakieli[20][21] sekä kantaugri ja kantaobinugri[22][6]. Ehkä parhaiten perusteltu välikantakielitaso on suomalais-permiläinen kantakieli, joka olisi saamen, itämerensuomen, mordvan, marin ja permin yhteinen kantakieli. Sille on nimittäin esitetty sekä sanastollista[20][23] että äännetason tukea.[5]

Suomalais-ugrilaisten kielten tutkimus on ollut pitkään sukulaiskielien osoittamista ja todistelua. Ensimmäiset luettelot suomalais-ugrilaisista kielistä laati ruotsalainen Philipp Johann von Strahlenberg vuonna 1730 ja perusteli kielien sukulaisuutta sanaston vertailulla. Myöhemmin unkarilaiset János Sajnovics (1770) ja Sámuel Gyarmathi (1799) ulottivat vertailun käsittämään myös kielien muotoaineksia. 1800-luvulla omia teorioita ovat esittäneet kielten sukulaisuussuhteista Rasmus Rask, Matthias Alexander Castrén, József Budenz ja Otto Donner. Nykyisin kielitutkimuksissa pääpaino on ollut suomalais-ugrilaisten kielten äänteistön, sanaston ja muoto-opin tutkimisella.

Aiemmin suomalais-ugrilaisten kielten sukupuussa nähtiin samalla kartta kansojen vaelluksista nykyisille asuinpaikoilleen, mutta tätä teoriaa ei nykyään pidetä enää oikeana. Nykyisen käsityksen mukaan on ollut alun perin suppeahkolla alueella puhuttu kantakieli, joka on levinnyt laajemmalle alueelle ehkä pikemminkin kielenvaihtojen kuin vaellusten kautta.[24]

Rakenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalais-ugrilaiset kielet ovat luonteeltaan synteettisiä kieliä, niissä on paljon sijamuotoja ja suhteellisen vähän adpositioita.

Nykyisen käsityksen mukaan yhteiselle kantakielelle oli tunnusomaisia seuraavat äänteelliset piirteet:

  1. Ensi tavussa esiintyivät lyhyet vokaalit i, u, ü (= y), e, o, ä, a ja pitkät i, u, e, o
  2. Seuraavissa tavuissa esiintyi vain kolme vokaalia: a, ä, e
  3. Sanoissa vallitsi vokaalisointu
  4. Konsonantistoon kuului muun muassa useita sibilantteja, affrikaattoja ja liudentuneita äänteitä.
  5. Sanan pääpaino oli ensimmäisellä tavulla.

Kantakielen muotopiirteitä olivat muun muassa seuraavat: deklinaatiossa oli kuusi sijaa eli nominatiivi, genetiivi, akkusatiivi, lokatiivi, ablatiivi ja latiivi, nominien ja verbien taivutuksessa tunnettiin yksikön lisäksi monikko ja kaksikko, verbien taivutukseen kuului eri aikaluokkia eli preesens, mennyttä aikaa ilmoittava preteriti ja ja tapaluokkia eli indikatiivi, käskymuoto, konjunktiivi. Lauserakenteelle oli ominaista muun muassa nominin esiintyminen predikaattina niin sanotuissa nominaalilauseissa ja määritteen asema pääsanan edellä. Paikallissijoista lienee tulo- ja erosijojen käyttö ollut indoeurooppalaisiin kieliin verrattuna yleisempää.

Luokittelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso Uralilaiset kielet#Kielikunnan päähaarat ja niihin kuuluvat kielet

Yhteinen sanasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Suomalais-ugrilainen seura (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ Udmurtian hallinnon viralliset kotisivut udmurt.ru. Arkistoitu 18.5.2021. Viitattu 18.5.2021.
  3. ↑ Marin tasavallan perustuslaki (Конституция Республики Марий Эл, ст. 15.) constitution.garant.ru. Viitattu 18.5.2021.
  4. ↑ Sammallahti, Pekka 1998: Historical phonology of the Uralic Languages. The Uralic languages. (toim. Sinor, Denis). Brill, Leiden.
  5. ↑ a b Häkkinen, Jaakko 2007: Kantauralin murteutuminen vokaalivastaavuuksien valossa. Pro gradu -työ, Helsingin yliopiston Suomalais-ugrilainen laitos. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20071746
  6. ↑ a b Salminen, Tapani 2002: Problems in the taxonomy of the Uralic languages in the light of modern comparative studies. Лингвистический беспредел: сборник статей к 70-летию А. И. Кузнецовой. Москва: Издательство Московского университета, 2002. 44–55. http://www.helsinki.fi/~tasalmin/kuzn.html
  7. ↑ a b c d e f g h i [ETY Eesti etümoloogiasõnaraamat] arhiiv.eki.ee. Viitattu 13.11.2024.
  8. ↑ tuli - Suomen etymologinen sanakirja tuli - Suomen etymologinen sanakirja. Viitattu 22.11.2024.
  9. ↑ [ETY Eesti etümoloogiasõnaraamat] arhiiv.eki.ee. Viitattu 22.11.2024.
  10. ↑ a b c d e f g h i j k l [ETY Eesti etümoloogiasõnaraamat] arhiiv.eki.ee. Viitattu 22.11.2024.
  11. ↑ a b c d kala - Suomen etymologinen sanakirja kala - Suomen etymologinen sanakirja. Viitattu 22.11.2024.
  12. ↑ [ETY Eesti etümoloogiasõnaraamat] arhiiv.eki.ee. Viitattu 21.9.2024.
  13. ↑ a b c d e f g [ETY Eesti etümoloogiasõnaraamat] arhiiv.eki.ee. Viitattu 21.9.2024.
  14. ↑ a b c d e f [ETY Eesti etümoloogiasõnaraamat] arhiiv.eki.ee. Viitattu 21.9.2024.
  15. ↑ a b c d e f g h i j k l maksa - Suomen etymologinen sanakirja maksa - Suomen etymologinen sanakirja. Viitattu 9.6.2024.
  16. ↑ a b c d [ETY Eesti etümoloogiasõnaraamat] arhiiv.eki.ee. Viitattu 21.9.2024.
  17. ↑ a b c d [ETY Eesti etümoloogiasõnaraamat] arhiiv.eki.ee. Viitattu 21.9.2024.
  18. ↑ a b c d kuolla - Suomen etymologinen sanakirja kuolla - Suomen etymologinen sanakirja. Viitattu 9.6.2024.
  19. ↑ Livones.net www.livones.net. Viitattu 21.9.2024. (englanniksi)
  20. ↑ a b Sammallahti, Pekka 1998: Historical phonology of the Uralic Languages. The Uralic languages. (toim. Sinor, Denis). Brill, Leiden.
  21. ↑ Itkonen, Terho 1997: Reflections on Pre-Uralic and the ’Saami-Finnic protolanguage’. – Finnisch-Ugrische Forschungen 54.
  22. ↑ Honti, László 1998: Ugrilainen kantakieli – erheellinen vai reaalinen hypoteesi? Oekeeta asijoo. Commentationes Fenno-Ugricae in honorem Seppo Suhonen sexagenarii. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia 228, Helsinki.
  23. ↑ Michalove, Peter A 2002: The Classification of the Uralic Languages: Lexical Evidence from Finno-Ugric. – Finnisch-Ugrische Forschungen 57.
  24. ↑ Kulonen: Kielitiede ja Suomen väestön juuret (PDF)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Häkkinen, Kaisa: Suomalaisten esihistoria kielitieteen valossa. (Tietolipas 147) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1996. ISBN 951-717-855-7
  • Laakso, Johanna: Karhunkieli: Pyyhkäisyjä suomalais-ugrilaisten kielten tutkimukseen. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 729) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. ISBN 951-746-094-5
  • Laakso, Johanna (toim.): Uralilaiset kansat: Tietoa suomen sukukielistä ja niiden puhujista. Helsinki: WSOY, 1991. ISBN 951-0-16485-2
  • Lappalainen, Marja (toim.): Sukukansapäivien satoa: Kirjoituksia ja puheenvuoroja suomalais-ugrilaisuudesta. (Castrenianumin toimitteita 57) Helsinki: Suomalais-ugrilainen laitos: Suomalais-ugrilainen seura, 2000. ISBN 952-5150-38-0
  • Saarinen, Sirkka & Herrala, Eeva (toim.): Murros: Suomalais-ugrilaiset kielet ja kulttuurit globalisaation paineissa. (Artikkelit pohjautuvat Suomalaisen tiedeakatemian 100-vuotisjuhlasymposiumissa Suomalais-ugrilaiset kielet ja kulttuurit globalisaation paineissa Helsingissä 4.4.2008 pidettyihin esitelmiin. Uralica Helsingiensia 3) Helsinki: Helsingin yliopiston suomalais-ugrilainen laitos: Suomalainen tiedeakatemia: Suomalais-ugrilainen seura, 2008. ISBN 978-952-5667-03-5

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomalais-ugrilaiset kielet.
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: Kirjallisuutta suomalais-ugrilaisista kielistä
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomalais-ugrilaiset_kielet&oldid=22842791”