Raili Pietilä
Raili Pietilä | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Raili Inkeri Marjatta Pietilä |
Syntynyt | 15. elokuuta 1926 Pieksämäki |
Kuollut | 16. toukokuuta 2021 (94 vuotta) Helsinki |
Puoliso | Reima Pietilä |
Arkkitehti | |
Koulutus | Teknillinen korkeakoulu |
Taidesuuntaus | orgaaninen arkkitehtuuri |
Merkittävät työt | Lieksan kirkko, Kalevan kirkko, Dipoli, Mäntyniemi ja Tampereen kaupungin pääkirjasto |
Raili Inkeri Marjatta Pietilä (o.s. Paatelainen; 15. elokuuta 1926 Pieksämäki – 16. toukokuuta 2021 Helsinki) oli suomalainen arkkitehti.[1][2]
Raili Paatelainen kirjoitti vuonna 1946 ylioppilaaksi ja valmistui 1956 arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta.[3] Hän päätyi arkkitehdiksi opiskeltuaan ensin Helsingin yliopistossa muun muassa matematiikkaa ja työskenneltyään pari vuotta rakennushallituksessa.[4] Paatelainen oli työskennellyt Olli Kivisen toimistossa jo opiskeluaikanaan 1949–1951. Valmistuttuaan hän oli Kivisen toimistossa uudestaan 1959–1960 ja samaan aikaan myös Olaf Küttnerin toimistossa.[3]
Raili ja Reima Pietilä avioituivat vuonna 1963. He olivat alkaneet työskennellä samassa toimistossa kolme vuotta aiemmin. Ensimmäinen yhteinen työ oli vuonna 1961 suunniteltu Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskuntatalo Dipoli. Samaan aikaan valmistui myös Tapiolan Suvikummun asuinalue. Muita Pietilöiden keskeisiä töitä olivat Kalevan kirkko Tampereella, Hervannan seurakunta- ja vapaa-aikakeskus ja Hervannan liikekeskus, Kuwaitin Sief-palatsi, Suomen Intian-suurlähetystö, Tampereen pääkirjasto Metso ja presidentin virka-asunto Mäntyniemi. Raili Pietilän omiin töihin kuuluu muun muassa Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän lomatalo Klovharun saaressa.[4]
Tyyliltään Pietilät edustivat orgaanista arkkitehtuuria.[5] Sen seurauksena heidän suunnitelmansa olivat yksityiskohtaisia ja suuritöisiä. Mäntyniemen suunnitteluun heidän toimistoltaan meni yli 84 000 tuntia.[4]
Pietilöiden tytär Annukka Pietilä (s. 1963) on myös arkkitehti.
Tunnettuja töitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Branderin kahvilan sisustus, Tampere, 1963, Reima Pietilä & Raili Paatelainen
- Kalevan kirkko, Tampere, 1966, Reima Pietilä & Raili Paatelainen
- Dipolin kongressikeskus, Otaniemi, Espoo, 1966, Reima Pietilä & Raili Paatelainen
- Suvikummun asuntoalue, Tapiola, Espoo, 1969, Reima & Raili Pietilä
- Hervannan seurakunta- ja vapaa-aikakeskus sekä Hervannan liikekeskus, Tampere, 1979, Reima & Raili Pietilä
- Päiväkoti Taikurinhattu, Pori, 1984, Reima & Raili Pietilä
- Suomen suurlähetystö, Delhi, Intia 1985, Reima & Raili Pietilä
- Tampereen kaupungin pääkirjasto Metso, 1986, Reima & Raili Pietilä
- Vanhainkoti Himmeli, Pori 1988–1990, Reima & Raili Pietilä
- Hervannan toimintakeskus, Tampere, 1989, Reima & Raili Pietilä
- Mäntyniemi, Tasavallan presidentin virka-asunto, 1993, Reima & Raili Pietilä
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Taskinen, Rita (toim.): Suomalainen Design : Kuka kukin on. Helsinki: Ornamo, 1992. ISBN 952-9748-04-3
- ↑ Kuolleet | Arkkitehti Raili Pietilä on kuollut Helsingin Sanomat. 11.6.2021. Viitattu 11.6.2021.
- ↑ a b Raili Pietilä Arkkitehtuurimuseo. Viitattu 12.6.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c Miska Rantanen: Suunnittelija Raili Pietilä on kuollut. Aamulehti, 12.6.2021, 140. vsk, nro 160, s. B16. Tampere: Sanoma Media Finland Oy.
- ↑ Reima Pietilä, uuden arkkitehtuurin guru Yleisradio. Viitattu 25.8.2019.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Raili Pietilä Wikimedia Commonsissa
- Kalevan kirkko. Virtual Tampere.
- Kirjastotalo Metso. Virtual Tampere.
- Hervannan elokuvateatteri. Virtual Tampere.
- Pietilä, Raili hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
- Raili Pietilän muistokirjoitus Helsingin Sanomissa