Power Rangers Mystic Forcen viholliset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Power Rangers Mystic Forcen viholliset olivat kuvitteellisia taikuutta hyödyntäneitä olentoja televisiosarjassa Power Rangers Mystic Force, jotka asuivat maanalaisessa tukikohdassaan. Ne pyrkivät alun perin valloittamaan taikamaailman, mutta myöhemmin niillä oli tarkoituksena valloittaa myös ihmisten asuttama maailma. Suuri velho Leanbow oli kuitenkin itsensä uhraamalla onnistunut sinetöimään ne loitsulla alamaailmaan ikuisiksi ajoiksi. Vuosia myöhemmin sinetti kuitenkin murtui, jonka jälkeen olennot pyrkivät jatkamaan siitä mihin ennen vangitsemistaan olivat jääneet.[1]

Kaikki viholliset pohjautuivat japanilaisessa 29. Super Sentai -sarjassa Mahou Sentai Magiranger olleisiin vihollisiin.

Alamaailman ylin Mestari (Octomus) on Mystic Forcen päävihollinen ja pahojen voimien todellinen johtaja. Hänen kätyrinsä kunnioittivat häntä niin suuresti, että he eivät kutsuneet häntä hänen oikealla nimellä. Octomus puhui kätyreilleen alamaailman keskellä sijainneesta valkoisesta lammikosta, joka muuttui hänen läsnä ollessaan punaiseksi. Hänen oikea ulkomuotonsa oli cthulhumainen demoni, jolla oli pääkallon naama ja useita lonkeroita, joista jokaisen päässä oli aina lohikäärmeen pää.[2] Yleensä Octomusista nähtiin vain sen oikea silmä. Hänen toinen silmänsä oli Koraggin kilvessä ja yksi Octomusin hammas oli aluksi Morticonin ja myöhemmin Koraggin miekkana.[3]

Leanbow oli suuren taistelun lopussa onnistunut vangitsemaan Octomuksen onkaloonsa juuri, kun pahuuden voimat olivat siirtämässä hyökkäystään ihmisten maailmaan. Octomus oli sen jälkeen muuttanut Leanbow'n uskolliseksi kätyrikseen susiritari Koraggiksi.[4] Hän oli myös vetänyt Catastroksen alamaailmaan.[5] Pahuuden voimien herättyä heidän tehtävänsä oli vapauttaa Octomus hänen onkalostaan.

Mestari joutui usein puuttumaan alaistensa välisiin riitoihin. Kerran Koraggia syytettiin petturuudesta ja väitettiin ettei hän työskentelisi pahuuden voimien hyväksi. Octomus kuitenkin totesi Koraggin syyttömäksi.[6] Hän myös loi Imperiouksen Calindorin muumioituneista jäänteistä.[7]

Myöhemmin, kun Imperiouksen vallankaappausyritykset olivat epäonnistuneet hän yritti päästä Octomuksen suosioon. Imperious ehdotti, että rangereiden legendavoimat voisivat vapauttaa Mestarin onkalostaan. Rangerit saatiinkin vangiksi ja kuljetettiin alamaailmaan, jonne Udonna kuitenkin saapui auttamaan heitä. Octomus olisi tuhonnut Udonnan ellei Koragg olisi pysäyttänyt häntä viime sekunnilla. Sen jälkeen Koraggin muisti palasi ja hän muuttui takaisin Leanbow'ksi.[4] Vähän myöhemmin Mestari pääsi osittain tunkeutumaan ihmisten maailmaan, mutta Leanbow uhrasi itsensä ja tuhosi sekä itsensä, että Mestarin.[2] Kymmenen Terroria olivat kuitenkin vakuuttuneita siitä, että pimeyden sääntöjä noudattamalla he pystyisivät tuomaan Mestarin vielä takaisin.[8]

Myöhemmin selvisi, että joku sabotoi Terrorien yrityksiä. Sculpin sai selville Leanbow'n, joka oli yhä vankina Koraggin ruumiissa, jotenkin pystyvän estämään Mestarin herättämisen henkiin.[9] Sculpin selvitti Leanbow'n sijainnin alamaailmassa, jonka jälkeen hän vei Mestarin hengen Koraggilta ja antoi sen Gekkorille turvaan.[10] Mestari valitsi syntyvänsä uudestaan Matoombon ruumiin kautta ja kehittyi oikeaan muotoonsa repimällä Matoombon ruumiin auki. Mestari muistutti nyt luurankomaista saatanaa. Hänellä oli pääkallomainen punainen naama, musta naamio peittämässä hänen aivojaan ja useita lonkeroita.[11]

Mestari aloitti suunnitelmansa ensimmäisen vaiheen, kun hän riivasi Nickin ja teki hänestä uuden Koraggin. Nick oli Koraggina Leanbow'n versiota paljon sadistisempi ja ilkeämpi. Nick tuhosi metsän asukkaiden kylän ja Rootcoren ennen kuin hänet saatiin takaisin järkiinsä. Sillä aikaa kun rangerit olivat hämillään Nickin käyttäytymisestä, Mestari meni taikamaailmaan ja näytti tuhonneen kaiken hyvän taikuuden keisarinnan Mystic Motherin. Kun Leanbow ja Daggeron saapuivat myöhemmin haastamaan hänet, Mestari imi heidän ritarivoimat itseensä ja tappoi heidät.[12] Sen jälkeen Mestari meni Briarwoodiin ja hyökkäsi rangereiden kimppuun. Hän aiheutti rangereille näyn tuhoutuneesta maailmasta. Sen jälkeen Mestari tuhosi Manticore Megazordin, imi osan rangereiden taikavoimista itseensä ja sai heidät pakenemaan.[13]

Mestarin voitto näytti varmalta. Nick onnistui haavoittamaan häntä, jonka johdosta rangerit pääsivät takaisin oikeaan maailmaan. Heidän taikavoimansa olivat kuitenkin mennyttä. Mestari yllättyi, kun Itassis ja Necrolai olivat hylänneet hänet ja Necrolai herätti Daggeronin ja Leanbow'n henkiin. Myös Mystic Mother oli yhä elossa. Briarwoodin ja metsän asukkaat yhdistivät voimansa vastustaakseen Mestaria. Mystic Force Rangerit saivat väkijoukon uskon avulla voimansa takaisin ja ylikuormittivat Mestarin, joka imi rangereista voimia. Lopulta Mestari ei enää kestänyt ja räjähti silkasta energian määrästä.[13]

Äänenä toimi John Leigh.

Morticon oli pahojen voimien armeijaa johtanut kenraali. Morticon muistutti kyborgia, sillä toinen puoli hänen päästään oli täysin mekaaninen. Morticon muistutti hieman siniseksi värjättyä tohtori Victor Frankensteinin hirviötä. Morticonin täytyi katsella maailmaa alamaailmasta käsin mystisen portaalin kautta ja hän käytti miekkanaan yhtä Mestarin hampaista. Morticonilla oli suunnattomat voimat ja hän jaksoi vaivatta nostaa Mystisen Lohikäärmeen ilmaan (Mystisen Feeniksin ratsastaessa sillä) ja jaksoi vielä heittääkin sen kauas.[14] Morticon piti itseään kaikkein voimakkaimpana soturina voimiensa ja miekkailutaitojensa perusteella.

Morticon ei aluksi pystynyt poistumaan alamaailmasta, koska Koraggin taika ei ollut tarpeeksi vahva vapauttamaan häntä. Kerran hän kuitenkin pääsi hetkeksi suurikokoisena maan pinnalle, kun Koragg onnistui varastamaan Mystisiltä Titaaneilta niiden kyvyn yhdistyä Titan Megazordiksi ja käytti sitten varastamaansa voimaa Morticoniin. Vierailusta tuli kuitenkin lyhyt, kun Nick onnistui käyttämään vastaloitsua.[14] Morticonilla oli usein vaikeuksia hillitä itseään. Hän osoitti sen hyökkäämällä välillä Koraggia vastaan, kun halusi pois alamaailmasta. Hän myös tuhosi kerran Styxoidin miekallaan[15] ja käyttäytyi välillä hyökkäävästi Necrolaita kohtaan[16]. Morticon ei koskaan tullut toimeen Koraggin kanssa ja välillä he jopa taistelivat vastakkain[5].

Myöhemmin Morticon pääsi taistelemaan jälleen Power Rangereita vastaan[3]. Hän saapui taas valmiiksi suurikokoisena ja voitti Titan Megazordin helposti. Myöhemmin hän taisteli miekkansa avulla Mystistä Lohikäärmettä vastaan samalla kun Nick oli pelastamassa Clarea. Rangerit kuitenkin tuhosivat Morticonin vähän sen jälkeen, kun Titan Megazord ja Udonna yhdistivät voimansa. Morticonista jäi jäljelle vain hänen miekkansa, jonka Koragg löysi ja otti omaan käyttöönsä.[3]

Äänenä toimi Andrew Robertt.

Necrolai oli alamaailman pimeyden kätyri ja vampyyrien kuningatar, jota Koragg tai Morticon ei kunnioittanut. Necrolai osasi lentää ja hän tutkikin usein alueita Morticonille. Necrolai esitteli usein myös hirviöitä ja kehitti suunnitelmia. Hän oli vaikuttava taistelija, joka taisteli ajoittain rangereita vastaan. Vampyyrien kuningattarena valkosipuli tai auringonvalo ei vaikuttanut häneen.[17] Necrolai tuhoutui kerran Dawn Crystalin voimasta, mutta hän palasi vähän myöhemmin henkiin.[18] Vaikka hän aluksi väitti olleensa kuolematon, hän vaikutti pelänneen Morticonia ja jossain määrin myös Koraggia eikä puhunut heille usein. Necrolai vaikutti myös pelokkaalta, kun Morticon oli hyökkäävä häntä kohtaan hänen epäonnistuttua usein taisteluissa rangereita vastaan.[16] Kun Morticon oli tuhoutunut, Necrolai hankki sinetöidystä luolasta Calindorin muumion ja kuljetti sen alamaailmaan, josta muodostui Imperious.[7]

Necrolai oli kunnianhimoinen, sydämetön ja itsekeskeinen. Hän teki kaiken vain parantaakseen omaa asemaansa, sillä hän halusi parantaa asemaansa valtapelissä. Necrolai oli myös kyvykäs taistelija, joka pärjäsi ajoittain kaikkia Mystic Rangereita vastaan yksinkin jopa ilman taikuutta. Kuten Scorpina ennen häntä, Necrolai otti vain harvoin iskuja taisteluiden aikana.

Necrolai oli myös Leeleen äiti.[18] Leeleen isä mainittiin vain harvoin ja Necrolai väitti muuttaneensa hänet madoksi.[15] Necrolai ei näyttänyt välittäneen tyttärestään. Hän ei edes yrittänyt auttaa Leeleetä, kun Imperious muutti hänet hyönteiseksi.[7] Necrolai itsekin muutti myöhemmin Leeleen hyönteiseksi, kun hän testasi violetin Mystic Morpherin voimia.[19] Morticonin tuhouduttua Necrolailla oli pieni paniikkikohtaus hänen menetettyä johtajansa.[3] Hän ilmoitti mestari Octomukselle ettei luottanut Koraggiin. Imperiouksen saavuttua Necrolai yrittikin mielistellä häntä omaksi edukseen.

Necrolai menetti myöhemmin Koraggilta saamansa taikuuden, joka oli ollut hänellä violetin Mystic Morpherin muodossa. Koragg halusi sen takaisin, koska hän halusi haastaa rangereiden saamat uudet legendavoimat. Selitettyään tilanteen Mestarille, Koragg sai virallisesti taikuutensa takaisin ja Necrolai joutui pärjäämään taas ilman.[6]

Myöhemmin, kun Imperious oli heikentänyt Leanbow'ta, joka oli vapauttanut rangerit alamaailmasta, Necrolai sai vietyä Leanbow'n takaisin Mestarin eteen, jossa hänet muutettiin jälleen Koraggiksi.[2]

Alamaailman tukikohdan ja Imperiouksen tuhouduttua Necrolai näytti olleen epävarma tulevaisuudestaan. Hän kuitenkin löysi ennustusten kirjan, jota seuraamalla hän hylkäsi tyttärensä, löysi kymmenen Terroria ja suostutteli heidät hyökkäämään ihmisten maailmaan. Sen jälkeen hän vieraili usein Gekkorin kanssa ihmisten maailmassa.[8]

Myöhemmin Necrolai kiinnitti Leanbow'hun suomun, jonka hän oli saanut Sculpinilta.[20] Suomun avulla kymmenen Terroria selvittivät Leanbow'n sijainnin ja onnistuivat viemään Mestarin olemuksen häneltä.[10] Necrolailla vaikutti olleen alemmuuskompleksi kymmenen Terrorin suhteen ja hän näytti myös vähän pelänneen heitä. Hän kuitenkin uskoi, että heidän käskyjään noudattamalla hän pystyisi säästämään itsensä.

Vaikka Necrolai tavallisesti suhtautui välinpitämättömästi Leeleetä kohtaan, hän osasi olla myös äidillinen. Kun Itassis määrättiin tuhoamaan kaikki ihmiset Mestarin nimissä, Necrolai anoi hänen säästävän Leeleen. Itassis oli valmis suostumaan, mutta Sculpin vaati myös Leeleen kuolemaa muiden ihmisten joukossa, koska hän oli valinnut heidät alamaailman sijasta.[12] Se sai Necrolain lopulta pettämään Mestarin ja hän pelasti Itassiksen tuholta ja herätti myös Leanbow'n, Daggeronin ja Jenjin takaisin henkiin. Hänen tekonsa johdosta Necrolai muuttui ihmiseksi. Viimeisen taistelun jälkeen hän otti itselleen nimeksi Nikki ja alkoi tapailla Tobyä.[13]

Äänenä toimi Donogh Rees.

Susiritari Koragg

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Susiritari Koragg

Koragg toimi Mestarin oikeana kätenä, koska Morticonia ja Imperiousta pidettiin liian epäluotettavina.

Imperious/Calindor

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Imperious kutsui itseään alamaailman pimeyden velhoksi, joka pyrki taikuutta käyttämällä toteuttamaan omia itsekkäitä päämääriään. Hän oli ollut aiemmin yksi mystisten velhojen ystävistä nimeltä Calindor, joka oli myös osallistunut Suureen taisteluun. Saatuaan tarpeekseen Leanbow'n määräilystä ja oltuaan pimeän taikuuden korruptoima hän oli pettänyt ystävänsä ja yrittänyt viedä Bowen-vauvan alamaailmaan. Hän taisteli vauvasta Daggeronia vastaan. Taistelun aikana he molemmat joutuivat kirotuiksi ja sinetöidyiksi luolaan. Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin, kun Morticon oli tuhoutunut, Necrolai huijasi rangerit rikkomaan luolan sinetin ja vapauttamaan muumioituneen Calindorin. Mestari Octomus herätti hänet henkiin muumiota muistuttaneena Imperiouksena ja hän toimi sen jälkeen uutena alamaailman johtajana. Imperious osoittikin heti pitäneensä uudesta roolistaan. Hän myös ärsyyntyi helposti Leeleen valituksista ja muutti hänet hetkeksi hyönteiseksi.[7] Imperious osasi kutsua ja vapauttaa hirviöitä ja poistua myös itse alamaailmasta, joten hän ei keskittynyt niinkään pakenemaan alamaailmasta kuten Morticon aiemmin. Hän hyökkäsi enemmänkin suoraan Briarwoodin asukkaita vastaan.

Vähän herätyksensä jälkeen Imperious muuttui hetkeksi aiempaan Calindorin muotoonsa tarkoituksenaan saada Udonnan ja muiden rangereiden luottamus puolelleen. Hänellä oli suunnitelmana myrkyttää Udonna, lavastaa Daggeron syylliseksi ja varastaa Xenotome-kirja. Rangereiden onneksi Clare sai selville totuuden, kun kuuli Phineakselta juuri ajoissa Calindorin olleen petturi. Sen jälkeen Clare esti Imperiousta myrkyttämästä Udonnaa ja Daggeron esti häntä varastamasta Xenotomea. Tapahtuman jälkeen Imperious alkoi pitämään Daggeronia vieläkin enemmän henkilökohtaisena vihollisenaan.[21]

Myöhemmin Imperious haastoi Koraggin käyttämään vain fyysisiä voimiaan. Koragg suostui ja hänen taikuutensa muutettiin violetiksi Mystic Morpheriksi ja annettiin Necrolain käyttöön.[19] Se oli ensimmäinen askel Imperiouksen paljon suuremmassa suunnitelmassa. Imperiouksen salaisena päämääränä oli itse Mestarin tuhoaminen ja maailman hallitseminen itse. Imperiouksen suunnitelman seuraava vaihe oli vapauttaa neljä barbaarista petoa. Warmax ja Shrieker lähettiin taistelemaan rangereita vastaan samalla, kun Fightoe ja 50 Below hyökkäsivät Koraggia vastaan. Kun he olivat lyöneet Koraggin ja estäneet häntä sekaantumasta suunnitelmiin, Imperious lähetti heidät taistelemaan rangereita vastaan. Imperious tiesi, että rangerit kutsuisivat laiskuuttaan Jenjin avukseen. He saivatkin Jenjin vangikseen ja veivät hänet alamaailmaan, jossa Imperious hyödynsi Jenjin voimia ja toivoi ettei Mystic Force Power Rangereita olisi koskaan ollutkaan. Toiveella hän sai rangerit voimattomiksi ja pahuuden voimat valloittivat maailman. Rootcoresta oli sen jälkeen jäljellä vain rauniot ja Rock Poriumiakaan ei enää ollut. Maailma oli väritön, musiikki kielletty ja ihmiset orjuutettu. Imperious ei ollut kuitenkaan ottanut huomioon, että Koragg oli selvinnyt ja juonitteli häntä vastaan. Koragg auttoi rangereita pääsemään Magian tuomioistuimen eteen ja peruuttamaan Jenjin toteuttaman toiveen. Rangit saivat siten voimansa takaisin, jonka jälkeen 50 Below tuhoutui. Taistelun jälkeen Imperious nuhteli Fightoea, joka oli paennut taistelusta. Hän tuhosi Fightoen ruumiin itse ja käytti hänen sieluaan antamaan voimat Ursus-konehirviölleen, joka kuitenkin tuhoutui taistelussa rangereita vastaan melko pian.[22]

Myöhemmin Imperious yritti vakuuttaa Mestarin siitä, että Koragg oli hyödytön ja kaiken lisäksi petturi. Hän ei kuitenkin päässyt Koraggista eroon.[6] Hän ymmärsi ettei voisi tuhota Mestaria niin kauan kuin Koragg oli kuvioissa mukana. Hän päätti hankkiutua Mestarin suosioon ja suunnitteli vapauttavansa Mestarin rangereiden legendavoimien avulla onkalostaan. Hän kehitti suunnitelman, jossa hän erotti Daggeronin muista rangereista ja tuhosi hänet. Daggeronin voimat hän käytti Chimera nimisen hirviön luomiseen, jonka avulla hän sai vedettyä rangerit alamaailmaan. Udonnan sekaantuminen ja Koraggin muuttuminen takaisin Leanbow'ksi vapautti rangerit, mutta mestari oli silti vienyt heidän legendavoimansa.[4] Imperious tunsi voittaneensa kunnes hän sai selville, että Daggeron olikin selvinnyt. Imperious haastoi hänet kaksintaisteluun heidän Ancient Mystic Modeissaan. Heidät oli sidottu ketjulla yhteen ja he taistelivat vain miekkojaan käyttäen. Imperious kuitenkin huijasi ja veti Solar Laser Lampin itselleen ja romutti samalla idean kunniakkaasta taistelusta. Siitä huolimatta Daggeron voitti Imperiouksen. Imperious muuttui Calindoriksi ja sitten takaisin muumioksi ennen kuin hänestä tuli lopulta tuhkaa. Viimeisinä sanoinaan hän mainitsi tulevat kymmenen Terroria.[2]

Imperious oli taitava ja erittäin voimakas soturi. Hän oli kaiken lisäksi äärimmäisen röyhkeä. Hän pyrki tasapainottamaan fyysistä voimakkuuttaan osaamillaan loitsuilla. Hän käytti myös tarvittaessa kyseenalaisia keinoja, kuten kiellettyä loitsua Chimera|Chimeran luomiseen.[4]. Hänellä oli mukanaan aina viuhka, joka toimi myös hänen aseenaan. Hän pystyi myös kasvattamaan itsensä huomattavasti rangereiden zordeja suuremmaksi. Heidän ensimmäisellä kohtaamisellaan, hän voitti rangerit helposti ja vain Jenjin yllätyshyökkäys ja tosiasia, että hän oli yhä ruosteessa saivat hänet perääntymään.[7] Hän pystyi Imperiouksena ollessaankin palaamaan halutessaan Calindoriksi[21] ja käyttämään vanhaa Ancient Mystic Modeaan. Ancient Mystic Modessa hän käytti samanlaista Mystic Swordia Daggeronin kanssa. He molemmat käyttivät niitä myös heidän viimeisessä kaksintaistelussaan ja he olivat melko tasaväkisiä. Imperious ei ollut siten ajan kuluessa unohtanut vanhoja taistelutaitojaan.[2]

Äänenä toimi Stuart Devenie ja Calindoria näytteli Will Hall.

Kymmenen Terroria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kymmenen Terroria olivat Mestarin kaikkein voimakkaammat kätyrit. Niiden luultiin esiintyvän vain pahimmissa painajaisissa kunnes Necrolai löysi heidät asuttamasta alamaailman alimpia osia. He olivat jättimäisiä jo valmiiksi, etenkin heidän piilopaikassaan, mutta pystyivät myös muuttumaan taisteluita varten rangereiden kokoisiksi. He pyrkivät järkkymättömästi noudattamaan sääntöjään ja olivat valmiita tuhoamaan läiminlyöntien paljastuessa jopa toisiaan. Vaikutti siltä, että sääntöjen laiminlyöminneistä olisi tullut heille vakavia seurauksia. Heidän perusajatuksenaan oli, että pimeän taikuuden vastustajia tuli rangaista. Kun heidät löydettiin, he ilmestyivät Maahan näyttämään voimansa ja esittelemään itsensä. Jokainen heistä käytti myös erilaista asetta.[8]

Heillä oli piilopaikassaan jättimäinen kivimonoliitti nimeltä Stone of Judgment, joka valitsi aina rituaalin aikana yhden Terroreista hyökkäämään. Kiven avulla he toivoivat Mestarinsa palaavan ja hänen heräämistä uudelleen henkiin. Vaikka he voittivat rangerit ja heidän Megazordinsa ensimmäisellä kohtaamisella, Terrorit eivät pärjänneet yhtä hyvin myöhemmin, kun he hyökkäsivät yksittäin rangereita vastaan. Lähes kaikki Terrorit tuhoutuivat ajan myötä. Ainoastaan Itassis ja Matoombo selvisivät hengissä, kun he molemmat muuttuivat hyviksi.[13]

Magma valittiin hyökkäämään kymmenestä Terrorista ensimmäisenä Mystic Force Power Rangereita vastaan samalla, kun Udonna lähti etsimään Leanbow'ta. Hän oli nimensä mukaisesti magma-teemainen hirviö, joka käytti aseenaan nuijaa ja siihen ketjulla sidottua palloa. Hän pystyi myös ampumaan tulta nuijastaan ja kierresäteitä rinnastaan. Magma käytti kuumuutta puolustuksenaan, sillä hän pystyi sulattamaan melkein mitä tahansa. Vesipohjaiset hyökkäykset olivat kuitenkin hänen heikkoutensa. Kun hänet lähetettiin ihmisten maailmaan, hän sytytti radiotornin tuleen osoittaakseen ihmisille kuinka paljon aikaa heillä oli jäljellä ennen tuhoa. Hän tarjosi myös rangereille peliä ja sytytti toisen radiotornin tuleen. Hän sanoi, että jos edes yksi rangereista olisi pystyssä tornin palettua loppuun, rangerit voittaisivat hänet. Magma voitti rangerit aluksi taistelussa melko helposti, mutta Madisonin halu pelastaa ihmiset sai hänet käyttämään voimakasta vesipohjaista hyökkäystä, joka sai Magman tuskiinsa. Vihaisena Magma kasvoi suureksi ja taisteli sen jälkeen Megazordeja vastaan. Rangerit olivat vaikeuksissa Manticore Megazordillaan, mutta juuri kun Magma oli viimeistelemässä rangereita, muut Terrorit huomasivat tornin sammuneen. Siten Magma oli hävinnyt pelinsä. Sculpin heitti atraimensa Magmaan, joka tuhosi hänet. Viimeisinä sanoinaan Magma enteili, että rangerit tulisivat olemaan vaikeuksissa kymmenen Terrorin kanssa. Sen jälkeen hän muuttui kiveksi ja tuhoutui.[8]

Äänenä toimi Greg Smith.

Oculous oli robottimainen ja punasilmäistä kyklooppia muistuttanut Terrori, joka tunnettiin ovelana metsästäjänä. Hän käytti aseenaan pistimellä varustettua tarkkuuskivääriä. Kun Necrolai löysi Terrorit, Oculous olisi ampunut häntä tarkkuuskiväärillään ellei Gekkor olisi pysäyttänyt häntä.[8] Kaikki mihin Oculous osui kiväärillään muuttui molekyyleiksi. Hän pystyi myös siirtymään toiseen ulottuvuuteen, josta hän kykeni ampumaan mihin vain halusi.[23]

Oculous valittiin taistelemaan Terroreista toisena rangereita vastaan. Hän lupasi säästää muut rangerit, jos he olisivat luovuttaneet Nickin. Rangerit kieltäytyivät ja yrittivät paeta. Oculous onnistui kuitenkin toisesta ulottuvuudesta käsin muuttamaan Vidan, Madisonin, Xanderin ja Chipin molekyyleiksi. Hän jätti Nickin loukkaantuneeksi ja epätoivoiseksi. Kun Phineas pyysi Nickiä katsomaan "sydämeensä", Nick ymmärsi kutsua Tulisydämen ja yhdistyi sitten sen kanssa. Tulisydämestä muodostui hänelle Mystic Battlizer, joka teki hänestä Punaisen Dragon Fire Rangerin. Sen avulla Nick tuhosi joukoittain Hidiakeja ja Styxoideja ennen kuin hyökkäsi Oculousta vastaan. Sen jälkeen Oculous tuhoutui ja rangerit materialisoituivat uudestaan.[23]

Äänenä toimi Andrew Laing.

Serpentina oli meduusaa muistuttanut gorgo-hirviö. Hän käytti aseenaan kilpeä, jonka keskellä oli kuva gorgon päästä kuten Athenen aigiksessa. Hän pystyi sen avulla torjumaan melkein minkä tahansa hyökkäyksen. Hän oli yksi kahdesta naispuolisesta Terrorista, mutta samalla Terroreista kaikkein ovelin. Serpentina puhui sihisevällä äänellä. Hän pystyi muuttamaan alaruumiinsa käärmettä muistuttaneeseen muotoon ja kykeni ampumaan violetteja sähkövirtoja suustaan. Serpentina pystyi muuttamaan itsensä myös jättimäiseksi käärmeeksi. Hän pystyi luomaan sadoittain pienempiä käärmeitä, joita hän kutsui lapsikseen. Serpentina pystyi kilvellään muuttamaan käärmeiden puremaksi joutuneet henkilöt kiveksi.[9]

Serpentina oli myös avoimesti sitä mieltä, että Mestarista oli tulossa epäpätevä. Häntä ei näyttänyt juurikaan kiinnostaneen Mestarin herättäminen henkiin. Serpentinaa ja Megahornia ärsytti Terrorien pimeyden sääntöjen noudattaminen ja monoliittikiven seuraaminen.[8]

Stone of Judgment valitsi Serpentinan kolmantena taistelemaan Power Rangereita vastaan. Hän oli nähnyt aiemmin ennustusten kirjasta, että hänet valittaisiin. Hän huijasi Hekatoidin hyökkäämään ihmisten maailmassa ennen häntä, jotta Hekatoid hankkiutuisi rangereista eroon hänen puolestaan. Vaikka Hekatoid epäonnistui tuhoamaan rangerit, hän sai limansa avulla vietyä Nickiltä ja Vidalta kyvyn muuttua rangermuotoihinsa. Ensimmäisessä taistelussa Serpentina taisteli Daggeronia ja kolmea morphioitumiseen pystynyttä rangeria vastaan, jotka taistelivat suurina titaanimuodoissaan. Nick ja Vida pystyivät yhä käyttämään loitsujaan ja saivat niillä Serpentinan kaatumaan. Serpentina kiinnitti sen jälkeen hetkeksi huomionsa heihin, kunnes muut rangerit pelastivat heidät pulasta. Kun Daggeron yritti käyttää "Jenji's Shining Attack" -liikettä, Serpentina sai yhden käärmeistään puremaan Jenjiä ja muutti Jenjin kilpensä avulla kiveksi. Sitten Serpentina haastoi rangerit taisteluun omassa käärmeulottuvuudessaan, jossa hän onnistui jättimäisen käärmeen muodossa syömään heidät kaikki. Hän palasi ihmisten maailmaan ja keskittyi tuhoamaan vielä Nickin ja Vidan, jotka olivat ainoina jäljellä eivätkä vieläkään pystyneet käyttämään rangervoimiaan. Itassis puuttui kuitenkin taisteluun ja peruutti Hekatoidin aiemmin langettaman loitsun. Nick voitti sitten Serpentinan Battlizerinsa avulla ja vapautti Serpentinan vatsasta muut rangerit. Serpentina kasvoi suureksi ja lähetti tuhansia pieniä käärmeitään kaikkialle Briarwoodiin. Ennen kuin yksikään niistä ehti purra, Daggeron käytti Solar Streak Megazordiaan ja imi Serpentinan kilven Megazordinsa hiilikattilaan. Sen jälkeen kaikki pienet käärmeet katosivat ja rangerit tuhosivat Serpentinan. Viimeisinä sanoinaan Serpentina kertoi rangereille, että Megahorn tulisi kostamaan hänen tuhoutumisensa. Serpentina kaatui ja räjähti, jonka myötä myös Jenji palautui kivestä normaaliksi.[9]

Äänenä toimi Sally Stockwell.

Megahorn oli lohikäärmettä muistuttanut Terrori, joka ei kunnioittanut pimeyden sääntöjä. Megahornin tuntomerkkeinä olivat hänen siipensä, pitkä kaula ja luurankomainen panssari, jonka hartioilla oli lohikäärmeiden pääkallot. Hän osasi lentää yhtä nopeasti kuin Mystinen Lohikäärme. Hän käytti myös aseenaan miekkaa, joka näytti hieman lohikäärmeen hännältä. Megahorn oli erittäin voimakas jopa muihin Terroreihin verrattuna. Hän pystyi luomaan miekallaan shokkiaaltoja ja tehokkaita vihreitä tulipalloja. Hän osasi myös luoda outoja mustanvioletteja energiapalloja. Yksi hänen voimakkaimmista hyökkäyksistään oli "Lizard Laser", jossa hän ampui vihreää tulta suustaan. Hän pystyi myös sylkemään voimakkaita tulirykäyksiä. Hänen panssarinsa oli myös erittäin kestävä. Se kesti Daggeronin Ancient Mystic Moden voimat, Manticore Megazordin Striper Spin -hyökkäyksen ja jopa rangereiden legendatilan ja Lumiprinssin yhteishyökkäyksen. Hänen panssarinsa ei ollut kuitenkaan täysin läpäisemätön, sillä sen heikko kohta oli hänen niskassaan. Se koitui lopulta myös hänen kohtalokseen.

Häntä ja Serpentinaa ärsytti Terrorien pimeyden sääntöjen noudattaminen. Hänen mielestään Terrorien olisi pitänyt vain tuhota viholliset hinnalla millä hyvänsä ja hän turhautui, jos kivi ei valinnut häntä. Turhautuminen sai hänet kerran jopa rikkomaan pimeyden sääntöjä. Hän oli mennyt salaa ihmisten maailmaan ja taistelut siellä Daggeronia vastaan, joka oli harjoittelemassa Jenjin kanssa. Hän melkein onnistui tuhoamaan Daggeronin kunnes Itassis puuttui taisteluun ja pakotti hänet lopettamaan. Megahorn kuitenkin lupasi, että kohtaisi Solaris Knightin uudestaan.[23]

Serpentina oli uhonnut tuhoutuessaan, että Megahorn kostaisi hänen tuhoutumisensa.[9] Serpentinan jälkeen olikin viimein Megahornin vuoro hyökätä ihmisten maailmaan. Hän lähti suorittamaan saamaansa tehtävää innoissaan ja jopa ylpeili siitä Gekkorille. Rangerit olivat aluksi pahasti alakynnessä ja Nick yritti löytää Megahornin heikon kohdan. Megahorn sai rangerit kuitenkin pois heidän titaani- ja rangermuodoistaan ja valmistautui viimeistelemään heidät. Rangereiden onneksi Lumiprinssi saapui apuun. Lumiprinssi pärjäsi aluksi melko hyvin Megahornia vastaan, vaikka lopulta Megahorn pääsikin taistelussa niskan päälle. Lumiprinssi siirsi sen jälkeen Megahornin omaan lumiseen ulottuvuuteensa, jossa Megahorn taisteli häntä ja rangereita vastaan lumisella tasangolla. Lumiprinssi ei ottanut Daggeronia mukaan taisteluun, koska hänestä Daggeron ei ollut vielä oppinut läksyään. Megahornia ei kuitenkaan vielä lyöty vaan hän voitti Lumiprinssin ja rangerit ja pääsi pois Lumiprinssin ulottuvuudesta. Taistelu jatkui jälleen ihmisten maailmassa ja Daggeron liittyi taas mukaan. Daggeron taisteli Megahornia vastaan sekä Solaris Knightina että hänen Ancient Mystic Modessaan Nickiltä kopioidulla taistelutekniikalla. Hän löysi Megahornin heikon kohdan sen niskasta ja keskittyi iskemään sinne. Se ei kuitenkaan vielä pysäyttänyt Megahornia, joka kasvoi suureksi taistellakseen rangereita vastaan uudestaan. Sculpin päätti lähettää Black Lancen auttamaan Megahornia, koska hän uskoi kahden Terrorin onnistuvan paljon paremmin houkuttelemaan Leanbow'n esiin vartioimasta Octomusta. Megahorn ei ajatuksesta pitänyt, sillä hän uskoi voittavansa rangerit yksinkin. Leanbow saapui auttamaan rangereita ja sai lähetettyä Black Lancen takaisin alamaailmaan. Daggeron jatkoi taistelua Megahornia vastaan Solar Streak Megazordillaan. Kun Solar Streak Megazord sai hyvän otteen Megahornista, Manticore Megazord iski voimakkaan iskun Megahornin heikkoon kohtaan. Se heikensi häntä sen verran, että Daggeron pystyi imemään Megahornin Megazordinsa hiilikattilaan ja siten tuhosi hänet. Vaikka Megahorn ei koskaan tullut hyvin toimeen muiden Terrorien kuin Serpentinan kanssa, he olivat järkyttyneitä hänen tuhoutumisestaan.[20]

Äänenä toimi Dallas Barnett.

Hekatoid oli ahne, konnaa muistuttanut ja väritykseltään turkoosi hirviö, joka käytti aseenaan trumpetilla varustettua nuijaa. Kun Necrolai tapasi kymmenen Terroria ensimmäisen kerran, Hekatoid käytti nuijansa trumpettiominaisuutta puhaltamaan hänet kauemmaksi. Hän puhui matalalla ja korisevalla äänellä.[8] Hekatoid rakasti ruokaa, erityisesti jälkiruokia kuten kakkuja ja munkkeja. Hänellä oli omassa kammiossaan suuri pöytä niitä täynnä.[10] Hän oli kymmenestä Terrorista lyhin ja lihavin. Hän myös piti pelien järjestämisestä taistellessaan vihollisiaan vastaan. Hän pystyi ampumaan myös erilaisia limoja vihollisiaan päin. Yksi limatyypeistä oli kuin happoa, joka pystyi syövyttämään jopa betonia, toinen limatyyppi rangereihin osuessaan esti heitä muuttumasta rangermuotoihinsa.[9] Hän pystyi myös käyttämään kieltään kuten oikea sammakko ja sitomaan sillä vihollisiaan.[20] Hekatoid pystyi lisäksi luomaan myrkyllisiä nuijapäitä täynnä olleita pilviä, jotka olisivat aikuisiksi kasvettuaan muuttuneet myrkyllisiksi sammakoiksi. Hän myös loi Mystic Force Rangereista pahat kopiot. Hekatoid oli kuitenkin Terroreista kaikkein heikoin ja huonoimmassa kunnossa, joten rangerit saivat iskunsa lähes aina perille.[24]

Kun Serpentina tiesi Stone of Judgment -kiven valitsevan hänet seuraavaksi, hän huijasi Hekatoidin taistelemaan ennen valintaansa rangereita vastaan. Hekatoid taisteli Nickiä ja Vidaa vastaan ja ampui heitä erityisellä limalla, joka vei heiltä kyvyn muuttua rangermuotoihinsa. Kun valintarituaali valitsi Serpentinan hyökkäykseen, Hekatoid pakotettiin palaamaan Terrorien piilopaikkaan. Itassis sai selville, että Serpentina oli lähettänyt Hekatoidin hyökkäykseen tehdäkseen itselleen paremmat asetelmat omassa taistelussaan.[9] Myöhemmin kun Megahorn tuhoutui, Hekatoid ei voinut uskoa sitä mahdolliseksi. Vähän myöhemmin hän kuitenkin löysi Udonnan ja Claren Vaikerruksen järveltä ja yllätti heidät. Hän iski Claren tajuttomaksi ja kaappasi Udonnan pitkällä kielellään.[20]

Stone of Judgment valitsi Hekatoidin viidentenä hyökkäämään ihmisten maailmaan. Valintarituaalin jälkeen Hekatoid valitti, kun joutui töihin. Matoombo nuhteli häntä hänen ahneudesta ja vetelyydestä. Black Lance esitti myös huolensa, kun hänen mielestään Hekatoid oli liian huonokuntoinen taistelemaan. Hekatoid suunnitteli houkuttelevansa Power Rangerit luokseen aiemmin kaappaamansa Udonnan avulla. Hän haastoi rangerit peliin, jossa heidän täytyi taistella suurta määrää Styxoideja vastaan tietyn ajan kuluessa. Rangerit voittivat pelin. Seuraavaksi hän loi rangereista pahat kopiot ja laittoi rangerit taistelemaan niitä vastaan. Kun sininen ja keltainen ranger voittivat pelin, rangerit joutuivat taistelemaan Hekatoidin piilopaikassa häntä vastaan pelastaakseen Udonnan. Hekatoid ei kuitenkaan luovuttanut helpolla ja heidän taistelunsa vei heidät Hekatoidin piilopaikasta takaisin ihmisten maailmaan.[24] Kun rangerit olivat saada Udonnan pois Hekatoidin käsistä, hän käytti yhtä limapalloistaan viemään Udonnan takaisin piilopaikkaansa. Hekatoid vei myös rangereilta kyvyn muuttua rangermuotoihinsa ja palasi sitten omaan piilopaikkaansa. Kun Hekatoidille selvisi, että Daggeron ja Jenji imivät Solar Streak Megazordilla hänen myrkyllisiä nuijapäitä pois pilvistä, hän palasi taistelemaan heitä vastaan suurikokoisena. Solar Streak Megazord oli käyttänyt niin suuren osan voimistaan nuijapäiden imemiseen, että sillä ei ollut tarpeeksi voimia taistella Hekatoidia vastaan. Sen johdosta Hekatoid taisteli Daggeronia vastaan ihmisten koossa. Samaan aikaan nuijapäät olivat kasvaneet sammakoiksi ja niitä alkoi pudota taivaalta. Voimansa takaisin saanut Udonna kuitenkin ensin jäädytti ja sitten tuhosi ne ennen kuin sammakot ehtivät maahan. Rangerit tiesivät, että Hekatoid oli huonossa kunnossa ja he onnistuivat ketteryytensä ja nopeutensa avulla hankkimaan rangervoimansa takaisin. Sen jälkeen rangerit yhdistivät voimansa Udonnan kanssa ja he tuhosivat Hekatoidin.[10]

Äänenä toimi Charlie McDermott.

Gekkor oli traakia/gekkoa muistuttanut Terrori, jolla oli päässään visiiri. Aseenaan hän käytti keihästä. Kun Necrolai löysi Terrorit, Gekkor esti Oculousta ampumasta Necrolaita tarkkuuskiväärillään. Hän myös seurasi Necrolain kanssa Magman ja rangereiden välistä taistelua ihmisten maailmassa.[8] Gekkor pystyi liikkumaan salamannopeasti ja onnistui nopeutensa avulla murskaamaan Power Rangerit ja Solaris Knightin taistelussa. Hän pystyi myös ampumaan ryöpyn neulamaisia ammuksia ja muodostamaan käteensä vihreäliekkisen energiapallon.[11] Gekkor mainitsi ensimmäisenä Terroreista Mestarin paluun. Kun Stone of Judgment valitsi Oculouksen hyökkäämään rangereita vastaan, Gekkor ihmetteli miksi kivi ei valinnut häntä. Matoombo muistutti Gekkoria siitä, että kivi ei ole koskaan väärässä.[23] Kun Stone of Judgment valitsi Megahornin hyökkäämään ihmisten maailmaan, hän ylpeili siitä Gekkorille.[20]

Myöhemmin Sculpin otti Gekkorin ja Matoombon mukaansa, kun hän lähti vapauttamaan Mestarin henkeä Leanbow'lta. Gekkor taisteli Leanbow'ta vastaan ja käytti nopeuttaan hyväkseen. Leanbow haavoitti häntä vatsaan kohdistuneella iskulla ja sen jälkeisellä tulihyökkäyksellä. Gekkor väitti pystyvänsä jatkamaan, mutta Sculpin määräsi Matoombon hänen tilalleen. Se sai Gekkorin ärsyyntyneeksi ja kateelliseksi Matoombolle. Kun Sculpin riisti Mestarin hengen Leanbow'n ruumiista, se annettiin Gekkorille talteen.[10]

Matoombo paljastui myöhemmin petturiksi ja Gekkor halusi Terroreista kaikkein innokkaimmin rangaista häntä. Sen johdosta Gekkor lähetettiin hakemaan Matoombo takaisin ihmisten maailmasta, jossa hän oli liittoutunut Vidan ja Xanderin kanssa. Gekkor etsi Matoomboa epätoivoisesti ja sai nopeutensa avulla Vidaa ja Matoomboa kuljettaneen Solar Streakin kiinni. Gekkor kuitenkin saatiin pois junasta. Myöhemmin hän sai Xanderin ja Matoombolta näyttäneen olennon kiinni, joka oli kuitenkin Vida valeasussa. Gekkor taisteli sen jälkeen kuutta päärangeria vastaan ja melkein onnistui voittamaan heidät. Leanbow saapui susisoturina taistelemaan häntä vastaan ja tuhosi Gekkorin. Gekkor tuhoutui siten Terroreista seitsemäntenä ja hän oli kuudes, jonka rangerit tuhosivat. Hän oli myös Terroreista ensimmäinen, jonka rangerit tuhosivat ennen Stone of Judgmentin valintaa.[11]

Äänenä toimi Mark Ferguson.

Matoombo oli voimakas harmaaihoinen titaania muistuttanut gladiaattori, jolla oli valkoinen afrotukka eikä näkyviä silmiä. Hänellä oli myös todella matala ääni. Matoombo kutsui itseään alamaailman energiasoturiksi ja alkujaan hän kehui kuinka valloittaisi ihmisten maailman. Hänellä oli aseenaan kaksipäinen sauva ja hän oli Terroreista kaikkein pisin. Hän oli myös yksi joukon fyysisesti vahvimmista ja pystyi antamaan Leanbow'lle kunnon vastuksen. Matoombo rikkoin myös Leanbow'n kilven.[10] Hän osasi käyttää asettaan taitavasti ja voitti sen avulla Titan Megazordin ja Solar Streak Megazordin yhdellä iskulla.[11] Hän oli Itassiksen kanssa myös yksi viisaimmista Terroreista ja muistutti Gekkorille ettei Stone of Judgmentin päätöksiä tule kyseenalaistaa.[23] Matoombo myös nuhteli Hekatoidia hänen ahneudestaan ja vetelyydestään sen jälkeen kun Hekatoid valitti, kun Stone of Judgment oli valinnut hänet.[24]

Kun Necrolai oli selvittänyt Leanbow'n sijainnin, Matoombo lähti yhdessä Sculpinin ja Gekkorin kanssa vapauttamaan Mestarin henkeä. Sculpin määräsi Gekkorin jälkeen Matoombon taistelemaan Leanbow'ta vastaan. Matoombo antoi Leanbow'lle kovan vastuksen ja rikkoi asellaan hänen kilpensä. Se sai Leanbow'n haavoittuvaksi Sculpinin hyökkäystä vastaan ja Sculpin vei Mestarin hengen Leanbow'n ruumiista.[10]

Myöhemmin Matoombo valittiin Terroreista kuudentena kohtaamaan rangerit. Hän ei kuitenkaan halunnut satuttaa ketään ja ymmärsi vasta hyökättyään ihmisten maailmaan, että maailman valloittaminen satuttaisi ihmisiä. Hän vei aluksi sähköt kaupungista ja suunnitteli käyttävänsä niitä kaupunkia vastaan. Vida ystävystyi Matoombon kanssa, kun hän näki Matoombon pelastaneen lapsen jäämästä auton alle. Vida sai myös Matoombon perumaan hyökkäyksensä ja olemaan käyttämättä kasaamaansa sähköä. Samaan aikaan Mestari oli päättänyt syntyä Matoombon ruumiin kautta takaisin fyysiseksi olennoksi ja Gekkor lähetettiin hakemaan Matoombo takaisin. Se johti pitkään ajojahtiin toisessa ulottuvuudessa, jossa Vida yhdessä Xanderin kanssa onnistui huijaamaan Gekkoria tarpeeksi kauan, että Matoombo pääsi Nukkuvalle järvelle. Hän suunnitteli viettävänsä siellä horroksessa ikuisuuden ja siten estävänsä Mestaria palaamasta. Sculpin kuitenkin ilmestyi ennen kuin hän ehti järveen asti ja tappoi hänet. Mestari sai sen avulla fyysisen olomuotonsa takaisin ja murtautui ulos Matoombon ruumiista.[11]

Sarjan lopussa selvisi, että Matoombo oli jotenkin selvinnyt Mestarin syntymästä. Hänet nähtiin Rock Poriumissa Vidan kanssa DJ:nä.[13]

Äänenä toimi Cameron Rhodes.

Itassis oli sfinksiä muistuttanut silmälasipäinen Terrori. Hän oli taitava soturi, jolla oli aseena tehokas bazooka. Hän oli Terroreista kaikkein viisain ja työskenteli Mestarille saadakseen ennemminkin tietoa kuin valtaa. Itassis pyrki varmistamaan, että muutkin Terrorit noudattivat sääntöjä - hän muun muassa esti sääntöjä rikkonutta Megahornia tuhoamasta Daggeronia.[23] Hän myös perui Hekatoidin Nickin ja Vidan ylle langettaman loitsun, jotta Serpentinan taistelusta tuli sääntöjen mukainen. Hekatoidin loitsu oli estänyt heitä muuttumasta rangermuotoihinsa.[9] Myöhemmin Itassis oli huolissaan ja hämmästynyt, kun myös Terrorien johtaja Sculpin alkoi rikkoa sääntöjä lähettämällä Black Lancen auttamaan Megahornia taistelussa.[20] Toisin kuin muut Terrorit ja Mestari, Itassis pyrki aina päättämään riidat rauhanomaisesti järkeä käyttämällä.

Itassis yllättyi Matoombon vaihdettua puolta. Kun Vida pakeni Solar Streakilla, Itassis teki sopimuksen rangereiden kanssa ja lupasi tietoa vastaan auttaa heitä. Hän kysyi miksi rangerit aina voittivat, vaikka Terrorit olivat heitä vahvempia. Rangerit sanoivat vastaukseksi heidän urheutensa, joka sai heidät taistelemaan toisten puolesta. Itassis ihmetteli, miksi kukaan taistelisi heikompien puolesta.[11]

Myöhemmin Mestari valitsi Itassiksen tuhoamaan rangerit, jotka hän voittikin helposti taistelussa. Nick ja Madison kertoivat Itassiksen olevan vain Mestarin sätkynukke. Sen jälkeen hän ymmärsi Mestarin vain käyttävän häntä hyväkseen ja vaihtoi puolta. Itassis palasi alamaailmaan, jossa Black Lance ja Sculpin tuhosivat hänet, kun Itassis kieltäytyi palvelemasta uudestaan Mestaria.[12] Necrolai kuitenkin pelasti Itassiksen ja Itassis onnistui tuhoamaan Sculpinin. Itassis onnistui myös heikentämään Mestaria ja sai hänet pakenemaan. Itassis oli todistamassa myös Mestarin tuhoa. Viimeisen taistelun jälkeen hän pyysi Daggeronia opettamaan hänelle lisää rohkeudesta ja urheudesta.[13]

Äänenä toimi Josephine Davison.

Black Lance oli väriltään musta ja ritaria muistuttanut Terrori, joka käytti aseenaan keihästä ja kilpeä. Hänellä oli myös oma sotavaunu, jota vetivät hieman Catastrosta muistuttaneet hevoset. Hän oli yksi vahvimmista Terroreista. Hänellä oli valtava hyökkäysvoima, josta saatiin todisteita hänen voitettua Manticore Megazordin vain yhdellä keihään iskulla. Hänen sotavaununsa teki hänestä yhden nopeimmista Terroreista. Black Lance ampui välillä salamoita keihäästään. Hän pystyi myös lentämään vaunullaan ja syöksymään sillä vihollistaan kohti. Hän toimi Sculpinin sotaneuvonantajana ja oikeana kätenä. Black Lancen kilpi oli erittäin vahvaa tekoa.

Kun rangerit hyökkäsivät kymmentä Terroria vastaan Manticore Megazordillaan, Black Lance torjui kilvellään Megazordin hyökkäyksen ja hyökkäsi sitten itse keihäällään, jolla hän helposti voitti sen.[8] Myöhemmin Sculpin päätti rikkoa pimeyden sääntöjä ja määräsi Black Lancen auttamaan Megahornia taistelussa rangereita vastaan. Black Lance oli mielissään ja sanoi hevostensa tarvitsevankin harjoitusta. Megahorn ei kuitenkaan halunnut Black Lancen apua. Black Lance hyökkäsi Manticore Megazordia vastaan sotavaunullaan. Kun Black Lancen voitto alkoi näyttää varmalta, Leanbow saapui Koraggin panssarissa paikalle ja hyökkäsi Centaur Megazordillaan häntä vastaan. Black Lance syytti Leanbow'ta petturiksi ja haavoitti häntä sotavaununsa vanteissa olleilla piikeillä. Leanbow hyppäsi Black Lancen vaunuihin ja tuhosi miekallaan yhden sen renkaista. Sotavaunu tuhoutui ja Black Lance joutui taistelemaan jalan. Hän taisteli edelleen Leanbow'ta vastaan, joka oli muodostanut Centaurus Wolf Megazordin. Taistelun aikana Necrolai piilotti Sculpinin suomun Leanbow'hun. Leanbow voitti Black Lancen telesiirtymistaian avulla, joka siirsi Black Lancen takaisin alamaailmaan. Black Lance vannoi vielä kostavansa Leanbow'lle.[20]

Kun oli Hekatoidin vuoro hyökätä, Black Lance esitti huolensa ja hänen mielestään Hekatoid oli liian huonokuntoinen taistelemaan.[24] Myöhemmin Black Lance auttoi Sculpinia tuhoamaan petturuudesta syytetyn Itassiksen. Sen jälkeen hän hyökkäsi uudella sotavaunullaan ihmisten maailmaan ja voitti Manticore Megazordin taistelussa.[12] Black Lance oli lähellä voittoa kunnes Nick sai Tulisydämen avulla hänet perääntymään. Sen jälkeen rangerit onnistuivat tuhoamaan Black Lancen lopullisesti. Hän oli seitsemäs ja viimeinen rangereiden tuhoama Terrori.[13]

Äänenä toimi Derek Judge.

Sculpin oli kymmenen Terrorin johtaja, joka muistutti ulkomuodoltaan punaista simppua. Hän käytti aseenaan atrainta. Sculpin oli johtajuutensa ansiosta luultavasti Terroreista kaikkein voimakkain. Hän pystyi myös käyttämään suomujaan jäljittiminä.[20] Hän oli täysin kuuliainen Mestarille eikä koskaan kyseenalaistanut saamiaan käskyjä.

Kun Magma ei onnistunut tuhoamaan rangereita radiotornin palamisen aikana, Sculpin heitti atraimensa Stone of Judgmentin luoman portaalin läpi ja tuhosi Magman itse.[8] Hän pyrki noudattamaan sääntöjä kirjaimellisesti ja teki selväksi, että hän oli valmis tuhoamaan kenet tahansa, joka niitä rikkoi. Hän pelkäsi, että sääntöjen rikkominen estäisi Mestarin paluun. Kun hän huomasi, että Mestari ei näyttänyt mitään merkkejä paluusta, hän alkoi epäillä ja tutkia syytä. Hän vieraili Vaikerruksen järvellä, jossa hän sai tietää Leanbow'n estäneen Mestarin herättämisen henkiin. Vaikka Leanbow haittasi suuresti Terrorien suunnitelmia, Sculpin koki sen hauskaksi haasteeksi. Sculpin alkoi etsiä keinoa houkutella Leanbow esiin. Hän palasi Vaikerruksen järvelle ja kutsui Leanbow'ta. Hän näytti Leanbow'lle miten voimakas Megahorn oli taistellessaan rangereita vastaan. Kun Leanbow kieltäytyi jättämästä piilopaikkaansa, Sculpin nosti panoksia. Hän rikkoi tarkoituksella sääntöjä itse ja lähetti Black Lancen ihmisten maailmaan auttamaan Megahornia, sillä hänen mielestään kaksi Terroria oli paljon vaikeampi voittaa. Suunnitelma toimikin, kun Leanbow ilmestyi auttamaan rangereita. Sculpin oli antanut Necrolaille yhden suomuistaan, jonka Necrolai onnistui kiinnittämään Leanbow'hun samalla kun Leanbow oli taistelemassa Black Lancea vastaan Centaurus Wolf Megazordillaan. Kun Black Lance oli lähetetty takaisin alamaailmaan ja Megahorn tuhoutunut, Sculpin mainitsi Megahornin olleen kuumapäinen ja että hän oli ansainnut häviönsä. Sen jälkeen hän jatkoi Leanbow'n etsimistä.[20]

Myöhemmin Sculpin antoi Necrolaille toisen suomuistaan, jolla hänen oli tarkoitus paikantaa Leanbow. Kun Necrolai löysi hänet, Sculpin saapui Gekkorin ja Matoombon kanssa henkilökohtaisesti taistelemaan Leanbow'ta vastaan.[24] Hän laittoi ensin Gekkorin taistelemaan Leanbow'ta vastaan kunnes Gekkor oli heikentynyt. Sen jälkeen hän määräsi Matoombon jatkamaan. Kun Matoombo rikkoi Leanbow'n kilven, Leanbow oli haavoittuva Sculpinin atrainta vastaan. Sculpin onnistui aseensa avulla vetämään Mestarin hengen Leanbow'n ruumiista ja loi sen jälkeen maahan halkeaman, jonne hän lähetti Leanbow'n.[10]

Sen jälkeen Sculpinin tavoite oli palauttaa Mestari fyysiseen olomuotoon, jossa hän onnistui tuhoamalla Mestarin valitseman Matoombon. Se mahdollisti Mestarin palaamisen fyysiseen olomuotoon Matoombon ruumiin kautta.[11]

Viimeisessä jaksossa Sculpin tuhosi Black Lancen avustuksella Itassiksen hänen petturuutensa takia. Sen jälkeen hän taisteli Black Lancen kanssa voitokkaasti rangereita vastaan. Hän myös tappoi hetkeksi Jenjin ja kaappasi Udonnan alamaailmaan.[12] Siellä hän kuitenkin kohtasi Itassiksen, jonka Necrolai oli herättänyt henkiin. Sculpin ja Itassis taistelivat vastakkain. Sculpin hävisi taistelun, kun Itassis oli oppinut taistelemaan urhoollisesti. Viimeisinä sanoinaan Sculpin sanoi, että Mestari kostaisi hänen tuhoutumisensa ja pimeyden voimat tulisivat voittamaan.[13]

Äänenä toimi Peter Daube.

Olivat ulkomuodoltaan zombeja muistuttaneita vihollisten rivisotilaita. Niitä oli alamaailmassa tuhansia ja ne täyttivät maanalaisen tukikohdan seinämissä olleet urat aina alhaalta ylös maan pinnalle asti.

Olivat voimakkaampi versio Hidiakeista. Styxoidit olivat lihaksikkaampia ja ne käyttivät aseinaan keihäitä ja pukeutuivat nahkanaamioihin ja -liiveihin. Styxoidit osasivat myös puhua ja ne välillä johtivat Hidiakeja tai hirviöitä taisteluissa.[15] Ääninä toimivat Nick Kemplen ja Jim McLarty.

Luettelo Octomuksen kätyrien käyttämistä hirviöistä. Hirviöt kasvoivat suuriksi loitsulla "Uthra Major, Rise Up".

  • Peikko #1 - Oli peikkoa muistuttanut hirviö.[1]
  • Mucor (äänenä toimi John Callen) - Oli vihreä limahirviö.[25]
  • Hydra Worm - Oli kahdeksanpäinen mato, joka kaivoi alamaailman onkalon.[25]
  • Clawbster (äänenä toimi Bruce Hopkins) - Tällä hirviöllä oli lohikäärmeen jalat ja kukon yläruumis. Clawbster muutti Madisonin monien muiden ihmisten tavoin kiveksi.[26]
  • Peikko #2 - Oli Koraggin lähettämä peikkoa muistuttanut hirviö. Se käytti varastettua Titan Megazordin voimaa ja muuttui kivisempään ja voimakkaampaan muotoon.[5]
  • Taksiautohirviö - Tämä hirviö pystyi muuttamaan muotonsa taksiksi.[27]
  • Flytrap (äänenä toimi Ross Girven) - Oli kärpäsloukkua/juotikasta muistuttanut hirviö. Flytrap naamioi itsensä DJ Fly nimiseksi dj:ksi ja muutti kuuntelijansa vampyyreiksi.[17]
  • Luolahirviö - Oli ghoulimainen sakaalia muistuttanut hirviö. Se ilmestyi, kun Xander ja Vida valitsivat etsiessään Tulisydäntä väärän oven.[15]
  • Skellington (äänenä toimi Campbell Cooley) - Oli luurankoa muistuttanut hirviö. Se pystyi ampumaan luita ja kokoamaan uudelleen ruumiinsa. Koragg suostui lähettämään sen Necrolain kerjäämisen jälkeen viemään Tulisydämen.[15]
  • Alamaailman portin gargoili - Oli gargoilia muistuttanut hirviö, joka vartioi alamaailman porttia.[3]
  • Jester (äänenä toimi Greg Ward) - Jester oli kujeileva hirviö, joka muistutti hieman jokeria. Se pystyi vaihtamaan toisen kätensä joko saksiin tai nuijaan.[21]
  • Behemoth (äänenä toimi Patrick Kake) - Sai nimensä behemotin mukaan. Se aiheutti suuren nuijansa avulla maanjäristyksiä.[28]
  • Gnatu (äänenä toimi Callie Blood) - Oli succubusta muistuttanut hirviö, joka taisteli miekan kanssa ja osasi myös luoda vihreitä liekkejä. Se lähetettiin yhdessä Spydexin kanssa varastamaan Briarwoodin asukkaiden sieluja.[29]
  • Spydex (äänenä toimi Millen Baird) - Oli hämähäkkiä muistuttanut hirviö, joka pystyi ampumaan piikkejä ja seittiä. Se oli Gnatun hiljainen taistelupari, joka piti hallussaan ihmisiltä varastettuja sieluja.[29]
  • Screamer (äänenä toimi Lori Dungey) - Oli harpyijaa muistuttanut hirviö, jolla oli siivet sen päässä ja nokka otsassa. Se pystyi muuttamaan huudollaan ihmisiä höyhenkasoiksi.[19]
  • Barbaariset pedot - Neljä Imperiouksen kutsumaa hirviötä.[22]
    • Warmax (äänenä toimi Mark Wright) - Oli samurai-teemainen hirviö, joka oli yksi neljästä barbaarisesta pedosta. Koragg ei tullut hänen kanssaan hyvin toimeen.
    • Shrieker (äänenä toimi Susan Brady) - Oli seireeni-teemainen hirviö, joka oli yksi neljästä barbaarisesta pedosta.
    • 50 Below (äänenä toimi Paul Minifie) - Oli jää-teemainen, jääkiekkomaskia käyttänyt lumimies, joka oli yksi neljästä barbaarisesta pedosta.
    • Fightoe (äänenä toimi Jason Hoyte) - Oli bulldoggia muistuttanut hirviö, joka oli yksi neljästä barbaarisesta pedosta.
  • Ursus - Oli golemia muistuttanut robottihirviö. Imperious käytti Fightoen energian herättämään Ursuksen henkiin.[22]
  • Chimera (ääninä toimivat Adam Gardiner, Lauren Jackson ja Oscar Burt-Shearer) - Imperiouksen luoma khimairaa muistuttanut hirviö, jonka hän loi kielletyllä loitsulla kaikista Leanbow'n tuhoamista hirviöistä. Hirviöllä oli useita kasvoja. Normaalin naaman lisäksi sillä oli naispuolinen kameleontin naama ja sonnin naama. Lisäksi sillä oli vampyyrilepakon kasvot sen normaalin pään yläpuolella, hummerin naama kaulassa, leijonan kasvot rinnassa, viiksekäs krokotiilin pää oikeassa kädessä, peikon pää vasemmassa kädessä, sulkia Screameristä ja jalat Clawbsterista.[4]
  1. a b Power Rangers Mystic Force: Jakso 1; "Rikottu loitsu, Osa 1"
  2. a b c d e Power Rangers Mystic Force: Jakso 23; "Kadonnut soturi, Osa 2"
  3. a b c d e Power Rangers Mystic Force: Jakso 12; "Portinvartija, Osa 2"
  4. a b c d e Power Rangers Mystic Force: Jakso 22; "Kadonnut soturi, Osa 1"
  5. a b c Power Rangers Mystic Force: Jakso 6; "Voimakas Catastros"
  6. a b c Power Rangers Mystic Force: Jakso 21; "Koraggin oikeudenkäynti"
  7. a b c d e Power Rangers Mystic Force: Jakso 13; "Taikalampun kissahenki"
  8. a b c d e f g h i j Power Rangers Mystic Force: Jakso 24; "Udonnan tehtävä"
  9. a b c d e f g Power Rangers Mystic Force: Jakso 26; "Niljakkaita vihollisia"
  10. a b c d e f g h Power Rangers Mystic Force: Jakso 29; "Valon lähde II"
  11. a b c d e f g Power Rangers Mystic Force: Jakso 30; "Ystäviä vai vihollisia?"
  12. a b c d e Power Rangers Mystic Force: Jakso 31; "Mystinen haaste I"
  13. a b c d e f g h Power Rangers Mystic Force: Jakso 32; "Mystinen haaste II"
  14. a b Power Rangers Mystic Force: Jakso 5; "Kuiskauksia"
  15. a b c d e Power Rangers Mystic Force: Jakso 10; "Arvoituksellinen aarrearkku"
  16. a b Power Rangers Mystic Force: Jakso 11; "Portinvartija, Osa 1"
  17. a b Power Rangers Mystic Force: Jakso 8; "Sisäinen muukalainen, Osa 1"
  18. a b Power Rangers Mystic Force: Jakso 9; Sisäinen muukalainen, Osa 2
  19. a b c Power Rangers Mystic Force: Jakso 17; Kateellinen kissa
  20. a b c d e f g h i Power Rangers Mystic Force: Jakso 27; "Lumiprinssin tahto"
  21. a b c Power Rangers Mystic Force: Jakso 14; "Vanha ystävä"
  22. a b c Power Rangers Mystic Force: Jaksot 18-20; "Pimeä toive I-III"
  23. a b c d e f Power Rangers Mystic Force: Jakso 25; "Metsästäjä"
  24. a b c d e Power Rangers Mystic Force: Jakso 28; "Valon lähde I"
  25. a b Power Rangers Mystic Force: Jakso 3; "Koodinmurtajat"
  26. Power Rangers Mystic Force: Jakso 4; "Kivenkova haaste"
  27. Power Rangers Mystic Force: Jakso 7; "Tulisydän"
  28. Power Rangers Mystic Force: Jakso 15; "Xanderin oppitunti"
  29. a b Power Rangers Mystic Force: Jakso 16; "Voimakkain ase"

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]