Sääty
Sääty on nimitys, jota käytetään etenkin antiikin aikana ja keskiajalla yhteiskunnalliseen työnjakoon perustuneista erioikeuksia nauttineista yhteiskuntaluokista.[1] Sääty-yhteiskunnan säädyt olivat aatelisto, papisto, porvaristo sekä Pohjoismaissa myös talonpojat. Kaksi ensin mainittua muodostivat yläsäädyn, porvaristo ja maataomistavat talonpojat alasäädyn.[2] Ranskassa porvaristosta käytettiin vuoden 1789 vallankumoukseen saakka nimitystä kolmas sääty (ransk. tiers état).[3]
Monissa maissa järjestettiin säätyvaltiopäiviä, joissa kullakin säädyllä oli omat edustajansa. Tämän vuoksi sanalla sääty voidaan tarkoittaa myös kunkin säädyn valtiopäiville kokoontuneita edustajia. Useimpien maiden parlamenteista säätyjako poistettiin viimeistään 1800-luvulla. Suomen säätyvaltiopäivät toimivat vuoteen 1906 saakka.[4]
Säädyillä oli asemaansa liittyviä erioikeuksia. Esimerkiksi aatelista tai pappia ei saanut tuomita tavallisessa oikeusistuimessa. Sääty määräytyi pääosin vanhempien syntyperän mukaan. Säätykiertoa tapahtui esimerkiksi avioliiton kautta sekä myönnettäessä uusia aatelisarvoja.
Ruotsissa aatelisia eli maallista rälssiä olivat alun perin ne tilalliset, jotka sitoutuivat toimittamaan ratsumiehen sotaan. Myöhemmin aatelisto oli perinnöllinen viranhaltijoiden luokka. Pappissäädyn erioikeudet antoivat papeille ja heidän perheenjäsenilleen oikeuksia ja etuuksia. Pappien erioikeuksissa on lausuttu uskontopakon periaate ja valtion velvollisuus kouluttaa papit kustannuksellaan. Porvarissäädyn erioikeudet muodostivat perustan kaupunkien itsehallinnolle.[5] Vuonna 1789 annettu yhdistys- ja vakuuskirja teki muillekin kuin aatelisille mahdolliseksi hankkia omistukseensa rälssitiloja, jotka kuitenkin pysyivät verovapaina rälssitiloina riippumatta siitä, kuka ne omisti.[6][7] Niinpä varakas porvari tai jopa talonpoika saattoi ostaa itselleen rälssitilan ja säilyttää sen verovapauden[8]. Saman säädöksen nojalla poistettiin myös aateliston yksinoikeus eräisiin korkeimpiin virkoihin.[7]
Ranskan kansalliskokous lopetti Ranskan kolmeen säätyyn perustuvan säätyjärjestelmän 4. elokuuta 1789. Tällöin lakkautettiin kerralla kaikki säätyerioikeudet.[9]
Säätyvaltio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Säätyvaltioksi on kutsuttu säätyjakoon perustuvaa valtiota. Tällaisessa valtiossa tietyt säädyt voivat vaikuttaa selvästi etenkin lainsäädäntöön ja hallituksen päätöksiin. Säätyvaltio oli yleinen ylimmän vallankäytön muoto monessa maassa Keski-Euroopassa, Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Euroopassa 1200-luvulta 1600-luvulle.[10]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kielitoimiston sanakirja. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5
- ↑ Blåfield, Tapio: Asikkalan ristikirkon ensimmäiset vuosikymmenet (pdf) (s. 3) Asikkalan ristikirkon vaiheita ja kirkonmiehiä 1689–1790. Lauri Muranen. Arkistoitu 28.12.2013. Viitattu 28.1.2013.
- ↑ Otavan iso Fokus, 3. osa (Ip–Kp), s. 1899, art. Kolmas sääty. Otava, 1973. ISBN 951-1-00051-9
- ↑ Otavan iso Fokus, 7. osa (Sv–Öö), s. 4150, art. Sääty, Säätyvaltiopäivät. Otava, 1974. ISBN 951-1-01521-4
- ↑ Toivonen, Raimo: ”Säätyerioikeudet”, Uskonnottoman oikeusopas, s. 124. Jämsä: R. Toivonen, 1997.
- ↑ Vehvilä, Salme; Castren, Matti J.: ”Säätyjen vallasta takaisin kuninkaan valtaan”, Suomen historia lukioluokkia varten, s. 67. WSOY, 1975. ISBN 951-0-00593-2
- ↑ a b Johanna Aminoff-Winberg: Ritarihuone ja Suomen aatelissuvut, s. 70–71. Suomentanut Salla Korpela, Wilhelm Brummer. Helsinki: Minerva, 2013. ISBN 978-952-492-781-9
- ↑ Kuisma, Markku: ”Yrittäjät sääty-yhteiskunnan luokkakuvassa”, Talous, valta ja valtio. Tutkimuksia 1800-luvun Suomesta, s. 32–38. (toim. Pertti Haapala) Tampere: Vastapaino, 1999. ISBN 951-9066-53-5
- ↑ Kronologia Merkkivuosi 1809 -verkkosivut. Valtioneuvoston kanslia. Arkistoitu 27.4.2008. Viitattu 3.8.2008.
- ↑ Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 1113. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2