Rivikääpä
| Rivikääpä | |
|---|---|
.JPG) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Elinvoimainen |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Sienet Fungi |
| Kaari: | Kantasienet Basidiomycota |
| Alakaari: | Avokantaiset Agaricomycotina |
| Luokka: | Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes |
| Lahko: | Polyporales |
| Heimo: | Fomitopsidaceae |
| Suku: | Rivikäävät Antrodia |
| Laji: | serialis |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Rivikääpä (Antrodia serialis) on maailmalla hyvin laajalti tavattava ja Suomessakin yleinen kääpälaji. Sitä tavataan tuoreissa ja lehtomaisissa kangasmetsissä, mutta myös kaikenlaisesta taivasalle jätetystä puutavarasta ja rakennuksista. Isäntäpuu on yleensä kuusi, ehkä myös mänty ja keloutunut haapa, vaikka havainnot haavalta ovat varmistamatta ja voivat olla kirvelikääpää.[2][3]
Rivikäävän itiöemä elää yhden tai muutaman vuoden. Yleensä se on muodoltaan resupinaattinen tai puoliresupinaattinen, harvoin pelkästään lakkia muodostava. Tuoreena itiöemä on nahkamaisen sitkeä, ja sen voi vetää puusta irti yhtenäisenä levynä. Rivikääpä kuivuu lohkaisemattoman kovaksi, toisin kuin sitä muistuttavat erakkokääpä, kairakääpä ja korokääpä. Rivikäävän lakit ovat pieniä, ja niiden nuorena valkoinen yläpinta muuttuu vanhetessaan tyvestä alkaen okrankeltaiseksi. Selvärajainen reunus, malto ja pillipinta ovat valkoiset. Joskus Cistella hymeniophila -sieni voi värjätä pillipinnan punertavaksi, jolloin se muistuttaa istukkakääpää. Pillit ovat säännöllisen pyöreitä, ja niitä mahtuu 2-5 millimetrille. Tuoreena rivikäävässä on hapanimelä tuoksu. Pitkään pureksittaessa käävän jälkimaku on karvas. Hyönteistoukat voivat syödä rivikäävän ruskeaksi puruksi. Vertaa myös lajeihin: salokääpä, jonka pillit ovat pienemmät; kelokääpä, jonka pillit ovat sokkeloiset ja tuoksu on erilainen.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Neoantrodia serialis (Fr.) Audet, 2017 catalogueoflife.org. Viitattu 4.12.2019.
- ↑ [1] Punaisen kirjan verkkopalvelu
- ↑ a b Tuomo Niemelä: Suomen käävät, s. 75-76. Helsinki: Luomus, 2016. ISBN 978-951-51-2434-0