Sotahuuto (tapahtuma)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kenttätaistelu Sotahuudossa 2007

Sotahuuto on kerran vuodessa järjestettävä Suomen suurin boffaustapahtuma, jossa sadat osallistujat taistelevat keskenään boffereilla eli pehmoaseilla. Tapahtuma kestää yhden viikonlopun verran ja se on järjestetty tyypillisesti kesä- tai heinäkuussa.

Sotahuutoon osallistutaan osana omat värit ja teeman omaavaa ryhmää, joiden koot vaihtelevat muutamasta taistelijasta jopa yli viiteenkymmeneen. Ryhmät jaetaan armeijoihin, joita on yleensä neljästä kuuteen. Tapahtuma on jaettu skenaarioihin, joissa kaksi vaihtelevasti eri armeijoista koostuvaa osapuolta taistelevat voitosta. Sotahuudossa on joka vuosi vaihtuva historiallinen teema, johon armeijat ja pelattavat skenaariot löyhästi pohjautuvat. Armeijojen puolijakojen muutosta höystetään usein leikkimielisesti kesäteatteriksi kutsutuilla lyhyillä välinäytöksillä.

Ennen Sotahuuto-tapahtumia kotimaiset taistelutapahtumat olivat selvästi pienempiä osanottajaluvultaan, eikä niitä järjestetty yhtä säännöllisesti. Vuoden 2006 Sotahuudon jälkeen perustettiin Sotahuuto-yhdistys ry edistämään toimintaa ja toimimaan vuosittaisin vaihtuville järjestäjätahoille yhtenäisenä tiedotuskanavana ja päättämään mm. tapahtuman säännöistä. Vuonna 2022 yhdistys uudelleennimettiin Suomen pehmomiekkailuliitto ry:ksi, jonka vastuulla on Sotahuudon lisäksi myös nuoremmille osallistujille suunnattu vuosittainen yksipäiväinen Minihuuto-tapahtuman järjestäminen, Boffaus.fi-sivuston ylläpito, sekä toimia kustantajana pehmomiekkailuun liittyville kirjoille.

Armeijat ja varusteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotahuudon väki koostuu siihen ilmoittautuneista ryhmistä, joiden koko vaihtelee alle kymmenestä useisiin kymmeniin taistelijoihin. Ryhmien sisällä jokaisella on yhtenäinen vaatetus ja varustus josta ryhmäläinen voidaan tunnistaa. Erilaisen varustuksen, kokemuksen ja taistelutyylin perusteella eri ryhmillä on erilaisia rooleja linjataistelusta tiedusteluun. Jokaisella ryhmällä on lisäksi lippu, jota lipunkantaja kantaa ryhmän mukana. Osallistuvat ryhmät jaetaan etukäteen neljästä kuuteen armeijaan, jotka taistelevat vuorollaan toistensa kanssa ja harvoissa tapauksissa jopa kaikki keskenään.

Tavallisimpia varusteita ovat lyhyt miekka ja kilpi, keihäs, tai jousi, mutta mukana on myös pitkiä miekkoja, hilpareita, heittokeihäitä, kirveitä, nuijia, sekä muita historiallisia aseita. Sotahuudossa voidaan käyttää peliteknisiä haarniskoita, jotka suojaavat peittämäänsä osumakohtaa yhdeltä osumalta. Haarniskoiden ulkonäöltä ja materiaalilta vaaditaan kohtalaista autenttisuutta panssaripisteen saamiseksi.

Sotahuudossa ei kamppailullisesta luonteestaan huolimatta kuitenkaan edellytetä osallistujilta mitään pakollista suojavarustusta. Tapahtumassa kaikki aseet sekä kontaktisäännöt ovat suunniteltu turvallisiksi kaikille osallistujille.

Armeijat taistelevat keskenään kunnes toinen armeija on tuhottu, skenaarion tavoitteet on saavutettu tai aika loppuu. Pelatuista skenaarioista lasketaan jokaiselle ryhmällä pisteet.

Skenaarioesimerkkejä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kenttätaistelu. Armeijat taistelevat pienehköllä alueella. Voittaja on se, joka saa tuhottua vastustajan armeijan.
  • Kohtaaminen metsässä. Armeijat sijoitetaan metsään ja taistellaan kunnes toinen armeija on tuhottu.
  • Saatto. Toinen armeija saattaa tärkeää henkilöä ennaltamäärättyyn paikkaan metsässä ja toinen armeijan tehtävänä on kaapata tai tappaa saatettava.
  • RISK. Maastoon on sijoitettu hallintapisteitä ja tavoitteena on pitää mahdollisimman monta pistettä hallussa mahdollisimman kauan.
  • Arkku. Armeijat yrittävät saada haltuunsa arkun ja viedä se omalle voittopisteelleen.
  • Linna. Linna on toisen armeijan puolustama rakennelma (esim. heinäpaaleista kasattu). Toinen armeija yrittää vallata linnan viemällä lippunsa osoitettuun paikkaan voitonmerkiksi tai tuhoamalla toinen armeija.

Sotahuudolta on tullut jo muutaman järjestyskerran jälkeen järjestäytyneempi ja sen osallistujamäärä on kasvanut reippaasti. Vuoden 2005 reilusta kahdesta sadasta osallistujasta noustiin muutamassa vuodessa yli viiden sadan ja vuonna 2016 päästiin jo noin 650:een osallistujaan.[14]. Osallistujien ikähaitari on laaja ja kokemus vaihtelee ensikertalaisista yli kymmenen Sotahuudon veteraaneihin. Tapahtuman ikäraja on 15 vuotta.

Sotahuuto on synnyttänyt lukuisia aktiivisia boffausryhmiä ympäri Suomea. Tapahtumien myötä harrastus on lisääntynyt, verkottunut ja yhtenäistynyt sääntöjen ja varusteiden osalta. Sotahuuto on tuonut boffaukseen historiallista yleisilmettä fantasiateeman sijaan.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]